Suon uusi elämä

Maisema on rujo: hakattuja puita ja myllättyä maata. Tältäkin näyttää 2020-luvun luonnonsuojelu.

– Ihan kammottavan näköinen, niin kuin pitääkin, toteaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) ohjelmajohtaja ja metsäekologian professori Anne Tolvanen.

Oulun Sanginjoen ulkometsän länsiosassa, Muuraiskankaalla oli aikoinaan suo. Muutama vuosikymmen sitten tulivat ihmiset, jotka lävistivät maat viivasuorin ojin. Vesi virtasi pois, ja männyt, puolukat ja metsäsammalet valtasivat tilaa.

Nyt kone on vienyt mennessään puut, työntänyt reunoilta turpeet takaisin ojiin ja tampannut tiiviiksi. Kelot ja käkkyrät saivat jäädä. Ja puut, jotka vanhojen ilmakuvien mukaan kuuluvat maisemaan.

– Alun perin vesi haluttiin suolta pois, jotta puut pääsisivät kasvamaan. Ennallistaminen tekee asiat juuri päinvastoin. Kaiken tarkoitus on pitää vesi suolla.

Tolvanen on perehtynyt soiden ennallistamiseen, ja tietää, että rumuus ei ole ikuista.

Kun ojat tukitaan, pohjaveden pinta alkaa nousta. Turve muuttuu hiljalleen hapettomaksi, metaanin tuotanto ja turpeen kasvu alkavat. Metsälajit hukkuvat.

Aluksi maan myllerrys saa ravinteet liikkeelle ja aiheuttaa kuormitusta vesistöihin. Mutta pian ojat täyttyvät vettä puhtaaksi suodattavista rahkasammalista, pallosarat kipuavat vaaleanvihreiksi kummuiksi ja päiväperhoset palaavat.

Jos hyvin käy, niin häiriön aiheuttamasta ravinnepiikistä innostuva tupasvilla kukkii tällä paikalla valkoisenaan jo kahden vuoden päästä.

Luxemburgissa päätettiin kesäkuussa, että tällaista on saatava lisää.

Pitkään kiistelty ja Suomen vastustama ennallistamisasetus hyväksyttiin Euroopan unionin ympäristöneuvostossa. Asetus tähtää luontokadon pysäyttämiseen ja velvoittaa jäsenmaita ennallistamaan ihmistoiminnan pilaamia maa- ja merialueita.

Taistelun voiton vei kompromissiesitys, jota oli lievennetty alkuperäisestä.

EU on yrittänyt pysäyttää luontokatoa aiemminkin, mutta kaksi biodiversiteettistrategiaa eivät johtaneet tuloksiin. Tavoitteet eivät olleet tarpeeksi velvoittavia eikä mitattavia.

– EU:ssa oli sellainen asenne, että nyt teette tai itkette ja teette, sanoo Anne Tolvanen.

Suomessa vaatimukset kohdistuvat erityisesti soiden, vesistöjen ja metsien tilan parantamiseen.

Suomessa kulkee metsäojia noin 1 300 000 kilometriä. Tuhansien metsäojien maa on maailman suurin soiden ojittaja. Tittelin taustalla vaikuttaa se, että Suomessa on eniten turvemaata suhteessa pinta-alaan.

Tolvanen tietää, että EU:n vaatimukset osuvat voimakkaasti juuri Oulun alueelle, Suomen soisimpaan maakuntaan.

Pohjois-Pohjanmaalla länsiosassa suot peittävät lähes puolet maapinta-alasta. Soista suurin osa on ojitettu.

Suomessa ennallistamista on tehty jo noin 30 vuotta, mutta tähän asti se on keskittynyt pitkälti suojeltuihin alueisiin.

– Meillä ei enää ihan hirveästi ole niitä Natura-alueita, jotka tarvitsevat ennallistamista. Jos tavoitteisiin halutaan päästä, niin pitää mennä myös suojelualueiden ulkopuolella oleviin kohteisiin.

Tolvanen arvelee, että uusia kohtia etsitään ensisijaisesti Metsähallituksen talousmetsistä.

– Pohjois-Pohjanmaalla tavoite voi olla pinta-alallisesti suuri, mutta meillä myös löydetään sitä ennallistettavaa, koska täällä on niin paljon heikkotuottoista suota, Tolvanen sanoo.

Ojituksen kultakautena 1960–70-luvuilla Pohjois-Suomessa ojitettiin paljon alueita, jotka eivät koskaan tuottaneet toivottuja puumääriä. Alueet jäivät epämääräiseen välitilaan, jossa puusto ei kasvanut ja monimuotoisuus on heikentynyt.

– Sellaisiin kohteisiin kannattaa nyt tietenkin mennä tekemään ennallistamistoimenpiteitä. Ne eivät kilpaile metsätalouden kanssa.

Tolvasen mukaan osa alueista palautuisi vain jättämällä ne rauhaan.

Orpon hallitus vastusti ennallistamisasetusta. Perusteluna oli, että asetus maksaa Suomelle liikaa.

Viimeisimmät arviot vuosittaisista ennallistamiskustannuksista ovat liikkuneet 700 ja 900 miljoonan euron välillä.

Metsähallituksen arvion mukaan Pohjois-Pohjanmaalla ennallistettavia suoalueita luonnonsuojelualueilla olisi kokonaisuudessaan noin 7 000 hehtaaria ja niiden ennallistamisen hintalappu olisi noin 4,9 miljoonaa euroa.

Lukemat ovat kuitenkin vain suuntaa antavia, sillä jäsenmaat saavat pitkälti määritellä, miten ennallistaminen toteutetaan.

Hinta laskee esimerkiksi, jos useita luontotyyppejä voidaan hoitaa samanaikaisesti ja ympäröivien alueiden maanomistajat huomioivat toimissaan ennallistamisen. Suomessa on tehty pitkään ennallistamistoimia, joten järjestelmää ei tarvitse rakentaa tyhjästä.

– Tuntuma on, että summat tulevat edellä mainituista luvuista alaspäin, sanoo Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Sampo Pihlainen.

Hän näkee, että keskustelu asetuksen ympärillä on keskittynyt liikaa kustannuksiin. Hän puhuisi mieluummin investoinneista.

– Eihän näitä rahoja ladata rakettiin ja ammuta aurinkoon.

Pihlaisen mukaan merkittävä osa rahoista virtaa ennallistamistoimien toteuttajille: kaivinkoneyrittäjille, metsureille ja muille paikallisille urakoitsijoille.

Hän näkee ennallistamisen myös investointina luonnon pääomaan. Se tuottaa hyötyjä samaan tapaan kuin rahat kasvavat pankkitilillä korkoa, esimerkiksi veden puhdistuksen, pölytyksen ja tulvahallinnan muodossa. Asioihin, joista ihmiset ovat riippuvaisia.

Kuka maksaa kulut? Pihlainen arvelee, että kansallinen ennallistamissuunnitelma tulee toteutumaan eri rahoittajien yhdistelmänä.

Suomen ympäristöministeri Kai Mykkänen on korostanut yksityisten yritysten osallistumista, esimerkiksi liittämällä sen ekologiseen kompensaatioon.

Vesien ja soiden ennallistamista tehdään myös paljon talkootöinä.

Valtio rahoittaa tälläkin hetkellä monimuotoisuutta vahvistavaa Helmi-ohjelmaa, jonka tavoitteena on ennallistaa noin 60 000 hehtaaria suota Suomessa vuoteen 2030 mennessä.

Orpon hallituksen päätöksellä Metsähallituksen luontopalveluiden rahoitus väheni tänä vuonna 11 miljoonalla eurolla viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2023 luontopalvelut ennallistivat soita lähes 4 000 hehtaaria, mutta tänä vuonna tavoite on 1 000 hehtaaria.

Leikkaukset ja Metsähallituksen muutosneuvottelut näkyvät myös Oulun Sanginjoen alueella. Ennallistamista on tehty siellä Helmi-ohjelman rahoilla, ja merkittävä osa kustannuksista on katettu ennallistettavilta soilta saaduista hakkuutuloista.

Tänä vuonna työt ovat edenneet selvästi viime vuotta hitaammin.

Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson kertoo, että tällä hetkellä Suomessa on tehty noin 30 prosenttia Helmi-ohjelman tavoitteista, joita pitäisi olla tehty vuoteen 2030 mennessä. Kuudessa vuodessa pitäisi saada tehtyä loput 70 prosenttia.

– Tällä vauhdilla se ei tule onnistumaan.

Vaikka haitat ja hyödyt tiedetään, vuonna 2023 ojituksia tehtiin Suomessa noin 17 kertaa enemmän kuin ennallistamista.

Muuraiskankaan suolla pesivät kahlaajat. Punajalkaviklo tai valkoviklo laulaa hykly-hykly, Anne Tolvanen ei äkkiseltään muista kumpi.

Alueen vesi valuu lähellä olevalle aiemmin ennallistetulle harakkasuon luonnonsuojelualueelle. Se on hyvä, sillä suo puhdistaa ennallistamistyömaan kuormitukset.

Soiden ennallistaminen ei pelkästään lisää luonnon monimuotoisuutta, vaan puhdistaa myös pilaantuneita puroja, jokia, järviä ja meriä.

Sanginjoen metsien soiden ojitukset vaikuttavat merkittävästi Kalimeenojan ja Sanginjoen veden laatuun.

Monimuotoisuuden kannalta suuremmat luonnontilaiset alueet ovat arvokkaampia. Ennallistamista pyritään tekemään siksi suojelualueiden läheisyydessä.

Vielä ei tiedetä, miten ennallistettu suo palautuu. Parissa kymmenessä vuodessa se näyttää suolta, mutta ei siitä koskaan tule alkuperäisen kaltainen.

– Tästä tulee vähän sellainen uusi elinympäristötyyppi, Tolvanen sanoo.

Osa turpeesta on kulkeutunut vesien mukana pois. Välissä säilyy kuivunut turvekerros.

– Tavallaan sellaisena arpena suon sisuskaluissa, Tolvanen sanoo.

Suomen soilla elää 120 uhanalaista lajia. Kairanokiperhonen, rämekarvajalka, pikkukihokki. Mitä väliä on lajeilla, joista harva on koskaan kuullutkaan?

– Eihän kaikesta tarvitse olla ihmiselle hyötyä. Ne vain ovat olleet täällä.

Juttuun on haastateltu myös tutkija Mari Annalaa Sykkeeltä sekä Sakari Rehelliä Metsähallituksen luontopalveluista.