Lea Turjalla on satoja ja satoja kuvia sulkasista, siilikkäistä, yökkösistä, mittareista ja koisista.
Turja on kiinnostunut perhosista, niiden erityispiirteistä ja esiintyvyydestä.
Lentää liihottavien imukärsäisten ystäviemme joukoissa piisaakin ihailtavaa ja tutkittavaa, sillä perhosten Lepidoptera-lahkoon kuuluu Suomessa lähes 2 600 lajia.
Yöperhosista Turja on erityisen innostunut, vaikka ne ovat monen mielestä haaleita ja vaatimattomia päiväperhosiin verrattuna.
Valtaosin yöperhoset ovatkin hyvin pieniä ja huomaamattomia.
– Ihmiset pitävät päiväperhosia kauniina, niin kuin ne ovatkin. Niissä on ihan omanlaisensa elämän virta, Turja toteaa.
– Yöllä aktiiviset perhoset ovat myös aika juhlallisia, hän jatkaa diplomaattisesti.
Siihen on helppo uskoa, kun näkee valkokankaalta Turjan ottamia perhoskuvia suurennettuina.
– Monet perhoset ovat aivan uskomattoman näköisiä, kun ne näkee läheltä, Turja sanoo.
– Sitruunaperhosella esimerkiksi on hauska sammakon näköinen naama. Se on kuin joku taruolento.
Vaatii lajituntemusta ja perhossilmää, että Oulun Pikisaaren liihottavia muunlajisia asukkaita edes kykenee havaitsemaan kukanvarsilta, lehtien alapinnoilta tai ikkunalaudalta hämärinä kesäöinä.
– Aurinkoisella ja kuumalla säällä perhoset ovat lennossa. Niitä on silloin tosi vaikea kuvata, kun niillä on niin paljon hommaa, Turja kertoo.
Hänen kotipihallaan perhoset harrastavat sitä, että ne tulevat yön jälkeen lämmittelemään siipiään ikkunalaudoille tai aidalle.
Turja puhuu perhosista hyvin tuttavallisesti, huolehtivasti ja arvostavasti.
Hän korostaa olevansa perhosharrastaja. ”Oikeat perhostuntijat” auttavat häntä lajien tunnistamisessa.
– Monesti kun haen tietoa, niin minä ihan googlaan. Netissä on muutamia hyviä tiedostoja, kuten Suomen perhoset ja Suomen Lajitietokeskuksen Laji.fi, Turja opastaa.
– Facebookissa Suomen perhoset -ryhmässä on mukana perhostutkijoita, joilla on vuosien kokemus. Mukana on porukkaa myös Oulun yliopistosta.
Perhosilla on mainioita nimiä, joista osa kertoo, mistä kasveista ne ovat riippuvaisia.
Lea Turjan Pikisaaressa kuvaamien 74 eri lajin joukosta löytyvät esimerkiksi riipustekatkoyökkönen, pietaryrttisulkanen, varjokulmumittari, orvokkihopeatäplä, jänötalvikääriäinen, kalvassekoyökkönen ja jymylaikkukääriäinen.
– Jänötalvikääriäisellä on valkoinen takki päällä, Turja toteaa.
Yhdessä pystykuvassa näkyy vihreän korrenvarren varassa levähtävä tiikerisiilikäs, joka on alkukesän yöperhonen.
– Olen käyttänyt tätä kuvaa joulukorttina, Turja kertoo.
Eliöiden luokittelusysteemin kehittänyt ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné antoi ”pörröpäiselle” tiikerisiilikkäälle latinankielisen nimen Spilosoma lubricipedum jo vuonna 1758.
Nykyisin Suomen Lajitietokeskus käyttää siitä nimeä Spilosoma lubricipeda.
Perhoset ovat tosiaan kuin fantasiamaailmasta. Tiikerisiilikkäällä esimerkiksi on elimistössään histamiineja, minkä vuoksi linnut eivät popsi niitä ravinnokseen.
Lea Turja kiinnostui perhosista viitisen vuotta sitten, kun hän vieraili Pudasjärvellä veljensä perheessä hoitamassa vanhaa karjalankarhukoira Riikaa ja seniorikissa Sohvia.
– Kävelimme seniorikoiran kanssa soratietä rauhassa ja siinä tuli katseltua perhosia ja toukkia, hän kertoo.
– Joskus Sohvi-kissa yritti lähteä mukaan kolmanneksi, mutta sen minä palautin pihalle. Ajattelin, että näyttää liian oudolta, jos me kolmestaan mennään kylänraittia peräkanaa.
Turja myöntää, että aluksi perhosten tunnistukset olivat ihan mitä sattuu.
– Mutta siihenkin oppii. Harjaantuu kiinnittämään huomiota siihen, mitä esimerkiksi siipikuviosta pitää kuvata, että tunnistaminen on mahdollista. Joiltakin perhosilta pitää näkyä siipien alapinta, joiltakin siipien yläpinnan koko kuviointi.
Yöperhosia seuraamalla tutkijat saavat nopeasti tietoa luonnossa tapahtuneista muutoksista, luonnon monimuotoisuudesta ja ympäristön tilasta.
– Ilmastonmuutos näkyy sillä tavalla, että etelän perhoset ovat tulossa pohjoiseen päin, Turja sanoo.
– Esimerkiksi sitruunaperhonen ei ole ollut Pohjois-Suomessa mikään yleinen näky. Nyt niitä lentää Pikisaaressa, Pudasjärvellä ja Muhoksella.
Koska syksy oli tänä vuonna harvinaisen lämmin, tutkijat jännittävät, kuinka perhosten talvehtiminen onnistui.
Eri lajit talvehtivat aikuisina, kotelona, toukkana tai peräti munana. Munan, toukan, kotelon tai aikuisen perhosen täytyy saada kylmäkäsittely, että perhoset pystyvät lisääntymään ensi kesänä.
Diapaussissa eli lepotilassa perhonen kestää yli 30 asteen pakkasia.
– Kun näet perhosen, se kertoo sinulle, miten luonto voi.
Hohtavan kellanpunaiset etusiivet omaava pikkukultasiipi on päiväperhonen, jolla on Etelä-Suomessa kaksi sukupolvea vuodessa, Pohjois-Lapissa vain yksi sukupolvi.
Lea Turja on nähnyt pikkukultasiipiä useampana kesänä Pikisaaressa.
– Perhostutkijoiden mukaan on hyvä havainto, että pikkukultasiipi viihtyy Oulun keskustassa. Se on kanta, joka on säilynyt täällä.
Toinen kiinnostava asia on perhoshavaintojen historiallinen puoli.
– On hienoa ajatella, että vaaleakallioykkönen on ollut Oulussa jo 1700-luvulla.
Turja on havainnut perhosilla erilaisia reaktioita kuvaajan läsnäoloon.
– Virnaperhonen ei hirvittävästi säiky, silloin kun se on keskittynyt ruokailuun. Pikisaaressa ja Hietasaaressa havaitsemani laji ei anna kuvaamisen häiritä, Turja vertaa.
– Joskus tuntuu, että virnaperhonen aivan poseeraa kuvaajalle. Se pysähtyy katsomaan suoraan kameraan. Se on sillä tavalla peloton.
Perhosharrastuksessa oppii Turjan mukaan koko ajan ja ymmärtämään luontoa.
– Aina on mistä ammentaa, eikä oppiminen varmaan ikinä lopu. Olen ehkä sillä tavalla vähän omituinen, että minusta kaikki perhoset ovat sympaattisia.