Tär­keim­mät tek­niik­ka­tär­pit

Kunnon kohottamisella ja välineillä hiihdosta saa sujuvampaa, mutta suurin merkitys on tekniikalla.

Perinteisellä tyylillä ja luisteluhiihdossa on muutamia hyvin tyypillisiä tekniikkavirheitä, jotka vaivaavat suurta osaa harrastajahiihtäjiä.

Hyvä uutinen on, että tekniikkaa voi aina harjoitella. Parhaat vinkit saa luonnollisesti osaavalta opastajalta.

Inarin Yrityksen Jeremias Lipsanen on viime vuosina ollut osana seuran menestyneitä viestijoukkueita, ja hiihtäjän vyöltä löytyy myös yksi maailmancup-startti. Rovaniemellä asuva Lipsanen on myös 18-vuotiaiden maajoukkueen valmennusryhmässä, joten hänellä on normaalia kilpahiihtäjää laajempi näkemys tekniikka-asioihin.

Omia suorituksia kannattaa videoida ja niitä voi verrata alta löytyviin Lipsasen esimerkkisuorituksiin.

Vapaa

Tiivis paketti: Luisteluhiihdossa tekniikan osa-alueet linkittyvät niin tiiviisti toisiinsa, että Lipsanen aloittaa ongelmien ratkaisemisen hiihtoasennon kaventamisesta.

– Monet hiihtävät jalat ja kädet leveällä, mutta tavoitteena on pitää paketti tiiviinä. Se helpottaa huomattavasti tasapainon ylläpitämistä hiihtäessä, Lipsanen sanoo.

Paino suksen päälle: Luisteluhiihdossa painopiste on tarkoitus saada kokonaan suksen pohjalle. Se onnistuu huomattavasti helpommin, kun hiihtoasento ei levene liikaa.

– Paino pitäisi saada pottuvarpaalle kohti suksen kärkeä.

Lipsasen mallisuorituksesta huomaa, että hänen lantionsa ja ylävartalo eivät lysähdä linkkuun vaan jalka pysyy jämäkkänä ja ylävartalo on suksen päällä. Suksi liukuu tasaisesti pohjallaan ja kallistuu sisäkantille vasta aivan lopussa.

– Se vaatii paljon pakaralihakselta, Lipsanen vahvistaa.

Painopiste: Monilla luisteluhiihtoasento jää turhan takapainoiseksi. Se vaikeuttaa myös painon saamista suksen päälle.

Sen lisäksi, että paino täytyy saada suksen pohjalle, painoa pitäisi saada monon etupuolelle. "Etupainealue" on hieno termi, mutta ajatus on yksinkertaisempi.

– Paino pitäisi saada parikymmentä senttiä siteen etupuolelle. Sitä varten polvea täytyy saada painettua eteenpäin.

Potku ei tule luistinten tapaan sivulle vaan suksea puristetaan ensin eteenpäin.

Perinteinen

Paino sukselta toiselle: Yleisin virhe perinteisen tyylin vuorohiihdossa on, että painopiste jää keskelle suksien väliin. Varovaisen vaappumisen sijaan paino täytyisi saada yhdelle sukselle kerrallaan.

– Painonsiirto sukselta toiselle on niin selkeä, että jos päässä on tupsupipo, niin tupsun pitäisi heilahtaa puolelta toiselle, Lipsanen sanoo.

Kun paino on selkeästi yhdellä suksella, saa sen pitämään potkussa huomattavasti paremmin.

Rohkeasti eteenpäin: Lipsasen mukana ylävartaloa kannattaa vuorohiihdossa viedä rohkeasti eteenpäin, vaikka ei olisikaan kilpahiihtäjä.

– Silloin on paljon helpompi pysyä tasapainossa, kun paino on yhdellä jalalla, Lipsanen sanoo.

Kun asento on kunnossa, saa ladulle laskeutuvan suksen tuotua takaa helposti toisen jalan viereen. Tällöin painon siirtyy sulavasti sukselta toiselle ja liukuun saa pituutta.

– Jos suksi putoaa lumelle takana, paino menee kahdelle jalalle.

Keskivartalo töihin: Käsien sijaan voimaa sauvomiseen on tarkoitus löytää pääosin muualta. Asia on helpoin hahmottaa perinteisen tasatyönnössä.

– Voimaa haetaan keskivartalon suurista lihaksista. Vasta lopussa työnnetään käsillä, Lipsanen sanoo.

Keskivartalon käyttöä helpottaa pitämällä "paketti" tiiviinä: kädet ovat työnnön alussa lähellä vartaloa ja Lipsasen esimerkkisuorituksessa kädet eivät suoristu missään vaiheessa kokonaan.

Luisteluhiihdossa ajatus on täsmälleen sama.

Vuorohiihdossakaan ei mennä vain ojentajien voimalla.

– Kun käsi pysyy lähellä vartaloa ja työntö suuntautuu taaksepäin, saa työntöön voimaa lavasta, olkapäästä ja selästä.