Pohjoisen Polut julkaisee pyhien aikana arkistojen parhaita juttuja. Juttu Hetta–Pallas -vaellusreitistä on julkaistu alun perin 29. elokuuta 2020.
Takareisissä polttaa nousu ylös tunturin lakea. Paidan alla selässä valuu hikipisaroita, ja rinkka painaa olkapäitä. Hiukset ovat liimautuneet otsalle.
Juomatauolla polttiaiset etsivät kaulalta, niskasta, poskilta ja otsalta kohtia, mihin iskeä. Siksi ei kannata pysähtyä liian pitkäksi aikaa.
Silmien eteen avautuu ylös noustessa vain jylhempi, karumpi ja kauniimpi näkymä.
Hetta–Pallaksen 55 kilometrin kesäreitti on Suomen vanhin merkitty vaellusreitti. Vuonna 1934 linjattu patikka on myös Lapin suosituin vaellus.
Vaellusreitti kulkee läpi Ounas- ja Pallastunturien. Se taittuu tavallisesti kolmessa yössä, reilun 13 kilometrin mittaisilla päivävaelluksilla.
Vaellus lähtee nimensä mukaisesti Hetasta. Kylältä ylitetään Ounasjärvi venekuljetuksilla, joita paikalliset yrittäjät järjestävät. Maalta matka alkaa mäntykangasmaastossa, josta lopulta noustaan Ounastunturia ylöspäin.
Ensimmäinen yö vietetään Sioskurun autio-varaustuvalla. Toiseksi yöksi kuljetaan Hannukuruun ja kolmanneksi Nammalakuruun. Vaellus päättyy Pallastunturin luontokeskukselle.
Nousu loppuu. Tunturi-Lapin mykistävät maisemat avautuvat jokaiseen ilmansuuntaan. Tunturin päällä tajuaa, että on ilmiselvää, miksi Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on Suomen suosituin kansallispuisto ja Hetta-Pallas sen reiteistä kuljetuin.
Pari syvää hengenvetoa riittävät. Matkaa ja maisemaa on vielä edessä.
Virkistävä sade
Hannukurun ja Nammalakurun välillä sijaitsevan Montellinmajan autiotuvan pihassa käy tohina.
Hetta-Pallaksen vaeltajista joidenkin patikointipäivä on päättynyt majalle. Telttoja nousee autiotuvan ympärille kuin sieniä sateella.
Pienen lepotauon ja vesipullon täytön jälkeen toiset taas jatkavat matkaansa Nammalakuruun.
Marja-Kaisa Similä, 33, Saara-Mari Similä, 28, Hanna-Mari Toljamo, 28, ja Anna-Eliisa Similä, 28, viettävät taukoa Montellinmajalla.
Seurueen jäsenet ovat Helsingistä ja Oulusta. Toiset kokeneita retkeilijöitä ja toiset vähemmän vaeltaneita.
Heillä ei ollut aikaa tehdä koko Hetta-Pallaksen vaellusta, joten ryhmä päätti matkata vain Vuontisjärveltä yöksi Hannukuruun ja sitten takaisin.
– Koska matkassa on ensikertaa vaeltavia, ajateltiin sitten tehdä lyhyempi reissu. Hannukurussa on sauna ja siellä voi uida. Kaivovesi on myös juomakelpoista. Reitillä on sopivasti haastetta, ja näköalat palkitsevat, kertoo matkan suunnitellut Marja-Kaisa Similä.
Tunturissa satoi hieman, mutta se ei hidastanut matkaa.
– Jos ei kunnolla myrskyä, niin pieni sade vain virkistää tunturissa, Marja-Kaisa Similä toteaa.
Similät ja Toljamo kertovat, että reitillä on tullut vastaan kaikenikäisiä kulkijoita. Nuorimmat ovat noin 15-vuotiaita ja vanhimmat lähes 80-vuotiaita.
– Hannukuru oli aivan täynnä telttailijoita ja saunaan piti jonottaa.
Kausi jatkuu
On tavallinen keskiviikko elokuussa. Koulut ovat jo alkaneet, mutta silti vaeltajia on Montellinmajan autiotuvan ympärillä lähes kolmekymmentä.
Hetta-Pallas vaikuttaa olevan täynnä. Teltalle saa tupien ympäriltä etsiä omaa rauhaa.
Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa vieraili viime vuonna (2019) yli puoli miljoonaa kävijää. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvien suosima Nuuksio keräsi vain 330 600 kävijää.
Tämä kesä on todennäköisesti ennätyksellinen, sillä ulkomaille ei ole pandemian aikana ollut asiaa. Etelä-Suomesta on pitänyt etelän sijaan suunnata pohjoiseen.
Tauko on ohi. Naiset lähtevät Montellinmajalta laskeutumaan Vuontisjärveä kohti, missä auto odottaa.
Aurinko paistaa. Hiostava kerrastopaita lähtee takin alta pois. Välihousut haluttaisi ottaa myös pois päältä, mutta matkaa ei ole enää pitkästi, vain reilu kilometri.
Kuruväärtin töissä
Nammalakurun autio-varaustuvalla häärää siniseen huomioliiviin pukeutunut kuruväärti.
– Eväsrasioita, pulloja, viinapulloja ja kaasupulloja oli pitkin poikin. Tuhka-astiaankin oli roskia tungettu. Kuusi muovipussillista sain poimia roskia eilen, selittää oululainen Anna-Maija Ojutkangas.
45-vuotias kuruväärti ilmoittautui vapaaehtoiseksi Metsähallituksen pestiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa. Kuruväärtin tehtävänä on huolehtia Nammalakurun autio-varaustuvan ympäristöstä tiistaista perjantaihin.
Hän epäilee, että roskaaminen johtuu ihmisten väsymyksestä. Rinkka painaa ja sitä on mukavaa tyhjentää pitkällä vaelluksella.
– Jätehuoltopiste on tosiaan tuossa muutaman metrin päässä. Ihmiset ovat vain huolimattomia, kun jättävät tavarat leirille. Mutta tietenkin monet vain vahingossa unohtavat tavaroitaan lojumaan.
Piittaamattomat retkeilijät ovat rakentaneet myös nuotiopaikkoja, vaikka Nammalakurussa on tulentekopaikka. Ojutkangas hajottaa kivillä vuorattua nuotiopaikkaa heittelemällä murikat muutaman metrin päähän pöpelikköön.
– Taidan jatkaa huomenna, hän huokaa, kun on saanut puolet kivistä heiteltyä.
Hän astelee Nammalakurun tupaan, varaustuvan puolelle.
Tuvassa on kaksitoista sänkyä, joista vain kuusi on vaeltajien käytössä. Metsähallitus pyrkii näin estämään koronaviruksen leviämistä tuvissa.
Ojutkankaan pedin päällä lepää kirja ja sukkapuikot. Hän nukkuu joka päivä päiväunet kuruväärtin puuhien välissä.
Hän on tykästynyt Pallas-Yllästunturin kansallispuiston seutuun, eikä tämä ole hänen ensimmäinen kertansa Hetta-Pallaksen vaellusreitillä.
Alunperin ruuhkavuodet ajoivat naisen tunturiin.
– Kun lapset kasvoivat isoksi, tahdoin jotain uutta elämään. Omaa tekemistä.
Sinistä ja purppuraa
Nammalakurussa vaeltajat pystyttelevät telttojaan. Autiotuvan puoli on täynnä, ja kuivaushuoneen rekeillä roikkuu aluspaitoja, tuulihousuja ja kuoritakkeja.
Toiset tekevät iltapalaa, toiset kömpivät telttoihinsa. Pienestä purosta haetaan vettä hampaiden pesuun. Samalla pullo täytetään.
Keskiviikon vaellukset on nyt vaellettu.
– Tänään on paljon porukkaa. Laskin, että pihalla on 13 telttaa, ja sitten autiotupa on ihan täysi, Ojutkangas kertoo.
Hän neuvoo, että tärkeintä vaeltajille on ottaa toiset huomioon. Kansallispuistossa teltan saa pystyttää vain autiotupien tai autio-varaustupien läheisyyteen.
Kaikki kulkevat omia aikojaan, toiset nukkuvat kahdeksalta ja heräävät neljältä.
Vaikka Nammalakurussa on paljon porukkaa, siellä on hiljaista.
Aurinko laskee Saivokeron taakse.
Reisissä riittää vielä voimaa nousta Pikkuvaarojen päälle. Siellä on muitakin vaeltajia seuraamassa auringonlaskua.
Ylhäältä aukeaa näkymä silmänkantamattomiin kaukaisille tuntureille, vaaroille ja metsiin. Lipuvien pilvien raoista auringon viimeiset säteet värjäävät kerot syvän sinisestä purppuraksi.
Hetki vaaran mustikkamättäillä kruunaa hikisen vaelluspäivän.
Reippaasti reitille
Nammalakurussa torstaiaamu sarastaa.
Kuruväärti Ojutkangas herää ja alkaa häärätä tuvan kaasukeittimen äärellä. Hän on panostanut reissullaan eväisiin. Aamupalaksi hän keittää kahvit ja valmistaa kananmunajauheesta munakasta sekä pannukakkujauheesta pannukakkuja. Kuivatut marjat turpoavat vedessä maukkaiksi, kuin pakkasesta sulatetuiksi marjoiksi.
– Kävin viideltä hereillä ja ulkona. Autiotuvan puolelta kuului vain tasaista tuhinaa, Ojutkangas kertoo aamupalaa tehdessään.
Ennen aamuyhdeksää suurin osa teltoista on hävinnyt, mutta täysi autiotupa tuhisee edelleen.
Nuotiopaikalla pariskunta syö pikapuuroa muovisista retkeilyastioista. Helsinkiläiset Samuli Pisaja, 30, ja Saana Jokiaho, 30, eivät ole vielä purkaneet telttaansa ja ottavat aamunsa rennosti.
Kaksikolla on takana vaelluksen toinen yö. Matka on sujunut heiltä tavallista nopeammin.
– Ensimmäisenä päivänä kuljettiin Hetasta Pahakuruun. Sieltä tultiin tänne Nammalakuruun ja tänään jatkamme sitten Pallakselle, Pisaja kertoo.
Aktiiviset ulkoilijat jaksavat vetää vaelluksen pitkillä päivämatkoilla. Nousuja ja laskuja on heidän mukaansa riittävästi, ja reitti on helppokulkuinen.
– Kyllä tämä on ensikertalaisellekin sopiva reitti. Siinä mielessä hieno, että maisemia on koko matkan ajan, Jokiaho selittää.
He kehuvat tupia ja polkuja. Huolenpito näkyy niistä.
Aamupalan ja retkikulhojen tiskauksen jälkeen pariskunta purkaa teltan. Vesipullot täytetään ja matka jatkuu.
Keroilta kuruille
Hetta-Pallas on yhtä ylös kipuamista ja alas tallustamista. Tuntureilta laskeudutaan aina kuruille, kunnes noustaan taas tunturiin.
Siksi on tärkeää patikoida omaa tahtia, syödä hyvin, nauttia maisemista ja nukkua niin pitkään kuin nukuttaa.
Nammalakurun autio-varaustupa jää taakse. Alkaa sataa sen verran, että rinkan ympärille on käärittävä sadesuoja.
Pieni sade totta tosiaan vain virkistää. Askel kantaa sikeästi nukutun yön jälkeen kevyesti eteenpäin.
Hetta-Pallaksen viimeisenä päivänä edessä on reitin loppuhuipennus.
Taivaskero on matkan korkein kohta. 807 metriä merenpinnasta kohoavan tunturin päältä näkee Pyhäkurun, Yllästunturin, Sammal- ja Lommoltunturit.
Tunturi-Lapin korkeuksista reitti laskeutuu vaelluksen päätepisteelle Pallastunturin luontokeskukselle.
Tamperelaiset opiskelijat Taru Vänttinen, 21 ja Severi Kosonen, 24, pakkaavat luontokeskuksen pihassa autoaan. Hetta-Pallas on heidän osaltaan vaellettu ja pariskunnasta huokuu onnellisuus ja pieni väsymys.
– Vaellus oli hieno ja maisemat kohdillaan. Ruokakin oli hyvää. Erämaassa sai kulkea sopivasti aina päivässä, Kosonen selittää.
Häneen Lapissa vetoavat nimenomaan tunturit. Pariskunta ei olisi lähtenyt ulkomaille, vaikka olisi pystynyt. Hetta-Pallas oli jo viime vuonna sovittu juttu.
Vänttinen on aiemmin kulkenut vain pätkiä vaellusreitillä. Nyt hän pääsi viimein vaeltamaan koko 55 kilometrin matkan.
Vaelluskengät ovat vaihtuneet villasukkiin ja crocseihin. Pariskunta kipuaa autoon, ja pitkä kotimatka alkaa.
Hetta–Pallas
55 kilometriä pitkä vaellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.
Aloitetaan yleensä Hetasta ja lopetetaan Pallaksen luontokeskukseen. Reitti kulkee Ounas- ja Pallastunturien alueella.
Kestää kolme yötä reilun 13 kilometrin päivämatkoilla. Matkat taittuvat autio-varaustuvalta toiselle.
Vuonna 1934 linjattu vaellusreitti on Suomen vanhin. Se on Lapin suosituin ja Suomen toiseksi suosituin vaellus heti Karhunkierroksen jälkeen.
Korkein kohta on Taivaskero, joka kohoaa 807 metrin korkeuteen merenpinnasta.
Vesipaikkoja on jokaisella tulentekopaikalla ja tuvalla. Vesi on yleensä juomakelpoista.
Reitti on merkitty selkeästi nuoliviivoituksella kuvassa näkyvillä tolpilla.
Tavallisesti ruuhkaisinta on syksyllä, mutta tänä kesänä on ollut yhtä vilkasta kuin syyssesonkina.
Viime vuonna Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa vieraili 561 200 kävijää. 2020 alkuvuoden ja -kesän luvut saadaan selville syksyn aikana, kun data on käsitelty.
Lue lisää retkietiketistä tästä: Mitä luonnossa saa ja ei saa tehdä? Näitä viittä ohjetta noudattamalla osaat toimia luonnossa
Hetta-Pallaksen vaellukseen kuuluu osana Ounasjärven ylitys veneellä. Hetan Kodan yrittäjä Janne Turtiaisen yritys tarjoaa matkailijalle pakettina majoituksen, vene- ja autokuljetuksen.
Hän kertoo poikkeuskesän olleen vilkkaampi kuin koskaan aikaisemmin. Hän arvelee, että heinäkuun aikana veneellä kuljetettiin lähes 200 vaeltajaa.
– Korona on tehnyt Suomesta ikään kuin painekattilan. Kun ulkomaille ei ole päästy, on täytynyt matkailla kotimaassa, Turtiainen toteaa.
Turtiaisen mukaan kesän asiakkaat ovat olleet pääasiassa nuoria vaeltajia. Yrittäjä uskoo syyssesongin olevan kotimaisten matkailijoiden ansioista hyvä. Talvea hän ei osaa arvioida.
– Se riippuu siitä, mitä tapahtuu. Joulukuussa pitäisi saapua matkailijoita Iso-Britanniasta, mutta he tulevat jos tulevat. Suomalaiset eivät talvea pelasta, sillä murtomaahiihtäjiä ei tänne saavu yhtä innokkaasti kuin vaeltajia.
Turtiainen muistuttaa, että esimerkiksi viime talvena Hetassa oli reilun metrin verran lunta, mutta silti eteläsuomalaiset jäivät viettämään talvea pimeään ja lumettomaan etelään.
– Täällä on järkyttävän hyvät tunturiladut, mutta eivät suomalaiset enää osaa hiihtää, Turtianen huomauttaa.
Enontekiöläisen Tuomo Laakson yritys Koru Laakso kuljettaa myös vaeltajia veneellä Ounasjärven yli ja vie vaeltajien autot Hetasta Pallakselle.
Hän kertoo kesän olleen ikimuistoinen. Vaeltajat ovat pelastaneet yrityksen, joka joutui keväällä sulkemaan ravintoloidensa ovet.
– Onhan tuota väliä tullut ajettua. Porot pikkusen vaihtavat paikkaa, mutta muuten kaikki on tuttua, hän kertoo.
Laakson mukaan luvattuja koronatukia ei ole tileillä näkynyt.
– Hienoa, että suomalaiset ovat oivaltaneet Lapin. Ei Suomen valtio pienyrittäjiä pelasta, vaan suomalaiset itse.