Ta­sa­maan tun­tu­reil­la

Kevätvaellukset ovat parhaimmillaan tuulen pieksemillä hangilla ja siksi monen tie vie pohjoisen tuntureille.

Katsellessani kevään menoista täyttä kalenteria tasaisuudestaan tunnetulla Pohjois-Pohjanmaalla huomaan kuitenkin ongelman. Kevätvaellukselle on tänä keväänä vain vähän aikaa. Tunturit taas ovat kaukana.

Selaan karttaa löytääkseni sopivan alueen neljän päivän kevätvaellukselle Oulun lähettyviltä. Pian löydän suuria puuttomia ja usean päivän hiihtoretkiin sopivia alueita kartalta. Miten en ole tätä heti hoksannut!

Aion suksia suolle.

Martimoaapa on täydellinen tasamaan tunturi

Hieman lisää karttaa tutkailemalla ja kohteita vertailemalla retkikohteekseni valikoituu Simossa ja Keminmaassa sijaitseva Martimoaavan soidensuojelualue.

Martimoaavan suoalueet ovat laajoja ja lähes puuttomia. Metsää kasvaa vain saarekkeina soiden keskellä ja kapeina juotteina aapojen välissä. Ne tuovat mieleen tunturiselänteet ja niitä erottelevat laaksot metsineen.

Olosuhteet ovat muutenkin tunturin kaltaiset. Tähän aikaan keväästä lumi on yleensä kovaa ja kantavaa. Kirkkaalla säällä hiihtäjä saa kylpeä auringossa. Tuiskussa ja tuulessa olosuhteet ovat vaativat.

Martimoaavan suojelu taas tuo retkeilijälle kaksi merkittävää etua.

Alueella on runsas palveluvarustus. Tulipaikkojen ja laavujen lisäksi löytyy viisi autiotupaa, joista suoalueella sijaitsee kolme. Minua kiinnostaa erityisesti syrjäinen Niittytupa.

Toiseksi suojeltua suota tai metsäalueita ei ole ojitettu. Usein luonnontilaisena säilyneiden soidenkin väliin jäävät metsälaikut on kaivettu täyteen ojia. Sellaisen poikki liikkuminen suksien ja ahkion kanssa on erittäin hankalaa. Niinpä ojitetut metsät eristävät monet suot yksittäisiksi laikuiksi, joilla monen päivän vaellus ei ole mahdollista.

Martimoaavalla tätä ongelmaa ei ole.

Tunturi- vai metsäsuksilla?

Koska vaelluksella tavoitellaan kevättunturin olosuhteita, pohdin viimeiseen asti hiihtämistä tunturisuksilla. Päätymisen metsäsuksiin ratkaisee kuitenkin sää.

Lämpöasteet ja vesisade tietäisivät vähintään ensimmäiselle illalle teräksisen sijaan soseista hankea. Siinä metsäsukset kantavat tunturisuksia paremmin. Tässä mielessä suo ja tunturi poikkeavat toisistaan, sillä tunturissa hanki kantaa yleensä suojasäilläkin.

Suolta puuttuvat myös laskut, joten siellä pärjää metsäsuksilla kovemmallakin hangella, joskin tunturisukset olisivat suuntavakaammat hiihtää.

Olemme varustaneet metsäsuksemme nousukarvoilla. Vaikka retkellä hiihdettäisiin vain tasamaata, antavat nousukarvat oivan pidon ahkion vetämiseen.

Olen mitoittanut omat nousukarvani täysmittaisiksi tunturisuksiini. Ne sopivat myös metsäsuksiin, joskin pidemmässä ja leveämmässä metsäsuksessa luistopintaa jää näkyviin karvan sivuilla ja suksen perässä.

Suolla ratkaisu toimii hyvin, sillä pitoa ahkion vetämiseen on tarpeeksi, mutta suksi luistaa niin paljon, että hiihtäminen on mukavaa.

Soseutuva lumi aiheuttaa ongelmia

Saavumme Hangassalmen parkkipaikalle Martimoaavan itäosassa illan alkaessa hämärtyä. Olen aloittanut samalta paikalta muutaman lyhyemmän Martimoaavan retken ja todennut sen olevan varsin hyvä aloituspaikka, sillä Hangassalmelta tarvitsee hiihtää vain lyhyt metsäpätkä ennen laajan Järviaavan avautumista.

Otamme suunnaksi Niittytuvan.

Runsas kuuden kilometrin hiihtomatka sinne ei ole elämäni suurimpia kokemuksia. Lämpöasteita on reippaasti, ja lumi on ikävän märkää. Kun polven laskee lumeen siteitä kiinnittäessä, se kastuu heti.

Metsäsuksiamme ja ahkioitamme hanki kantaa kelvollisesti, mutta Ulf menee usein läpi. Jos hanki ei kanna koiraa, voi retkestä tulla sille varsin rankka.

Ilta pimenee lopullisesti ollessamme puolimatkassa ja loppumatkan kuljemme GPS:n avulla. Ilman sitä yksittäisen kämpän löytäminen avaran suon laidasta olisikin pimeässä erittäin vaikeaa.

Tupaan on majoittunut kaksi naista labradorinnoutajan kanssa. He tekevät meille tilaa, mutta päätämme majoittua telttaan. Nukahdamme maaliskuisen räntäsateen ropistessa teltan kattoon.

Niittytupa on talviretkeilijän kohde

Päivä valkenee illan vastakohtana. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja öinen pakkanen on kovettanut hangen. Mieli palaa halusta vetää sukset jalkaan jo teltasta ulos kömpiessä.

Niittytupa sijaitsee kauniilla paikalla, juuri ja juuri metsän kätkössä. Martimo-oja kiemurtelee aivan sen edestä ja kolmessa suunnassa aukeavat suuret avosuot.

Kesällä paikka on hyvin vaikea saavuttaa, minkä huomaa kämpän vieraskirjasta: käynnit painottuvat kevätsesongille. Tosin kevättulvan aikaan joku on melonut tuvalle kanootilla.

Tupakansio tietää kertoa, että paikalla on ollut Aapon kämpäksi tai Böökin saunaksi nimitetty tupa jo 1800-luvulta. Alkuperäinen kämppä paloi vuonna 1998 ja uusi Niittytupa valmistui vuonna 2002.

Varustus on yksinkertainen. Siihen kuuluu kaksi levitettävää sänkyä, kamiina ja pieni pöytä. Kaasuliettä ei ole. Nukkumaan mahtuu neljä henkeä.

Suunnistuksessa auttavat tarkka kartta ja tekniikka

Auringon noustessa suuntaamme kohti Lumiaavan lakeuksia.

Heti pienestä metsästä suolle sukeltaessamme tuuli voimistuu. Se saa yöllä sataneen irtolumen kiitämään pitkin aavaa suota.

Tuntuu tunturilta ja mieleen tulee myös meren ulappa saarineen. Martimoaavalla suunnistaminen muistuttaakin merellä navigointia, sillä helpoin tapa suunnan määrittämiseen on seurata metsäsaarekkeita.

Me olemme helpottaneet suunnistusurakkaa tulostamalla Retkikartasta suurimittakaavaiset kartat. Tarkka kartta auttaa suon ja metsäsaarekkeiden hahmottamisessa.

Suurilla aavoilla jatkuva ja tarkka navigointi kartalla ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista, koska kiintopisteitä on vähän. Niillä käytämmekin kompassia suunnan pitämiseen. Myös esimerkiksi auringon sijainti tai tuulen suunta auttavat summittaisen suunnan säilyttämisessä.

Tällaisessa suurpiirteisessä suunnistuksessa GPS on suuri apu, sillä siitä voi tarkistaa tarkan sijainnin aina silloin tällöin.

Jos GPS-laitetta ei omista, voi hyödyntää myös puhelimeen ladattavia karttasovelluksia. Monet niistä näyttävät sijainnin myös lentotilassa, kunhan kartan lataa ensin verkkoyhteydellä. Tämä kätevä ominaisuus säästää puhelimen akkua.

Tarkemmalle suunnistukselle meillä on tarvetta tuville saapuessamme. Silloin kannattaa hyödyntää kymmenen astetta sivuun -suunnistusmenetelmää.

Esimerkiksi Saunasaaren tuvalle saavumme suurten suoaavojen ylitse lännestä. Tupa sijaitsee pohjois-eteläsuuntaisen metsäkaistaleen suojissa eikä se näy suolle. Jos ottaisimme kompassisuunnan suoraan tuvalle, poikkeaisimme siitä hiihtäessämme todennäköisesti ainakin jonkin verran sivuun.

Silloin riskinä on, että metsän rajaan saapuessamme emme tietäisi, kannattaako tupaa hakea pohjoisen vai etelän suunnasta. Niinpä suunta kannattaa ottaa heti noin kymmenen astetta tuvalta pohjoiseen, jolloin metsään saapuessamme tiedämme tuvan löytyvän etelästä. Samaa menetelmää voi käyttää myös suunnistettaessa esimerkiksi joen varrella sijaitseviin kohteisiin.

Toki GPS auttaa myös tupien löytämisessä.

Teltta tuo vapautta ja turvaa

Hiihdämme Lumiaavan halki Martimoaavan luoteisosassa sijaitsevien Penikanvaarojen juurelle. Täällä maisema vaihtuu äkisti, kun pitkänä kulkeva vaarajono näyttää nousevan suoraan suosta. Penikat kuuluvat Martimoaavan suojelualueeseen ja Keski-Penikan päällä on suosittu autiotupa.

Vaarojen ja suon välissä kulkee 36 kilometrin mittainen retkihiihtolatu, joka näyttää varsin mukavalta.

Seuraamme latua hetken, kunnes taitamme suuntamme etelään. Pistäydymme Saunasaaren autiotuvalla, joka on kansoitettu. Jatkamme eteenpäin, kunnes löydämme mukavan oloisen telttapaikan pienen metsäsaarekkeen reunasta Lumiaavan keskellä.

Lumi on rahissut niin lupaavasti suksiemme alla koko päivän, että uskaltaudun kokeilemaan lumen kantavuutta saappaan alla. Ilahdun, kun se kantaa. Nyt leirin pystyttämisestä tulee helppoa.

Teltta onkin minulle entistä useammin kaikkein mieluisin majoitusvaihtoehto usein ruuhkaisten tupien sijaan. Teltassa saa olla omassa rauhassa ja sen voi pystyttää monenlaisiin paikkoihin.

Martimoaavalla suurin osa tuvista sijaitsee metsän kätkössä eikä niissä majoittuja pääse nauttimaan suon upeista maisemista.  Teltta tuo myös turvaa, sillä telttailijalle pieni eksyminen ei ole useinkaan suuri ongelma.

Koiran kanssa retkeilevälle teltta on ehdoton varustus, sillä suurimpaan osaan tupia koiran saa viedä vain kaikkien tuvassa olijoiden suostumuksella.

Me pääsemme nauttimaan teltan eduista täysin rinnoin, kun ensin saamme ihailla upeaa auringonlaskua ja illalla meitä hemmotellaan vielä kuutamolla ja hennoilla revontulillakin.

Vielä kerran Niittytuvalle

Viimeisestä kokonaisesta retkipäivästämme näyttää tulevan vielä hienompi kuin edellisestä.

Vesien sulattaminen kestää kauan. Koko retken aikana emme ole löytäneet sulaa vettä, joten kaikki käyttövesi on sulatettava lumesta. Tarvitsemme sitä iltaisin kahdeksan ja aamuisin kuusi litraa, ja se tarkoittaa kolmen tai neljän lumikattilallisen sulattamista.

Jos kaikki vesi tehdään lumesta, kannattaisi kahdella hengellä olla mukana kaksi keitintä. Se nopeuttaisi aamuja.

Päätämme palata vielä Niittytuvalle. Sunnuntaina viikonloppuretkeilijät lähtevät kotiin, joten nyt olisi mahdollisuus päästä yöpymään itse tuvassa. Se tuntuu hienolta lopetukselta retkelle.

Päivän hiihtomatka ei ole pitkä, joten otamme sen nautiskelun kannalta. Käymme katsomassa Koivusaareen autiotupaa, jossa on monta päiväretkeilijää taukoa viettämässä. Sää on kuitenkin niin kaunis, että me päätämme syödä lounaan ulkona auringossa.

Tuvalle saapuessamme siellä on kaksi luisteluhiihtäjää tauolla, mutta pian saamme tuvan kokonaan itsellemme. On suloista oikaista itsensä iltapäiväunille tuvan laverille tulen rätistessä kamiinassa.

Illalla kuunsirppi kipuaa vielä tuvan ylle ja yöstä näyttää tulevan kaunis.

Vielä viimeisenäkin aamuna aurinko kipuaa kirkkaalle taivaalle. Lähdemme hiihtämään autoa kohden aukean Järviaavan ylitse. Puuskainen tuuli puhaltaa takaamme ja nostaa kevyttä irtolunta ilmaan, jossa lumikiteet kimaltelevat auringossa.

Tunturin tunnelman voi tavoittaa tasamaallakin.