Reittejä, joista moni kokenutkaan retkeilijä ei ole edes kuullut.
Tilaa niin, että vaikka jokainen tämän jutun lukenut innostuisi nyt Kainuun retkeilystä, ei vieläkään tulisi ahdasta.
Kainuu on valtavan monipuolinen retkikohde, jossa on valtavan paljon reittejä. Siinäpä se, tiivistettynä, mitä Kainuun ja Koillismaan retkeilyoppaan juuri julkaissut kuhmolainen Jouni Laaksonen kotiseuduistaan ajattelee.
Kaikkea paitsi merenrantaa
Kainuussa ja Koillismaalla on kaikkea, paitsi merenrantaa. Varsinkin rauhaa – sitä riittää.
On laajoja alueita vanhaa, luonnontilaista metsää, vaikkei ihan Lapin veroisia kuitenkaan.
On isoja, ojittamattomia ja luonnontilaisia soita.
Järviä ja jokia.
Ja sitten on korkeuseroja: vaaroja ja kallioita, kuruja ja rotkoja.
– Mitä vielä puuttuisi, Laaksonen kysyy.
Kasvilajisto on omanlaisensa. Alueella on pohjoisen lajeja eteläisimmillään ja Siperian lajeja läntisimmillään. Yksi esimerkki itäisistä lajeista on pulskaneilikka, toinen on tataarikohokki. Pohjoisia lajeja taas ovat lapinvuokko ja tenonajuruoho.
Oulangan kansallispuistoon erikoisia kasvilajeja on kertynyt useampiakin, orkideoista esimerkiksi neidonkenkää, tikankonttia ja tummaneidonvaippaa.
Linnuista voi bongata kuukkelin ja muita tavanomaisia lajeja, mutta myös sinipyrstön, idänuunilinnun, lapinuunilinnun tai pikkusirkun.
Villi metsäpeura on Kainuun oma laji, joka Lapissa on metsästetty sukupuuttoon yli sata vuotta sitten.
Perusretkiä ja superpäiviä
Laaksosen mielestä Kainuun reiteille, laavuille, tulipaikoille ja tupiin mahtuu nykyistä enemmän kulkijoita. Isompi kävijämäärä olisi hyvä perustelu myös niiden olemassaololle ja huollolle.
Kohteita on kymmeniä, reittejä satoja.
– En koe, että sellaista vaaraa on, Laaksonen toteaa liiallisesta ihmispaljoudesta.
Vaikka hän on itse kolunnut Kainuuta pitkin ja poikin, usea tuttukin paikka yllättää hänet aina iloisesti, kun sinne menee vaikka eri vuodenaikana.
Iloisia yllätyksiä voivat olla esimerkiksi sudenkorennot, aamu-usva tai revontulet. Spesiaalijutut ratkaisevat, tuleeko retkestä mukava peruspäivä vai aivan superpäivä.
Kainuussa voi piipahtaa päiväretkellä tai kerätä kohteita useamman päivän tarpeiksi: yöpyä jossain ja retkeillä päivät.
Näitä viittä, vähemmän tunnettua retkikohdetta Jouni Laaksonen suosittelee.
Kainuun viisi kätkettyä helmeä
Puolangalla on parikin Saarijärveä, joista toinen eli Saarijärven luonnonhoitometsä on hyvä retkikohde, vaikkakin jäänyt vähän rempalleen. Osa pitkospuista on lahoja, mutta vettä kestävillä kengillä kulkeminen sujuu.
Järven ympäri kiertää viehättävännäköinen viiden kilometrin polku. Täällä harva käy, vaikka kannattaisi.
Alueella on vanhaa metsää, luonnontilaisia soita sekä kirkasvetisen Saarijärven lisäksi paljon muita pienempiä järviä ja lampia.
Vuorilampi on rotkoinen järvi, jonka toisessa päässä on laavu. Reitti oli rempallaan, mutta on vasta kunnostettu.
Silmukkareitti on vajaan kuuden kilometrin mittainen. Männikkö on järeää ja komeaa, ja suurimman kuusen kerrotaan kurkottavan 36 metriin asti. Se on paljon, sillä kuusen korkeus Kainuussa on yleensä 20–25 metriä.
Korkeimmat kalliot nousevat 18 metriä vedenpinnan yläpuolelle.
Järvien välissä suikertaa harju, jonka molemmin puolin siintävät siniset vedet.
Männyssä olevat palokorot on tämän reitin hauskoja yksityiskohtia. Palokoro syntyy, kun tuli vahingoittaa puun tyven nila- ja jälsikerrosta, jonka jälkeen kaarna kuivuu ja putoaa siitä kohdasta pois. Tätä kuoretonta, hiiltynyttä kohtaa kutsutaan palokoroksi. Aukko on joskus niin iso, että aikuinen voi kontata tai ryömiä sen läpi. Se on kuin taikaovi menneeseen aikaan.
Reitin laavupaikkakin on jännä, sillä se on rakennettu vanhan tervahaudan pohjalle.
Edestakaisin yhteensä seitsemän kilometrin pituinen reitti kulkee Korpitaivalta pitkin.
Paikalliset tuntevat tämän hyvin, muualta tulevat retkeilijät eivät niinkään. Reitistöä ylläpitää Koutaniemi–Vuoreslahden kyläyhdistys. Kaikkineen kuljettavaa riittää erimittaisilla reiteillä parikymmentä kilometriä.
Koko reitistölle tunnusomaista ovat avokalliot. Akkovaara on hyvä näköalapaikka, josta näkee Oulujärvelle ja Ärjänsaareen. Toinen näköalakallio on Paljakankallio.
Reitin varrella sijaitsee myös vanha muskoviittikaivos eli käsipelillä kaivettu kuoppa. Muskoviitti on mineraali, ja polkujen varsilla näkyy kaivoksen jäänteinä vaaleaa muskoviittiliuskaa.
Vienan Karjalasta Perämerelle on aikanaan mennyt monia eri reittejä. Niillä ovat taivaltaneet Elias Lönnrot runonkeruumatkoillaan, laukkukauppiaat ja sotavoimat omilla asioillaan.
Yli-Vuokin Vienan reitin varrella on vanha vesimylly sekä mahtavia harju- ja jokimaisemia. Metsä on enimmäkseen talousmetsää, joten se ei ole tämän reitin isoin pointti, mutta vanhaa historiaa näkyy.
Vanhasta kulkureitistä on tehty retkeilykäyttöön reilun parinkymmenen kilometrin osuus. Lyhimmillään voi tehdä kilometrin mittaisia retkiä. Rengasreittiä ei ole.
Erikoisuus on, että reittiä ei ole merkitty maalilla vaan kirveenpilkoilla. Tai se, että yönsä voi viettää Särkänpolven niittyladossa.
Myös Rautiaisen myllyyn kannattaa tutustua. Kaikki myllyn rakennusaineet ja tarvikkeet on hankittu luonnosta.
