Tonko, kilttu, forelli, tammakko, purotaimen, tammukka. Rakkaalla kalalla monta nimeä.
Tammukka on ollut perinteisesti tärkeä ravinnon lähde pohjoissuomalaisille. Pienissä vesistöissä elävä kala on ollut oiva eväs luonnossa liikkuville ja heinätöissä oleville.
Kalatalousalueet haluavat, että lainsäädäntöä muutettaisiin niin, että tammukkaa voitaisiin taas laillisesti kalastaa.
– Toivomme, että tiedon kautta tunnustetaan se, että on olemassa paikallisia taimenkantoja, jotka eivät vaella, sanoo Ala-Kemijoen ja Perämeren sekä Keski-Kemijoen kalatalousalueen toiminnanjohtaja Jukka Korpivuoma.
Kalastus ei ole ainoa uhka
Jotkut epäilevät, että tammukanpyynnin vapauttaminen aiheuttaisi puroille kalastajien ryntäyksen Etelä-Suomea myöten, mikä uhkaisi kantoja. Korpivuoma ei usko, että näin tapahtuisi.
– Sitä voi itse kukin lähteä kokeilemaan, minkälaista tammukan kalastaminen on kesähelteellä sääskien seassa. Se on luontaisesti niin arka kala, että sitä eivät vaan kaikki saa.
Tammukka laissa
Vuosien 1951 ja 1982 kalastuslaeissa mainittiin vielä termit tammukka ja purotaimen.
Luontaisten taimenkantojen suojelemiseksi tuli vuonna 2014 asetus. Se antoi suuremmat alamitat meri- ja järvitaimenille: pohjoisessa 50 senttiä, etelämpänä 60 senttiä.
Eteläisimmässä Suomessa taimen on rauhoitettu ympäri vuoden lukuun ottamatta istutettuja, joiden alin pyyntimitta on 50 senttiä.
Vuoden 2015 kalastuslaki tuntee enää vain taimenen, mutta ei nimeä sen eri muotoja.
Nykyisen lain mukaan purosta tai lammesta, joihin ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä, saa ottaa saaliiksi enintään 45-senttisen taimenen.
Korpivuoma näkee, että kalastusta suurempi uhka tammukalle on maanmuokkaus, kuten ojitukset.
– Metsäojitukset ja valuma-alueiden maanmuokkaukset ovat tuhonneet taimenkantoja, kun kutualueet ovat liettyneet ja talvehtimissyvänteet hävinneet.
Hän ehdottaakin koetta, jossa sallittaisiin tammukan kalastus 3–5 purolla vanhan lain mukaisesti ja seurattaisiin tilannetta.
– Sitten nähtäisiin, onko kalastus kaventanut geneettistä perimää. Me emme koskaan saa tätä tietoa muuten.
Erityinen luontoelämys
Monelle tammukanpyynti on ollut ensimmäinen kalastuskokemus lapsuudessa. Mieleen ovat jääneet pyyntiin liittyvät valoisat kesäyöt ja rauhallisuus.
Tutkimusprofessori Seija Tuulentie Luonnonvarakeskuksesta oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin tammukan kulttuurihistoriallista merkitystä. Tutkimuksessa haastateltiin vuosina 2020–2022 kalatalousalueiden edustajia ja kerättiin kansalaisten tammukkatarinoita.
Tutkijat saivat yhteensä 43 tarinaa. Heille kirjoittaneet olivat pääasiassa yli 50-vuotiaita pohjoissuomalaisia miehiä.
– Tammukanpyynti on yksinäistä luonnossa olemista. Se on monelle merkittävä luontokokemus. Tärkeintä ei ole välttämättä saalis, vaan elämys, kertoo Tuulentie.
Useilla tutkimukseen osallistuneista tammukanpyynti oli kestänyt koko iän ja sitä oli opetettu lapsille ja lapsenlapsillekin. Tammukanpyynti vaatii erityistä taitoa muun muassa siksi, että tammukat säikkyvät hyvin helposti. Tätä erityistä pyyntiperinnettä haluttaisiin ylläpitää.
Laki koetaan epäoikeudenmukaiseksi
Kun kalastuslaki uudistui vuonna 2016 ja käytännössä kielsi tammukanpyynnin, moni koki tilanteen epäoikeudenmukaiseksi.
– Koettiin, että Etelä-Suomi sanelee, eikä ota pohjoisen näkökulmaa huomioon. Paikallisten tapojen ja lainsäädännön välillä nähtiin ristiriita, sanoo Tuulentie.
Jotkut vastaajista kertoivat jatkaneensa tammukanpyyntiä lakimuutoksesta huolimatta. Osa ei ollut tiennyt muutoksesta ja osa jatkoi huonolla omallatunnolla.
Tutkimukseen osallistuneet kritisoivat ihmisen toimintaa, joka muuttaa vesistöjen tilaa ja näin heikentää tammukan elinmahdollisuuksia. Esiin nousivat esimerkiksi metsätalous, vesien patoaminen sekä vieraslajien, kuten minkkien, päästäminen luontoon.
Tutkimuksessa pohdittiin myös matkailun näkökulmaa. Vastaajat eivät nähneet tammukanpyyntiä mahdollisena matkailutuotteena, ainakaan isossa mittakaavassa. He eivät usko, että kalakannat, pienet purot ja niiden varret kestäisivät turismia.