Kun löytää nautinnon kurjuudesta, on rospuuttoretkeilyn ytimessä.
Sukset jalkaan, hiihtoa mutkan taakse, sukset jalasta, rinkka selästä, sukset rinkkaan, rinkka selkään, veteen kahlaamaan, takaisin lumelle, rinkka selästä, sukset rinkasta, sukset jalkaan ja hiihtämään.
Rospuuttovaellus on täynnä tämänkaltaisia tapahtumasarjoja. Joskus vaellus tuntuu etenemisen sijaan ikuiselta tavaroiden säädöltä yhdistettynä taukojumppaan.
Kun tähän yhdistetään vielä kahlaaminen hangessa, jääkylmän tulvaveden kastelemat kengät, tiheikköön takertuneet sukset tai epäonnistuneen reittivalinnan aiheuttamat u-käännökset, voi rospuuttoretki koetella hermoja tosissaan.
Monesti oikea asennoituminen ratkaisee retken onnistumisen.
Rospuuttoretkelle kannattaa lähteä sillä mielellä, että kaikki tulee olemaan vaikeaa ja useat asiat epämiellyttäviä.
Koska vastoinkäymisiä ei voi välttää, voi niihin suhtautua huumorilla. Kun harppoo pitkillä metsäsuksilla mättäältä mättäälle suolla ja osaa nauraa itselleen, se pitää tunnelman hyvänä.
Perille pääsemisen stressiä voi lievittää miettimällä useamman mahdollisen reittivaihtoehdon ja yöpymispaikan etukäteen. On hyvä varautua myös siihen, että ennalta suunniteltuun kohteeseen ei aina päästä.
Jos meno- ja paluureitti ovat samat, voi olosuhde muuttua retken aikana paljonkin.
Esimerkiksi kun tämä neljän päivän retki Syötteen kansallispuistoon tehtiin viime toukokuussa, sen aikana lumi hävisi paluureitiltä lähes kokonaan ja palatessa suksia piti kantaa pitkiä pätkiä. Tällainen nopea vaihtelu kannattaa huomioida aikatauluissa.
Jos matkaan lähdetään ryhmällä, on asennoituminen ja retken lähtökohdat hyvä käydä läpi ennakolta erimielisyyksien välttämiseksi.
Kun retkellä sitten kaikki vastustaa ja on vaikeaa, mutta siitä osaa nauttia, on löytänyt rospuuttoretkeilyn ytimen.
Rauhallinen erämaa täynnä elämää
Rospuuttoretkellä ääripäät korostuvat. Parhaimmillaan kulkeminen voi olla t-paitasillaan hiihtämistä lämpimässä auringonpaisteessa puron solistessa vieressä. Pahimmillaan se voi olla kahlaamista kengät märkänä tulvivalla suolla sukset kainalossa.
Sujuvan etenemisen sijaan retken hienous löytyy muista asioista.
Koska kulkeminen on vaikeaa, ei luonnossa ole retkeilijöistä ruuhkaa. On mahdollista, että kokonaisen kansallispuiston saa kokonaan omaan käyttöönsä. Tupaa tai nuotiopaikkaa ei tarvitse jakaa, ja merkitylläkin reitillä saa olla päiväkausia omissa oloissaan.
Tämän jutun retkellä ei koko aikana näkynyt ainoatakaan ihmistä.
Toisten retkeilijöiden puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita, että luonnossa olisi hiljaista. Päinvastoin keväisen kelirikon aikainen vaarametsä on täynnä elämää luonnon valmistautuessa kesään.
Yhtä erämaiseen mutta samalla eläväiseen ympäristöön retkeilijä pääsee vain harvoin.
Tämän lisäksi vaikeissa olosuhteissa retkeilyssä on vielä yksi hyvä puoli. Oikein suunniteltuna se voi olla voimaannuttava kokemus, kun huomaa omien taitojen ja kykyjen riittävän etenemiseen vaikeissakin olosuhteissa.
Samalla saattaa huomata, että moni olosuhde tuntuu etukäteen ajateltuna paljon pahemmalta kuin maastossa koettuna.
Vaihtelevia olosuhteita voi tasata onnistuneella reittivalinnalla
Yksittäisistä seikoista rospuuttoretken onnistumiseen vaikuttaa eniten hyvä reittivalinta.
Syötteen tyyppisessä vaarametsien ja soiden kirjomassa maisemassa olosuhteet vaihtelevat paljon ympäristön mukaan.
Soilta aurinko oli sulattanut lumen, mutta vettä oli tulvaksi asti. Kuusimetsissä lumi taas säilyy pitkään ja sitä oli retken aikana yhä puoli metriä. Harjujen päälliset ja avarat mäntymetsät olivat jo lumettomia ja kuivia.
Myös korkeus vaikuttaa lumen määrään. Ylhäällä vaaroilla sitä oli selkeästi enemmän, kun alavilla mailla varvikko ja tulvavesi hallitsivat maisemaa.
Tällaisissa oloissa on mahdotonta löytää reittiä, jolla olosuhteet pysyisivät samanlaisina koko retken ajan.
Parhaiten se kuitenkin onnistuu koko talven lanatuilla latupohjilla ja talviretkeilyreiteillä. Niillä lumi pysyy kovana lämpimissäkin olosuhteissa ja kantaa hiihtäjää, ja jopa kävelijää.
Reitin suunnitteleminen näiden varaan osoittautui hyväksi ratkaisuksi.
Sen sijaan kesäreittejä kannattaa kulkea vain, jos ne ovat täysin lumettomat. Puolen metrin vahvuisessa lumisohjossa eteneminen on ikävää kaikilla välineillä.
Suunnitellut päivämatkat on syytä pitää joka tapauksessa lyhyinä. Rospuuttoretkellä viisi kilometriä voi olla jo pitkä matka ja kymmeneen kilometriin saa helposti kulumaan koko päivän.
Epävakaissa oloissa oikein valitut varusteet korostuvat
Koska olosuhteet vaihtelevat joka tapauksessa, korostuu varusteiden merkitys.
Hyvä perusperiaate rospuuttoretkeilijälle on varautuminen kaikkeen.
Syötteellä etenimme ainakin seuraavilla tavoilla: lumella hiihtäen, joessa kahlaten, polulla kävellen, lumella kävellen, suossa kahlaten sekä suossa ja metsässä hiihtäen.
Sukset tai lumikengät ovat lähes pakollinen varuste.
Käytimme metsäsuksien ja huopakumisaappaiden sekä liukulumikenkien ja vaelluskenkien yhdistelmiä. Metsäsukset kantoivat sohjoontuvalla lumella paremmin, mutta liukulumikengät oli paljon näppärämpää kiinnittää rinkkaan.
Myös metsäsuksien kiinnitys onnistui, mutta ne tekivät rinkasta epävakaan kantaa ja tarttuivat välillä oksiin. Siksi liukulumikengät sopivat paremmin tällaisiin retkiin.
Kenkänä huopakumisaapas toimi hyvin, mutta oli tuskaisen kuuma. Vaelluskengät kastuivat tulvivilla soilla, mutta ongelma ratkesi mukana kuljetettavilla muovipusseilla. Sukan ja kengän väliin sujautettava pussi pitää jalan kuivana märässäkin kengässä.
Ennen retkelle lähtöä kuumeisin varustepohdinta käytiin ahkio vai rinkka -kysymyksen ympärillä. Ahkio olisi houkuttanut, koska sen kanssa on rinkkaa helpompi hiihtää. Lopulta valinta osui rinkkaan.
Se osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Retken aikana lumi suli niin paljon, että ahkiota olisi pitänyt kantaa tai kiskoa juurakoissa. Hyvä periaate rospuuttoretken varusteissa on, että niiden pitää toimia kaikenlaisissa oloissa vähintään niin hyvin, että ne on helppo kuljettaa pois maastosta.
Vähintään vaatteet ja yöpymisvarusteet on myös pakattava vesitiiviisti. Muuten horjahduksesta suolla saattaa tulla erittäin epämiellyttävä.
Tupamajoitus on rospuuttoretken luksusta
Teltta on pakollinen turvaväline jokaisella retkellä, mutta rospuuttoretkellä majoitus kannattaa suunnitella lähtökohtaisesti tupiin.
Sohjoisessa lumessa tai läpimärässä metsässä teltta on miltei mahdotonta pitää kuivana tai saada edes pystytettyä. Itsestään seisova kupoliteltta on kelirikon aikaan tunnelitelttaa toimivampi vaihtoehto.
Oman hankaluutensa asiaan tuo vielä se, että monissa kansallispuistoissa leiriytyminen on sallittu vain retkeilyrakenteiden yhteydessä. Niinpä sopivan kuivaa telttapaikkaa ei voi etsiä aivan vapaasti.
Riippumattoon majoittuva välttää märän maan ongelman, mutta leirielämä mutavellin, veden ja lumisohjon keskellä saattaa kysyä sisua etenkin sadesään sattuessa.
Tupa sen sijaan tuo mukavaa kontrastia retkeen. Kun ensin tarpoo päivän vaikeissa olosuhteissa, on suloista oikaista lämpimän tuvan laverille.
Myös varusteiden kuivausmahdollisuudet ovat tuvassa hyvät ja ne tulevat yleensä rospuuttoretkillä tarpeeseen.
Majoituksesta kannattaa tehdä retken kohokohta, jolloin se auttaa pitämään motivaation yllä ikävissäkin olosuhteissa.
Tupaan voi varata esimerkiksi erityisen herkullista ruokaa ja muita herkkuja. Illat kuluvat rattoisasti kiinnostavan kirjan parissa, tai jos retkellä ollaan porukalla, voi mukaan ottaa pelejä. Välillä voi vain ottaa rennosti ja antaa ajatusten lentää.
Syötteen retkellä viimeisen yön majoitus varattiin Ahmatuvan vuokrapuolelle, johon kuului myös sauna. Kun on hikoillut rinkkaa ja suksia kantaen sekä kylvettänyt jalkoja tulvavesissä, tuntuvat löylyt keskellä erämaata ihanilta. Lisäksi saunan lämmittäminen tuo mukavaa puuhailua retkielämään.