Sora rapisee maastopyörän renkaiden alla.
Timo Karinen polkee pitkin retkeilyreittiä. Muutaman sadan metrin välein vastaan tulee kävelijöitä selkä edellä. Silloin Karinen hidastaa vauhtia ja viheltää merkiksi, jotta ohittaminen sujuisi sopuisasti.
Kuusikon ja keltaisten koivujen välistä vilahtaa Kesänkijärven pinta. Järvi kylpee auringossa.
Ylläksen ruskasesonki on kauneimmillaan ja kiivaimmillaan.
Maastopyöräily alkoi yleistyä Ylläksellä kymmenkunta vuotta sitten.
Siitä lähtien on säännöllisin väliajoin väännetty kättä, mahtuvatko pyöräilijät ja kävelijät samoille poluille kansallispuistossa.
Asetelma tiivistyy Kesänkijärven reitillä. Parkkipaikalta laavulle vie vajaan parin kilometrin polku.
Reitti on Pallas-Yllästunturin kansallispuiston vilkkaimpia. Toukokuun alun jälkeen sillä on ollut noin 40 000 kävijää.
– Sanomme, että Kesängin laavulla palaa ikuinen tuli syyskuussa. Nuotiot eivät käytännössä ehdi sammua, Metsähallituksen luontopalveluiden asiakaspalvelupäällikkönä Äkäslompolossa työskentelevä Karinen sanoo.
Syyskuun aurinkoisena päivänä nuotiosta nousee terhakka savu ja laavulla on useita kymmeniä ihmisiä. Suurin osa heistä on liikkeellä kävellen.
Myös pyöräilijöitä on paljon.
Kävijälaskurin mukaan Kesängin kävijöistä lähes joka kolmas, tänä vuonna jo siis yli 12 000 henkeä, on liikkeellä pyörällä. Yleensä alla on sähköavusteinen maastopyörä.
Pyöräilijöiden ja kävelijöiden kohtaamisia tulee paljon, ja ne tapahtuvat lähietäisyydeltä.
Karisen mukaan kansallispuiston poluilla liikutaan yllättävän sopuisasti. Ylläksen luontokeskus saa jonkin verran kriittistä palautetta pyöräilystä kansallispuistossa. Virallisia valituksia tulee vuosittain kymmenkunta.
–Se on aika vähän, kun kansallispuistossa käy vuosittain 600 000 vierasta.
Kesänkijärven lisäksi Kukastunturin reitti on pyöräilijöiden suosiossa. Tänä vuonna reitillä on ollut reilut 22 000 kävijää, joista reilusti yli puolet pyöräilijöitä. Ylivoimaisesti suurin osa ajaa sähköpyörällä.
Tässä on ehkä Kukaksen suosion salaisuus.
Tunturin laelle on neljän kilometrin ylämäki. Vain harva jaksaa ylös ilman sähköä ja vielä nauttii pyöräilystä.
Sähkö auttaa myös juurakoissa ja kivikoissa.
– Se helpottaa ajamista vaativammassa maastossa, vaikka pyörä painaakin enemmän.
Aina silloin tällöin pohditaan, pitäisikö pyöräilijät ja kävelijät erottaa eri reiteille.
Karisen mukaan pitää miettiä, onko kansallispuiston näkökulmasta perusteltua rakentaa lisää reittejä.
– Luonnonsuojelualueen tehtävä ei ole, että ihmiset saavat ajaa vauhdikkaasti pyörällä.
Jos pyöräilystä muodostuu ongelma reitillä, se saatetaan jopa kieltää.
Ylläksellä on paljon pyöräilyreittejä myös kansallispuiston ulkopuolella. Siellä on Karisen mukaan myös eniten tarvetta reittien kehittämiselle. Kansallispuiston ulkopuoliset reitit ovat kunnan vastuulla.
– Sinne voisi tehdä pyöräilyreittejä nimenomaan pyöräilijän näkökulmasta. Suunnitelmia on jo tehty.
Kaatumiset ja pienet haaverit kuuluvat maastopyöräilyyn.
Pallas-Ylläksellä ei ole tiedossa yhtään tapausta, jossa pyöräilijä olisi törmännyt kävelijään, tai kävelijä olisi vahingossa hypännyt pyöräilijän eteen.
Säikähdyksiä on sen sijaan sattunut.
– On luonnollista, että kun täällä kävelee, on omissa ajatuksissaan. Takaa tuleva pyöräilijä yllättää.
Kansallispuistossa suositellaan, että pyöräilijät varoittaisivat edessä käveleviä soittamalla kelloa.
Tämä saattaa ärsyttää. Kellon pirinä saatetaan tulkita kehotukseksi väistää pois polulta.
Oma lukunsa ovat pyöräilijät, jotka koettavat ajaa polun mahdollisimman nopeasti.
Nousemme ylös Kukakselle. Ura on osin sorastettu ja leveä. Se käy kapeaksi, kun ylämäkeen nousevat sähköpyöräilijät ohittavat kävelijöitä.
Sitten ylhäältä lähestyy maastopyöräilijä kovalla vauhdilla.
Hän odottaa viime hetkeen ennen kuin tekee näyttävän lukkojarrutuksen.
– Hyvät vauhdit meni, nuorehko mies toteaa kuuluvasti ja kiihdyttää alamäkeen.
Karisen mukaan tämä ei ole poikkeuksellista Kukaksella.
– Tullaan tosi vauhdilla, joudutaan jarruttamaan ja menee hyvä fiilis pilalle. Vastaantulijat säikähtävät, kun joku tulee pyörällä kohti neljääkymppiä.
Metsähallitus on neuvotellut Stravan kanssa, jotta palvelusta poistettaisiin kansallispuistossa olevat segmentit.
Strava on palvelu, jonka avulla voi jakaa omia lenkkipolkujaan. Segmentti on polku tai sen osuus, jolla voi verrata omaa suoritustaan muihin.
Esimerkiksi Kesänkijärven polkua pitkin kulkee segmentti kumpaankin suuntaan.
– Ei olla vielä edetty siihen, että Strava-segmentit olisi saatu pois. Se karsisi puistosta kilpailullisempaa pyöräilyä.
Pallas-Ylläksellä on sorastettu polkuja viimeisen kymmenen vuoden ajan. Nyt kansallispuistossa on noin sata kilometriä sorastettua polkua.
Metsähallitus tosin puhuu kestävöittämisestä.
Kansallispuistossa kaikki tehdään luonnonsuojelun näkökulmasta, Karinen korostaa. Kestävöinnin tarkoitus on estää reittejä leviämästä ja säilyttää luonto mahdollisimman koskemattomana.
Reittien kestävöinti alkoi kansallispuistossa samaan aikaan, kun pyöräilyn suosio lähti kasvuun.
Tästä johtuu väärinkäsitys, että reittejä olisi sorastettu pyöräilijöiden takia.
– Myös kävelijöiden määrä lähti kasvuun. Tuli pakottava tarve kestävöidä polkuja, ja saimme myös rahoitusta siihen. Emme kestävöi reittejä pyöräilijöitä, vaan kaikkia varten.
Tällä hetkellä kestävöintiä tehdään pistemäisesti.
Jos polulle nousee lätäkkö kevättulvan jäljiltä, lätäkkö kierretään ja polku alkaa levitä.
Vilkkailla reiteillä on niin paljon kävijöitä, että jo viikossa syntyy pahaa jälkeä. Siksi kestävöinnillä on usein kiire.
Karinen kääntyy pois sorastetulta polulta. Juurakot ja kivet muljuvat renkaiden alla.
Tällaisia sorastamattomia, pyöräilijöille avoimia reittejä on kansallispuistossa on noin 250 kilometriä. Karisen mukaan osa niistä on todella upeita. Polut on merkitty karttoihin, mutta niitä ei markkinoida mitenkään.
– Jos kävijämäärät alkavat kasvaa, meidän pitää kestävöidä ne.
Pyöräilijät pyritään viestinnän avulla ohjaamaan kestävöidyille reiteille. Reittikuvauksissa on myös suosituksia, mihin suuntaan reittiä olisi hyvä kulkea. Tämä jakaa eri käyttäjäryhmiä tasaisemmin ja kullekin ryhmälle suunnatuille paikoille.
Pyöräily on kokonaan kielletty vain parissa paikassa.
Maastopyöriä vuokraavan Äkäslompolo Sport Shopin pyörätelineet alkavat täyttyä iltapäivällä.
Jarno Helassalo silmäilee ajosta palaavien sähköpyörien rivistöjä.
Ruskasesongin aikana Sport Shopin sata pyörää ovat päivittäin melkein kaikki menossa. Vuokratuista pyöristä 80 prosenttia on sähköpyöriä, perheyrityksen yhtenä yrittäjänä toimiva Helassalo kertoo.
Kansallispuistossa ajetaan tyypillisesti vuokrapyörällä.
Ylläksen alueen vuokraamoissa on noin 500 pyörää. Niistä 70 prosenttia on sähköavusteisia.
Suurin osa vuokraajista haluaa päästä katselemaan maisemia tuntureille.
– He eivät ole välttämättä pyöräilleet paljon. Sähköpyörä on hyvä valinta.
Sähköpyörien kysyntä kasvaa ruska-aikaan. Silloin asiakaskunta on varttuneempaa kuin kesällä.
– Heinäkuussa ajetaan enemmän luomupyörillä. On tapahtumia, jotka houkuttelevat aktiivipyöräilijöitä.
Tyypillinen sähköpyörän vuokraaja ajaa kansallispuistossa sorastettua reittiä laavulle paistamaan makkaraa ja siitä takaisin mökille.
Metsähallituksen Timo Karisen mukaan se on hyvä asia.