Sii­te­pö­ly­ke­hät ovat har­vi­nai­nen taivaan ilmiö, jonka näh­däk­seen kan­nat­taa olla liik­keel­lä oikeaan aikaan – Täh­ti­har­ras­ta­ja kuvasi kehiä Haa­pa­jär­vel­lä

Loppukeväällä ja alkukesällä lista saa jatkumoa, sillä poikkeuksellisen runsas koivun kukinta on pöläyttänyt ilmaan sellaisen määrän siitepölyä, että siitepölykehien syntymiselle on otolliset olosuhteet.

Ilmakehässä on pieniä vesipisaroita ja monenlaisia hiukkasia, jotka aiheuttavat erilaisia valoilmiöitä.

Syntytapa on kaikissa sama: valon diffraktio eli taipuminen. Kun valo törmää esteeseen, kuten siitepölyhiukkaseen, syntyy valonlähteen, käytännössä auringon tai kuun, ympärille valoilmiö.

– Siitepölykehä on kehäilmiöiden erikoistapaus, sanoo Juha Ojanperä Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan ilmakehän ilmiöiden harrastusryhmästä.

Siitepölykehän erottaa muista kehistä siitä, että se esiintyy selkeällä taivaalla, sinistä taivasta vasten.

Toinen hyvä tuntomerkki on ajankohta. Siitepölykehiä näkyy, kun puut kukkivat, eli kevään ja alkukesän aikana. Erityisesti ilmiötä aiheuttavat koivu ja mänty. Kuusi ja leppä ovat harvinaisempia.

Jos hifistellä haluaa, voi männyn ja koivun aiheuttamat kehät yrittää erottaa toisistaan kirkastumien avulla. Männyn siitepölykehissä on selkeät kirkastumat ylä- ja alaosan vasemmassa ja oikeassa reunassa. Koivulla niitä ei ole.

Koko ja pystyssä oleva soikea muoto ovat molemmilla samat. Muoto johtuu siitä, että soikeat hiukkaset ovat jämptisti samassa asennossa. Satunnaisesti leijailevat hiukkaset synnyttäisivät pyöreän kehän.

Hiukkasten koko vaikuttaa kehien kokoon. Pienimmät eli lepän, koivun ja katajan hiukkaset tuottavat suurimmat kehät. Männyn ja kuusen kookkaat hiukkaset aiheuttavat pienempiä kehiä.

Kuusen kehä on paitsi pieni, myös aivan lähellä aurinkoa, joten sen näkeminen on harvinaista.

Kehien syntymiseen tarvitaan runsaasti hiukkasia. Parhaimmillaan kukin kehä on vain pari päivää, mutta ne voivat näkyä viikkoja kukinnan heikentyessä vähitellen.

Siitepölykehät näkyvät vain valonlähteen lähellä. Sillä ne erottaa toisesta kevättaivaan ilmiöstä eli haloista, jotka ovat renkaita, kaaria tai läiskiä selkeästi kauempana valonlähteestä.

Ilmiön bongaajan kannattaa seurata siitepölytiedotetta sekä metsän puita. Tiedotteen puute on, ettei se kerro havupuiden kukinnasta.

– Ne eivät aiheuta allergiaa, mutta kehiä ne kyllä aiheuttavat, Ojanperä sanoo.

Kun puiden kukinta on käynnissä, on kehien näkyminen auringon ympärillä melko todennäköistä.

Koska aurinkoon tuijottelu ei tee hyvää silmille, pitää käyttää aurinkolaseja sekä etsiä joku katonharja, tolppa tai vastaava, joka peittää auringon.

Auringon ympäriltä siitepölykehää voi yrittää havaita mihin vuorokaudenaikaan tahansa, mutta auringon ollessa matalalla kehäkin hehkuu auringonlaskun oransseissa väreissä. Läheltä horisonttia on myös helpompi löytää auringon peittäviä kohteita.

Kuun katsominen on helpompaa. Seuraava erittäin otollinen aika on täysikuu 11. kesäkuuta. Sen ympärille muotoutuu heikko, hieman punertava valokehä.

Tosin kesällä kuu on kovin matalalla, eikä se edes nouse ihan pohjoisessa. Hiukan ennen ja jälkeen täyden vaiheensa horisonttia viistävä kuu saattaa olla näkyvissä.

Juha Ojanperä arvioi hienoimmiksi siitepölykehäkokemuksikseen useat havaintonsa auringonlaskun väreissä.

Harrastajana ne kiehtovat häntä siinä missä muutkin luonnon valoilmiöt.

– Halot, revontulet, valaisevat yöpilvet, helmiäispilvet ja muut kehät, Ojanperä luettelee.