Maail­man paras päi­vä­ret­ki

Päiväretki Ylläksen latuverkostossa on melkeinpä pyhä toimitus, johon valmistaudun asiaankuuluvalla hartaudella.

Jos hoitaa käsiään, on ehkä joskus käynyt upottamassa ne lämpimään parafiiniin. Hoidon jälkeen kädet tuntuvat pehmeiltä ja uudistuneilta. Kun Ylläksellä tekee päiväretken suksien päällä, olo tuntuu samalta, mutta kohteena on koko keho ja mieli.

Retken suunnitteluun kuuluvat säätietojen tarkkailu, reitin valinta ja eväiden pakkaaminen. Vaikka tiedossa on ilkeitäkin nousuja, on tärkeää, että kulkee tietyt latuosuudet oikeaan suuntaan. Väärä reittivalinta voi johtaa tuskalliseen ja loputtomaan liisterilatuun, joka ei tunnu loppuvan milloinkaan.

Päiväretkellä, joka kulkee Pallas–Yllästunturin kansallispuistossa, kuljen turvallisesti latuverkostossa, mutta mukaan lähtevät siitä huolimatta avaruuslakana, pieni ensiapulaukku sekä tulentekovälineet.

Reppu painaa varusteiden ja hyvien eväiden kanssa jonkin verran, mutta nyt en lähde suorittamaan hiihtoa tuulispäänä. Tyyli on pikemminkin kuin perinteisen retkeilijän, joka poseeraa hymyileväisenä 1930-luvun matkailuesitteessä Pallaksen rinteillä.

Täydellisellä päiväretkellä pysähdellään, katsellaan ja viipyillään ilman tunnetta kiireestä.

Ylläksen hiihtokeskus – Latvamaja

Kymmenen aikaan aamulla Kahvikeitaan latukahvilalla ei ole juuri ketään. Aurinko on helottanut jo useita tunteja, joten ilma on enää aavistuksen kirpakka.

Kahvikeitaan latu Latvamajalle on todellinen maisemareitti. Horisontissa Ylläs ja Keskinenlaki seisovat hohtavan valkoisina sinistä taivasta vasten. Hanki kimmeltää.

Hyvä olo humahtaa päästä varpaisiin: nyt on lupa hiihtää koko päivän ja elää hetkessä tuntureiden keskellä. Kuusikossa liehuu luppoa, joka tunnetusti kertoo puhtaasta ilmasta. Hyvän ilmanlaadun totisesti tuntee keuhkoissa, niin raikasta se on.

Kauniista aamusta huolimatta ladulla saa hiihtää rauhassa. Toista lienee myöhemmin päivällä. Joskus Kahvikeitaan ja Latvamajan välinen osuus on ollut niin ruuhkainen, että hiihto on enemmänkin letkajenkkaa jonon perällä.

Latvamaja – Hangaskuru

Latvamajalta alkaa hieman tylsä pätkä Hangaskurun laavulle. Osuus on rauhallinen, vaikka joitain hiihtäjiä tuleekin vastaan. Männyn latvassa istuu korppi, joka raakkuu kuuluvasti.

Aurinko porottaa niin, että hikipisara noruu jossain ylähuulen tienoilla. Kun vihdoin eteen avautuu avara maisema ja leveä hiihtolatu, tietää olevansa lähellä Hangaskurun laavua.

Latujen liitoskohdat ovat yleensä niitä ruuhkaisimpia, ja niin on nytkin. Joukko pyöräilijöitä jättää kulkupelinsä nojaamaan puuta vasten ja kiirehtii laavulle tulen ääreen. Vapaalaskijoiden porukka lähtee hiihtäen kohti Lainiota.

Hangaskurun laavulle kannattaa tulla auringonlaskun aikaan, sillä silloin avarat maisemat ovat kauneimmillaan, eikä ruuhkaa ole. Laavulla kannattaa myös syödä eväspatukka, jos aikoo lähteä kipuamaan kohti Kukasta.

Hangaskuru – Kukas

Tiedossa on, että seuraava osuus on epämiellyttävä, mutta lopussa odottaa sitkeän puurtajan palkinto. Nousu Kukakselle on raskas. Jotkut nousevat Kukakselle luistelutyylillä ihailtavan helposti, mutta omat sukset tamppaavat haarakäynnillä. Kiroiluttaa.

Kukaksen huipulla on ikivanhoja mäntyjä, jotka viettävät talveaan paksun lumikuorrutteen suojissa. Männyt ovat merkki siitä, että huippu on saavutettu ja toki sen ymmärtää muutenkin, kun vilkaisee ympärilleen.

Tunturia, ihanaa valkoista tunturia silmän kantamattomiin: Kesänki, Lainio, Pyhätunturi!

Maisemia ihailemaan on tullut myös Saara Pöyri, joka on tullut ensimmäistä kertaa Kukakselle. Hän on tullut autoillen Leviltä Äkäslompoloon ja siitä hiihtäen Kukakselle.

– On tämä kyllä sen arvoinen, Pöyri sanoo ja jää ihailemaan horisonttia.

Kukas – Kotamaja – Pyhäjärvi

Lasku Kukakselta on hauska, mutta hieman arvaamaton. Joissain kohdissa täytyy jarruttaa reippaasti, jotta vauhti ei kiihdy hallitsemattomaksi kaaokseksi ja päädy jonnekin metsän puolelle.

Erityisen riemukas on viimeinen lasku ennen latukahvila Kotamajaa. Kuuma kaarnikkamehu ja rieskarulla tulen ääressä odottavat.

Kotamaja on latujen ja talviharrastajien sulatusuuni. Päivisin latukahvilan edustalla istuu ihmisiä sankoin joukoin. Kuka on tullut pyörällä, kuka hiihtäen tai lumikenkäillen. Kymmeniä suksipareja nojaa kahvilan suksitelineeseen. Tiskille on välillä jonoa lähes ulos asti.

Jos ruuhka harmittaa, kannattaa lähteä kohti Aakenustunturin liepeillä kierteleviä latuja. Ne kuuluvat rauhallisempaan osaan latuverkostoa, ja joskus on käynyt niinkin, että juuri ketään ei tule vastaan.

Tänään hiihtäjiä on kourallinen. Reitti Pyhäjärvelle on mukavan loivaa laskua, joskin rieskarullasta huolimatta vatsa kaipaa jo isompaa annosta.

Pyhäjärven autiotuvassa on hyvä ottaa esiin ruokatermos ja kauhoa haaleat nuudelit parempiin suihin. Pyhäjärven rannalla on myös oikein komea laavu, josta voisi tällä kertaa seurata järvellä istuvaa pilkkijää.

Matkan on kuitenkin jatkuttava.

Pyhäjärvi – Tammitupa

Pyhäjärven lähistöllä puiden latvuksista kuuluu pientä pulputusta. Kaksi pulleaa pyytä kurkistelee alas ja jatkaa ääntelyään. On mukava nähdä lintuja, sillä muuten latuosuus on hieman raskas henkisesti.

Ennen Tammituvan risteystä nimittäin tulee ilkeä nousu, ja taas sukset asettuvat haarakäynnille.

Mikä helpotus onkaan, kun risteyksestä Tammituvalle saa laskea lähes kolmen kilometrin pituisen pätkän. Kasvot halkovat viileää ja raikasta ilmaa, kun sivulla vilahtelevat kuuset ja koivut. Muutama hiihtäjä tulee vastaan, eikä heitä käy kateeksi.

Joku on jättänyt Tammituvalle tulet kamiinaan ja tupa on niin lämmin, että tuntuu suorastaan pakolliselta jäädä juomaan kupponen kaakaota ja syödä viimeiset eväsleivät pois reppua painamasta.

Myös perinteinen piimästä tehty herkku, mettäkakko, katoaa vatsan pohjalle.

Tammitupa – Karhukota – Latvamaja – Ylläksen hiihtokeskus

Aurinko on jo niin alhaalla, että tietää illan koittaneen. On aika lähteä tuvan lämmöstä kohti Ylläksen hiihtokeskusta. Kilometrit painavat jo jalkoja, joten viimeinen etappi herättää epätietoa. Meneekö se kiroillessa ja hammasta purressa?

Matka etenee kuitenkin kumman somasti. Jalat jaksavat, kädet pukkaavat vielä tasatyöntöä. Auringon viimeiset säteet siivilöityvät puiden välistä kohti hankea. Hiihtäjiä tulee vastaan enää todella harvakseltaan.

Ylläksen rinteisiin on sytytetty valot. Gondolihissit ovat niin kaukana, että ne näyttävät liikkuvat pieninä palloina vaijerillaan.

Vielä nousu hiihtokeskukselle ja sieltä lasku mökille saunomaan. Kilometrejä reitille on kertynyt vajaa 60, mutta upeinta on se, että on voinut hiihtää aamusta iltaan ja nauttia tuntureiden tarjoamasta sielunhoidosta.

Jalkoja särkee vähän, väsyttääkin, mutta se on hyvää, onnellista väsymystä.