Melkein hävettää tunnustaa, mutta tässä se tulee: Olen asunut Raahessa yli 20 vuotta, mutten ole koskaan käynyt Raahen saaristossa. En veneellä, en hiihtämällä, en moottorikelkalla tai edes kävelemällä.
Jo vuosia olen haaveillut esimerkiksi Taskun pookin näkemisestä omin silmin. Aina on kuitenkin löytynyt tekosyitä sille, miksei tätä unelmaa ole lähdetty toteuttamaan. Milloin on tuullut liikaa, milloin on ollut muka parempaa tekemistä ja milloin on vain yksinkertaisesti laiskottanut.
Nyt oli kuitenkin aika hypätä pyörän selkään ja lähteä tutkimaan jäällä olevia maastoja ja nähtävyyksiä. Tekosyitä ei voinut enää keksiä, kun valokuvaajamme Vesa Joensuu saapui töihin läskipyörän kanssa ja lupasi lähteä mönkijällään oppaakseni.
Mökkiprojekti saaressa menossa
Lähdimme jäälle Varvin uimarannalta. Siihen oli aurattu sopivasti leveä polku, joka ylsi aina Pikku-Kraaseliin asti. Syykin auratulle polulle selvisi nopeasti, kun meitä vastaan tuli traktori sorakuorman kanssa. Soraa vietiin Gea Olkkosen kesämökin pihaan.
– Meillä on mökkiprojekti tässä kesken ja soraa tuodaan täytemaaksi mökin alle. Sitä on paljon helpompi tuoda näin talvisaikaan jäätä pitkin, Ahti-koiransa kanssa lenkillä ollut Olkkonen sanoo.
Myös Hannu Nousiainen ja hänen Aatu-koiransa olivat suuntaamassa Pikku-Kraaseliin mökkitalkoisiin.
– Ostimme mökin vasta ja nyt olemmekin olleet kaikki vapaat siellä. Tänään kelekomme puita sinne, se on jokatalvinen homma, Nousiainen kertoo.
Pilkkijöille pieniä ahvenia
Mökkiläisten lisäksi jäällä ei voinut olla törmäämättä useampiin pilkkijöihin. Lähdimme etenemään Pikku-Kraaselista kohti Taskua, ja matkalla törmäsimme Heikki Ylöseen.
– Tulee kyllä vietettyä jäällä paljon aikaa, mutta eläkeläisellähän ei olekaan muuta kuin aikaa. Ahvenia on tullut tänään, mutta ne on olleet aika pieniä. Pienistä tulee makeimmat fileet, mutta tänään olen oikeastaan vain harjoittelemassa ja siksi päästän ne takaisin, Ylönen mainitsee.
Ylönen oli tullut jäille Ilolinnan lintutornin läheisyydestä. Tämänkertaiselle pilkkimissijainnille oli hänen mukaansa matkaa pari kilometriä.
– Ei tämä paikka kaukana ole, monesti olen joutunut kisoissa menemään kolme tai neljä kilometriä pidemmällekin. Meikäläisen kunnolla ei kuitenkaan enää niin pitkälle lähdetä, Ylönen kommentoi.
Lumi vaikeuttaa matkantekoa
Aika pian jouduin hylkäämään ajatuksen Taskuun pyöräilemisestä. Lunta oli satanut sen verran paljon, että pyörä upposi sohjoon eikä edennyt sitten millään. Päätimme kokeilla, josko Iso-Kraaseliin menisi parempi reitti. Näytti nimittäin siltä, että siellä päin tuuli olisi puhaltanut enimmät lumet pois jäältä.
Tämäkään ajatus ei lopulta kantanut hedelmää. Vesa tarjoutui itse pyöräilemään ja antoi mönkijänsä minulle, mutta mummomainen kaasutustyylini sai hänet pelkäämään mönkijäpolonsa puolesta.
Johonkin saareen oli kuitenkin päästävä, joten köytimme pyörän lähimpään tolppaan ja lähdimme katsomaan Iso-Kraaselia mönkijällä. Sieltäkin onneksi löytyi pooki, joten ainakin jotakin tuli nähtyä. Lisäksi saaren läheisyydessä liiteli kotka, ja sekin kävi turistinähtävyydestä.
Hetken vielä ihastelimme merellä näkyviä sinisenharmaita värisävyjä. Sitten päätimme palata Varviin. Sorankuljetuspolku tuntui mukavan tasaiselta pyöräilyalustalta lumella möyrimisen jälkeen. Paluumatkalla vastaan tulikin toinen pyöräilijä, Janne Jussila. Hän oli lähtenyt viettämään vapaapäiväänsä jäälle.
– Käyn täällä melkein joka päivä pyöräilemässä, kun kelit vain ovat kohdillaan. Saaristoa on mukava katsella ja tämä on mukavaa vaihtelua, kun kesällä ajelee paljon muualla, Jussila kertoo.
– Yleensä ajan siellä, mihin mönkijämiehet ovat sattuneet uria tekemään. Yleensähän näitä reittejä ylläpitää talkoolaiset ja mökkiläiset. Kaupunki voisikin ottaa vähän koppia, kun heiltä kuitenkin löytyy kalustoa ja miehiä hommaan. Kun reitit olisi sitten kerralla aurattu, luulisi, ettei se olisi monen tunnin homma niitä ylläpitää.
Lopulta pääsimme palaamaan maan kamaralle. Sanoisin, että sohjosta huolimatta jäällä retkeilystä jäi positiivinen mielikuva ja sinne uskaltaa eksyä uudemmankin kerran. Taskun pooki, kyllä me vielä kohtaamme.
