Kivi liikahtaa jalan alla.
Vaikka se on ollut siinä, paikoillaan, todennäköisesti myöhäiskivikaudelta asti, niin silti se ei ole jämähtänyt asemiinsa.
Kiviröykkiön uumenissa saattaa olla jotain kiinnostavaa, ehkä tuhkahautauksen jäänteitä.
Raahesta Ojastennevalta löytyi uusi jätinkirkko elokuussa. Toistaiseksi se on kirjattu mahdolliseksi jätinkirkoksi, sillä arkeologi ei ole ehtinyt vielä varmistaa alkuperää.
Löytäjä, lähes kaikki Suomen kuutisenkymmentä jätinkirkkoa tunteva arkeoastronomi Marianna Ridderstad on kuitenkin varma, että siitä on kyse.
– Joo, kyllä se on, ihan selvästi. Olen täysin varma, että tämä on jätinkirkko.
Löytö löi ällikällä
Näin ei pitänyt enää käydä. Reilut kymmenen vuotta sitten vallalla oli vankka käsitys, että kaikki jätinkirkot on jo löydetty.
Sitten niitä alkoi tupsahdella esiin. Tyrnävältä, Yli-Iistä, Kannuksesta.
– Olin ällikällä lyöty, ettei sitä ole löydetty aiemmin, Ridderstad sanoo uusimmasta löydöksestä.
Hän päätyi paikalle rinnevarjostustutkan LiDAR-datojen perusteella. Viime talvena hän kävi tietoja läpi huvin vuoksi ja huomasi yhtäkkiä, että tietyntyyppisellä paikalla on selvä kehävalli.
Se hämmästytti häntä, sillä alue on hyvin tutkittua. Noin kolmen kilometrin päässä Pirttivaarassa on tunnettu jätinkirkko kaksinkertaisine valleineen.
Metsäautotien toisella puolella on kivikautinen kylä.
Paikalla huomaa, että asiantuntija osaa katsoa kivikkoa ihan eri silmin kuin tavallinen toimittaja, joka ei heti huomaa mitään erityistä.
Rauhallisesti kulkemalla, kiertämällä ja katselemalla vaikuttava rakenne alkaa hahmottua, koko ajan kirkkaammin.
Vasta vähän kaivauksia
Muodostelma on kuivan kankaan itä–kaakkois-reunassa, kuten jätinkirkot yleensäkin. Viimevuotisiin löytöihin verrattuna kohde on myös varsin suuri, ulkomitoiltaan noin 48 metriä kertaa 19 metriä.
Vallissa on röykkiöitä ja mahdollinen portinpieluskivi, vallin ympärillä merkkikiviä. Jos ulkovalli on joskus ollut, se on saattanut hävitä.
Joskus tässä on ollut meri, vaikka nyt kuiva jäkälä rahisee askelten alla.
Kangas on äestetty metsätyökoneella tiuhaan. Siksi Riddestadia huoletti, mahtaako muinaisjäännöksestä olla mitään jäljellä. Kone on hajottanut ainakin yhden kivikasoista levälleen.
Toisaalta se voi olla arvokaskin teko, sillä edelleen on arvoitus, mihin tarkoitukseen jätinkirkot on aikanaan rakennettu.
Uudella kohteella on potentiaalia tutkimuksen kannalta, sillä jo hajotettujen kasojen penkomisesta ei aiheutuisi enää yhtä suurta vahinkoa kuin koskemattomiin kajoamisesta.
– Kaivaustutkimukset ovat ainoa tapa saada selville, mitä jätinkirkoissa on tehty, Ridderstad näkee.
– Silloin kivet pitää siirtää pakoiltaan, joten Kastellia en lähtisi ihan heti kaivamaan, hän viittaa Raahen tunnetuimpaan ja hyvin säilyneeseen jätinkirkkoon.
Toistaiseksi Honkobackharju Kruunupyyssä on yksi harvoja jätinkirkkoja, joissa on tehty modernia kaivaustutkimusta.
Ridderstad tutki uuden paikan äestysvaot ja löysi palaneita kiviä, hiiltä ja kvartseja todella paljon, enemmän kuin monessa kaivauksessa on löytynyt.
Hiili voi viitata esimerkiksi polttohautaukseen, mutta se voi olla peräisin myös metsäpaloista, rituaalisesta tulenpidosta tai koko rakenteen palamisesta esimerkiksi kivikautisessa sodassa.
Käyttötarkoitus on yhä arvoitus
Viime aikoina on suosiossa ollut tulkinta, että jätinkirkot rakennettiin puolustusta varten, Ridderstad kertoo. Ehkä täällä on siis käyty kivikautisia taisteluita.
Sekin on mahdollista, että käyttötarkoituksia on ollut useita, tai että ne ovat vaihdelleet eri aikoina, tai että jotain jätinkirkkoa on käytetty yhteen ja toista toiseen tarkoitukseen.
Rituaalisuuteen viittaavat ainakin vallien isot kiviröykkiöt. Ridderstad kertoo, että uusimpien tutkimusten mukaan röykkiöt ovat myöhäisempiä kuin vallit.
Tosin niitä on tutkittu todella vähän.
Raahe on toinen Suomen suurista jätinkirkkokeskittymistä. Kohteita tunnetaan melkein kymmenen noin 15 kilometrin kaistaleelta nykyisestä merenrannasta.
Kaiken lisäksi ne ovat suuria.
Toinen keskittymä on Kokkolan ja Pedersören seudulla. Välillä on ainakin toistaiseksi tyhjää. Tähän mennessä jätinkirkkoja on löytynyt vain Suomesta.
Tämän hetkisen tiedon mukaan jätinkirkot ovat sijainneet jonkun matkan päässä useista asuinpaikoista ja ne ovat olleet yhteisöllisiä tiloja.
Ehkä niiden sisäosiin pääsivät vain harvat ja valitut.
Koukussa kivikauteen
Puolen päivän aikaan syyskuisena päivänä aurinko paistaa sisään mahdollisesta porttiaukosta.
Aikanaan kaikki rakennukset suunnattiin taivaan tapahtumien mukaan, joten suuntaaminen ei sinänsä kerro käyttötarkoitusta.
– Useat kivikautiset rakenteet on suunnattu sekä aurinkoon että kuuhun, Ridderstad sanoo.
Todennäköisesti joskus täällä on ollut olemassa myös seinät, mahdollisesti hirsirakenteiset.
Katon suhteen on epävarmempaa: näin ison rakennuksen kattaminen yhdellä rakenteella olisi ollut vähintäänkin hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta.
Kaivamalla lisää voisi löytyä sisärakenteita. Tutkittavaa siis piisaa edelleen vaikka kuinka paljon.
– Jätinkirkoissa on se vika, että niihin jää koukkuun, tutkija sanoo.