Siipensä loukannut hiirihaukka pyrähtelee Pihalinnun hoitolan lentohäkissä Oulussa, mutta ei pääse pakoon Ari-Pekka Auvista. Auvinen nappaa haukan kiinni tottunein ottein ja pyöräyttää sen hellästi mutta määrätietoisesti ylösalaisin tutkiakseen Pauliina Raution kanssa hoidokin siiven.
– Tämä on vähän rajatapaus. Lähipäivät näyttävät, tuleeko lintu vielä pärjäämään luonnossa, Auvinen sanoo linnun hauraita siipiluita tunnustellessaan.
Koiranulkoiluttajan maastosta löytämä lentokyvytön hiirihaukka on Auvisen ja Raution pyörittämän Pihalinnun hoitolan vuoden sadasneljästoista asiakas.
– Tänä vuonna meillä on ollut ennätysmäärä lintuja, Rautio sanoo.
Trendi ei ole uusi. Lintumäärä on kasvanut tasaisesti koko hoitolan olemassaoloajan.
– Tietoisuus hoitolasta ja toisaalta myös ihmisten empatia lintuja kohtaan kasvaa koko ajan.
Pihalinnun hoitola perustettiin kolmetoista vuotta sitten osaksi Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen toimintaa.
– Ajatus hoitolan perustamisesta lähti useammasta peräkkäisestä tapauksesta, jossa poliisi joutui resurssien puuttuessa lopettamaan loukkaantuneen linnun, joilla olisi ollut edellytykset parantua hoitolassa, Auvinen kertoo.
Pauliina Raution kotipihalle perustettu Pihalinnun hoitola vastaanotti ensimmäisen hoidokkinsa syksyllä 2010. Tähän mennessä hoitolassa on hoidettu noin 750 lintua.
– Aluksi lintuja tuli pääasiassa hätäkeskuksen ja poliisin kautta, nykyisin yksityiset ihmiset osaavat ottaa meihin yhteyttä suoraan. Viranomaisten resursseja on siis säästetty merkittävästi, Auvinen sanoo.
Kaksi sesonkia
Luonnonvaraisia loukkaantuneita lintuja vastaanottavassa hoitolassa on kaksi selkeää sesonkia: lintujen pesintäkausi sekä syksy.
Syksyisin hoitolaa työllistävät eniten nuoret itsenäistyvät linnut, jotka joutuvat kokemattomuuttaan monenlaisiin vaikeuksiin.
Pesintäkaudella puolestaan tyypillinen hoidokki on pesästä pudonnut tervapääskyn poikanen.
– Se on pesäpudokkaista ainoa, josta kannattaa huolestua välittömästi, sillä lentokyvytön tervapääskyn poikanen ei selviä yksin maassa, Auvinen sanoo.
Ympäri vuoden tyypillisiä hoidokkeja ovat ikkunaan tai auton keulaan lentäneet ja törmäyksessä loukkaantuneet linnut.
– Näissä tapauksissa neuvomme seuraamaan lintua yön yli ennen hoitolaan toimittamista. Linnun voi laittaa ilma-aukolliseen, käsipyyhkeellä pehmustettuun pahvilaatikkoon ja jättää sen rauhassa toipumaan viileään, hämärään ja hiljaiseen paikkaan. Jos lintu on vielä aamulla elossa, mutta ei pyrähdä lentoon, on hoitola oikea osoite, Auvinen ohjeistaa.
Hän kertoo hoitolaan tulevan säännöllisesti myös huolestuneita soittoja liittyen yksijalkaisiin lintuihin.
– Näihin vastaamme, että jos lintu on muuten hyvävointinen, älä tee mitään. Linnun jalkaa ei voi korjata, ja lähes kaikki lajit oppivat pärjäämään yhdelläkin jalalla.
Turhauttavimpia tapauksia hoitolan väelle ovat irti ulkoilevien kissojen raatelemat linnut.
– Kissoilla on suussaan sellainen bakteerikanta, että niiden puremat johtavat yleensä aina linnun hitaaseen kuolemaan.
Pikkuruokki kylpyammeessa
Pihalinnun hoitolaan mahtuu noin kymmenen hoidokkia kerrallaan.
Juuri nyt hoitolassa on hiirihaukan lisäksi kuntoutumassa silmävammainen käpytikka, siipirikko talitiainen ja sulkaongelmainen sepelkyyhky.
Pauliina Raution mukaan jokainen lintu lajiin katsomatta on hoitajilleen yhtä arvokas. Hän huomauttaa, että esimerkiksi pulut ja varislinnut, joita monet pitävät roskalintuina, ovat hoidokeista kaikkien älykkäimpiä.
Harvinaisuuksiakin Pihalinnun hoitolan historiaan mahtuu. Yksi niistä on muutaman vuoden takainen Jäämeren lintu pikkuruokki, jonka myrskytuulet kuljettivat talviseen Suomeen.
– Pikkuruokkia hoidettiin kylppärissä, joka tuuletettiin jäämerellisen viileäksi. Siellä se tyytyväisenä uiskenteli kylmässä kylvyssä ja naposteli katkarapuja, Rautio nauraa.
Pikkuruokille kävi hyvin: se palautettiin ELY-keskuksen luvalla lyhyen hoitojakson jälkeen takaisin synnyinseudulleen Norjaan Lyngenin vuonoon.
Muita harvinaisempia hoitolassa käväisseitä vieraita ovat pikku-uikku, haarahaukka ja arosuohaukka.
Auvisen ja Raution mieleen ovat jääneet myös kolme orpoa laulujoutsenuntuvikkoa, jotka pelastettiin Kiiminkijoelta.
– Se oli erittäin töisevä kesä niiden kanssa, mutta lopussa kiitos seisoi, kun saimme vapautettua ne rengastettuina Siikajoelle. Paikallinen kalastajaisäntä teki hyväkuntoisesta kolmikosta myöhemmin havainnon, joka ilahdutti kovasti, Rautio sanoo.
Noin puolella Pihalinnun hoitolan siivekkäistä ei ole yhtä onnellista loppua.
– Kahlaajat ovat kaikkein hankalimpia hoidettavia. Ne stressaavat ja ovat huonoja syömään.
”Omasta selkänahasta”
Rautio ja Auvinen tähdentävät tekevänsä lintujen pelastamistyötä vapaa-ajallaan vapaaehtoistyönä.
– Moni luulee, että tämä on kaupungin tai valtion tukemaa toimintaa, mutta näin ei ole. Kaikki lähtee omasta selkänahasta, Auvinen sanoo.
Taustalla on velvollisuudentunto – Oulun seudulla kukaan muu ei auta yhtä systemaattisesti hädässä olevia lintuja – mutta myös rakkaus lintuja ja luonnonsuojelutyötä kohtaan.
– Saamme jonkin verran yksityisiä lahjoituksia Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kautta. Olemme niistä hyvin kiitollisia. Kiinnostuneiden auttajien kannattaa seurata someamme, siellä ilmoitamme, mitä milloinkin tarvitaan. Esimerkiksi pyyhkeitä menee paljon. Otamme ilolla vastaan myös myrkyttömien hyttysansojen saalista, Rautio sanoo.
Hän kiittää samaan hengenvetoon myös hoitoringissä mukana olevaa pientä, mutta aktiivista vapaaehtoisten porukkaa, joka auttaa tarvittaessa lintujen kuskaamisessa sekä puhelinpäivystyksessä.
– Puhelinneuvonta on todella suuressa roolissa. Valtaosassa kontakteista lintua voidaan auttaa paikan päällä, tai ihmisen apua ei tarvita lainkaan.