Vesiruttoa voitaisiin hyödyntää biokaasun tuotantoon. Tämä oli yksi havainto, joka tehtiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) vetämässä hankkeessa. Vesirutto, tarkemmin kanadanvesirutto, on levinnyt satoihin vesistöihin Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintymisalue ulottuu jo Lappiin asti ja Kuusamossakin on lukuisia järviä, joissa laji kasvaa.
Vuosina 2019–2021 toteutetun Elodea II -hankkeen tavoitteena oli kehittää kustannustehokkaita keinoja vesiruton poistamiseksi sekä biomassan ja sen sisältämien ravinteiden hyödyntämiseksi. Hankkeen loppuraportti julkaistiin maaliskuun alussa.
– Hyötykäytön osalta tämä oli ainutkertainen hanke ja kantavana ajatuksena oli saada innostettua kansalaisia vesiruton poistoon, projektipäällikkö Ritva Nilivaara SYKEstä kertoo.
Taustalla oli aiempi hanke, jossa tutkittiin myös vesiruton rehu- ja elintarvikekäyttöä. Sen kokemusten perusteella keskityttiin tutkimaan käyttöä biokaasun tuotannossa ja maanparannuksessa.
Ennen hyödyntämistä vesirutto pitää saada nostettua järvestä. Oulun Kalatalouskeskus ja kuusamolainen kalastusyrittäjä Veikko Nevala suunnittelivat hankkeessa yhteistyössä vesiruton keräämiseen soveltuvan raivausnuotan. Nuottaa testattiin Kuusamossa Vuotunkijärvessä. Raivausnuottaus on toistaiseksi työlästä ja hidasta monine työvaiheineen, ja menetelmä vaatiikin vielä jatkokehitystä.
Keruu vain kerran tai kahdesti kesässä
Vesiruttoa nousee yhdestäkin järvestä helposti tonnikaupalla, joten raaka-ainetta mädätettäväksi biokaasuksi kertyy paljon. Hankkeessa kaasutusta testattiin koulutuskeskus JEDUn Haapajärven bioreaktorissa, joka toimii naudan lietelannalla.
Vesiruton käyttö seosaineena paransi kaasuntuotantoa selvästi. Kokeet tehtiin vesirutto-nurmiseoksella, sillä pelkän vesiruton paalaaminen oli sen silppuuntumisen vuoksi vaikeaa.
Biokaasutus on Nilivaaran mukaan kannattavaa, jos nostopaikan lähistöllä on olemassa oleva reaktori, esimerkiksi maatilan biokaasulaitos.
– Vesiruttoa kerätään vain kerran tai kahdesti kesässä, joten se sopii lisäsyötteeksi, Nilivaara kertoo.
Vesiruttopaalista saatavan biokaasun myynti polttoaineeksi voimalaitoksille nykyisin markkinahinnoin ei osoittautunut kannattavaksi, mutta käyttö tilalla omaksi energiaksi oli kannattavaa. Kuljetuskustannukset pitäisi kuitenkin pystyä pitämään pieninä.
Pellon oltava lähellä
Hankkeessa testattiin myös vesiruton biomassan hyödyntämistä lannoitus- ja maanparannusaineena perunan ja kokoviljasäilörehun viljelyssä. Kokeissa vesiruttomassasta ei kuitenkaan saatu sellaista lannoitushyötyä, mitä sen sisältämien ravinteiden perusteella olisi voinut olettaa.
– Peltoon levittäminen voi silti tuottaa hyötyä pidemmällä aikajänteellä, Nilivaara arvioi, sillä kaikesta hiiltä sisältävästä materiaalista on pitkällä aikavälillä tarkasteltuna hyötyä multavuuden parantajana.
Toisaalta raportissa todetaan tilanteen olevan usein se, että vesirutto on järven tilan kohentamiseksi saatava pois järvestä, eikä kasvimassaa voida jättää rantaan mätänemään. Silloin vesiruton peltoon levittäminen tarjoaa toimivan ja kustannustehokkaan ratkaisun loppusijoitukseen edellyttäen, että tarkoitukseen sopivaa peltoa on nostopaikan läheisyydessä käytettävissä.
Bakteerit vähensivät perunarupea
Perunapellolla vesirutolla voi kuitenkin olla myös tauteja hillitsevä vaikutus. Kun vesiruton lehtien pinnalla eläviä mikrobeja tutkittiin laboratoriossa, havaittiin, että jotkin näistä bakteereista estivät tehokkaasti perunarupea aiheuttavien bakteerien ja kohtalaisesti perunaseittiä aiheuttavan sienen kasvua. Myös peltokokeissa havaittiin vesiruttomassan vähentävän perunaseittiä.
Lisätietoa tarvittaisiin kuitenkin lannoitukseen sopivista käyttömääristä ja -kohteista sekä levityksen ja muokkauksen ajankohdista.
Avoimia kysymyksiä hankkeessa jäi paljon, ja Nilivaara kertoo jatkotutkimuksia jo pohditun.
– Uskoisin, että jatkoa tulee, hän toteaa.
Kolmivuotinen hanke toteutettiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja Proagria Oulu:n kanssa ja päärahoittaja oli Euroopan aluekehitysrahasto.
Haitallinen vieraslaji
Kanadanvesirutto (Elodea canadensis) on Suomessa vieraslaji, joka on levinnyt Etelä- ja Keski-Suomen lisäksi laajasti Koillismaan järviin.
Suomessa se on määritelty haitalliseksi vieraslajiksi kansallisessa vieraslajistrategiassa.
Laji on erittäin herkkä leviämään versomaisen kasvutapansa ja kasvullisen lisääntymisen takia, joten pienestäkin versonpalasesta voi kehittyä massakasvusto suotuisissa olosuhteissa.
Vesirutto viihtyy erityisesti kirkasvetisissä, matalissa ja lievästi rehevöityneissä järvissä, lammissa, hitaasti virtaavissa jokivesissä, suurissa ojissa sekä vähäsuolaisissa merenlahdissa.
Laji pysyy muuten upoksissa, mutta sen kukat kohoavat vedenpinnan yläpuolelle. Vesirutto talvehtii vihreänä ja alkaa kasvaa heti jäiden lähdettyä.
Euroopassa on havaintoja ainoastaan emikasveista, joten lajin oletetaan lisääntyvän ainoastaan kasvullisesti verson kappaleista.
Kasvullinen levittäytyminen on hyvin tehokasta, sillä vesirutto katkeaa helposti ja lisääntyy hyvin pienistäkin kasvinpalasista.
Verson palaset voivat levitä uusille alueille luontaisesti aallokon, virtausten ja lintujen kuljettamana sekä ihmisen aiheuttamana veneiden, pyydysten ja muiden kalastusvälineiden mukana.