Tämä on tarina Suomen taigametsästä kotoisin olevasta nuoresta sudesta, joka on kasvanut tarpeeksi vanhaksi jättämään perheensä ja etsimään omaa reviiriään. Jokainen pelaaja on nuori susi.
Näin alkaa Oulun yliopiston väitöskirjatutkijoiden Dominika Bujnakovan ja Ekaterina Karabaninan kehittämä, tieteeseen perustuva Yksinäinen susi -lautapeli, joka kertoo villieläinten ja luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä.
Keskiviikko oli jännittävä päivä Bujnakovalle ja Karabaninalle, sillä peli pääsi Ylikiimingin koulun oppilaiden testiin. Oppilaat olivat tutustuneet pelin sääntöihin jo etukäteen ja keskiviikkoaamuna luokkiin tuotiin pino pelilaatikoita.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun pelataan lasten kanssa, Karabanina kertoo.
Peliä oli pelattu sen monissa kehitysvaiheissa paljon, mutta vain aikuisten kesken ja nyt se esiteltiin varsinaiselle kohderyhmälle. Tutkijoita kiinnostaa muun muassa pelin toimivuus luontokasvatuksessa.
– Pelit auttavat oppimaan, Karabanina kertoo.
– Joko pääsee pelaamaan?, viitosluokkalainen Ilona Tiirola kysyy innoissaan, mutta ihan vielä ei pääse.
Ennen peliä kartoitetaan lasten ja nuorten mielipiteitä susista ja muista suurpedoista kyselylomakkeilla. Samoihin kysymyksiin vastataan myös pelin jälkeen.
Kyselyllä selvitetään paitsi pelin käyttöä oppimiseen, myös sitä, miten peli vaikuttaa lasten ja nuorten mielipiteisiin luonnosta. Vastaavaa tutkimusta lasten ja nuorten asenteista ei ole Suomessa tehty.
Susi on valittu päähenkilöksi, koska se on tärkeä luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemin terveen toiminnan kannalta. Peli tuo myös esiin ristiriitoja, joita susien läsnäolo voi aiheuttaa, ja vaikeuksia, joita sudet luonnossa kohtaavat.
– Susi on superristiriitainen aihe, Karabanina toteaa.
Karabanina tutkii väitöstyössään maakotkaa, Bujnakova sutta ja ahmaa.
Aloituskartoituksen jälkeen päästään pelaamaan. Ohjeet eivät ehkä ole aivan helpoimmasta päästä, sillä monessa pöydässä niitä luetaan pitkään ja hartaasti.
Perinteisen lautapelin muotoon suunnitellussa pelissä edetään reitillä nopanheitoin. Hauskimpia tuntuvat olevan pelitilanteet, joissa pitää ulvoa suden lailla.
– On hyvä peli, Ilona Tiirola ja Linnea Moilanen vakuuttavat.
Toisessa tilassa pelaavat samaan aikaan seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaiset, joten kokemuksia saadaan aamun aikana eri ikäryhmiltä.
– Miksen minä saa pelata tuota?, muuan naapuriluokasta jakkaroita hakemaan poikkeava oppilas kysyy ohi mennessään.
– Ensivaikutelmat ovat kohtuullisen hyvät, yliopistotutkija, väitöstyön ohjaaja Laura Kvist tiivistää tutkijoiden kootut mietteet ja kokemukset heti pelin jälkeen.
– Jotkin kohdat vaativat pientä säätöä ja yhteinen alustus voisi helpottaa pelaamista, Kvist jatkaa pohtimista.
Myös opettajat antoivat tutkijoille hyödyllistä palautetta asioista, joihin voisi kiinnittää huomiota.
Kvist seurasi keskiviikkona yläkouluikäisten pelaamista ja heidän kommenttinsa pelistä vaihtelivat Kvistin mukaan akselilla tosi hyvä – no jaa. Mukaan mahtui kuitenkin myös jonkun oppilaan aito harmittelu siitä, että peliä ei voi vielä ostaa kaupasta.
– Hyvin positiivinen kuva tästä jäi, Kvist toteaa.
