Jää­hal­li vaihtui Kuu­sa­mon lumiin

Laskukausi tuli takaisin! Huhtikuun ensimmäisellä viikolla lunta satoi parissa päivässä ainakin 30 senttiä, ja Kuusamon jylhät vaarat palasivat valkoisena aaltoilevaksi surffiparatiisiksi.

Konttaisen huipulle on helppo kiivetä Karhunkierroksen vaellusreittiä, joka on tampattu helppokulkuiseksi. Virkkulantien parkkipaikalta kapuaa vartissa 407-metriselle Konttaiselle.

Ylhäällä Olli Jylhä naukkaa muutaman henkäyksen Oulangan ilmaa ja suuntaa sitten katseensa rinteestä kohoavien mäntyjen ja kuusien väliin. Koskemattomia linjoja on mistä valita.

Jylhä asettaa laudan jalkojensa alle, tekee muutaman sulavan käännöksen puuterilumessa ja katoaa näkyvistä.

– Sain pari vuotta sitten oman surffin. Sen jälkeen ei ole tullut mentyä enää lumilaudalla takamaastoon. Lumisurffi on niin kevyt vehje, että sillä pystyy surffata varrellisilla normikengillä. Niillä on helppo rämpiä ylös, Jylhä kertoo.

Edellisiltana Jylhä on kolunnut Konttaisen pätkän viisi kertaa ja seuraavana aamuna ennen töitä kolmesti.

Tämä on Vuokatista lähtöisin olevan Jylhän neljäs vuosi Kuusamossa. Vuokatin lumilautalukio siirtyi silloin Rukalle, ja nuorten olympiavalmentajana työskenneelle Jylhälle avautui uusi pesti urheilijoiden life coachina. Samalla Jylhälle aukesi uusia mahdollisuuksia luontolajien harrastamiseen. Ehdottomaksi suosikiksi nousi lumisurffi.

– Pikkumäestäkin saa paljon iloa, kun nopeita, hyviä siivuja ja toistoja saa paljon. Karttaselaimesta vain katsoo maaston muotoja ja mihin voisi mennä. Kuusamosta löytyy uskomattomia paikkoja.

Jäähalli ei tuntunut omalta ympäristöltä

Alppi-, freeski- ja lumilautalukiolaisten elämäntapavalmentaja kävi itsekin aikoinaan urheilulukion Vuokatissa. Silloin hänen päälajinsa oli jääkiekko.

Lukion jälkeen hän muutti Rovaniemelle liikunnanohjaaja-opintojen perässä. Hän jatkoi kuitenkin jääkiekon pelaamista ja valmentamistakin, kunnes loukkasi polvensa ensin pelissä ja toisen myöhemmin kaatumalla lumilaudalla hississä. Polvet leikattiin ja väliin tuli pari kautta ikävässä loukkaantumiskierteessä.

– Pohdin silloin, mihin haluan satsata paukkuja. Opiskelenko vai alanko kiertämään Suomea bussilla, vaikka jääkiekosta ei tulisikaan muuta kuin harrastus? Jossain vaiheessa totesin, että vaikka jääkiekko on hieno laji, jäähalli ei ole sellainen ympäristö, jota kestäisin kaiken aikaa. Esimerkiksi lumilautailussa olet monipuolisesti pihalla ihmisten kanssa. Urheilun parissa työskentely kuitenkin kiinnosti edelleen.

Jääkiekko oli valikoitunut Jylhän päälajiksi jo pikkupoikana, koulukavereiden innoittamana. Myös lumilautailu oli aina kiehtonut häntä, vaikka lapsuuden ja teinivuodet hän laskettelikin suksilla.

– Jossain vaiheessa kokeilin äidin vanhaa lautaa, jossa oli kovat monot. En tiedä, miksi en mennyt johonkin helppoon rinteeseen, vaan koitin koulia itseäni tekniikkamäessä. Se otti niin pahasti perseeseen, että ei se vielä siinä vaiheessa vienyt mukanaan, Jylhä kertoo.

Vuosikymmen myöhemmin Jylhä alkoi saada välineitä Vuokatin lumilautailulinjalla opiskelleilta lukiokavereiltaan.

– Jääkiekko ei enää antanut mitään, mutta lautailussa huomasin heti kehittymisen ja onnistumiset. Jumaleisson, tätä juttua haluan tehdä enemmänkin!

Vuokatin lumilautalukion avoimesta valmentajan pestistä Jylhä kuuli kaveriltaan.

– Valmistumisen jälkeen olin miettinyt, oliko valmennus sellaista hommaa, mikä minua ylipäätään kiinnostaa. Lumilautailu oli kuitenkin lajina niin kiinnostava, että onneksi rohkaistuin hakemaan ja sain paikan.

Vaikka Jylhä olikin harrastanut lumilautailua jo tovin, hän ei ollut siinä kovalla tasolla. Hän luotti kuitenkin siihen, että valmentaminen on paljon muutakin. Se oli hänelle iso hyppy ensimmäiseen oman alan hommaan, suoraan nuorten olympiavalmentajaksi.

Aluksi opetellaan käymään kaupassa ja nukkumaan

– Valmennuksessa saa olla ihmistuntemuksen ja kohtaamisten mestari. Pitää pystyä ottamaan erilaisia ihmisiä ja asioita huomioon, jotta saa juuri sen asian perille, mitä haluaakin, Jylhä pohtii.

Elämäntapavalmentajan työ urheilulukiolaisten kanssa on suurilta osin juuri sitä – erilaisten nuorten ihmisten kohtaamista ja urheilijan elämänrytmiin perehdyttämistä.

Kun nuoriso muuttaa syksyllä Kuusamoon, ensin on luvassa arjenhallintakurssi, jossa Jylhä käy läpi perusasioita.

Aluksi käydään läpi kaupassa käyntiä, unen merkitystä ja Kela-juttuja. Mitä pitää syödä, jotta jaksaa toimia tai mikä helpottaa, että uni tulee oikeaan aikaan? Jylhä käy myös oppilaiden asunnoissa katsomassa, että siellä on kaikki kunnossa ja pystyy elämään.

– Osalla on mielenkiintoa lajissa menestymiseen, ja osa on tullut tänne siksi, että pidetään mukavaa ja sekin on ihan ok. Kaikkia yritetään jeesata siinä, että saa myös koulunsa hoidettua, Suomen ensimmäinen life coachina työskentelevä Olympiakomitean asiantuntija kertoo.

Jylhä muistaa hyvin myös oman lukioaikansa, kun kokeilunhalu oli valtava ja ryhmän tuoma paine kova.

– Sitä menee ihan eri kierroksilla tällaisessa porukassa ja tiiviissä yhteisössä asuessa. Nuoruuden ideoille ja hengelle pitää olla ymmärtäväinen. Porukalla halutaan tehdä kaikkea tyhmää ja hyvää. Yleensä se on hyvää.

Jylhä olisi itsekin lukiolaisena kaivannut vinkkejä esimerkiksi ruokailuun ja päivän rytmittämiseen.

– Aamulla saatoin herätä 10 minuuttia ennen treenejä, vetää märän hikipuvun päälle ja painella pimeässä hallille. Sen jälkeen söin pari leipää ja ihmettelin, kun olin ihan nollissa koko koulupäivän. Sykli oli aika hektinen ja siinä oli paljon asioita, joita olisi pitänyt 16-vuotiaana hallita, Jylhä muistelee.

Jylhä arvelee, että jokaisessa urheiluakatemiassa, jossa nuoria muuttaa omilleen, tarvittaisiin life coachia: henkilöä, joka auttaisi urheilullisten elämäntapojen ja ajatusmaailman omaksumisessa, ihmistä, jonka kanssa voi jutella erilaisia tilanteita läpi.

– Joku muu kuin oma vanhempi ja jolla on elämänkokemusta monelta eri saralta.

Hiihtäjäperhe ei tuputtanut Hopeasompaa

Myös Olli Jylhän isä on ammattivalmentaja, muun muassa hiihtomaajoukkueen entisenä päävalmentajana tunnettu Reijo Jylhä. Isoveli on uransa jo lopettanut maastohiihtäjä Martti Jylhä.

Vaikka perheessä hiihto oli iso juttu, kuopukselle sitä ei koskaan tuputettu. Nuorempana Jylhä kävi kyllä Hopeasompa-hiihtokisoissa, mutta jääkiekon tultua kuvioihin, kilpaa hiihtäminen jäi.

– Edelleen sytyn, jos katson hiihtokisoja. Tajuan, kuinka raadollista ja rankkaa se on. Mutta ihan hyvä, että en hiihtoa valinnut. Harva jaksaa treenata lähes tuhatta tuntia vuodessa. Se voi olla aika yksinäistä puuhaa.

Vaikka poika päätyi samaan ammattiin isänsä kanssa, oppinsa hän on hakenut toisaalta.

– Ihan naurettavan vähän olen saanut isältä neuvoja. Mutta se on hyvä, että saan kulkea omaa tietäni. Isä on tehnyt myös psyykkistä valmennusta ja esimerkiksi ankkuroinnista olemme joskus puhuneet – siitä, miten pystyy rauhoittumaan eri tilanteissa ja latautumaan hetkeen, Jylhä kertoo.

Töidensä ohella Jylhä opiskelee liikunnanohjauksen maisteriksi. Opinnoistaan hän saa jatkuvasti uusia ideoita myös oman työnsä kehittämiseen.

– Olen spontaani ihminen, ajatuksia tulee ja menee. On parasta, kun pääsee luovien ihmisten kanssa, joilla ajatus kulkee, pallottelemaan ideoita ja toteuttamaan niitä.

Kesä riippumatossa veden äärellä

Lumisurffauksen lisäksi Kuusamo on tarjonnut luonnossa viihtyvälle Jylhälle mahtavat puitteet harrastaa myös muita luontolajeja, kuten pyöräilyä ja polkujuoksua. Hän muuttaa Rukan vaunualueelle yleensä elokuussa, jolloin ehtii hyvin vielä marjastamaan, sienestämään ja kalastamaan. Packraft-reppulauttailu ja koskenlasku itsekseen ovat haaveissa, myös helppo kiipeily kiinnostaa.

Kesäreissut kavereiden kanssa vievät Oulankaa ylemmäs kalaan. Jylhän lempierämaita ovat Käsivarressa sijaitsevien Torisenon, Lätäsenon ja Rommaenon seudut.

– Kuuluisat suurharjukset alkavat elokuussa tankkailemaan. Ne on vielä kokematta.

Viime kesän Jylhä vietti Turun saaristossa pelastamassa Itämerta vene kerrallaan. Hän työskenteli Brush ‘n go -nimisessä venepesupalvelussa, jossa auton perässä paikasta toiseen liikuteltavat pohjapesurit kiertävät Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Kymenlaakson alueen huvivenesatamia. Ideana on, että veneiden pohjien puhtaanapidossa käytetyt, ympäristölle vaaralliset myrkkymaalit korvataan mekaanisella harjapesulla.

Jylhä päätti ottaa ensimmäisestä kesästään saaristossa kaiken irti. Hänellä ei ollut koko kesänä mitään tukikohtaa, vain teltta ja riippumatto. Mukavan yöpaikan hän etsi päivittäin venesatamien lähimaastoista. Sieltä löytyi monenlaisia aarteita.

– Esimerkiksi Kustavissa oli hyviä telttapaikkoja, uimarantoja ja jopa ilmainen sauna kaksi kertaa viikossa sekä hyppylaiturit.

Kompaktia asumista ja fiksuja retkeilykamppeita

Olli Jylhä pitää siitä, että asuminen on simppeliä ja liikuteltavaa.

– Silloin elämä ei ole liian sidottua ja voi tarvittaessa vain lähteä jonnekin. Kun on perusasioiden äärellä, pystyy helpommin nauttimaan myös pienistä erikoisuuksista.

Rukatunturin kupeeseen lukiolaisten lukuvuoden ajaksi parkkeeratussa asuntovaunussaan häntä kiehtoo se, että koti on niin kompakti. Kaikki on mietitty tarkkaan, miksi mikäkin on missäkin paikassa. Pienessä tilassa tavarat on opittava pistämään omille paikoilleen.

Myös toimivat retkeilyvarusteet ovat Jylhän intohimo. Hän ei halua kantaa mukanaan mitään turhaa. Yksi suosikki on poncho tarp, joka toimii sekä sadeviittana että laavuna.

– Jokaikisellä reissulla tulee mieleen monta juttua, miten fiiliksestä saisi vieläkin mukavamman. Rinkkani on 90-luvulta, ja sen voisin vaihtaa jossain vaiheessa kevyempään, mutta hyvin se on vielä palvellut. Haaveeni olisi mennä 40-luvun retkeilyvarusteilla erämaahan ja tehdä vertailu tämän päivän kamppeisiin, Jylhä miettii.

Tuleeko koskaan sellainen olo, että hän haluaisi sittenkin oman kiinteän asunnon?

– Ei tule. Se sitoisi niin paljon, jos olisi talo jossain tietyssä paikassa ja paljon lainaa. Mieluummin omistaisin metsää ja alkaisin pikkuhiljaa rakentaa sinne jotain pientä, Jylhä aprikoi.

– Kyllä vaunussakin on omat ongelmansa, jos esimerkiksi talvella lämmitys prakaa, hän lisää.

Vaikka life coachin pesti sitoo työn puolesta viettämään osan vuodesta Oulangan kansallispuiston alueella, Jylhä ei pidä sitä lukittuna talvisijaintinaan.

– Jossain vaiheessa, kun työnkuva on saatu johonkin muotoon, voisin lähteä kohti uusia haasteita ja kokeilla muita juttuja. Jos en olisi tullut tänne, olisin lähtenyt Helsinkiin hatuntekijäkouluun, Olli Jylhä paljastaa.