Ret­ki­luis­te­lu leviää poh­joi­seen

Säät ovat muuttuneet retkiluistelun kannalta suosiollisemmaksi Pohjois-Suomessa. Tähän saakka yhdistystoiminta on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, mutta nyt tilanteeseen on tulossa muutos, sillä Suomen Retkiluistelijat (SRL) on laajentamassa toimintaansa myös Pohjois-Suomeen ja Lappiin.

Toki luistelukausi on edelleen Etelä-Suomessa pidempi, sillä lumi tulee sinne myöhemmin kuin muualle Suomeen.

Ongelmana pohjoisessa on ollut se, että harrastajia riittää, mutta yhdistyksen jäseniä on vähän. Sen takia myös pätevät ja koulutetut vetäjät puuttuvat.

Retkiluistelu on luistelua luonnonjäillä. Pääasiallisimmat retkikohteet ovat meren ja järvien jäät.

Laji on tullut Ruotsista Suomeen 1970-luvulla. Innokkaimmin retkiluistelua harrastetaankin Pohjoismaissa ja Hollannissa, jossa luonnonjäillä luisteleminen onnistuu harvemmin. Tämän takia retkiluistelijat käyvät harrastamassa lajia Pohjoismaissa.

Oululainen Andrew Pattison tuli vuonna 1997 vaihto-oppilaaksi Suomeen. Hän asui Nivalassa ja opiskeli Raahessa. Hän aloitti historiatieteiden opiskelun Oulun yliopistossa neljä vuotta myöhemmin. Rakkaus, perheen perustaminen ja työ tekivät lopulta Suomesta toisen kotimaan.

Mies on ollut aina liikunnallinen. Aiemmin hän harrasti muun muassa pikaluistelua. Onnettomuus katkaisi kuitenkin lajin harrastamisen ja tilalle oli keksittävä jotain uutta.

Pattisonin vaimo on kotoisin Helsingistä, joten pääkaupunkiseudulla Andrew Pattison pääsi tutustumaan retkiluisteluun, josta tuli uusi, rakas harrastus.

Retkiluistelun mies aloitti vuonna 2008. Sen hän oppi kantapään kautta, mitä hän ei suosittele kenellekään.

– Hankin ensimmäiset retkiluistimeni ja menin Kempeleenlahdelle kokeilemaan. Se tuntui tosi hyvälle, hän sanoo.

Oulun yliopistossa englannin kielen lehtorina työskentelevän Pattisonin mieluisimmaksi retkiluistelupaikaksi muotoutui Kuivasjärven jää. Yleensä hän kiertää järven kolme, neljä kertaa yhden retken aikana.

Hän tekee omatoimiretkiä kavereiden kanssa myös Oulun merialueille, Perämerelle Rahjan saaristoon, Iin saaristoon, Pudasjärvelle sekä Etelä-Suomeen Helsingin seudulla käydessään.

– Sitten liityin Suomen Retkiluistelijoihin. Yhdistyksen jäsenenä pääsin tulokaskursseille, josta sain asiantuntijatietoa turvallisuusasioista ja lajista ylipäätään. Jäsenenä pääsen lukemaan myös jääkarttoja ja tiedotteita yhdistyksen nettisivuilta.

Suomen Retkiluistelijoihin kuuluu nykyisin yli 5 000 jäsentä. Kun monituhatpäinen harrastajajoukko kerää, tulkitsee ja raportoi yhdistyksen sivuille tietoa paikallisesta jäätilanteesta ympäri Suomen, on asia kohtuullisen hyvin organisoitu.

Jäseniä koulutetaan jatkuvasti, myös omatoimiretkeilijöille on tarjolla koulutusta.

Kuopion alueella yhdistyksen retkenvetäjänä ja vastikään perustetun SRL:n retkitoimikunnan puheenjohtajana toimii Marja Hartikainen. Hän organisoi toiminnan laajentamista pohjoiseen.

Innostusta leijuu ilmassa, ja Oulustakin on tullut yhteydenottoja.

Lisäksi ihmiset liikkuvat nykyään paljon työn, lomailun ja vapaa-ajan toimien puitteissa, joten mahdollisuudet harrastaa retkiluistelua missä päin tahansa ovat kasvaneet, mikäli vain jäätilanne sallii.

– Jatkossa saamme pohjoiseen myös omia tulokaskursseja, ensimmäinen niistä on jo meneillään. Pyrimme organisoimaan yhteistyötä eri alueiden välillä. Tarvitsisimme kipeästi uusia vetäjiä, sillä tulokaskursseihin kuuluu myös tulokasretki, jossa mennään luonnonjäille koulutuksen saaneen vetäjän opastuksella, Hartikainen sanoo.

Suomen Retkiluistelijat on ainoa toimija Suomessa, joka antaa jäällä liikkumisen lajiin liittyvää turvallisuuskoulutusta.

Turvallisuuteen kuuluvat hyvät ja turvalliset varusteet, mutta paljon muutakin on huomioitava.

– On tärkeää tiedostaa, että jää on elävä materiaali ja jäälukutaito on kaiken ydin. Olosuhteet jäällä voivat muuttua jopa päivän mittaan, etenkin merellä. Jos joku on kulkenut jäällä muutamaa tuntia aiemmin, se ei takaa, että sama paikka on edelleen kulkukelpoinen. Ilmastonmuutos on myös lisännyt sään ääri-ilmiöitä, Hartikainen toteaa.

Pattison sanoo, että jää on yleensä rannoilta heikoin.

– Olen joskus plutannut eli jalat ovat menneet jäästä läpi, vaikka jään kantavuus olisi rantaa lukuun ottamatta muuten hyvä. Heittoköyttä ja naskaleita olen onneksi joutunut käyttämään vain harjoitustilanteissa. Kun vaatteet ovat märät, on todella raskasta vetää itsensä vedestä ylös. Kuntoa on siis hyvä ylläpitää, hän kertoo.

Varusteista tärkein on jääsauva, jonka avulla jään kantavuutta tutkitaan.

– Tavallaan piikkaamme jäätä. Sitä piikataan jäälle astuttaessa ja aina kun jää jollain tavalla muuttuu tai jään kantavuutta epäillään, Hartikainen kertoo.

Kun puhutaan teräsjäästä, jossa ei ole ilmakuplia, viisi senttimetriä riittää.

Teräsjää tarkoittaa tyynessä säässä veden pinnalle syntynyttä kirkasta, lasimaista jäätä.

Jos luistellaan isommalla porukalla, retkiluistelijat ottavat tarvittaessa etäisyyttä toisistaan.

Ehdotonta pakkasrajaa ei ole, mutta tuulen nopeus ja suunta vaikuttavat paljon. Retket luokitellaan vaativuustason mukaan viiteen luokkaan. Joskus tehdään niin sanottuja myötätuuliretkiä tai luistellaan suojaisilla reiteillä. Vastatuuliretket ovat yleensä lyhyehköjä.

Tulokaskurssin jälkeen on helppo liittyä porukkaan. Laji on yhteisöllistä ja sosiaalista.

– On upeaa, että retkiluistelu lajina kasvaa. Meillä Suomessa monelta jää iso osa vesiluontoa näkemättä talvisin. Kun luistin kulkee, voi päivämatkan pituudeksi tulla keveästi kymmeniä, jopa satakin kilometriä. Luonto ympärillä on aivan fantastista, kyseessä on todellinen luontoelämys, Hartikainen sanoo.