Oman elä­män­sä tekijä

Kaareutuu tasaisesti ja on mukavasti kihara.

Sellainen on Tommi Harju-Auttin mielestä onnistunut kiehinen, ja sellaisia kiehisiä Twitterissä Mettämiehenä tunnetuksi tullut kemijärveläinen Harju-Autti tekee.

– Hyvä kiehinen on helppo silmälle. Niin minä sen koen, hän sanoo.

Harju-Autti istuu pienen metsäkämppänsä terassilla Kemijärven Luusuassa ja vuolee puuta. Ahavatuuli tuivertaa. Kiehismestarina tunnettu Mettämies on luvannut näyttää, miten hänen upeat, somessa hämmästystä herättävät kiehisensä syntyvät. Tarkemmat kuvalliset ohjeet löytyvät tämän jutun lopusta.

– Palikka saisi olla sentin leveämpi, niin tähän tulisi oikea rakenne, hän arvioi silmämääräisesti juuri käsillä olevaa työtä.

Oikealla rakenteella Harju-Autti tarkoittaa sitä, että kiehisnauha on juuresta leveämpää ja paksumpaa, latvasta kapeampaa ja ohuempaa. Näin kiehisen saa palamaan mahdollisimman pitkään.

– Ohuemmat kohdat luovat alkulämmön, paksummat tuovat ajallista kestävyyttä, Harju-Autti selventää.

Yöpartiossa oli aikaa vuolla

Tommi Harju-Autti kiinnostui kiehisten tekemisestä jo vuosia sitten, kun hänen työnsä rajavartijana vei hänet partiointihommiin itäisen Lapin erämaihin. Yöpartiossa eräkämpillä oli aikaa vuolla ja miettiä, miten puuta tulisi käsitellä ja mikä saisi kiehisen palamaan kaikkein pisimpään.

Ei Harju-Auttikaan ollut mestari heti. Hänen kiehisensä olivat alkuun melko mitättömiä. Se nolotti.

– Oli pakko alkaa reenaamaan sitä hommaa, hän sanoo.

Harju-Autti kokeili, epäonnistui ja kokeili uudestaan. Pikkuhiljaa hän oppi paremmaksi. Hän ymmärsi, miten puu käyttäytyy ja mikä toimii parhaiten.

Harju-Autti halusi tehdä mahdollisimman tehokkaita kiehisiä – siis sellaisia, jotka palavat mahdollisimman pitkään. Jotta kiehinen olisi tehokas, siinä oli oltava paljon lastua, hän pähkäili. Hän halusi, että yksi kiehinen riittäisi sytyttämään tulipesän.

– Kehitin oman mallin.

Elämää erämaiden äärellä

Harju-Autti kasvoi pienessä Tapioniemen kylässä 25 kilometrin päässä Kemijärven keskustasta. Isä metsästi, ja poika pääsi mukaan metsälle. Talvisin perhe kävi pilkillä, kesäisin he kulkivat kalassa. Harju-Autti tottui liikkumaan luonnossa.

Erityisen rakas ja tärkeä paikka Harju-Auttille on Nuortti eli Nuorttijoen seutu Koilliskairassa Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoisnurkassa. Se on jylhää erämaata lähellä Venäjän rajaa. Siellä Harju-Autti on kulkenut paljon.

– Olen tykännyt käydä siellä lapsesta saakka.

Kun Harju-Autti oli parikymppinen hän aloitti työt rajavartiostossa. Työ vei milloin erämaahan itärajan tuntumaan, milloin Lapin lentokentille passeja tarkastamaan. Vuonna 2007 Harju-Autti teki vuoden komennuksen Helsinkiin. Hän työskenteli satamassa.

– Asuin Sörnäisten metroasemaa vastapäätä.

Helsinki oli nuorelle miehelle hauska kokemus, mutta veri veti takaisin pohjoiseen, ensin Rovaniemelle ja sitten vuonna 2013 Kemijärvelle. Harju-Autti osti Posiolta kotoisin olevan fysioterapeuttivaimonsa kanssa silloin Kemijärveltä omakotitalon.

Harju-Autti ei ole katunut kertaakaan sitä, että muutti takaisin kotiseudulleen. Asuminen Kemijärvelllä on edullista ja mutkatonta, ja metsästys- ja kalastusmaastotkin ovat lähempänä kuin Rovaniemellä. Kemijärvellä ovat myös syntyneet Harju-Auttin ja tämän puolison kolme lasta, nyt 8-vuotias tytär ja 7-vuotiaat kaksospojat.

– Näinkin voi elää, hän sanoo pienellä paikkakunnalla asumisesta.

Tupa oman metsätilan hongista

Samaan aikaan kun Harju-Autti osti talon, hän hankki noin 40 kilometrin päästä kotoa metsätilan. Tarkoitus oli tehdä siellä metsätöitä ja saada vähän lisätienestiä metsää myymällä.

– En ajatellut sitä mökkipaikkana. Ajattelin vain metsää.

Jossain vaiheessa mieleen kuitenkin pälkähti, että metsätöitä varten palstalle piti saada tukikohta. Harju-Autti kaavaili hankkivansa kodan muttei lopulta innostunut ajatuksesta.

– Mietin, että onhan palstalla honkia. Päätin opetella salvotöitä ja rakentaa hongista tuvan.

Harju-Autti kaatoi noin 70 kelotukkia, vei ne kelkan reessä tienlaitaan ja kuljetti kotipihalleen. Siellä hän alkoi työstää niistä tuvan kehikkoa.

– Kutsuin kaverin käymään. Hän näytti ensimmäiset puut, miten niitä piti työstää, ja sanoi, että nyt teet loput samalla lailla ja sulla on kehikko.

Luonnossa kulkeminen on elämäntapa

Harju-Auttille luonnossa kulkeminen on elämäntapa. Hän ei patikoi tai retkeile ”huvin vuoksi”, vaan hän menee luontoon syystä – joko pyytämään kalaa, metsästämään tai metsätöihin. Hiihtämässä hän tosin käy huvikseen, silloin kun ehtii. Viime vuosina hiihdolle on jäänyt vähemmän aikaa.

– Ennen kuin lapset syntyivät, kävin hiihtämässä pari tuhatta kilometriä talveen.

Aikaansaamattomuudesta Harju-Auttia ei voi syyttää. Kolmilapsisen perhearjen ja oman työn ohessa metsätilalle on noussut tupa, sauna ja puuliiteri. Ne kaikki Harju-Autti on rakentanut alusta pitäen omin käsin itse kaatamistaan puista. Miten miehellä on riittänyt kaikkeen aikaa?

– Se on osaltaan myös ammatinvalintakysymys, Harju-Autti sanoo.

Harju-Autti selventää vastaustaan: rajavartijalla on pitkiä työrupeamia mutta myös pitkiä vapaita, joiden ansiosta esimerkiksi metsätilalla käyminen arkisin on mahdollista.

On rakentaminen toki vaatinut kärsivällisyyttä, mutta sitä Harju-Auttilla tuntuu riittävän. Hän ei turhia hötkyile.

– Onhan tässä elämä aikaa tehdä, hän hymähtää.

– Jos ei siinä ajassa ehdi saada valmiiksi, ei sitä sitten tarvitsekaan.

Harju-Auttin mielestä elämässä pitää tehdä niitä asioita, joihin on mahdollisuus, ja ottaa niistä paras mahdollinen hyvä irti.

– Kai sitä ihminen on oman elämänsä tekijä. Ainakin niin kannattaa uskoa. Jos jää surkuttelemaan asioita, aika ajaa ohi.

Hommat haltuun kursseja käymättä

Jos jotakin ei osaa, se opetellaan.

Se tuntuu olevan Harju-Auttin elämänasenne. Hän on tee se itse -mies, joka ottaa haltuun hommat, jotka haluaa osata – sen kummemmin kursseja käymättä. Tee se itse -asennetta hän oppi jo isältään, joka otti pojan aikanaan avuksi liiterinrakennushommiin.

– Isäkin opetteli sitä. Sieltä jäi ajatus, ettei se ole tekemistä kummempaa.

Harju-Autti pitää kädentaitoja ja erityisesti puutöitä arvossa. Hänen mielestään suomalaisten pitäisi arvostaa niitä nykyistä enemmän.

– Puun työstäminen on meidän vanhaa kansanperinnettä, osa meidän identiteettiä. Jos se kadotetaan, häviää myös identiteetistämme jotakin, hän miettii.

Harju-Autti uskoo, että esimerkiksi puun vuoleminen tekisi hyvää nykyihmiselle, sillä vuollessa voi keskittyä vain yhteen asiaan.

– Ihmiset ovat nykyään sellaisia, että heillä on viisi rautaa tulessa ja samalla plärätään vielä puhelinta. Keskittyminen on hakusessa. Vuollessa pitää keskittyä tekemiseen sataprosenttisesti.

Muutamien asioiden hoksaamista

Ei se ole kuin muutamien asioiden hoksaamista, Harju-Autti vakuuttaa ja ojentaa puupalikan. Hän haluaa opettaa, miten kiehistenteossa pääsee alkuun.

Ensinnäkään puukkoa ei saa työntää sisälle puuhun, vaan sitä tulee painaa kevyesti puuta vasten. Toiseksi vuolemiskohtaa kannattaa työskennellessä vaihtaa koko ajan, niin kiehisestä tulee mahdollisimman tuuhea. Tärkeää on myös tasainen vuolemisen tahti.

– Taidot tulevat toistojen kautta, Harju-Autti kannustaa.

Miksi vuolemista sitten kannattaa harjoitella? Harju-Auttin mielestä siksi, että jokaisen eränkävijän ja retkeilijän tulisi osata tehdä tulet tilanteessa kuin tilanteessa. Joskus jopa hengissä säilyminen voi olla siitä kiinni.

– Aina retkeilyreittien tulipaikoilla tai kämpillä ei ole tuohta tulipuissa tarjolla. Silloin tulet on tehtävä syttöjä vuolemalla, Harju-Autti muistuttaa.

Joskus tulipaikoilla näkee, että tuohta on revitty niiden läheisyydessä olevista koivuista. Se on Harju-Auttin mielestä surullinen näky.

– Se on myös väärin luontoa ja maa-alueen tulipaikan käyttöön antanutta tahoa kohtaan, hän sanoo.

Kiehiset myös kuuluvat suomalaiseen kämppäperinteeseen, jossa tupaan on perinteisesti jätetty seuraavaa tulijaa varten puut ja sytöt valmiiksi. Tämä on tärkeää siksi, ettei koskaan voi tietää, missä tilanteessa ihminen saapuu tuvalle. Voi olla, että hän on voimaton, nälissään ja viluissaan. Tulet on päästävä tekemään heti.

– Seuraavalle tulijalle pitäisi olla hommat tulitikkua vaille valmiina, Harju-Autti sanoo.

Miten hyvin retkeilijät Harju-Auttin kokemuksen mukaan sitten pitävät perinteestä kiinni?

– Se on aika vaihtelevaa. Saattaa olla sytöt ja vähän tuohta, muttei välttämättä riittävällä tasolla, Harju-Autti vastaa.

Hänen mielestään kiehisten viimeistely ei ole mitään turhaa viilailua.

– Joku voi kutsua sitä hifistelyksi, mutta jos haluaa, että pesä syttyy, näillä asioilla on merkitystä.

Vuoleminen itsessään on myös mukavaa, rentouttavaa puuhaa.

– Kun on sopivan pehmeä honkapalikka kädessä, kiehiset syntyvät kuin itsestään. Lastu vain huilaa puusta.