Tältä näyttää kun ihminen ra­ken­taa suota – En­nal­lis­ta­mi­nen työl­lis­tää entisiä tur­ve­yrit­tä­jiä Ra­nual­la

Ranualla punajalkaviklo on harvinainen näky. Lajin levinneisyys kattaa koko Suomen rannikon ja saariston sekä pohjoisimman Lapin tunturiseudut, mutta Etelä-Lapin sisämaassa punajalkavikloja näkee vain muuttoaikoina.

– Kahlaajalinnuille alue on tässä vaiheessa tosi hyvä, Auvinen arvioi ison suon vesitettyjä hehtaareita ja kosteikon lieterantoja, joiden muodostumisessa vähäsateisella kesällä on tosin ollut osansa.

– Vesi on vähissä kuivan kauden jälkeen, Auvinen pohtii ja arvioi vedenpinnan olevan 20–30 senttiä aiempaa matalammalla.

Suolle on saatu vieraita myös Helsingistä, kun John Nurmisen Säätiön ohjelmapäällikkö Anna Saarentaus ja projektipäällikkö Juulia Suikula ovat tulleet tarkastelemaan juuri päättyneen ennallistamisurakan jälkeä.

– Löimme hynttyyt yhteen, Suikula kertoo säätiöiden yhteistyöstä Suokeidas-hankkeessa.

Hankkeessa on ennallistettu kaksi suota Ranualla: noin 80 hehtaarin Karsikkosuo ja noin 120 hehtaarin Raakunsuo.

John Nurmisen Säätiö vastaa ennallistamisen suunnittelusta ja käytännön töistä, Luonnonperintösäätiö hankkii alueet omistukseensa ja hakee niille pysyvän suojelupäätöksen.

– Voi olla, että suojelupäätöstä voisi hakea jo ensi kesänä, Auvinen pohtii Karsikkosuon tilaa.

Käytöstä poistettuja turpeennostoalueita on muutettu lintujärviksi tai otettu viljelyyn, ja viime vuosina on kasvanut kiinnostus perustaa niille aurinkopuistoja. Ilmastolle edullisimpia jälkikäytön muotoja olisivat kuitenkin ennallistaminen suoksi tai metsitys.

Karsikko- ja Raakunsuolla tavoitteeksi on valittu palauttaminen luonnontilaan, siis turvetta kerryttäväksi ekosysteemiksi.

– Luontaisesti tässä on ollut aapasuo, Auvinen kertoo paikan historiasta.

Kokonaan uusi menetelmä on se, että suolle on rakennettu aapasuon rimpiä ja jänteitä jäljitteleviä rakenteita. Jänteet ovat siis pitkiä, harjumaisia valleja, joiden väliin jää vesipintaa.

Suon pohjoispäähän rakennetut jänteet on porrastettu siten, että vesi virtaa niiden välissä siksakkia suon laidalta toiselle ja porras portaalta alemmas kohti suon eteläpäätä.

Lisäksi Karsikkosuon eteläpäähän on rakennettu kaksi pohjapatoa vedenpinnan nostamiseksi ja eteläosan kosteikon laajentamiseksi.

Ennallistettu maasto näyttää kauempaa tasaiselta, mutta jänteitä myöten kävelemällä on helppo havaita porrasmaisuus ja se, kuinka vesi etsii reittejä ja virtaa tasolta toiselle. Suikulan mukaan 12 hehtaarin alalla vesi on johdettu mutkittelemaan aapasuojänteiden välissä puolentoista kilometrin matka.

– Haluamme maksimoida sen, kuinka tehokkaasti ennallistaminen pidättäisi ravinteita, Saarentaus kertoo.

Vettäminen tehdään suon yläpuolisen alueen vesillä, mikä sekin on poikkeuksellista. Saarentaus laskee näin saavan johdettua 60 hehtaarin alueen vedet suolle puhdistumaan.

– Raakunsuolla puolestaan saadaan noin sadan hehtaarin vedet palautettua, hän lisää.

Ennallistettava suo pidättää metsäojista tulevien vesien ravinteita ja humusta, siis puhdistaa valumavesiä.

Auvinen korostaa, että ihannetapauksessa ennallistaminen tehtäisiin koko valuma-alueen mittakaavassa, mutta se on maanomistusolojen vuoksi iso haaste.

Valuma-alueet kattavat vähintään satoja hehtaareja, mikä puolestaan tarkoittaa vähintään kymmeniä maanomistajia. Ennallistamissuunnitelman toteuttamiseen tarvittaisiin kaikkien suostumus.

Ennallistamista tehdään monin tavoin, konevoimasta käsityöhön. Auvinen kantaa suolle isoa jätesäkkiä, josta paljastuu sammalta, tarkemmin haprarahkasammalta.

– Sammal lähtee pienestäkin palasesta kasvamaan, Auvinen kertoo heitellessään säkistä vihreää massaa ojaan.

Auvisen mukaan haprarahkasammal on todella hyvä leviämään.

Suolle on jo aiemmin istutettu Ranuan kunnan lähisoilta kerättyä sammalta, joka on silputtu levityspinta-alan lisäämiseksi. Silppu levitetään alueen kosteisiin kohtiin, joista sammalella on paremmat edellytykset lähteä kasvuun.

Auvinen ja Suikula tutkivat tarkkaan aiempaa istutusaluetta ja ovat tyytyväisiä löytäessään kasvamaan lähteneitä pieniä sammalenalkuja.

Rahkasammalet luovat suohon happamia ja vähähappisia olosuhteita, jotka hidastavat turpeen hajoamista ja edistävät hiilen varastoitumista. Lisäksi sammalen pinnalla elävät bakteerit kuluttavat metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu.

– Sammal sitoo yli 20 kertaa painonsa verran vettä, Suikula lisää.

Auvinen kehuu, kuinka hankkeessa yhdistyvät vesiensuojelu, luonnonsuojelu ja vielä ilmastonsuojelukin muun muassa hiilivarastojen kasvattamisen myötä.

– On valtavan kiehtovaa seurata, kuinka tämä kehittyy.

Turvesoiden ennallistamisessa Auvinen näkee ison mahdollisuuden. Tähän mennessä Suomessa on ennallistettu soita alle 100 000 hehtaaria. Turvetuotantoon otettuja soita puolestaan on Suomessa yli 100 000 hehtaaria, ja niiden käyttö on nopeasti loppumassa.

– Tämä kertoo urakan mittakaavasta, mutta myös potentiaalista, Auvinen pohtii.

Hän uskoo, että turvesuot olisi realistista ennallistaa suoekosysteemeiksi.

– Soita vapautuu turvetuotannosta 3 000–5 000 hehtaaria vuodessa. Resursseja tarvittaisiin, mutta kyllä sen pystyisi tekemään.

Ennallistamisen yleistyminen auttaisi myös työllistämään alan osaajia.

– Täälläkin on meillä ollut entisiä turvetuottajia töissä, Auvinen kertoo Ranuan urakoista.

Suokeidas-hanketta rahoittaa EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahasto. Suomessa rahastolla on kompensoitu turpeen energiakäytön vähentämisestä koituvia sosioekonomisia ja ympäristöllisiä haittavaikutuksia.

Suomen tavoitteena on turpeen energiakäytön puolittaminen vuoteen 2030 mennessä.

Saarentaus painottaa, että mitä nopeammin suota päästään ennallistamaan turpeennoston loppumisen jälkeen, sitä parempi. Karsikkosuo oli turvetuotannossa vuosina 1995–2018, Raakunsuo puolestaan 2002–2020.

– Raakunsuolla työ oli helpompaa, kun siellä ei ollut vielä koivuvesakkoa, Saarentaus vertaa.

Ranuan suot on ostettu Turveruukilta. Aurinkoenergian hyödyntämisen mahdollisuudet ovat näkyneet käytöstä poistettujen soiden hehtaarihinnan nousuna, mikä on oma esteensä ennallistamiselle.

– Uudelleen soistaminen vaatisi kannustimia maanomistajalle.