Siiliorakas, osterivinokas, ruusuvinokas, shimeji eli runkokynsikäs, kastanjahelokka, koppelokääpä...
Oululaisen kaksion keittiön hyllyissä seisoo kymmeniä muovipusseja, joista osan kyljestä tursuaa sienten itiöemiä. Pussien eli kasvatusalustojen sisältä erottuu valkoista sienirihmastoa.
– Tänä talvena päätin palata vanhaan harrastukseeni, ja aloin kasvattaa kotona ruokasieniä, Tuomo Jaakkonen selittää näkymää.
Jaakkonen kertoo aiemmin kasvattaneensa sieniä kahteen otteeseen, mutta nykyistä pienemmässä mitassa. Nyt kiinnostus eri lajeihin ja kasvatusmenetelmiin johti melkoiseen kirjoon.
– Noin tusina eri lajeja ja kantoja yhteensä, hän laskee.
– Ainoa, joka ei ole ruokasieni, on kitkerävinokas. Se on bioluminoiva ja sitä halusin kasvattaa uteliaisuudesta, Jaakkonen lisää.
Bioluminesenssi on biologista valotuotantoa, josta tutuin esimerkki suomalaisille lienevät kiiltomadot, mutta sienistäkin löytyy bioluminoivia eli pimeässä hohtavia lajeja.
Ruokasienistä kaikki ovat Jaakkosen mukaan sienikirjojen asteikolla kolmen tähden lajeja eli parhaita ruokasieniä.
– Tämä on periaatteessa aika helppoa, Jaakkonen kertoo kasvatuksesta.
Helpoimmillaan voi ostaa kasvatusalustan, johon on valmiiksi siirretty sienen ymppi. Homman voi tehdä myös monimutkaisemmin ja Jaakkonen kertoo halunneensa lähteä ihan alusta, jolloin kasvatusalusta steriloidaan painekattilassa ja siihen istutetaan ymppi eli halutun sieniviljelmän alku.
Ymppejä voi ostaa netin sienikaupoista. Ja kun haluaa itse rakennella kasvatusalustoja, niin niiden materiaaliksi käyvät esimerkiksi olkipelletit.
Kun rihmasto on vallannut kasvatusalustan, pussiin kylkeen tehdään reikä, josta sieni alkaa kasvattaa itiöemiä. Nopeimmin kasvavista lajeista voi saada satoa alle kuukaudessa. Yhdestä kasvatusalustasta voi odottaa kolmesta viiteen satoa, jotka kehittyvät noin parin viikon välein.
Eri lajit vaativat eri kehitysvaiheissaan vaihtelevia oloja. Niinpä sieniä löytyy myös vaatehuoneesta, vessasta ja saunasta. Vessassa on muovinen minikasvihuone, johon Jaakkonen on ilmankostuttimen avulla saanut 95 prosentin ilmankosteuden.
– Sienialkujen tuotantovaiheessa tarvitaan kosteaa, mutta raikasta ilmaa.
Sienten kotikasvattajan pahin vihollinen ovat toiset sienet, ei-toivotut sellaiset. Ilmassa leijuu aina erilaisia homeiden ja hiivojen itiöitä, jotka eivät ole tervetulleita kasvatusalustoihin. Myös erilaiset bakteerit voivat saastuttaa viljelmän. Siksi puhtaus korostuu kasvatuksen joka vaiheessa.
Jaakkonen kertoo homeen saavan joskus vallan ja lähtevän laajenemaan nujertaen ruokasienilajin. Silloin kasvatusalusta kelpaa enää biojätteeseen.
Myös kasvatettavista sienistä vapautuu itiöitä huoneilmaan. Jaakkonen kertookin, että jos viljelyä harrastaisi pidempään, pitäisi itiöiltä suojautua esimerkiksi käyttämällä maskia.
Jaakkosella on kuitenkin tarkoituksena kasvattaa sieniä vain kevään ajan, sillä kesällä odottavat muut kiireet, eikä hän pidä todennäköisenä altistumista itiöille parin–kolmen kuukauden tuotantokauden aikana.
Sienistä Jaakkonen kertoo innostuneensa jo ihan pikkupoikana, jolloin hän kävi äitinsä kanssa sienessä.
– Sienineuvojaksi olen valmistunut jo 18-vuotiaana, ja yliopistolla olen opettanut sienikursseilla, Jaakkonen kertoo.
Sato kuluu sieniruoissa kotioloissa, sillä Jaakkosen puolisokin rakastaa syödä sieniä, ja ajoittaiset ylimääräiset sienet Jaakkonen on antanut sukulaisille ja kavereille.
Kasvatusharrastajan lajivalikoima kuulostaa suomalaiselle rouskuihin ja tatteihin keskittyneelle ruokasienestäjälle oudolta, mutta tähän Jaakkosella on selitys.
– Suurin osa metsien ruokasienistä on mykorritsasieniä eli ne elävät symbioosissa puiden kanssa. Niitä ei pysty kasvattamaan kotioloissa. Lahottajasieniä sen sijaan pystyy, ja käytännössä ne kaikki lahottavat lehtipuuta.
Kasvatettavista lajeista Jaakkosen oma suosikki on siiliorakas.
– Se on niin erilainen rakenteeltaan. Siitä voi leikata pihvejä tai sitä voi nyhtää ruokaan.
