Näinkin voi tehdä? Vaeltamaan voi lähteä viikoiksi, jopa kuukausiksi?
Se oli Päivi Mattilan ensimmäinen yllätys, mitä pitkiin vaelluksiin tulee. Aikaa siitä on kulunut kymmenen vuotta, ja kilometrejä pitkiltä retkiltä on kertynyt sen jälkeen yli 10 000.
Alkusyksyllä ilmestyi Mattilan ja Jouni Laaksosen kirja Pitkät vaellukset – Kuukausiksi retkelle.
Nyt Mattila kertoo Pohjoisen Polkujen lukijoille, mitä sellaista hän on oivaltanut, mitä jokaisen on hyvä tietää kohti pitkiä vaelluksia siirtyessään.
Luokitteluja on yhtä paljon kuin luokittelijoitakin, mutta tässä yhteydessä viikon tai kahden retki ei vielä täytä pitkän vaelluksen kriteerejä. Kun kilometrejä alkaa olla viitisen sataa ja aikaa kulua noin kuukauden verran, tilanne on eri.
– Silloin on jo selvästi pitkän retken tuntua. Silloin vaelluksen aikana ehtii päästä kuin toiseen maailmaan, Mattila sanoo.
Mitään ehdottomia rajat eivät tietenkään ole. Oleellista tässä yhteydessä on se, että kun retki kestää viikosta toiseen, tulee vastaan asioita, joita pitää huomioida ihan eri tavalla kuin vielä viikon tai parin reissulla.
Tavaraa on yleensä aina liikaa
Sen Mattila on oppinut, että rinkan painolla on väliä.
Ensimmäisellä pitkällä retkellään hän kantoi mukanaan keveintä telttaa, jonka suomalaisista retkeilyliikkeistä silloin sai. Se painoi 1,5 kilogrammaa.
Häntä vastaan tuli kuitenkin kulkijoita, joiden nukkumapaikka oli vain puolikiloinen – ja kilo vähemmän kannettavaa on paljon vähemmän kannettavaa. Mattila on iloinen siitä, että kevyiden retkeilyvälineiden saatavuus on parantunut. Aiemmin ne oli pakko tilata ulkomaisesta nettikaupasta.
Hän kertoo, miten superpitkillä reiteillä on tyypillistä, että retkeilijä lähettää muutamia tavaroita postipaketilla kotiin viikon tai kahden jälkeen huomattuaan, että osa varusteista on turhia.
Liian tavaramäärän mukaan ottaminen ensimmäiselle pitkälle vaellukselle on varsin tavallista, ja rinkan keventäminen oli Mattilalle pitkien vaellusten oivallus numero yksi.
Ruokaa menee enemmän kuin luulisi
On kuitenkin jotain, josta kantamustaan kannattaa keventää erittäin harkiten, ja se on ruoka.
Nälkä kasvaa pitkän vaelluksen aikana. Viikon saattaa vielä pärjätä miinusmerkkisellä energiansaannilla, ja voi olla, ettei ruokahalu ole vielä kunnolla herännyt retken ensimmäisinä päivinä.
Pitkällä taipaleella ruokaa pitää olla päivää kohti enemmän, Mattila neuvoo.
Aamupalan menekki kasvaa ja välipalat maittavat viimeistä murua myöten. Nälkä kasvaa ja paino laskee, vaikka söisi niin paljon kuin mieli tekee ja pystyy lastaamaan suuhunsa.
– Ruokahalun kasvun huomaa viimeistään jossain kahden viikon kohdalla, Mattila haarukoi aikaväliä.
– Ruoan menekin tarkka arviointi voi olla haastavaa jopa kokeneelle vaeltajalle.
Jalka saattaa kasvaa rasituksessa
Tämä tapahtuu joillekin, muttei kaikille: kengänkoko saattaa kasvaa pitkän retken aikana jopa pysyvästi.
Näin Mattilalle kävi Uudessa-Seelannissa, ja sen jälkeen hänen piti kotiin palattuaan uusia koko kenkävarastonsa.
– Tiesin, että pitää olla väljät kengät. Olin ottanut Suomesta yhdet vaihtokengät mukaan matkan varrelle, mutta kun tuli aika ottaa ne käyttöön, ne kuluivat nopeasti puhki varpaiden sivusta.
Koon muutos johtuu siitä, että kovassa rasituksessa jalkaterän asento muuttuu ja jalka levenee.
Kengän koon valinta on tasapainoilua. Kenkien tulee olla tilavat, muttei liian suuret. Optimitilanteessa uudet jalkineet kannattaa hankkia matkan varrelta, mutta aina se ei ole mahdollista. Uusien vaelluskenkien sisäänajo on oma hommansa, joustavat lenkkarit voi ottaa vaelluskäyttöön heti.
Hoida turhat vaivat pois etukäteen
Neljänneksi Mattila neuvoo hoidattamaan kroppansa kuntoon ja kaikki terveyshuolet pois etukäteen.
Omiin polvivaivoihinsa hän on hakenut apua fysioterapeutilta, joka tutki hänen jalkojensa asentoa ja liikeratoja. Sen perusteella Mattila teetti kenkiinsä mittatilauspohjalliset ja oli onnellinen, miten lopulta pienellä keinolla sai ongelman pysymään poissa.
Toisen vaeltajan hän kertoo saaneen fysioterapeutilta etukäteen apua ja harjoituksia selkävaivoihinsa.
Lisäksi hampaiden kunto kannattaa tarkastuttaa ja hoidattaa hampaat ennen lähtöä.
Pitkän vaelluksen voi pätkiä
Sääolosuhteet ja maasto ovat seikkoja, joihin ei voi suoraan vaikuttaa. Ulkomaille lähtiessä maasto voi olla sellainenkin, ettei vastaavaa voi etukäteen edes harjoitella Suomessa.
Silloin kannattaa Mattilan mukaan ottaa etukäteen selvää kaikesta mahdollisesta ja valita vaelluksensa ajankohta vaikkapa sen mukaan, milloin lumet sulavat vuoristosta riittävästi ja milloin jokien ylitykset onnistuvat.
Toisaalta liika on aina liikaa. Kirjoja, blogeja ja sosiaalista mediaa voi selata loputtomiin, mutta rajansa kaikella: osan siitä ajasta voisikin ehkä käyttää kuntonsa kehittämiseen.
– Retkellä on hauskempi olla, jos on hyvä fyysinen kunto, Mattila toteaa.
Järkevää on säätää joko retki kuntonsa mukaan tai kehittää kuntonsa haluamansa retken tasolle.
Yksi tapa on pilkkoa pitkä vaellus osiin: haluamansa reitin voi kulkea kahdessa tai useammassa osassa, vaikka peräkkäisinä vuosina. Vertailu muiden tekemiin vaelluksiin on turhaa.
– Puhdasoppisuuden voi heittää romukoppaan, Mattila suosittelee.
Seuraa löytyy yleensä, vaikkei sitä lähtiessä olisi
Mattila tietää, että moni haluaisi lähteä pitkälle vaellukselle, muttei löydä siihen sopivaa seuraa lähipiiristään.
Vinkki: samanhenkistä seuraa löytyy ainakin suosituilla reiteillä usein matkan edetessä, esimerkiksi Ruotsin Kungsledenillä.
– Seuraa saa hyvin todennäköisesti. Vaikkei koko retkelle, niin ainakin leirissä voi jutella muiden kanssa.
Suomessa tilanne voi olla toinen. Lapin halki kulkiessaan Mattila saattoi olla päiväkausia yksin ja omassa rauhassaan, mutta näki muita ihmisiä silloin tällöin autiotuvilla yöpyessään.
Pään kanssa pitää pärjätä
Taidot, fyysinen kunto, varusteet ja olosuhteet. Näiden lisäksi tärkeä ymmärrettävä seikka pitkillä vaelluksilla on henkinen kantti.
– Oma pää on se, jonka kanssa pitää pärjätä. Omia ajatuksia ehtii aika paljon miettiä.
Mattilalle itselleen tässä ei ole tullut yllätyksiä. Hän tietää motivaationsa ja luontosuhteensa olevan siinä kunnossa, että osaa nauttia kaikesta, mitä vastaan tulee.
Jos vettä vihmookin vaakatasoon nyt, niin kauniitakin päiviä on tulossa joskus.
Vaikka tämä seikka on suorastaan elämänfilosofinen, voi itseään tsempata etukäteen tekemällä mielikuvaharjoitteita. Rasittavassa tilanteessa voi alkaa laulaa tsemppilaulua, jolla nuivat fiilikset saa käännettyä iloisemmiksi.
Mattila puhuu vaellusrohkeudesta, joka kumpuaa aiemmista retkikokemuksista ja siitä, että tietää pärjäävänsä hankalissakin ulkoilmaolosuhteissa.
– Siksi on hyvä mennä lyhyestä retkestä pitkään.
Bonuksena on syvä luontokokemus
Palataan vielä Mattilan ensimmäiseen pitkien vaellusten tarjoamaan yllätykseen.
Vuonna 2014 hän matkusti Yhdysvaltoihin ihan muusta syystä ja ajatteli, että haluaa vähän vaeltaakin. Netissä vastaan tuli kolmen viikon patikointireitti.
– Sitä ennen en tiennyt, että voisi vaeltaa monta viikkoa putkeen. Sellainen ei ollut käynyt mielessäkään.
340-kilometrinen John Muir Trail vuoristossa ja metsissä avasi Mattilan silmät. Reilun vuoden kuluttua siitä hän vaelsi Uudessa-Seelannissa viisi kuukautta, eli sikäläisen kesän ajan.
Pitkiä vaelluksia hän on tehnyt myös Ranskan Alpeilla, Norjassa, Pyreneiden vuoriston halki, Ruotsin Kungsledenillä ja Yhdysvalloissa, jossa hän poikkesi Pacific Crest Traililta (PCT) myös omille poluilleen Kanadaan.
Lapin poikki eli Nellimistä Kilpisjärvelle Mattila patikoi vuonna 2020.
Se, mikä pitkällä vaelluksella voi tulla ennakoimattomana mutta positiivisena bonuksena, on luontokokemuksen syvyys. Kun matka pitenee, voi huomata esimerkiksi sen, miten kasvillisuustyypit muuttuvat kuljettaessa etelästä pohjoiseen.
– Ja kun matka etenee, saa seurata, miten vuodenkierto etenee.