– Sehän on jo murtunut. Tuo lähtisi, jos menisi polkaisemaan, Joonas Kortelainen toteaa Kesänkitunturin kaakkoisrinteellä ja osoittaa pientä lumilippaa, jossa on huomannut murtumalinjan.
Melkein samasta kohdasta on viimeksi lauennut lumivyöry päivää aiemmin. Sen jäljet näkyvät vielä lumikökkäreinä puurajassa.
Alle vuorokaudessa tuuli on urakoinut rinteen jyrkkenevään kohtaan lumilipan, joka on jo ehtinyt murtua, varmaankin omia aikojaan.
Kortelainen on mukana Ylläksen hiihtokeskuksen Ski Patrolin ennusteryhmässä, joka laatii lumivyöryennusteita Ylläksen alueen luonnonvaraisille tuntureille. Kortelainen käy muun muassa Kesänkitunturilla tekemässä havaintoja ennusteita varten.
Tänään ei kaiveta lumiprofiilia, vaan havaintoja tehdään muilla menetelmillä. Hän kaivaa repustaan kiikarit ja katselee etelään. Siellä Kortelaista kiinnostaa Kellostapulin pohjoisrinteellä tapahtunut tuore isompi vyöry, joka on murtunut poikkeavassa paikassa.
– Tänä talvena Ylläksen alueella on ollut noin 15 luonnollista vyöryä. Se on suhteellisen paljon. Tuuli ja pitkät pakkasjaksot ovat meillä päin keskeiset lumivyöryjen arkkitehdit. Ja tänä talvena on ollut tosi tuulista. Kovat pakkasjaksot muodostavat lumipeitteeseen heikkoja kerroksia, Kortelainen sanoo.
Äkäslompolossa asuva Joonas Kortelainen aloitti hiihtosääennusteiden tekemisen amerikkalaiselle Opensnow-palvelulle vuoden vaihteessa.
Palvelu on suunnattu etenkin vuorilla ja tuntureilla liikkuville, mutta ennen Kortelaista sillä ei ole ollut sääennusteiden tekijää Pohjois-Euroopassa.
Lumivyöryennustehavaintojen lisäksi Kesänkitunturin-retkillään Kortelainen voi katsoa, miten ennusteet ja säämallit ovat toteutuneet paikallisesti.
Kortelainen laatii hiihtosääennusteita kolme kertaa viikossa.
– On se tietysti haastavaa, koska Skandinavia on ilmastollisesti valtava alue. Lounais-Norja ja tämä meidän alue ovat ilmastollisesti melkein täysin eri ääripäät.
Keskeisimmät työkalut ovat erilaiset ennustemallit kuten Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus ECMWF ja lisäksi muutamia muita.
– ECMWF:ää pidetään maailmalla yleisesti parhaimpana, mutta se on toki melko karkea tarkkuudeltaan, Kortelainen sanoo.
Eurooppalaisen mallin perusteella pienten alueiden sään tarkka ennustaminen on Kortelaisen mukaan karkeampaa kuin Ilmatieteen laitoksen käyttämän harmoniamallin avulla.
Jatkamme sivummalle pehmeän lumen perässä. Joonas Kortelainen tekee latua ylämäkeen huomattavan pitkin ja kevyin askelin. Innokkaimmille suksilajien seuraajille nimi voi olla tuttu vuorihiihtokilpailuista. Vuorihiihto eli ski mountaineering on olympialajina vuoden 2026 talvikisoissa.
Kortelainen kilpaili vuorihiihdossa seitsemän vuotta. Kortelainen lopetti vuorihiihdossa kilpailemisen, vaikka pärjäsi esimerkiksi Alppien maiden kansallisissa kisoissa hyvin.
Kortelainen innostui vuorihiihdosta Ruotsin Kebnekaise-vuorimassiivin maastoissa järjestettävässä kaksipäiväisessä kilpailussa, jossa nousumetrejä kertyi yhteensä lähes 6 000.
Hieman aiemmin polkujuoksukilpailuiden yhteydessä oli käynyt ilmi, että Kortelaisen hapenottokyky on huippuluokkaa.
Paras menestys tuli parhaiten vertikaalikilpailuissa, joissa hiihdettiin ainoastaan ylämäkeen, kelloa vastaan väliaikalähtönä.
– Ne olivat aika brutaaleja kisoja. Oma koneeni oli siihen paras, ja hapenottoa löytyi silloin, Kortelainen kertoo.
Näissä kilpailuissa nousumetrejä kertyi miehillä 500–800. Vauhti oli melkoinen, parhaimmillaan 1500 nousumetriä tunnissa.
Kortelaisen kilpauran loppupuolella tieto olympialajin statuksesta ei ollut varma. Pitkien virkavapaiden mahdollistama urheilijaelämä oli kurinalaista – ja kallista.
– Kisojen voitoista tai podiumeista ei taloudellisesti hyötynyt. Viinipulloilla ja makkarapötköillä ei elä. Ehkä olisin voinut tavoitella paikkaa ja kuntoa olympialaisin. Tuli kuitenkin raja vastaan.
Onnettomuus toi oppimisen palon
Vuoden 2010 itsenäisyyspäivän aikoihin Joonas Kortelainen oli laskuporukan kanssa Norjan Tamokdalenissa. Kortelainen lähti laskemaan neljäntenä jyrkkää aluetta Blåbærfjellet-tunturin tavanomaisella laskureitillä.
Laattavyöry lohkesi Kortelaisen laskiessa ja vei miestä mukanaan 150 metrin matkan. Kortelainen hautautui vyötäröä myöten, mutta hän pääsi kaivamaan itsensä lumesta.
Vyöryyn hautautui kaksi muuta: yksi kokonaan, toinen kaulaansa myöten. Muut hautautuneet olivat olleet alempana odottamassa näennäisen turvallisesti kallion alla.
Viisi vuotta sitten saman tunturin rinteessä menehtyi kolme suomalaista vapaalaskijaa.
Kortelaisen ryhmän onnettomuudessa kukaan ei kuollut tai loukkaantunut pahasti.
– Todellisuus läväytti naamalle, että täällä voi käydä tosi huonosti, jos ei tiedä missä, milloin ja millä tavalla liikkuu. Silloin en tiennyt, vaikka tiesin, että riskejä on, Kortelainen sanoo.
Onnettomuuden jälkeen Kortelainen ryhtyi lukemaan paljon kirjallisuutta lumiturvallisuudesta. Kursseja kertyi. Kun Suomessa opiskeltava loppui, hän jatkoi kouluttautumista kanadalaisten järjestelmässä.
– Tiedonjano oli ihan valtava. Halusin oppia tosi paljon, etten joutuisi vastaavaan tilanteeseen enää jatkossa, hän toteaa.
Onnettomuuden jälkeen Kortelainen on viettänyt vuorilla noin tuhat päivää, eikä Tamokdalenin kokemus ole toistunut. Moni pitkälle kouluttautunut lumiturvallisuusasiantuntija on Kortelaisen mukaan kokenut omakohtaisesti lumivyöryn tai läheltä piti -tilanteen.
– Riskiä ei voi täysin sulkea pois tässä lajissa, niin kuin ei elämässä muutenkaan. Omalla kohdalla onnettomuus teki lumivyöryistä varsin todellisia, ja tiedostan paremmin, mitä huonosta päätöksenteosta voi seurata.
Osalla laskuporukasta vapaalaskuharrastus loppui onnettomuuteen. Kortelainen on jälkikäteen käynyt läpi onnettomuuspäivän etenemistä, päätöksentekoa, säätietoja ja vyöryennusteita.
– Luonto on kyllä yrittänyt sanoa monta kertaa, että älkää tulko. Ei osattu ryhmänä ottaa vinkkejä tarpeeksi vakavasti, hän sanoo.
Lumen jatkuva muutos kiehtoo Kortelaista. Se antaa hänen mukaansa koko ajan jonkinlaisia merkkejä ja saattaa ilmaista vaarasta.
– Samalla lumi on hyvin huono antamaan rakentavaa palautetta. Voi olla, että sie oot tehnyt tosi paljon huonoja päätöksiä, mutta huono tilanne ei realisoidu lumivyörynä. Lumen palautteenantomekanismi on tosi vääristynyt. Lumi on tosi ristiriitainen ja vaikea ympäristö oppia järkevää päätöksentekoa, Kortelainen kuvailee.
Mittausasema takapihalla
Kortelaisen kotikylällä Äkäslompolossa tunnetaan, etteivät suomalaistenkaan ennusteiden lämpötilat osu oikein, jos talviyö on tyyni ja kirkas.
– Ylläksen alueen inversio on aika hyvin arvattava. Äkäslompolon ennusteeseen saa kirkkaalla säällä lisätä 5–10 astetta pakkasta, että päästään oikeaan ennusteeseen. Ylläsjärvellä on usein lämpimämpää, Kortelainen toteaa.
Paikallisten olojen ja maastonmuotojen vaikutus paikalliseen säähän kiehtoo sääihmisiä, mutta on myös erityisen vaikea etenkin isoille ennustemalleille.
Paikalliset sääolot kiinnostavat Kortelaista etenkin lumivyöryennusteiden tekemisessä. Tärkeimmät paikalliset säähavainnot hän saa takapihalta, omalta mittausasemaltaan, joka kertoo lämpötilan lisäksi lumen syvyyden sekä myrsky- ja vuorokausikertymät.
– Myös lumen vesiarvo on keskeinen tekijä, koska se kuvaa, paljonko lumipeitteeseen tulee lisäpainoa kerrosten kannateltavaksi.
Yhtenä projektina muiden joukossa Kortelaisella on mittausaseman laajentaminen sääasemaksi. Sensorit ovat valmiina, enää pitää koodata ohjainyksikkö. Sääaseman tiedot on Kortelaisen mukaan tarkoitus saattaa julkisiksi, jotta Ylläksen alueella liikkuvilla olisi hieman enemmän mitattua tietoa.
Ylläksellä virallista Ilmatieteen laitoksen sääasemaa ei ole, joten ennusteita varten Kortelainen haalii mittaustietoa lähiseudun sääasemilta. Tärkeimpinä ovat Sammaltunturin ja Laukukeron sääasemat.
Ensimmäinen kertoo muun muassa lämpötilan Ylläksen alueen tuntureiden yleisimpien vyöryjen murtumalinjojen korkeudelta. Laukukerolta näkee alueella vallitsevat tuulet harjanteiden tasolla.
– Edelleenkin saattaa yllättää, miten näillä meidän tuntureilla ja vuoristoissa tuulet saattavat kanavoitua ja siten voimistua tosi koviksi joissain yksittäisissä kohdissa. Koko ajan oppii uutta, etenkin mikrosään vaikutuksesta.
Systemaattinen luminen polku
Joonas Kortelainen on rakentanut elämäänsä lumisia polkuja systemaattisesti.
Kun hän lopetti vuorihiihdossa kilpailemisen, hän ilmoittautui hiihdonopettajakursseille oppiakseen teknisesti paremmaksi laskijaksi.
Lumivyöryasiantuntijan koulutuspolkuun kuuluu kahden päivän sääkurssi, jonka Kortelainen kävi Kanadalaisen lumiturvallisuusjärjestö CAA:n opissa. Turun yliopiston avoimessa yliopistossa Kortelainen puolestaan opiskeli kurssin verran klimatologiaa eli ilmastotiedettä, ja vuosi sitten hän sai valmiiksi meteorologian sivuaineopinnot Helsingin yliopistoon.
– On se ollut tietoista, että etsin lumesta sellaisen väylän, jossa pystyisin yhdistämään akateemisen ja käytännön toiminnan.
Vuodenvaihteessa Pallaksella sattuneen lumivyöryonnettomuuden jälkeen vyörypelastaminen on noussut esille myös Kortelaisen virkatyössä Lapin pelastuslaitoksella.
– On ollut mielenkiintoista, että olen päässyt omassa työssä kehittämään lumivyörypelastamista. Koulutusten kiinnostavuus on lisääntynyt ammattipuolella muutenkin, hän sanoo.
Vaikka lumi kiinnostaa Kortelaista erittäin paljon, hän uskoo, että täyttä elantoa pelkästään lumeen liittyvillä asioilla on Suomessa vaikea tehdä.
– Suomessa ei ole samanlaista tarvetta lumivyöryennustamiselle kuin vaikkapa Norjassa, jossa vyöryt uhkaavat infrastruktuuria.
Keväällä moni vapaalaskun harrastaja suuntaa Pohjois-Norjaan. Siellä harva kuitenkaan törmää Joonas Kortelaiseen. Kiivaimpina lomaviikkoina mies välttelee esimerkiksi suosittua Lyngenin niemimaata.
Hiihtoreissujensa kohteet hän valikoi hyvien olosuhteiden lisäksi sen mukaan, missä liikkuu vähemmän ihmisiä. Kesänkitunturillakin on tänään tullut vastaan vain kaksi ihmistä, vaikka on eteläsuomalaisten hiihtolomaviikko.
– Muut harrastajat voivat muodostaa aika ison oman riskinsä, jos liikutaan lumivyörymaastossa.
Lyhyillä laskureissuilla puuterikuume voi aiheuttaa tavoitteisiin jumiutumista.
– Harrastuksen alkuvaiheessa olen itsekin ollut niin sanotun tikkilistan kanssa liikkeellä. Aluksi tällaisen ajattelun vaaroja ei niin tiedostanut.
Kanada, Alpit, Kirgisia ja tietenkin Norja. Näissä paikoissa Joonas Kortelainen on käynyt laskureissuilla. Useimmat reissut ovat pitkiä, yleensä ainakin kuukausi, mielellään kaksi. Olosuhteisiin on aikaa perehtyä ja lepo- ja kelipäiviä malttaa helpommin viettää.
Vapaalaskuharrastuksen alkuvaiheissa jyrkät laskulinjat kiehtoivat Kortelaista. Vuosi vuodelta harrastaminen on hänen mukaansa mennyt konservatiivisempaan suuntaan.
– On tiettyjä päiviä, jolloin voi puskea. Ne päivät valikoin tosi tarkkaan. Voi olla, että jonakin talvena niitä ei tule ollenkaan. Kun ei tarvitse pelätä, on mukavampaa, Kortelainen sanoo.