Rusakot jyr­si­vät auki re­hu­paa­le­ja­kin

Hepo-ojan mukaan riistakolmiolaskennat eivät anna kovin hyvää kuvaa rusakkokantojen vaihtelusta, sillä rusakot eivät metsäympäristöissä juuri liiku eivätkä osu laskentareiteille. Maatalousympäristöihin sijoittuvia peltokolmioita taas lasketaan Oulun seudulla niin vähän, että sekään aineisto ei kerro paljoa.

– Ilmastonmuutos varmasti auttaa rusakon menestymistä rannikkoseudulla, Hepo-oja arvioi.

Sisämaahan mennessä rusakon runsaus Hepo-ojan mukaan pienenee, joskin jokivarsien asutut seudut ovat myös rusakon asuttamia.

Taajama-alueella metsästys on Hepo-ojan mukaan kiellettyä eikä poikkeuslupia käytännössä myönnetä. Oulun Seudun Jousimetsästäjät on kuitenkin pyytänyt rusakoita Äimäraution siirtolapuutarhassa.

Alunperin arojen eläin

Rusakko hyötyy talvien lyhenemisestä, tutkimusjohtaja Jaakko Pohjoismäki Itä-Suomen yliopistosta kertoo.

– Eniten lajin vakituista levinneisyyttä rajoittaa 150 lumipeitteisen päivän raja. Tämä raja on siirtynyt viimeisen 30 vuoden aikana noin 300 kilometriä pohjoisemmaksi.

Pohjoismäen mukaan rusakon tassusta ei löydy sellaista lumikenkää kuin metsäjäniksellä, ja rusakon liikkuminen lumella onkin vaikeampaa.

– Rusakko on alun perin arojen eläin. Se hyötyy ihmisen muokkaamista ympäristöstä, kuten peltoaukeista ja pihapiireistä.

Metsäympäristöstä rusakko löytää talviravintoa metsäjänistä huonommin. Rusakko onkin vakiintunut nimenomaan asutuksen piiriin.

– Jos kairaan menee, niin ei siellä rusakoita ole, Pohjoismäki tiivistää.

Sen, minkä rusakko häviää metsäjänikselle lumella liikkumisen kömpelyydessä, se ottaa monin muin tavoin takaisin.

Rusakko on ravinnonvalinnaltaan joustava. Puutarhurit huomaavat usein syödyt omenapuunrungot, mutta Pohjoismäen mukaan ne ovat ruokalistalla viimeisiä vaihtoehtoja.

– Ravinnonvalintakokeissa rusakot suosivat muun muassa sokerijuurikasta, omenoita ja heiniä. Jos valita saa, niin koristepuut syödään vasta myöhemmin.

Rusakko hyötyy myös riistaruokinnasta.

Vaalea väri suojaa talvella

Rusakko on sopeutunut Suomen talveen muuttamalla väriään ja kokoaan.

– Rusakot ovat täällä paljon suurempia kuin Keski-Euroopassa ja ne ovat muuttuneet vaaleammiksi, Pohjoismäki kertoo.

Suurempi koko tarkoittaa pienempää lämmönhukkaa. Ilmiön taustalla on se, että tilavuuden kasvaessa eläimen ulkopinta-ala pienenee suhteellisesti.

Vaalea väritys puolestaan on suojaväri lumisessa ympäristössä. Vaaleimmat yksilöt ovat Pohjoismäen mukaan hopeisia, melkein valkokylkisiä.

Molemmat muutokset ovat evoluution myötä lukuisien sukupolvien aikana kehittyneitä.

Lämpötalouden suhteen rusakko on hankkinut toisenkin edun, ja sen se on saanut metsäjänikseltä.

Rusakot ja metsäjänikset risteytyvät yleisesti ja risteymät ovat lisääntymiskykyisiä. Risteymät pariutuvat rusakoiden kanssa, jolloin perinnölliset erot tasoittuvat, mutta joitain geenejä jää hyödyttämään rusakkokantaa.

– Kotimaiset rusakot ottavat metsäjänikseltä geenimuotoja, jotka auttavat sopeutumaan kylmiin olosuhteisiin. Pienten poikasten lämmöntuottoon liittyvä geenimuoto on peräisin suoraan metsäjänikseltä, Pohjoismäki kertoo.

– Tätä geenimuotoa kantavat rusakot näyttäisivät pärjäävän paremmin, mikä on loogista, sillä lämpimänä pysyminen on poikaselle selvä etu.

Rusakot tuhoavat rehupaaleja

Monipuolinen ravinnonvalinta saa aikaan sen, että rusakoista koituu vahinkoja paitsi puutarhoissa, myös maataloudessa.

– Rusakot ovat oppineet jyrsimään rikki rehupaaleja, Pro Agrian maidon- ja kasvintuotannon asiantuntija Sauli Kärenlampi kertoo.

Ilmiö on Kärenlammen mukaan alueellinen ja kertoo mahdollisesti siitä, että jotkin yksilöt ovat oppineet hyödyntämään paaleja.

– Nyt jo näin rikki syötyjä paaleja muutamassa paikassa, Kärenlampi kertoo alkusyksyn havainnoistaan.

Rusakot siirtyvät siis säilörehuravintoon tässä vaiheessa vuotta, vaikka luonnossa riittäisi vielä vihreää syötävää.

Maanviljelijät voivat yrittää suojata paaleja verkoilla, mutta niiden ongelma on jäätyminen maahan kiinni. Talvella paaleja nostettaessa verkot sitten tuppaavat repeämään rikki.

Muhoksen kunnan maaseutuasiamies Eija Rautiainen kertoo todenneensa viime talvena melko paljon rusakkojen tai jänisten aiheuttamia paalivahinkoja. Rautiaisen mukaan eläimet jyrsivät tiensä myös muutamien tilojen rehusiiloihin ja yhtenä vuonna pääsivät eräällä tilalla tuubiin säilöttyyn litisteviljaan.

– Eli vahinkoja kyllä tapahtuu. Meidänkin omalla tilalla oli viime talvena poikkeuksellisen paljon rusakkojen rikkomia paaleja, toistasataa. Osasyynä varmaan oli suhteellisen runsasluminen talvi ja hyvät populaatiot, Rautiainen pohtii.

Nyt Rautiainen kertoo tuhoja ehkäistävän ajamalla paaleja tilakeskukseen varastoon.

– Suurin osa vahingoista tapahtuu pelloilla, Rautiainen kertoo.

Rusakot puutiaisten isäntinä

Rusakot, jänikset ja supikoirat voivat lisätä ihmisen riskiä sairastua borrelioosiin. Mikael Wikström Suomen riistakeskuksesta on ollut mukana selvityksessä, jossa kartoitettiin puutiaisten esiintymistä eri isäntäeläimillä.

Selvityksen mukaan rusakot, jänikset, myyrät ja supikoirat pystyvät toimimaan isäntinä sekä puutiaisille että borrelioosille. Siksi näillä lajeilla on runsaasti esiintyessään borrelioosiriskiä lisäävä vaikutus.

Myös ilmaston lämpeneminen kasvattaa borrelioosiriskiä niin rusakkoon kuin monen muuhunkin isäntälajiin liittyen.

Duodecimin Terveyskirjastossa julkaistun artikkelin mukaan vähenevät lumipeitteet eteläisessä Suomessa hyödyttävät monia puutiaisten kannalta tärkeitä isäntäeläimiä, kuten rusakoita, metsäkauriita ja valkohäntäpeuroja. Näiden lajien kantojen kasvaessa myös puutiaisille saatavilla olevien veriaterioiden lähteiden määrä kasvaa, mikä parantaa puutiaisten todennäköisyyttä selvitä elinkaarensa päähän lisääntymään.