Hetkinen.
Jos suorittajaluonne ottaa tavoitteeksi toipua mielenterveysongelmiksi eskaloituneesta suorittamisesta kiertämällä kaikki Suomen kansallispuistot, niin eikö siinä ole melkoinen ristiriita?
Ehei. 39-vuotias raahelainen Susanna Saarenpää ja 41-vuotias siikajokinen Tanja Lievonen tekevät juuri näin.
Kummallakin on taustallaan kimppu ongelmia: Saarenpäällä masennusta, unettomuutta ja uupumista, Lievosella burnout, unettomuutta, ahdistuneisuutta ja vaativan persoonallisuushäiriön piirteitä.
Saarenpään ongelmat laukaisi avioero.
Sen jälkeen hän kuitenkin päätti alkaa tehdä asioita, joita ei ollut ennen tehnyt. Yksi sellainen oli kesäinen telttaviikonloppu Raahen Iso-Kraaselin saaressa ystävänsä Lievosen kanssa vuonna 2022.
Saarikokemus yllätti positiivisesti. Kaikki meni hyvin, sai olla luonnon keskellä ilman muita ihmisiä. Oma rauha, ei ketään vaatimassa mitään. Sai olla vain itseään varten ja tutussa seurassa myös hiljaa, keskittyen kirjaan tai käsitöihin.
– Tämä on hirveä lause mutta tärkeä sanoa ääneen: kahden lapsen äitinä minun on pakko saada olla välillä yksin. Nautin siitä, että voin hetkeksi jättää perheen, niin paljon kuin lapsiani ja miestäni rakastankin, Lievonen sanoo.
Tätä täytyi saada lisää.
Reissua ei peruta, vaan mennään ja selvitään
Ensin Saarenpäällä ja Lievosella oli ajatus mennä samaan saareen joka kesä.
Suorittajaluonne puuttui peliin: saari on jo nähty, jotain uutta pitää olla.
Ajatuksesta kehkeytyi kansallispuistoprojekti. Se ei ole suorittamista, sillä 41 kansallispuiston kiertämiseen on varattu loppuelämä aikaa. Ei ole kiirettä, ei tarvitse käydä viidessä eri puistossa joka vuosi.
Samoihin paikkoihin on lupa palata, vaikka uusina vuodenaikoina.
Ensimmäisen retken lähtökohdat viime kesänä olivat kerrassaan ankeat.
Ajankohta ja paikka oli päätetty, mutta ennusteiden mukaan lähes koko Suomessa näytti satavan kaatamalla juuri silloin.
Päätös oli kuitenkin selkeä: reissua ei peruta. Mennään ja selvitään.
Ainoa paikka Suomessa, missä ei satanut, löytyi Lapista. Toisaalta oli heinäkuu ja pahin räkkäaika – voiko sinne mennä?
Voi, ja kannatti. Itikoita ja paarmoja oli vain muutamia, ja kaikki sujui hyvin.
Tärkein sääntö on yöpyminen
Kansallispuistojen kiertämiseen on säännöt.
Tärkein niistä on, että pitää yöpyä kansallispuiston alueella. Majoitukseen kelpaa autiotupa, vuokratupa, teltta tai laavu, tai taivasalla nukkuminen, mutta asuntovaunu on jo kermapyllyjä varten.
Torronsuon kansallispuistossa leiriytyminen on kielletty, mutta parkkipaikka sijaitsee puiston rajojen sisäpuolella – ongelma ratkaistu.
Laajassa puistossa, kuten Lemmenjoella tai Urho Kekkosen kansallispuistossa voi olla useamman yön.
Jos samalla reissulla onnistuu kätevästi käydä monessa paikassa, se on sallittua, kunhan yöpyy jokaisessa.
Retkeen sisältyy aina patikointia, mutta reitin pituus vaihtelee. Sen pitää olla sopiva.
Ja vielä tämä: Periksi ei anneta kelin vuoksi.
Suunnittelu alkaa siitä, että ensin Lievonen ja Saarenpää valitsevat kohteen. Sitten he tutustuvat kohteeseen esimerkiksi kirjojen ja blogien avulla. Silloin he tietävät, mitä on odotettavissa, eikä tule kohtuuttomia yllätyksiä.
Huussi leiripaikalla on kiva, ja yleensä sellainen onkin.
Nähtävää on aina, pitää vain valita niistä itseä kiinnostavimmat.
Eivätkä retkipaikat voi olla ihan nurkkajuuressa, tarvitaan fyysinen välimatka.
Hyväkin reissu vaatii laskeutumisensa
Tanja Lievonen kertoo olevansa huonokuntoinen. Liikkuminen tai luonnossa liikkuminen ei aiemmin kiinnostanut, ja sykkeennousu oli aiheuttanut rajujakin paniikkikohtauksia.
– Nyt hurahdin täysin. Kun mieli oli rikki, se vain tuntui hyvälle, vaikka kunto oli huonompi kuin koskaan.
Paniikkikohtausten pelko väistyi.
Susanna Saarenpää on kokenut, miten mieliala nousee luonnossa liikkuessa ja stressihormonin eritys laskee.
– Masentuneena ajattelee, että minusta ei ole mihinkään, mutta vaellusreissuilla saa onnistumisen kokemuksia. Siellä näkee itsensä pystyvänä ja toimivana yksilönä, hän kertoo.
Kaiken lisäksi vaikutus jatkuu kotiin palattua päiviä, viikkojakin.
Kunhan malttaa palautua. Reissut ovat fyysisesti ja henkisesti rankkoja, vaikkakin hyvällä tavalla, mutta oman laskeutumisensa arkeen ne vaativat.
Vanhojen muistelu ja kuvien katselu lisäävät virtaa.
– Kuten Ukko-Luoston portaat, jotka pääsin ylös voittajana, vaikka olin huonokuntoinen ja lihava, Lievonen kertoo esimerkin ensimmäiseltä retkeltä Pyhä–Luoston kansallispuistosta.
Saarenpään mukaan isoin juttu onkin itsensä voittaminen, oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen.
Elämää sen liepeillä leijumisen sijaan
Luonnossa ongelmat pienenevät, ihminen elää hetkessä.
– Masentuneena leijuu elämän liepeillä, Saarenpää kuvailee vastakohtaa ja jatkaa:
– Masentuneelle on tärkeää, että on, mitä odottaa. Avioeron myötä monet unelmani haihtuivat savuna ilmaan, mutta se lisää elämänhalua, kun on jotain tulevaisuuteen rakennettuna koko ajan.
Kunnon räkälenkit tarjoavat mahdollisuuden täyteen keskittymiseen. Se vapauttaa mielen kaikesta muusta.
Ensin rotkon pohjalla, mutta nyt pohjalta. Kansallispuistojen kiertämisestä syntyi Instagramiin tili rotkonpohjalta, jossa Saarenpää ja Lievonen kertovat matkastaan.
Onko kyseessä enää kansallispuistoprojekti vai kokonainen elämänmuutos?
Kiertäminen ainakin jatkuu niin kauan, kuin se antaa enemmän kuin ottaa.