Tämä on Suomen itäisin ret­ki­koh­de

Joki tulee Venäjän Karjalasta, virtaa mutkitellen suurten soiden välissä ja palaa sitten takaisin Venäjän puolelle.

Koitajoki saa alkunsa rajaseudun pienistä järvistä. Suomen itäisimmässä kolkassa, Ilomantsin itäosassa, Koitajoki virtaa Suomen puolella vajaan 30 kilometrin matkan ja jatkaa sitten kulkuaan takaisin itärajan taakse. Selvyyden vuoksi tätä Koitajoen osaa kutsutaan tässä jutussa Ylä-Koitajoeksi.

Kerättyään lisää vettä rajan takana Koitajoki palaa Suomeen Ilomantsin Möhkössä ja virtaa leveänä virtana Ilomantsin halki länteen kohti Pielistä. Nyt kerromme kuitenkin Ylä-Koitajoesta, joka on Suomen itäisin retkikohde.

Ylä-Koitajoen varrella on parinkymmenen kilometrin mittainen, yhtenäinen luonnonsuojelualue, johon kuuluu pohjoisessa Koivusuon luonnonpuisto ja etelässä Ruosmesuon–Hanhisuon soidensuojelualue. Alueella on myös erillisiä suojelualueita, joissa on vanhaa ja monimuotoista metsää.

Koitajoella voi nähdä majavia ja alueen suot ovat hyviä paikkoja lintujen ja kasvien tarkkailuun. Rajaseudulla liikkuvat myös kaikki suurpetomme: karhu, susi, ilves ja ahma.

Rauhallinen alue sopii muutaman päivän retkille

Ylä-Koitajoen alueella on noin 50 kilometriä merkittyjä patikointireittejä. Koitajoki on oivallinen melontakohde ja alueella voi myös hiihtää tai lumikenkäillä. Myös pyöräily, marjastus, kalastus ja metsästys on mahdollista, mutta osittain rajoitettua. Koivusuon luonnonpuistossa liikkuminen on tarkasti säädeltyä.

Ylä-Koitajoen alue sopii hyvin viikonloppuretkien ja muutaman päivän retkien kohteeksi. Myös päiväretkeily on mahdollista, mutta syrjäisen sijainnin vuoksi alueella liikkuu vain vähän päiväretkeilijöitä.

Itärajan läheisyys tuo eksotiikkaa ja jännitettä Ylä-Koitajoen alueella liikkumiseen. Lähistöllä on Suomen itäisin kolkka, joka on samalla EU:n mantereella olevan alueen itäisin piste. Virmajärven rannalla voi vierailla ja katsella saaressa olevaa rajapyykkiä.

Itärajan tuntumassa olevat retkikohteet ovat yleensä hiljaisia ja rauhallisia. Nykyinen maailmantilanne voi aiheuttaa sen, että entistä harvempi retkeilijä matkustaa itärajan kohteisiin.

Tapion taival sekä kolme ympyräreittiä, joita voi yhdistellä

Ylä-Koitajoen alueen patikointireitit ovat enimmäkseen tasaisia ja melko helppokulkuisia. Pitkospuut ovat kuitenkin paikoin huonokuntoisia ja korkean veden aikaan vesi voi tulvia poluille, joten vedenpitävät kengät ovat tarpeen.

Alueella on kolme ympyräreittiä, Pirhun kierto (pituus 17 kilometriä), keskiosan kierros (11 kilometriä) ja eteläosan kierros (4,5 kilometriä). Lisäksi alueen halki kulkee Tapion taival -vaellusreitti.

Pirhun kierto kulkee Koivusuon luonnonpuiston halki ja tarjoaa alueen parhaat suonäköalat. Koivusuo on Suomen suurimpia keidassuoalueita. Alueella voi bongata esimerkiksi kurkia, metsähanhia, kapustarintoja ja erilaisia suokasveja.

Pirhun kierto jatkuu Pirhunvaaran vanhojen metsien halki metsänvartijan torpalle. Pihapiirissä voi tutustua vanhoihin rakennuksiin, jotka säästyivät hävitykseltä sotien aikana. Reitti jatkuu kohti Pirtupolkua, jota pitkin on aikoinaan salakuljetettu viinaa Venäjältä Suomeen.

Pirhun kierto ylittää Koitajoen kahdesti. Molemmat ylitykset tehdään vetolauttojen avulla. Retkeä suunnitellessa kannattaa huomioida, että vetolautat ovat talviteloilla loppusyksystä alkukesään saakka.

Eteläosan kierros on lyhyt ja melko helppo päiväretkikohde, joka sopii myös lapsiperheille. Suot ylitetään pitkospuita pitkin ja reitti kulkee Hanhikosken autiotuvan ja Lakonkankaan laavun kautta.

Keskiosan kierros kulkee osin suojelualueen ulkopuolella talousmetsien ja ojitettujen soiden halki. Reitin parasta antia ovat jokivarren maisemat.

Kaikkia muita reittejä yhdistää 20 kilometrin pituinen Tapion taival, joka kulkee alueen halki Lakonkankaalta Hoikan tielle. Jos kaipaa vaellukseen lisää pituutta, Tapion taipaleelta voi poiketa ympyräreiteille ja lopuksi palata samaa reittiä takaisin Lakonkankaalle.

Talvella syrjäinen alue sopii kokeneille vaeltajille

Syrjäinen Ylä-Koitajoen alue sopii omatoimisille talvivaeltajille, joilla on jo jonkin verran kokemusta. Alueella ei ylläpidetä talvireittejä, mutta jos suunnistustaito on hallussa, tasaisilla suoalueilla on hyvä hiihdellä metsäsuksilla. Myös joen varren merkittyjä kesäreittejä voi kulkea esimerkiksi lumikengillä.

Niemipuron ja Hanhikosken autiotuvat ovat talvella mukavia ja lämpimiä, mutta melko pieniä, joten retkeilijöiden kannattaa varautua yöpymään myös ulkosalla. Yksi vaihtoehto leiripaikaksi on Lakonkankaan laavu rajavyöhykkeen lähellä.

Talviretken voi suunnata myös joen itäpuolelle, mutta siellä hiihtomaastot ovat huonommat. Luonnonsuojelualueen ulkopuolella on paljon ojitettuja soita.

Talvella Koitajoki kannattaa ylittää Polvikosken siltaa pitkin.

Enimmäkseen rauhallisen joen voi meloa myös vastavirtaan

Ylä-Koitajoki on erämainen, hieno ja pääosin helppo melontajoki, joka virtaa enimmäkseen rauhallisesti.

Joen suurin koski on Polvikoski, joka on helppo tutkia autotien sillalta käsin ennen kosken laskemista. Koski ei ole kovin vaikea, mutta sen voi tarvittaessa kiertää kantamalla melontakalusto kosken ohi. Joen muut kosket ja virtapaikat ovat helppoja meloa.

Polvikosken jälkeen Koitajoki meanderoi eli mutkittelee voimakkaasti hiekkapohjaisessa maastossa.

Koitajoella on jonkin verran kaatuneita puita, jotka voivat hankaloittaa melontaa. Melonta onnistuu helpoiten korkean veden aikaan loppukeväällä tai runsaiden sateiden jälkeen.

Melontaretken voi aloittaa Koidanvaaran laavun tuntumasta ja jatkaa Lakonkankaan laavulle saakka, jolloin melontamatkaksi tulee noin 25 kilometriä. Matkan voi meloa yhdessä päivässä.

Koidanvaaraan voi ajaa itäpuolen tietä pitkin rajavyöhykettä seuraillen. Lakonkankaan parkkipaikalle on joen rannasta matkaa noin 600 metriä. Jos käytössä on pienet kanoottikärryt, melontakaluston voi kärrätä melko tasaista polkua ja pitkospuita pitkin parkkipaikalle.

Ylä-Koitajoen melonnan haaste on siinä, kuinka päästä lopuksi takaisin lähtöpaikalle melontakaluston kanssa. Yksi ratkaisu on käyttää kaluston siirtoon useampaa autoa, mutta silloin joutuu ajelemaan edestakaisin pieniä teitä rajavyöhykkeen rajalla.

Toinen vaihtoehto on vaeltaa takaisin autolle polkureittejä pitkin eli tehdä yhdistetty melonta- ja patikointivaellus, josta voi tulla hieno seikkailu.

Kun melontaosuus loppuu, melontakalusto jää melonnan lopetuspaikkaan ja se pitää lopuksi hakea autolla. Jos kuitenkin melotaan ilmatäytteisillä packraft-lautoilla, ne voi kantaa takaisin autolle.

Koska Ylä-Koitajoki virtaa enimmäkseen rauhallisesti, yksi mahdollisuus on meloa jokea edestakaisin, myötävirtaan ja vastavirtaan. Jos päätyy tähän vaihtoehtoon, melonta kannattaa aloittaa alavirran puolelta. Paluumatka myötävirran avustamana on helppo, vaikka voimat olisivat vähissä.