Luisteluhiihto hankikannolla on vapaan hiihtoa parhaimmillaan. Lisäksi se voi tarjota koko talven jännittävimmän hiihtolenkin.
Tällä kertaa kohteena oli Hirvisuo, joka on lähes 4 500 hehtaarin soidensuojelualue Oulun ja Pudasjärven rajalla. Vaikka hiihto aapasuolla oli mielessä jo helmikuussa, jännitystä riitti viikkokausiksi: Hankikelejä odottava on sään armoilla.
Ensimmäisen yrityksen tein pääsiäismaanantaina 18. huhtikuuta. Yöllä oli ollut nipin napin pakkasta, mutta päivät alkoivat olla jo huomattavan lämpimiä. Laitoin sukset jalkaan suon reunalla, työnsin itseni liikkeelle ja humpsahdin naamalleni vetiseen lumeen.
Vaikka pääsiäisenä Hirvisuolla oli ollut runsaasti hiihtäjiä, maanantaina lämpöä oli jo liikaa. Kapeat luistelusukseni upposivat hangen läpi suoraan pohjalle asti. Yritin jatkaa vielä matkaa jos keskemmällä suota olisi kovempaa, mutta useampi humpsahdus parin sadan metrin matkalla riitti. Hankikanto jäisi haaveeksi.
Instagram tiedustelun apuvälineenä
Hypätään ajassa pari viikkoa eteenpäin: Torstaina illalla Ilmatieteen laitos ennustaa, että perjantaiaamuna olisi pakkasta, Hirvisuon lähistöllä Jolosjärvellä jopa yhdeksän astetta. Myös kaksi edellistä yötä olivat pakkasöitä.
Kun yritän selvittää jonkin retkikohteen viimeisimpiä olosuhteita, etsin tuoreita kuvia Instagramista. Hirvisuolta ei löydy yhtään tuoretta kuvaa tunnisteella #Hirvisuo. Selaan myös tunnistetta #Hankikanto , mutta sielläkin on kuvia lähinnä pohjoisesta Lapista. Inarin hankikanto ei tässä tilanteessa auta, vaikka siellä näyttää olevan oikein hyvät olosuhteet.
Huomaan, että joku näyttää edellisenä päivänä hiihdelleen Rovaniemellä. Sitten näen erään treenaajan päivityksen Kainuun Hyrynsalmella sijaitsevalta soidensuojelualueelta. Sehän on vielä etelämmässä. Tämä tieto yksin riittää rohkaisuksi: Aamulla nousisin varhain ja suuntaisin Hirvisuolle.
Tähtään suolle aamuseitsemäksi, jotta lumen pinta ei ehdi sulaa. Matkalla lähes täysin lumeton maisema vetää mielen matalaksi: Olisiko Hirvisuonkin lumi jo sulanut? Meinaan luovuttaa ja kääntyä kotimatkalle jo kilometritolkulla ennen määränpäätä.
Edellisiltana olen kuullut, että Haukiputaan suunnalla Virpiniemessä olisi vielä viiden kilometrin latu, mahdollisesti viimeistä päivää. Ehkä pitäisikin suunnata sinne?
Vapaan hiihto on harvoin vapaata
Tässä kohtaa hiihtoretkeilijä ihmettelee, että miksi suolla ei voi käyttää asianmukaisia varusteita? Luistelusuksien sijaan metsäsukset jalkaan, ja hangen kantavuutta ei tarvitse miettiä.
Syy liittyy latuhiihtoon ja nykytalviin: Hiihtoa harrastava saa alkutalvesta hinkata lyhyttä tekolumilenkkiä ympäri niin kauan kuin pää kestää. Luonnossa liikkumisen sijaan se tuntuu enemmän salilla käymiseltä.
Tiukasti rajattujen latujen hinkkaaminen viikkotolkulla tuntuu kahlitsevalta. Millaista olisikaan hiihtää luistelutyylillä ihan mihin vaan, ilman tarvetta hoidetuille laduille? Siksi loppukevään hankikelit ovat parasta vapaan hiihtoa.
Möykkyinen pinta aluksi vaikea
Helpotus tulee vasta Hirvisuon reunalla. Valtavalla aapasuolla näkyy kyllä yksittäisiä mättäitä, mutta pääosin maisema hohtaa valkoisena. Parkkipaikalle on vielä 1,5 kilometriä, mutta tiedän jo nyt, että retki onnistuu.
Kahden viikon takainen yli puolen metrin lumipatja on sulanut muhkuraiseksi ja jäätynyt kovaksi. Alkuun hiihto tällä alustalla tuntuu oudolta, meno on jatkuvaa tasapainoilua. Matkan varrella opin olemaan kiinnittämättä huomiota möykkyihin, ja pääsen nauttimaan hiihdosta.
Hirvisuo on aivan upea. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja heijastuu voimakkaasti ensin sulaneen ja sitten peilijääksi jäätyneen suon pinnalta. Tässä hommassa tarvitsee aurinkorasvaa.
Lumen pinta on kovaa, eikä suksi uppoa sen läpi kertaakaan. Jopa äärimmäisen pienillä latusommilla varustetut sauvat sopivat näihin olosuhteisiin mainiosti. Juuri tätä olen viikkokausia odottanut.
Keskeltä suota löytyy yllättäviä virtapaikkoja
Olosuhteet ovat joka tapauksessa jännittävät. Paikoin hiihto on puhdasta etenemisen riemua, mutta huhtikuun lämmön jäljiltä suolla on hankaliakin kohtia.
Helpoimmasta päästä ovat esille sulaneet mättäät, jotka on vain kierrettävä. Hiihtäjä huomaa olevansa kasvillisuuden muodostamassa labyrintissä, jossa hiihtokelpoista reittiä pitää hakea katseella pitkälle eteenpäin. Aina välillä joutuu umpikujaan.
Sitten ovat peilijääksi jäätyneet kohdat, jotka ovat selvästi olleet vetisiä ennen loppuviikon pakkasia. Suurimmaksi osaksi jäiset paikat kantavat hyvin, joten ainoa syy vältellä niitä on se, että luistelusuksien kantti ei pure kovaan jäähän. Ei auta kuin edetä tasatyönnöllä.
Suolla on myös oikeasti jänniä paikkoja: Hirvisuon esitteen mukaan suon vedet valuvat lähes kaikkiin ilmansuuntiin, ja loppukeväästä se on helppo havaita. Aina välillä edessä on suon sisäinen puro, joka on selvästi virrannut vuolaana ennen kuin se on saanut ohuen jääkannen, mahdollisesti viime yönä.
Useampaan otteeseen mietin uskallanko ylittää näitä vastajäätyneitä puroja, joiden kirkkaan jään läpi vedenalaiset suokasvit näkyvät selvästi. Ohuimman jään paikat kierrän, osasta lykin yli tasatyöntöä, jolloin oma paino jakautuu tasaisesti molemmille suksille. Kastumisia tulee nolla, vaikka välillä jää pitää melko kuumottavia ääniä.
Lisäksi yritän vältellä kurkia, joita laajalla suoalueella on jo useamman parin verran. Vaikka onnistun muutaman kerran, yleensä kurjet huomaavat minut ennen kuin minä huomaan niitä, ja seurauksena on turha lennähdys kauemmas. Jokainen näistä harmittaa, koska en haluaisi harrastuksillani häiritä luontoa.
Vaikka Hirvisuo on erinomainen lintupaikka, elämää lähes kauttaaltaan jäisellä suoalueella on vielä suhteellisen vähän. Kurkien lisäksi näen muutamia hanhia ja pari kuovia.
Tunturisukset toimivat kaikissa keleissä
Edes perjantaiaamuna en ole suolla yksin. Hirvisuon parkkipaikalla on muutaman hiihtäjän autot, vaikka mitään ruuhkaa valtavalla suoalueella ei pääse syntymään.
Kiimingistä tulleet Jouni Lehtikangas ja Sampo Kuovinen kertovat, että edes paikalliset eivät tunne Hirvisuota kovin hyvin. Kuovinen sanoo ajaneensa paikan ohi lukuisia kertoja kiinnittämättä siihen mitään huomiota. Suolla hän kävi ensimmäistä kertaa vasta edellistalvena. Hän myöntää, että Hirvisuo löytyi osin korona-ajan retkeilybuumin ansiosta.
Silloinkin oppaana toimi Lehtikangas, joka kertoo käyneensä Hirvisuolla jo useamman vuoden ajan. Lehtikangas on liikkeellä latusuksien sijaan tunturisuksilla, jotka hänen mukaansa toimivat aapasuolla myös pehmeämpien hankien aikaan. Hän kertoo käyneensä hiihtolenkillä myös pääsiäismaanantaina, kun omat latusukseni osoittautuivat hyödyttömiksi.
Hirvisuolla kannattaa pysähtyä matkalla Koillismaalle
Mitä tästä retkestä jää kotiinvietäväksi? Ainakin se, että hankikantohiihto on mahtavaa vaihtelua latuhiihdolle. Suosittelen, jos talvi suinkin tarjoaa sopivat olosuhteet. Tänä keväänä hankikelejä pitää hakea aina vain pohjoisempaa.
Toiseksi oikeiden olosuhteiden löytyminen vaatii tuuria ja joskus työtäkin. Homma vaatii oikeanlaiset säät, ja tietoa kohteen olosuhteista voi olla vaikea saada. Kannattaa varautua siihen, että joskus tulee tehtyä hukkareissu.
Kolmanneksi Hirvisuo on mahtava paikka. En lähtisi pitkän matkan päästä varta vasten retkelle Hirvisuolle, mutta suojelualueen parkkipaikka on suoraan Valtatie 20:n varressa. Hirvisuo sopii siis mainiosti piipahduspysäkiksi vaikka matkalla Kuusamoon tai Syötteelle.
Vaikka suo on erinomainen hiihtokohde, voi siellä pysähtyä kesälläkin: Parkkipaikalta pääsee pitkospuita pitkin parin sadan metrin päässä seisovalle lintutornille. Suolla on myös lyhyt noin kilometrin luontopolku, mutta Metsähallituksen sivujen mukaan sen pitkospuut ovat huonossa kunnossa ja luontopolku on poistettu käytöstä.
Hankikantohiihto suolla on yksi retkeilyn rospuuttoajalle sopivista aktiviteeteista, kun talvireitit ovat sulaneet, mutta monet kesäreitit alkavat olla jo veden vallassa. Se sopii parhaiten kelirikkokauden alkupäähän, koska suotkin sulavat vetisiksi kevään edetessä.
