Kengät nitisevät kosteaa veneenpohjaa vasten. Soutajat asettautuvat niin mukavasti aloilleen kuin kovat istuinlankut vain sallivat.
Yläkemijoen Puurosenrannan jokitörmä jää taakse veneen lipuessa vesille.
Sää on otollinen joella liikkumiseen, tyyni ja poutainen. Rankkasateen jäljiltä ilmassa on varovainen toive auringonpaisteesta.
Venekunnastamme löytyy toimittajan lisäksi ekologian dosentti Päivi Lundvall, WWF Suomen suojeluasiantuntija Matti Ovaska ja Suomen luonnonsuojeluliiton kehityspäällikkö Virpi Sahi.
Havaittavissa on juhlan tuntua. Vuosikymmeniä kaavailtua Sierilän vesivoimalaitosta ei rakenneta. Jokimaisema pysyy entisellään ja uhanalaiset lajit pelastuvat.
Millainen on Kemijoen ainoa jäljellä oleva valjastamaton pätkä? Sitä olemme lähteneet selvittämään.
Sierilän vesivoimalaitosta suunniteltiin Kemijoen Sieriniemeen jo 1950-luvulla. Hankkeesta valitettiin sen alkuajoista lähtien.
Voimalan vaikutusalue olisi sijoittunut noin 30 kilometrin pituudelle Vanttauskosken ja Oikaraisen välille. Veden korkeus olisi noussut padon yläpuolella kahdeksan metriä. Pinnan alle olisi jäänyt harvinaisten lajien elinympäristöjä.
Luonnonsuojelijat ja tutkijat tekivät pitkäjänteisesti töitä vapaan Kemijoen puolesta.
Kesäisin ekologi Päivi Lundvall inventoi lajeja Yläkemijoella kollegansa, ympäristötieteen dosentti Heikki Simolan kanssa.
Vuosia kestäneen inventointityön aikana tutkijoille kehittyi näppituntuma uhanalaisten lajien esiintymäpaikoista.
– Katsoimme kartasta sen näköisiä paikkoja, missä voisi kasvaa uhanalaisia lajeja ja teimme alueille pistokäyntejä.
Lajiesiintymien tiedot ja koordinaatit kirjattiin ylös, ilmoitettiin ELY-keskukselle ja lopulta rekisteröitiin Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantoihin.
Tutkijat kartoittivat erityisesti laaksoarhoa, joka kasvaa pääasiassa törmillä sekä perinnebiotoopeiksi lukeutuvilla niityillä. Toinen usein inventoitu laji oli purojen varsilla viihtyvä lapinleinikki.
Molemmat kukkivat kasvit ovat hyvin uhanalaisia ja tiukasti suojeltuja lajeja.
Luonnonsuojelulaki edellyttää hakemaan poikkeuslupaa uhanalaisten lajien vahingoittamiseen ja siirtämiseen.
– Ne ovat pitkiä prosesseja valitusoikeuksineen ja eri oikeusasteineen.
Pari kesää sitten tutkijat löysivät suuren laaksoarhoesiintymän alueelta, jonne kaavailtiin Sierilän voimalaitoksen läjitysaluetta.
– Se oli tärkein löytö. Uskon, että lopullinen voitto tuli tällä kohteella ja ajan pelaamisella.
Ovaskan mukaan lajien kartoitus- ja dokumentointityö on ollut tärkeää poikkeuslupien lisäksi myös sen kannalta, että nyt alueen monimuotoisuudesta on mustaa valkoisella.
– Vähintään tässä vaiheessa jokainen pystyy katsomaan, mitä kaikkea täältä löytyy. Tämä on monimuotoisuuden hotspot. Ei näitä tule tähän maailmaan enää lisää.
Kaihuansuvantoa pitkin ajelehtivista veneistä kuuluu ajoittain iloista naurua. Enimmäkseen on kuitenkin hiljaista. Kellään ei tunnu olevan kiire.
– Tässä on Sääskilahden lampaiden laidunalue, josta löydettiin Virpin (Sahi) kanssa pari vuotta sitten laaksoarhoa, Lundvall osoittaa penkkaa vastarannalla.
Arto Sääskilahti on viirinkyläläinen paikallisaktiivi, jonka aloitteesta Yläkemijoen alue on saanut valtakunnallisen maisemanhoitoalueen tunnuksen.
Alueita on Suomessa yhteensä vain seitsemän. Niistä neljä sijaitsee Lapissa.
Maisemanhoitoalue perustetaan luonnonsuojelulain nojalla ja sillä vaalitaan luonnonmaisemaa sekä sen kulttuurisia ja historiallisia ominaispiirteitä.
Yläkemijoen maisemanhoitoalue perustettiin tiiviissä yhteistyössä Viirin kyläyhteisön kanssa.
Kaikki lähti siitä, kun Sääskilahti innostui eläkkeellä opiskelemaan luonnontuotealaa. Opintojen myötä heräsi kiinnostus perinnemaisemanhoitoon.
Sääskilahden aloitteesta Viirin kyläyhdistys, urheiluseura Viirin Viri sekä Viirin osakaskunta lähtivät mukaan maisemien kunnostusprojektiin.
Niittyjä raivattiin ja hankittiin lampaita ylläpitämään laitumia.
ELY-keskus kävi arvioimassa alueen ja hakemus laitettiin vetämään. Lokakuussa 2022 Yläkemijoen kylämaisemat hyväksyttiin Suomen seitsemänneksi maisemanhoitoalueeksi silloisen ympäristöministeri Maria Ohisalon (vihr.) allekirjoituksella.
Saavumme näyttävälle hiekkatörmälle.
– Veneestä käsin vasta tajuaa nämä mittasuhteet ja kuinka upeita maisemia täällä on. Vastaavanlaisia hiekkatörmiä olen nähnyt vain Tenojoessa, Lundvall tuumaa.
Rinteessä jolkottaa porotokka puiden siimekseen.
– Hiekkarannat ovat poroille tärkeitä kesäaikaan, kun vaatimet tuovat vasoja rannoille räkkää pakoon ja syömään rehevää ruokaa.
Jyrkät soratörmät eli mellat ovat Lundvallin mukaan Yläkemijoelle tyypillisiä. Yksi niistä, Syväojankangas, kuuluu harjujen suojeluohjelmaan.
Soudamme Suomen suurimman törmäpääskyesiintymän pesimisalueen ohi. Sen kohdalla vesi olisi noussut kaksi metriä voimalan sääntelyn seurauksena. Vedenpinnan vaihteleva korkeus olisi lisännyt törmiä kuluttavaa eroosiota ja vienyt pääskyjen pesät mennessään.
– Törmäpääsky on taantuva laji, joka pesii vain hiekkatörmissä, Lundvall kertoo.
Pääskyille oli kaavailtu keinopesiä tuhoutuvien tilalle, mutta Lundvallin mukaan niiden toimivuutta ei olisi voitu taata.
– Se on ihan eri asia ennallistaa jo tuhottua kuin säilyttää olemassa olevaa, Ovaska lisää.
Kivenheiton päässä veneestä molskahtaa.
– Pikku harri kävi pinnassa, Ovaska arvelee.
Hän on porukan kala-asiantuntija. Alue on hänen nuoruusvuosiensa kalapaikka.
Ovaska tietää kertoa, että alueelta löytyy esimerkiksi uhanalaisia taimenkantoja. Sivupuroista on tehty havaintoja myös jokihelmisimpukasta. Joen kalastoa ja pohjaeläimiä ei kuitenkaan ole hänen mukaansa inventoitu riittävällä laajuudella.
Valjastamaton Yläkemijoki on arvokas nimenomaan virtavesilajiston kannalta. Veden virtauksella on valtava merkitys kaikkeen joen elämään.
– Patoallas olisi hävittänyt viimeiset lähellä luonnontilaa olevat virtapaikat, mitä Kemijoessa on jäljellä, Ovaska kertoo.
Ennen voimaloita vedenpinnan korkeus on vaihdellut pari kertaa vuodessa tulvien mukaisesti. Eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet pinnan vaihteluun ja odottaneet virtojen mukanaan tuomia ravinnepiikkejä.
Sahi kertoo, että valjastetun joen virta pulssittaa, eli pinta nousee ja laskee lyhyen ajan sisällä rajusti. Jokea lyhytaikaissäännöstellään sähkön hinnan rytmissä.
– Joen rytmi on muuttunut myös vuositasolla, kun vettä varastoidaan talveksi yläaltaisiin ja juoksutetaan sähköntuotantoa varten, Sahi selittää.
Vedenpinnan vaihtelun tuomat muutokset uhkaavat jatkuvasti valjastetun joen elämää. Pulssittava virtaus hankaloittaa nousukalojen suunnistusta. Vesirajan kasvillisuus ja eläimistö häiriintyy.
– Rantavyöhyke on lajien kannalta nimenomaan se herkin vyöhyke.
Pohjaeläinten on vaikea pysyä paikoillaan, kun virta liikuttelee niitä edestakaisin. Esimerkiksi alueella pariin otteeseen tavattu uhanalainen kirjojokikorento elää virtaavasta vedestä.
Veden liike on sidoksissa myös ilmastoon. Patoaltaiden ja joen säännöstelyn myötä veden korkeusvaihtelut rikkovat maata, jolloin kasvihuonekaasuja vapautuu.
Tunnin venematkalla lajeja luetellaan niin paljon, että pää menee pyörälle. Korentoja, perhosia, kaloja, lintuja, kukkia, sammalia...
– Lappilainen viidakko, Ovaska murjaisee.
Laji sinne tai tänne, joku voisi ajatella. Mikä merkitys tällä kaikella on?
Ovaska pohtii kysymystä monimutkaisten ekosysteemien ja ravintoverkkojen kannalta.
– Tämä on palapeli, jonka toimintamekanismeja emme täysin ymmärrä.
Toimintamekanismeilla tarkoitetaan ketjuja, joissa jokainen laji vaikuttaa toisiinsa monitahoisilla, yllättävilläkin tavoilla.
– Me emme tiedä, miten yksittäisen lajin heikentyminen tai häviäminen vaikuttaa muihin lajeihin.
Ovaska lisää, että on liian monta esimerkkiä siitä, kuinka jonkin lajin merkitys laajemmalle ekosysteemille ymmärretään vasta vahingon satuttua.
Lundvall lähestyy kysymystä globaalin luontokadon näkökulmasta.
– On paljon tutkittua tietoa siitä, että mitä monotonisemmaksi elinympäristöt menevät, sitä suuremman riskin ne aiheuttavat eri lajeille, myös ihmiselle, kuolla sukupuuttoon.
Sahi muistuttaa, että lainsuojan saaneet uhanalaiset lajit ovat vain jäävuoren huippu.
– Ympäristöt, joissa harvinaisiksi luokiteltuja lajeja elää, ovat täynnä myös muita lajeja. Harvinaisten lajien kyytipoikana häviää kokonaisia satojen lajien luontotyyppejä, kuten rantaniittyjä.
Voimalaitoshankkeen kariuduttua Yläkemijoki voi vihdoin alkaa kehittyä. Veneseurueella on ajatuksia alueen hyödyntämisestä esimerkiksi virkistyskäyttöön ja matkailuun.
Lundvall kertoo joen upeista hiekkasärkistä, lampareista ja rannoista. Sahi mainitsee valmiit fasiliteetit retkeilijöille laavu- ja rantautumispaikkoineen. Ovaska painottaa alueen potentiaalia kalastusturismiin.
– Monelle rovaniemeläisellekin tämä on tuntematonta seutua eikä luontoarvoista tiedetä, Ovaska harmittelee.
Lundvall ajattelee että rakentamattomalla joella tulee olemaan suurempi taloudellinen merkitys kuin padotulla. Hän uskoo, että alue kehittyy mökkeilijöiden ja kylien asukkaiden säännöllisistä rahavirroista.
– Mielenkiintoista nähdä, mihin tämä alue kehittyy, kun uhka on poistunut ja voidaan tehdä taas investointeja, Sahi pohtii.