Porot pitävät poh­joi­sen lehtoja avoi­mi­na – a­lus­kas­vil­li­suut­ta tut­ki­nut Lau­ra­lot­ta Muu­ri­nen ha­vait­si, että met­sä­ta­lou­den vai­ku­tuk­set voivat ilmetä vuo­si­kym­me­nien vii­veel­lä

– Rovaniemen Kaihuanvaaralla olen tehnyt uudelleenkartoitusta Metsäntutkimuslaitoksen koeasetelmassa, joka on perustettu vuonna 1918 palaneelle vaaranrinteelle.

Kaihuanvaaralla on aiemmin tutkittu erilaisten harvennushakkuiden vaikutusta männyn kasvuun. Muurinen kohdisti katseensa kuitenkin kenttäkerrokseen: kasveihin, sammaliin ja jäkäliin.

Yleisesti kehitys kulkee Muurisen mukaan ruohoista ja heinistä kohti varpuvaltaista kasvillisuutta, jossa sammalet ja jäkälät saavat tilaa.

– Harvennuskoealoilla kuitenkin huomattiin, että niiden aluskasvillisuus kehittyi paljon hitaammin kuin käsittelemättömillä aloilla. Harvennus ylläpitää siis aluskasvillisuudessa nuoremman metsän piirteitä, Muurinen kertoo.

Hailuodossa Muurinen tutki, miten sieni- ja bakteeriyhteisöt alkavat kehittyä maannoksessa, kun maa kohoaa ja metsä alkaa hitaasti kehittyä meren paljastamalle maalle. Vaikka metsän ikä olikin enimmillään vain sadan vuoden luokkaa, maanäytteissä näkyi yli tuhannen vuoden historia ja muun muassa metsäpalojen jälkiä.

Kasvillisuuden ja maaperän vuorovaikutteinen kehitys kytkeytyi ravinteiden määrän sijaan orgaanisen aineksen kertymiseen metsänpohjalle.

Väitöstyön tärkeimpiä havaintoja oli poronlaidunnuksen lehtojen monimuotoisuutta ja lajikoostumusta ylläpitävä vaikutus.

– Poronlaidunnuksella oli todella selvä positiivinen vaikutus, lehtojen umpeenkasvu oli poronlaidunnuksen ansiosta selvästi vähäisempää, Muurinen kertoo.

Pohjois-Suomessa on Muurisen mukaan merkittäviä lehtokeskuksia, vaikka lehdot ovatkin pohjoisessa paljon hajanaisemmin sijoittuneita ja pienialaisempia kuin Etelä-Suomessa.

– Muun muassa Kainuun vaarajaksojen lehtoalue, Kiimingin lehtoalue, Kuusamon lehdot, Kittilän lehtoalue, Pyhä-Luoston tienoot Sodankylässä, Lapin kolmion alue (suunnilleen Tornion, Ylitornion ja Rovaniemen välinen alue), Tervola ja pohjoisimpana Saanan rinteet, Muurinen luettelee.

Lehtojen kasvillisuutta Muurinen tutki paikantamalla ja tutkimalla uudelleen 245 koealaa, jotka oli inventoitu 1960-luvulla lehtotyyppien luokittelun yhteydessä.

Jatkotutkimuksen aihe olisi porojen monimuotoisuutta ylläpitävä vaikutus soilla.

– Näyttäisi vahvasti siltä, että poronlaidunnuksella voi olla myös lettosoiden umpeenkasvua estävä vaikutus, Muurinen kertoo.

Porot pitävät suokasvillisuutta matalana, mutta myös koparoillaan maanpintaa rikkonaisena, mikä antaa lettosammalille mahdollisuuden kilpailla rahkasammalien kanssa.

Yksi Muurisen väitöskirjan oleellisia havaintoja oli myös se, että osa metsätalouden vaikutuksista voi ilmetä huomattavalla viiveellä. Tämä tulisi hänen mukaansa ottaa huomioon uusien metsänkäyttötapojen vaikutuksia pohtiessa.

– Pehmeämmät metsänhoitotavat ovat ehdottomasti tervetulleita, mutta nekään eivät välttämättä ole ongelmattomia ja tarvitaan myös niitä toimia, jotka auttavat erikoistunutta lajistoa, Muurinen korostaa.

Esimerkiksi lahopuun määrää metsätalous on vähentänyt voimakkaasti, ja lahopuuta pitäisi lisätä talousmetsiin metsänhoitotavasta riippumatta.

– Metsätaloudella on vaikutuksensa ja ne voivat ilmetä vasta vuosikymmenten päästä, Muurinen tiivistää.

Lauralotta Muurisen väitöskirja Muutokset pohjoisten metsien aluskasvillisuudessa ja maaperän mikrobiyhteisöissä vuosikymmenten ja -satojen ajalla. Luontaiset ja muuttuneet kehityskulut tarkastetaan Oulun yliopistossa 18.11.