Kolme viikkoa Kungs­le­de­nil­lä

Ennen kolmen viikon vaellustaan Emilia Leppänen oli tehnyt Suomessa useita alle sadan kilometrin mittaisia vaelluksia. Niihin verrattuna 430 kilometrin Kungsleden tuntui hänestä pitkältä, mutta sopivalta haasteelta.

Kuuluisa vaellusreitti seuraa Skandien vuoristojonoa Pohjois-Ruotsissa.

Monet retkeilijät patikoivat pelkästään Kungsledenin pohjoisimman neljänneksen tai puolet reitistä. Vähiten Kungsledenillä on kulkijoita sen keskivaiheilla Kvikkjokkista Jäckvikiin, joka on muita metsäisempi osuus.

Leppäsestä tuntuu, että tuolla etappivälillä satoi koko ajan.

– Silloin toivoin olevani jossain muualla. Minulla oli puhelimeen ladattuna musiikkia ja podcasteja, ja kuuntelin niitä kävellessäni, että saisin ajatukset pois tilanteesta.

Noina hetkinä Leppänen motivoi itseään ajatuksella, että kahden päivän päästä hänellä olisi taas kivaa. Seuraavassa kylässä hän pääsisi suihkuun ja kuivattamaan vaatteet.

Metsäetapin viimeisenä yönä alkoi ukkostaa. Ukonilma alkoi iltakymmenen maissa ja sitä kesti useita tunteja. Salamat iskivät välillä alle kahden kilometrin päähän Leppäsen teltasta eikä telttakangas juuri himmentänyt kirkkaita leimahduksia. Häntä pelotti.

Mieltään rauhoittaakseen Leppänen keskittyi jälleen kuuntelemaan podcasteja. Lisäksi hän järkeili, että hänellä tuskin olisi hätää, koska leiripaikka sijaitsi alhaalla Tsielekjåkkin jokivarressa.

– Myöhemmin kun sääennuste lupaili taas ukkosta, jäin illalla leiriin tavallista varhaisemmin ja ollessani vielä koivikon suojassa. Siinä kelissä en halunnut jatkaa polkua avotunturiin, Leppänen kertoo.

Reitillä sai helposti seuraa

Leppänen oli lähtenyt reissuun yksin, kuten suuri osa muistakin kungsledeniläisistä. Reitillä syntyi kuitenkin helposti tuttavuuksia.

Koska ihmisten kulkunopeus ja päiväetapit muistuttivat toisiaan, polulla tapasi väistämättä monta kertaa samoja vaeltajia, jotka olivat sattuneet lähtemään polulle samasta suunnasta suunnilleen samaan aikaan.

Kun saman ihmisen kanssa oli jutellut lounastauolla tai leiripaikalla useamman kerran, vaeltajat alkoivat kysellä toisiltaan, mihin aiot pysähtyä seuraavaksi yöksi. Leppänen kulki saksalaisnaisen kanssa samaa tahtia viitisen päivää, ja sen jälkeen hän vietti viikon hollantilaisseurassa.

Päivällä uudet tuttavukset eivät kulkeneet yhdessä, mutta treffasivat aina pidemmillä tauoilla.

– Hauskaa sinänsä, että nimiä tuli kysyttyä vasta siinä vaiheessa, kun selvisi, että kohtaamiset ovatkin loppumassa, Leppänen sanoo.

Järvien yli soutamalla tai venetaksilla

Leppänen ei pitänyt kokonaisia taukopäiviä, sillä niille ei tuntunut olevan fyysistä tarvetta. Hän kuitenkin myöntää, että henkisesti pieni loma olisi saattanut olla paikallaan.

– Välillä toivoin, että saisin vain olla puhelimella koko päivän ja katsoa vaikka videoita sen sijaan, että koko ajan pitää miettiä seuraavaa pätkää, säätä ja veneiden aikatauluja.

Kungsledenin erikoisuus ovat reitin seitsemän erämaajärveä, jotka pitää ylittää veneellä. Paikasta riippuen tämä tarkoittaa joko soutuvenettä tai venetaksia. Venetakseista koitui aikataulupaineita, sillä monet niistä kulkivat vain kahdesti päivässä.

Soutamisen suhteen Leppäsellä oli vähemmän stressiä kuin keskieurooppalaisilla vaeltajilla, jotka kertoivat tutustuneensa aiemmin korkeintaan kuntosalin soutulaitteeseen.

– Kun jotkut näkivät minun ylitykseni, he kyselivät, mahdanko olla Ruotsista, kun soudin niin hyvin. Omasta mielestäni olen taidoiltani tosi keskiverto.

Tunturituvilla kaikki maksaa

Leppäsellä oli rinkassaan englanninkielinen vaellusopas, joka sisältää pienet kartat. Kungsleden on hyvin merkitty, joten varsinaisia maastokarttoja saati kompassia hän ei vaelluksen aikana tarvinnut. Kerran Leppänen tosin erehtyi hetkeksi risteävälle vaellusreitille, ja eräänä päivänä hän alkoi vahingossa seurata talvireittiä.

Opaskirjan lisäksi Leppänen perehtyi ennalta Kungsledenistä kertoviin retkiblogeihin ja Youtuben vaellusvideoihin.

– En ollut kuitenkaan ihan sisäistänyt, miten paljon reitillä olevat tuvat eroavat suomalaisista, hän sanoo.

Leppäsen yllätykseksi Svenska Turistföreningenin (STF) ylläpitämillä tunturituvilla kaikki oli maksullista: ei pelkästään petipaikka vaan myös se, jos tahtoi ainoastaan kokata lounasta sisätiloissa tai hyödyntää kuivaushuonetta.

Leppänen yöpyi majoituspaikoissa tai niiden pihassa joka tapauksessa kolmen–neljän päivän välein, koska vaelluksen aikana satoi melko paljon. Näissä olosuhteissa tuvat olivat täynnä muitakin retkeilijöitä, eikä kuivaushuoneiden kapasiteetti ihan riittänyt.

Täydennyspaketit takasivat vaihtelevat retkieväät

Ruokahuolto on Kungsledenillä vaivattomampaa kuin Suomen erämaissa. Muutamien kauppojen lisäksi elintarvikkeita myydään STF:n tunturiasemilla sekä osalla tuvista.

Leppänen lähetti reitin varrelle kaksi ruokatäydennyspakettia, sillä hän on kasvissyöjä ja arvostaa aterioiden vaihtelevuutta.

– En halunnut syödä pelkkää puuroa. Matkalla selvisi, että joillain tuvilla myydään valmispussiaterioita kasvisversionakin, mutta ne olivat aina samaa makua ja maksoivat yli kymmenen euroa kappale.

Leppäsen lähetykset sisälsivät perinteistä vaellusruokaa, kuten perunamuusijauhetta sekä itse kuivattua härkistä, papuja, pastakastiketta ja wokkivihanneksia. Tuvilta hän osti vain karkkia ja kylmää limsaa.

Jälkikäteen Leppänen on tyytyväinen ratkaisuunsa, mutta ajattelee, että ruoat olisi voinut jakaa kolmeen täydennyspakettiin, jolloin rinkka olisi keventynyt. Nyt se painoi täydessä ruokalastissa 22 kiloa.

Reitillä tarvitsemansa ruokapaketit Leppänen laittoi Uumajassa Bussgodsin eli sikäläisen Matkahuollon kyytiin. Paketteja voi lähettää esimerkiksi STF:n tunturiasemille.

Lumihuippuiset vuoret lumosivat

Reitin komeimpia seutuja olivat Leppäsen mielestä Hemavan–Ammarnäs-etappiväli alkumatkasta ja Abiskon pääty loppumatkasta. Näillä seuduilla hän näki 1 700 metriin ulottuvia, lumen koristamia vuoria.

Erityisesti ilta Sarekin kansallispuistossa jäi Leppäsen muistoihin. Pitkän tunturikoivikkonousun jälkeen hän pääsi nyppylälle, josta aukesi satumainen maisema ympäröiville vuorille, järville ja havumetsiin.

– Ilma oli tosi hieno, kävi pieni tuulenvire. Sillä hetkellä rinkka ei tuntunut missään ja toivoin, että tämä vaellus ei loppuisi koskaan.

Sattuma ja sää kuitenkin määräsivät tälläkin retkellä, mitä maisemia vaeltajan oli mahdollista ihailla. Kun Leppänen ohitti Sarekin kuuluisan Skierffe-vuoren, näkyvyys oli nollassa.

– Olin etukäteen harkinnut kiipeäväni Skierffen huipulle, mutta sumun takia tuo ylimääräinen kieppi jäi tekemättä.

Ylämäkitreeniä kuntosalin juoksumatolla

Leppänen löi Kungsledenin vaelluksen lukkoon seitsemisen kuukautta ennen lähtöä. Hän oli yliopisto-opiskelija ja sai sovittua seuraavan kesätyöpaikkansa kanssa niin, että työsuhde kesti vain heinäkuun loppuun asti.

Kolmisen kuukautta ennen lähtöä hän aloitti itse keksimänsä kuntotreenin. Lähes joka päivä Leppänen meni läheiselle kuntosalille ja käveli juoksumatolla ylämäkeen puolen tunnin ajan.

– Treenistä oli hyötyä. Aiempiin vaelluksiini verrattuna ensimmäiset päivät eivät tuntuneet jaloissa yhtä raskailta, hän arvioi.

Kevään mittaan Leppänen täydensi retkeilyvarusteitaan vaellussauvoilla sekä pienellä vedenpuhdistimella, ja huolissaan olevat vanhemmat ostivat tyttärelleen lahjaksi In Reach-satelliittiviestimen.

Laitteelle ei tullut retken aikana kertaakaan käyttöä, mutta Leppäsestäkin tuntui turvallisemmalta, kun se oli mukana.

Retken päättyessä hän oli laihtunut kolmisen kiloa. Keho huusi ruokaa eikä mikään syöminen tuntunut riittävän. Näläntunne loppui vasta kahden viikon kuluttua.

– Koen, että minulla oli tarpeeksi eväitä ja söin retken aikana vähän pakollakin. En vain ole tottunut syömään sellaisia ruokamääriä, mitä keho kuluttaa tällaisella vaelluksella.

Pitkä vaellus lisäsi Leppäsen luottamusta paitsi oman kehon sitkeyteen, myös omiin retkeilyvarusteisiin. Jatkossa hän aikoo karsia mukaan otettavien varavaatteiden määrää. Sopiva retken kesto voisi seuraavalla kerralla olla kaksi viikkoa.