Mies seisoo vyötäröään myöten virtaavassa vedessä märkäpuku päällään. Metallinpaljastin heiluu veden alla.
Sami Viljanmaa on ehtinyt ensimmäisen puolen tunnin aikana löytämään kaksi rihkamasormusta. Pienempi niistä löytyi lapsille rajatulta uima-alueelta.
Viljanmaa kiertää kesäisin Oulun julkisten uimarantojen vesialueita ja etsii kadonneita aarteita. Hän aloittaa kahluukauden keväällä ja lopettaa syksyllä, kun ilmat viilenevät.
Joskus ihmiset saattavat rannalta huudella, onko kaikki hyvin, kun hän kulkee syvemmällä.
– Käytännössä kaulaa myöten pystyn etsimään, mutta en kuitenkaan ole sukeltaja, Viljanmaa toteaa.
Hyvät kuulokkeet ovat tärkeä työväline. Tällä kertaa Viljanmaa on jättänyt vedenkestävät kuulokkeet kotiin ja kuuntelee tavallisilla. Hänen korvansa on harjaantunut hyvin erottamaan laitteen antamia erilaisia signaaleja.
– Signaalin perusteella voi jo päätellä, mitä sieltä todennäköisesti nousee. Sanoisin, että tässä voisi olla metallinen kruunukorkki, Viljanmaa arvioi.
Löytyykin murrettu lukko.
– Lieneekö ollut pyörävaras liikkeellä, Viljanmaa arvelee.
Aarteen etsintä koukuttaa ja samalla rannat puhdistuvat
Kesän aikana Viljanmaalle kertyy kahluukertoja 30–40. Mikä saa hänet kahlaamaan kesäisin vedessä, välillä tuntikausiakin kerrallaan?
– Tässä on se aarteen etsinnän viehätys ja jännitys. Löydöistä tulee wow-efektejä ja koskaan ei etukäteen tiedä, mitä tulee vastaan, Viljanmaa sanoo.
Iloa hänelle tuottavat erityisesti jalometallilöydöt, jotka ovat useimmiten kadonneita sormuksia. Parasta on, kun sormus palautuu sen kadottaneelle takaisin. Ihmisten ilo tarttuu löytäjäänkin.
Omistajaa Viljanmaa etsii Facebookin puskaradioryhmän kautta. Tänä kesänä kaksi sormusta on palautunut omistajalleen. Jokainen löytö on oma tarinansa.
Harrastukseen liittyvät välineet kulkevat Viljanmaan mukana myös silloin, kun hän on reissun päällä jossakin muualla.
Eräänä kesänä hän löysi Pudasjärveltä poromiehen kaulariipuksen, joka oli kadonnut jo 1980-luvulla. Riemu löydöstä oli niin suuri, että palkinnoksi hän sai aimo annoksen kylmäsavuporoa kotiin vietäväksi.
Uimarannan pohjien siivoaminen turvallisemmaksi on osa harrastusta. Viime aikojen reissuilla Viljanmaan löytölaukkuun on uimapaikoilta päätynyt lasipullon särkynyt kaula, iso uistin sekä monta rautanaulaa ja ruuvia.
– Nämä olisivat tuntuneet ikävältä jalanpohjassa, hän toteaa.
Hylsyt piippaavat Valkiaisjärvessä
Metallinpaljastimen ja kauhan kanssa vesissä liikkuminen käy kevyestä kuntoliikunnasta.
– Tämä ei ole vesijuoksua, mutta kävelyä kylläkin. Kesän jälkeen huomaan yleensä painonikin tippuneen muutamia kiloja.
Tuiran ranta, niin kuin moni muukin paikka Oulussa on haasteellinen tumman veden vuoksi. Metallinpaljastimen näytön ID-luku ei tahdo syvällä kahlatessa näkyä, joten siksi Viljanmaan täytyy keskittyä tarkkaan kuunteluun.
Valkiaisjärvessä näkyvyys olisi hyvä, mutta siellä ongelmana ovat rynnäkkökiväärien patruunoiden tyhjät hylsyt. Niitä on edelleen paljon, koska kyseessä on armeijan entinen harjoitusalue.
Vaarana on varustelukierre
Harrastus sai alkunsa, kun Sami Viljanmaa osti metallinpaljastimen pojilleen kahdeksan vuotta sitten. Pojilla on nykyisin muita harrastuksia, joten lopulta homma jäi isän omaksi harrastukseksi.
Viljanmaan välineistöön kuuluvat kuulokkeet sekä pitkävartinen kauha, jolla voi kaivaa syvälläkin. Löytöjä varten hänellä on pieni kaulassa roikkuva laukku.
Metallinpaljastin on vedenkestävä kolmen metrin syvyyteen asti. Viljanmaa hankki laitteen käytettynä 450 eurolla. Harrastuksen voi hänen mukaansa hyvin aloittaa 200 euron panostuksella. Vedenkestävyyteen laitteissa aletaan päästä tuplahinnalla.
– Tässä on mahdollisuus jämähtää varustelukierteeseen, hän naurahtaa.
Viljanmaa on kuitenkin tyytyväinen tämänhetkiseen varustetasoonsa, eikä uusia investointeja ole juuri nyt tiedossa.
Viljanmaan päätyötä ovat Kierikin museolehtorin tehtävät. Hän haluaa kuitenkin pitää ammatin ja harrastukset erossa toisistaan. Vapaa-ajalla hän ei harrasta arkeologiaa.
– Kahluuhomma vesistöissä on rentouttavaa eikä sisällä ammatillisia velvoitteita raportoida museovirastolle, jos esiin nousevat löydöt ovat alle sadan vuoden ikäisiä.
Etsintäpartiot valmiina auttamaan ympäri Suomen
Kahluukaudella Sami Viljanmaa harjoittaa metallinetsintää maalla lähinnä vain tilauskeikoilla. Tilauskeikkoja alan harrastajat pääsevät tekemään, kun joku ihminen etsii kadonnutta esinettään.
Tätä varten on perustettu kadonnutsormus.com-sivusto, josta löytyvät kokeneiden harrastajien yhteystiedot ympäri Suomea.
He lupaavat auttaa etsimään kadonneita tavaroita niin maalla kuin vedessä. Etsinnän kohteita ovat korujen lisäksi esimerkiksi puhelimet, avaimet, työkalut ja rajapyykit.
Viljanmaalle on tullut kaksi mielenkiintoista etsintäkeikkaa sivuston kautta.
Ensimmäisessä tapauksessa nuorten opiskelijoiden kaveriporukka pelasi lentopalloa, kun yhden vaihto-oppilaan kihlasormus lensi hiekkaan. Meni vain viisi minuuttia, kun sormus löytyi.
Toisessa iloisessa tapauksessa kultainen sormus tipahti meren pohjaan vyötärön syvyisessä vedessä. Mies käski rouvaansa pysymään samalla paikalla siihen asti, että sai tehtyä kepeistä merkkiviitan kyseiseen kohtaan.
Kyseessä oli entisen Pateniemen sahan ranta, jossa pohja on hyvin murainen ja metalliroskaakin on. Koska paikka oli niin tarkkaan merkitty, meni Viljanmaalla vain kolme minuuttia löytää sormus.