Mikä on ainutlaatuisinta luontoa Suomessa? Mikä on jotain sellaista, mitä ei ole juuri missään muualla?
Niin ihania kuin järvi- ja metsäluonto ovatkin, ne eivät ole oikea vastaus.
Vihje: sitä on ennen kaikkea Pohjanlahden rannikolla.
Vastaus on maannousemarannikko. Alue, jossa uutta maata nousee merestä koko ajan. Maapinta-alaa tulee lisää ja maisema muuttuu.
Ainakin toistaiseksi, sillä tätäkin uhkaa ilmastonmuutos.
Ikänsä Pohjanlahden rannalla asunut eurajokelainen biologi Janne Lampolahti mieltää maannousemarannikon todelliseksi kotiseudukseen.
Tänä vuonna julkaistiin hänen ja valokuvaaja Raimo Sundelinin kirja Rantojen hiljaiset. Se kertoo uuden merenrannan verhoutumisesta kasvipeitteeseen ja saariston monimuotoisesta kasvimaailmasta, jonka hiljaisia ovat tietyt, sitkeät kasvit.
Sitkeyttä tarvitaan, sillä olosuhteet ovat harvinaisen karut.
Tämä mielessäni lähden retkelle Perämeren pohjukkaan, mutta tällä kertaa kuitenkin Ruotsiin, Seskaröhön eli Seittenkaareen. Upeat, aavat merinäkymät kiehtovat, totta kai, mutta nyt suuntaan katseen myös maahan. Haluan nähdä tyypillisiä maankohouma-alueen kasveja sekä muita merkkejä ilmiöstä.
Seittenkaari on saari, mutta sinne pääsee pitkää siltaa pitkin. Retkipolkujen lähtöpiste on saaren eteläpäässä, leirintäalueen ja upean hiekkarannan tuntumassa.
Määränpääksi navigaattoriin voi naputella esimerkiksi Seskarö Trailsin. Sen omilla verkkosivuilla kerrotaan sama tieto koordinaatein: 65.7117271, 23.7551297.
Kävelyyn ja polkujuoksuun merkattuja reittejä on kahdeksan, joista lyhin on 2,4 kilometriä ja pisin 12 kilometriä pitkä. Tasoltaan kaikki ovat helppoja. Pyöräilyyn on omat kolme reittiään. Reiteistä löytyy skaalautuva kartta Seskarö Trailsin verkkosivuilta.
Reitit on merkattu maastoon selkein värein ja viitoin. Suurin osa niistä myötäilee rantaviivaa ainakin osan matkasta. Taukopaikkoja on rannassa taajaan, muttei saaren sisäosassa.
Vesillä liikkumiseenkin on ehdolla valmiita reittejä. Kajakkeja voi vuokrata leirintäalueelta. Temmilahdessa on telttapaikka.
Kuvat saat isommiksi yksi kerrallaan niitä napauttamalla.
Maankohoumaa on joskus vaikea sisäistää. Hurjimmillaan maisema muuttuu merkittävästi jo ihmisiän aikana.
Nyt pystyy kävelemään siinä, missä pappa kertoo nuorena soutaneensa, eikä kyse ole papan huonosta muistista. Tai kesämökin veneväylä on kasvanut umpeen, eikä se ole kenenkään vika.
Kohoaminen johtuu jääkaudesta. 13 000 vuotta sitten täällä, missä me nyt retkeilemme, oli kahden kilometrin paksuinen jäätikkö, joka kattoi koko pohjoisen Euroopan.
Jäätikkö painoi niin paljon, että maankuori meni puoli kilometriä syvälle lommolle sen alla. Kun jää suli nopeasti, lommo lähti oikenemaan samaan tapaan, kuin hyvin kohonnut pullataikina tekee, kun siihen painaa kuopan peukulla.
Oikenemistaan se jatkaa vielä 7 000 vuotta.
Kasvikuvat saat isommiksi yksi kerrallaan niitä napauttamalla.
Ilmiö havaitaan Pohjanlahden, Ahvenanmaan, Suomenlahden ja Länsi-Viron rannikoilla, selvimmin juuri Pohjanlahdella. Maa kohoaa kyllä koko Suomessa, mutta sisämaassa järvenpohja nousee samaa tahtia kuin sitä ympäröivä maa, joten nousu ei näy maisemassa. Vesi ei sisämaassa pakene.
Maannousu on nopeinta Vaasan pohjoispuolella, melkein sentin vuodessa.
Tämän lisäksi ilmiö on tuttu vain Koillis-Kanadassa. Siellä kohoaminen tapahtuu kuitenkin niin pohjoisessa, ettei siellä asu ketään.
Kaikkialla muualla maapallolla uutta maata syntyy vain, kun tulivuori purkautuu ja muodostaa laavasaaria.
Maankohoaminen on ainutlaatuisella tavalla nähtävissä juuri laakeilla Pohjanlahden rannoilla. Uutta maata syntyy koko ajan, silmiemme edessä. Jyrkästi merestä nousevilla kallio- ja törmärannoilla kohoaminen ei näy yhtä selvästi.
Kasvillisuus valtaa merestä nousseen maan vaiheittain. Maankohoamisalueella voi tehdä aikamatkan: rannalta saaren keskiosaan kulkiessaan kulkee samalla eri kasvillisuusvyöhykkeiden halki.
Mitä Pohjanlahden ainutlaatuisuuteen tulee, toinen tekijä on Itämeri.
Itämeri on suuri murtovesiallas, kuin Atlantin vuono, jonka pohjukassa on Suomi. Murtovesi on liian makeaa valtamerieliöille, mutta liian suolaista monille makean veden eliöille.
Ainakin toistaiseksi Itämeren pohjukat myös jäätyvät talvisin.
Vuorovettä Itämerellä ei sen sijaan ole. Säännöllisen nousu- ja laskuveden sijaan matala- ja korkeapaineet määräävät ennakoimattomasti, mitä milloinkin on pinnan päällä ja mitä sen alla. Meriveden äärikorkeuksien vaihteluväli on reilusti toista metriä.
Vähäsuolaisuus, jäätyminen ja ennakoimattomuus asettavat eliöstölle kovia vaatimuksia.
– Sinnikkäät taistelijat selviytyvät, Lampolahti sanoo.
Siksi Pohjanlahden merenrantakasvillisuus on aivan omanlaistaan. Kasveista on kehittynyt omia Itämeren alalajejaan tai muotojaan.
Evoluutio toimii tässä ja nyt. Uusia kasveja on syntymässä koko ajan.
Tämä tieto tekee retken kasvihavainnoista entistäkin kiehtovampia. Ei ole mikään sattuma, että juuri tämä kasvi on juuri tässä, juuri nyt.
Kasvikuvat saat isommiksi yksi kerrallaan niitä napauttamalla.
Nämä uudet alalajit ovat eri asia kuin kotoperäiset eli endeemiset lajit. Endeeminen laji tarkoittaa lajia, jota esiintyy luonnollisesti vain tietyllä, rajatulla maantieteellisellä alueella.
– Esimerkiksi pohjanlahdenlauha selvisi jääkauden yli vain Itämerellä, muttei ole täällä syntynyt, Lampolahti selventää eroa.
Oulun rannalla uusi alalajinsa on perämerensilmäruoho, ja ketomarunan alalajiksi on tullut perämerenmaruna. Yli metrin korkuisesta rantatädykkeestä on syntymässä merirantatädyke.
Vain Suomessa esiintyviä eliölajeja on vähän, mutta tilanne on tästä syystä korjaantumassa.
Vai onko? Maapallon lämpeneminen ja sen myötä merenpinnan nousu on todellinen uhka.
Valtamerien pinnannousu vaikuttaa toteutuneeseen maanpinnannousuun. Käytännössä uutta maata kohoaa hitaammin.
– Koko ajan toteutunut pinnanousu Itämerellä vähenee merien lämmetessä, Lampolahti sanoo.
– Saa nähdä, onko maankohoaminen historiaa 30 vuoden päästä.
Jos näin käy, uusia laakeita kasvittomia rantoja ei enää synny. Metsä ulottuisi rantaan asti. Koska ilmiö on jo heikentynyt, sitä kannattaa mennä katsomaan nyt, kun maankohoamisrantoja vielä on.