Kuin lapsena met­sis­sä

Sademetsä kasvaa ja kuolee samanaikaisesti. Viidakossa ympärillä leijuu haju, jossa yhdistyvät mätä, kypsät hedelmät, homeinen halko sekä vehreä kasvillisuus.

Sammal- ja saniaispeite kätkee sisäänsä lukemattomat määrät erilaisia pistäviä eliöitä, joiden koskettaminen voi koitua kohtaloksi.

– Amazoniassa selviämisen ensimmäinen sääntö on, että mihinkään ei saa koskea kädellä,  sanoo kulttuuriantropologian tutkija Olli Kaukonen-Lindholm, 32.

Amazonia eli Amazonin sademetsä on 5,5 miljoonan neliökilometrin pinta-alallaan yli 16 kertaa Suomen kokoinen.

Kaukonen-Lindholm on viettänyt maailman suurimman sademetsän alueella Ecuadorissa yhteensä 16 kuukautta. Hän on kerännyt materiaalia lajien kommunikaatiota käsittelevään väitöskirjaansa seuraamalla sapara ja kichwa -kansojen tapaa toimia luonnon kanssa.

Saparat elävät pitkälti omavaraisesti. Kaupungista haetaan lähinnä suolaa ja työkaluja. Asutuspaikat voivat vaihdella, mutta he pysyvät samassa paikassa useiden vuosien ajan.

Kichwat eivät ole yhtä eristäytyneitä ja elävät tieverkostojen lähistöllä. Toisin kuin saparoilla, heillä on myös raha päivittäisessä käytössä.

Väitöskirja on valmisteilla Helsingin yliopistoon, mutta Kaukonen-Lindholmin juuret ovat Oulussa, Myllyojalla. Hänen sukunsa on kotoisin Iistä.

– Amazonia muistuttaa mittasuhteiltaan sitä, miten lapsena koki Myllyojan metsikön. Ympäröivä metsä on samalla tapaa suuri ja täynnä tuntemattomia vaaroja, Kaukonen-Lindholm muistelee.

Sademetsän kansassa on samaa kuin oululaisissa.

– Amazonialaisissa huomaa samanlaista jääräpäisyyttä. Kun päätetään jotain, niin se viedään loppuun asti.

Rituaali ennen metsästystä

Lajien välistä kommunikaatiota ymmärtääkseen tutkijankin on lähdettävä metsästäjien mukaan.

Metsästäjät heräävät jo aamuvarhain neljältä, ennen kuin aurinko on ehtinyt nousta. Metsässä ei tässä vaiheessa kuulu kuin lähinnä sirkkojen siritystä.

Ennen metsään lähtöä juodaan kofeiinipitoista guayusa-juomaa. Rituaali on samankaltainen kuin aamukahvi suomalaisille. Maultaan juoma muistuttaa etäisesti mustaa teetä.

Guayusan jälkeen siirrytään metsästyspoluille, jotka siistitään ennen metsästystä. Se helpottaa vaarallisessa sademetsässä liikkumista.

Noin kello kuudelta torkahdetaan hetkeksi ennen varsinaista koitosta. Metsä on vasta heräämässä ja on vielä pimeää.

Torkkujen aikana aurinko nousee ja hiostava lämpö tuntuu jo iholla. Yön aikana maahan tiivistynyt kosteus alkaa nousta sumuna kohti puiden latvustoa.

– Se on otollista aikaa metsästää. Alhaalta näkee puihin, mutta puista ei nähdä maan tasolle, Kaukonen-Lindholmin kertoo.

Metsästäessä lajirajojen yli tapahtuva kommunikaatio tarkoittaa Kaukonen-Lindholmin mukaan sitä, että tiedetään, miten saalistettava käyttäytyy. Yksinkertaisimmillaan se on empatiaa, jossa kuvitellaan toisessa kehossa olemista tai ymmärretään ympäristöä.

– Esimerkiksi voidaan miettiä, mitä kala näkee. Mikäli vesi on ruskeaa, kannattaa käyttää verkkoa kalastamiseen. Tällöin kala ei voi haistaa tai nähdä syöttiä samalla tavoin kuin kirkkaan veden aikaan.

Empatia liitetään usein rauhanomaisuuteen. Kaukonen-Lindholmin mukaan termi on kuitenkin vääristynyt. Se ei tarkoita hyväntahtoisuutta tiettyä olentoa kohtaan.

– Empatian avulla saadaan käsitys ympäristöstä ja esimerkiksi siitä, millä tapaa eläimet tekisivät politiikkaa, jos he puhuisivat ihmisten kielellä.

Politiikka on yhteisiä päätöksiä, ja päätöksiä tehdään Amazoniassa myös eläinten kanssa.

Amazoniassa metsästäjät käyvät elämänsä aikana siirtymärituaalin, jotta saalistettavan käyttäytymistä ja kieltä ymmärretään paremmin.

Yksipuolisen ruokavalion ja kofeiinin, nikotiinin tai hallusinaatioita aiheuttavan ayahuascan avulla metsästäjä joutuu transsin omaiseen aliravitsemustilaan, joka vaikuttaa hänen mieleensä.

Tällöin metsästäjä kokee äärimmäisen empatian eläintä kohtaan. Tutkijan mukaan tätä voisi kuvailla eräänlaiseksi muodonmuutokseksi. Rituaaliin saadaan apua myös henkimaailmasta.

– Henget ovat Amazoniassa osa metsää siinä missä ihmiset ja muut eliöt, Kaukonen-Lindholm sanoo.

Henget kuljettavat viestejä

Henkien rooli on toimia muun muassa viestin kuljettajina. Viestejä saadaan esimerkiksi unien kautta. Siksi ennen metsästystä otettavat nokoset ovat tärkeät.

– Ennen metsästysreissua keskustellaan, millaista unta nähtiin. Unien rooli on merkittävässä osassa, sillä niissä voi paljastua tärkeitä yksityiskohtia tulevasta päivästä.

Kalan syöminen unessa voi viitata sairastumiseen, kun taas seksuaalinen uni voi viitata vaaraan metsästäessä. Uskomukset ovat vahvoja, ja unille löydetään usein merkitys.

Toisena esimerkkinä henkimaailmasta Kaukonen-Lindholm kertoo, että eläimet hakeutuvat tietyn vasta-ainekasvin luokse, kun nuolessa käytettävä myrkky alkaa tuntua elimistössä. Myrkky on usein joko hengitystä salpaavaa curarea tai sydämen pysäyttävää myrkkynuolisammakon eritettä.

– On vaikea kertoa, mistä eläimet ovat saaneen tietonsa, että juuri kyseinen vasta-aine toimii kyseiseen myrkkyyn. Yksi selitys on, että tieto saadaan hengiltä.

Yhteisiä sääntöjä eläinten kanssa

Illalliseksi saatetaan saada liskoa, kalaa tai vaikkapa apinaa. Proteiinin saanti on viidakossa tärkeää.

– Paikalliset kunnioittavat saalistaan. Apinaa syödessä herää ajattelemaan, kuinka vieraantuneita olemme luonnosta länsimaissa, Kaukonen-Lindholm kertoo.

Amazonian metsästyskulttuurissa kunnioitetaan metsää ja sen väkeä. Kaukonen-Lindholmin mukaan länsimaisessa metsästyskulttuurissa on vieraannuttu ajatuksesta, ettei luontoa voi omistaa.

Esimerkkinä Kaukonen-Lindholm nostaa Suomessa paljon otsikoissa olleet susikeskustelut ja niiden vaikutuksen luontosuhteeseen. Sudet koetaan usein uhkaavan jotain, mitä omistetaan, ja sillä perustellaan niiden kaatolupia.

– Susikeskusteluissa ei käydä läpi sitä, miten niiden kanssa voitaisiin elää ja luoda rajoja kummallekin osapuolelle. Tämän sijaan keskitymme ajatukseen, että ne pitäisi hävittää.

Sademetsässä tilanne on toinen. Siellä eläinten kanssa sovitaan yhteiset pelisäännöt.

Kaukonen-Lindholm nostaa esimerkiksi erään vanhemman alkuperäiskansan edustajan, joka oli tehnyt sopimuksen majansa lähistöllä elävien, alligaattoreihin kuuluvien kaimaanien kanssa. Molemmat osapuolet pystyivät elämään keskenään häiriintymättä toisesta.

Sopimusrikkomuksia kuitenkin tapahtuu. Kaukonen-Lindholm kertoo tapauksesta, jossa jaguaari oli iskenyt hampaansa kylän jäsenenä pidettyyn Pancho-tapiiriin. Tapaus sai kyläläiset huolestumaan, ja jaguaari päätettiin ajaa pois kylän läheltä.

Tutkija on huolestunut siitä, että moderni metsästäminen koetaan yhä enemmän urheiluna. Perinteinen suomalainen metsästäminen on saaliin pyytämistä metsältä.

Kaukonen-Lindholmin mukaan perinnettä on syytä vaalia. Esimerkiksi jokamiehen oikeus on esimerkki siitä, millaiset juuret kulttuurillamme on.

Hänen mukaan empatia täytyisi muistaa myös poliittisia päätöksiä tehdessä Suomessa. Luonnon äärellä elävät tietävät parhaiten, mikä on luonnon parhaaksi.

– Alkuperäiskansat hoitavat luonnonsuojelun paremmin kuin valtiolliset toimijat.