Juttu kuuluu Pohjoisen Polut suosittelee -juttusarjaa, jossa nostamme esille Pohjoisen Polkujen vuoden parhaita. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 20. joulukuuta 2021.
Miten piilottaa valtava, yli sadan neliökilometrin soidensuojelualue? Yksi varma tapa on sijoittaa koko suoalue Etelä-Lappiin seudulle, jota ei juuri tunneta luontokohteistaan.
Martimoaapa on yksi pohjoisen hienoimmista luonto- ja retkikohteista, joka on pysynyt tuntemattomana suurelle yleisölle. Eikä se ole edes syrjässä: Suoalue on 30 kilometrin päässä Nelostieltä ja pikitietä pääsee parkkipaikalle asti.
Metsähallituksen kenttäpäällikkö Jarmo Asell kertoo, että Martimoaavalla rekisteröidään 15 000 käyntiä vuodessa. Verrattuna Suomen kansallispuistoihin, niistä vain yhdessä käytiin harvemmin vuonna 2020.
Asellin mukaan yksi syy tuntemattomuuteen voi olla kansallispuistostatuksen puuttuminen. Ihmiset osaavat hakea kansallispuistoja retkikohteiksi, mutta soidensuojelualueelle voi olla vaikeampi löytää. Tämä ei mitenkään vähennä Martimoaavan arvoa luontokohteena, mutta se ei osu kansallispuistoja keräilevien retkeilijöiden ”bucket” -listoille.
Sijainnillakin on väliä: Moni retkeilijä hurauttaa suorinta reittiä läpi Etelä-Lapista ja Tornionjokilaaksosta matkalla pidemmälle pohjoiseen. Se vähiten vierailtu kansallispuistokin on naapurissa: Perämeren kansallispuisto Kemissä.
Asellin mukaan pelkkä sijainti ei kuitenkaan selitä tuntemattomuutta, koska Martimoaapa ei ole kovin suosittu lähikohteenakaan.
– Kemi-Tornion alueella paikallisetkaan eivät välttämättä tiedä siitä. Osittain markkinointikin puuttuu, lähellä ei ole esimerkiksi Metsähallituksen luontokeskuksia.
Martimoaapa kelpaisi kaikin puolin kansallispuistoksi: 134 neliökilometrillään se olisi Suomen 10. suurin. Monipuolisen ja arvokkaan suoluonnon lisäksi alue tarjoaa myös maisemia: Alueen länsiosissa Penikat kohoavat yli sata metriä suon yläpuolelle.
Pohjoistuuli vihmoo valtavilla suoaukeilla
Valitsin Martimoaavan retkikohteeksi siksi, että suot ovat alkutalvesta jopa kauneimmillaan. Suolampareet ja kasvit ovat jäässä, mutta avosuot eivät vielä ole peittyneet kaiken tasoittavaan lumivaippaan.
Umpihangessa suoaluetta voi lähestyä mistä tahansa suunnasta, mutta parkkipaikkoja on kaksi.
Koska yöllä on satanut lunta, otan lähtöpaikaksi Hangassalmenahon parkkipaikan suoalueen itäpuolella. Se on lähempänä tulosuunnastani katsoen ja varmemmin aurattu retkiaamuna.
Asellin mukaan myös toiselle, Penikoiden vaaraketjulla sijaitsevalle parkkipaikalle johtavaa tietä aurataan läpi talven.
Hangassalmenaholta pääsee myös nopeasti suojelualueen valtaville avosoille, ja niitähän tänne on tultu katsomaan. Samalla se tarkoittaa, etten ehdi tänään näkemään länsipään vaaroja.
Parin metsäsaarekkeen jälkeen pääsen ylittämään ensimmäistä valtavaa avosuota, eli Järviaapaa. Pakkasta on maltillinen kymmenkunta astetta, mutta pohjoistuuli vihmoo niin pistävästi, että on pakko kaivaa repusta ylimääräinen buffi niskan ja korvien suojaksi.
Suoalueita ylittäessä alkaa ymmärtää Martimoaavan hienoutta. Pitkospuut johdattelevat avosoiden yli metsäsaarekkeisiin, joista osa on kuin pieniä luotoja, toiset suurempia saariryhmiä. Tämä pitkospuiden saaristo on kokemisen arvoinen.
Netistä luin varoituksen, että pitkospuut olisivat huonossa kunnossa, mutta pitkokset ovat tasaisia ja ehjiä. Niillä on helppo kävellä, vaikka ne ovat lumen peitossa. Jarmo Asell kertookin, että alueella on uusittu 7 kilometrin edestä pitkospuita tänä ja viime vuonna.
Viisi autiotupaa valittavana
Martimoaapa on ällistyttävän monipuolinen retkikohde ollakseen pelkkä ”soidensuojelualue” ilman sen kummempaa puistostatusta. Alueen poikki johtaa yhteensä vajaan 13 kilometrin retkeilyreitti (26 kilometriä edestakaisin), jonka lisäksi Penikoille tehdään talvisin latu Kemin suunnasta. Tätä uraa voi käyttää kesällä retkeilyreittinä, mutta uran seuraaminen maastossa voi paikoin olla vaikeaa.
Ehkä ällistyttävintä on, että Martimoaavalta löytyy peräti viisi autiotupaa. Siksi Martimoaapa sopii erinomaisesti aloittelevalle retkeilijälle tai talviretkeilyn harjoitteluun. Suolla voi viipyä pidempäänkin, mutta se on sopiva esimerkiksi viikonloppukohteeksi.
Kenttäpäällikkö Asell kertoo, että suosituin autiotupa on Keski-Penikan laella sijaitseva Kivalo, jossa kävijöitä on jatkuvasti. Syynä voi olla lyhyt matka parkkipaikalle ja näyttävät maisemat. Sen vieressä on myös palotorni, joka toimii näkötornina.
Suoalueella retkeilyreitin varrella on kaksi autiotupaa: Suosittu Koivuselkä melko keskellä suoaluetta ja Saunasaari, joka on lähempänä Penikoiden pään parkkipaikkaa.
Saunasaaren tuvalla sijaitsee nimensä mukaan vanha sauna, mutta Asellin mukaan sitä ei suositella käytettäväksi paloturvallisuusriskin vuoksi.
– Meidän piti hakea se vanha kiuas pois sieltä, mutta katto on painunut sen verran, että emme saaneet hormia pois. Se on museorakennus, jota ei olla entisöimässä, mutta ei purkamassakaan.
Saunaa voisi käyttää hätätilanteessa sääsuojana, mutta Asellin mukaan silloinkin kannattaisi ennemmin ahtautua viereiseen autiotupaan.
Alueen länsireunassa, hiihtoladun varrella sijaitsee uudehko Kaltiolammen autiotupa. Tupa on hieman piilossa retkeilyreitiltä, mutta Kemin suunnasta latu-uraa pitkin saapuva löytää sinne ensin.
Eksoottisin tupa lienee Martimo-ojan niittytupa alueen etelälaidassa. Keskelle suota on äärimmäisen vaikea kulkea kesäaikaan, mutta talvella tuvan pitäisi olla helposti saavutettavissa umpihankisuksilla tai lumikengillä.
Teltta mukaan, vaikka tuvissa ei ole todettu ruuhkia
Kaikki tuvat ovat pieniä, kahdesta kuuteen makuupaikkaan. Asellin mukaan ne on mitoitettu aikoinaan 1990- ja 2000-luvun käyttömäärien mukaan.
Retkeilybuumi ei vielä ole löytänyt Martimoaapaa sellaisella voimalla, että tupien suurentaminen olisi harkinnassa.
Jos autiotuvalle sattuu talvella enemmän porukkaa, tupaan on tapana ahtautua niin moni kuin sinne mahtuu.
– Mutta ei ole huono vaihtoehto ottaa varuiksi telttakin mukaan.
Hankikannoilla suota miten sielu sietää
Jarmo Asell kertoo, että Martimoaavallakin retkeily painottuu kesälle. Silloin retkeilyreitiltä pääsee ihailemaan esimerkiksi suolla pesiviä lintuja.
Talvella reittiä ei kunnossapidetä, mutta Asellin mukaan retkeilijät yleensä kulkevat sitä niin paljon, että se tamppautuu kävelykuntoiseksi.
Talvella oiva liikkumisväline on suksi. Pehmeässä lumessa umpihankisuksi, kevään hankikannoilla suolle voi päästä latusuksellakin.
Asellin mukaan talvesta riippuen avosoilla voi pärjätä hyvin lumikengilläkin. Se vaatii sitä, että suot ovat päässeet hyvin jäätymään. Lisäksi tuuli pakkaa lunta usein niin, että avosoilla upottava lumikerros on ohuempi kuin metsäosuuksilla.
Kaamosaikana Martimoaapa sopii siis talviretkeilyyn, kevättalvella sieltä löytyy loppumattoman paljon hiihdettävää.
– Siellä on hienoa, kun avosuota näkyy silminkantamattomiin. Se on erikoinen paikka sinänsä, Jarmo Asell sanoo.
Miksi Martimoaavasta ei tullut kansallispuistoa?
Mutta miksi Martimoaapa ei ole kansallispuisto? Vaikutusvaltainen Kansallispuistokomitean mietintö vuodelta 1976 piti Martimoaapaa ykkösluokan kansallispuistoehdokkaana. Komitean mukaan ”ehdotettu kansallispuisto kuuluu maamme tärkeimpiin soidensuojelualueisiin”.
Suojelualue siitä tuli 40 vuotta sitten vuonna 1981, mutta miten kävi kansallispuistohaaveiden? Pelkästään Tornionjokilaaksossa haaveillaan kolmesta uudesta kansallispuistosta, mutta Martimoaapa ei kuulu niihin. On mahdollista, että aikanaan on oltu tyytyväisiä siihen, että alue on saatu suojeltua.
Kemin seudun luonnosuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Aimo Tervahauta ei muista, että Martimoaavan kansallispuistosta olisi hänen aikanaan edes puhuttu. Puheenjohtajana hän kertoo olleensa parikymmentä vuotta ja liittyneensä yhdistykseen vuonna 1985.
Kansallispuistohankkeen taakse tarvitaan aina jokin paikallinen toimija, kuten luonnonsuojeluyhdistys, yksityishenkilö tai kunta. Tervahauta uskoo, etteivät edes kemiläiset välttämättä ole tietoisia soidensuojelualueesta tai sen länsipuolella kohoavista vaaroista.
– Ehkä enemmistö tietää, että siellä voi olla hillaa. Se on mukava paikka, koska tuulen vuoksi ei ole sääskiä ja poimia voi pitkospuilta käsin.
Sitä Tervahauta pitää selvänä, että kansallispuistostatus lisäisi alueen tunnettavuutta ja herättäisi mielenkiintoa.
– Pitäisiköhän sellaista alkaa puuhaamaan, Tervahauta pohtii.
Yllättävän paljon eläimiä talvipäiväksi
Talvisessa luonnossa liikkuessa voi olla täysin hiljaista: Voit olla ulkona koko päivän näkemättä mitään elävää.
Ehkä siitä on apua, että olen ainoa kulkija koko päivänä, mutta Martimoaavalla näen kaikenlaista jännää: Saarten metsiköissä tapaan vanhojen metsien lajeja, kuten hömötiaisia ja pohjantikkoja. Lisäksi hiiripöllö tarkkailee kulkuani puunlatavasta. Matkalle osuvat myös kohtaamiset metson ja metsäkauriin kanssa.
Näistä varsinkin pohjantikat tekevät iloiseksi, koska se on Suomen tikoista laji, jota olen päässyt näkemään harvimmin. Jaksaisin seurata keltapäisten pohjantikkojen touhuilua pidempäänkin, mutta päivänvalon vähyys painostaa jatkamaan matkaa.
Kun käytän koko valoisan ajan, ehdin juuri ja juuri kävellä parkkipaikalta Saunasaareen ja takaisin. Retkikohde on kuitenkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen: Seuraavalla kerralla aloitan retken Penikoilta. Ja aion jäädä yöksi.
