Kohti jylhiä kan­jo­nei­ta

Packraft-vaelluksen kohteeksi sopii syrjäinen joki, jonka rantaan ei pääse autolla.

Nuorttijoelle lähdetään yleensä patikoimaan tai kalastamaan, mutta joki on myös loistava melontakohde. Jokireitin parhaat maisemat ovat kanjoniosuudella Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoiskulmassa, lähellä itärajaa.

Melonta on lopetettava ennen rajavyöhykettä, jonka kautta Nuorttijoki virtaa Venäjän puolelle.

Nuorttijoen melontaretkeilyn haasteena on, että melonnan lopetuspaikalle ei mene autotietä. Lähimmälle tielle on kuuden kilometrin matka mönkijäuraa pitkin. Melontakalusto on joko kannettava pois Nuorttin kanjonista tai tilattava mönkijäkuljetus paikalliselta yrittäjältä.

Me ratkaisimme ongelman packraft-lautoilla, jotka ovat tarpeeksi kevyitä kantamiseen.

Syyskuun alkupuolella teimme neljän päivän vaelluksen Nuorttijoelle. Viiden hengen retkikuntaan kuului kokeneita kajakkimelojia, mutta kyseessä oli ensimmäinen packraft-retkemme.

Aamu alkaa puhalluksella

Retkemme alkaa Ylä-Nuorttijoelta, Soklintien sillalta.

Koivikoiden, pajujen ja soiden reunustama Ylä-Nuortti mutkittelee kapeana eteenpäin, kunnes yhtyy Tulppiojokeen. Joki levenee ja mutkat loivenevat.

Jatkamme melontaa vielä muutaman kilometrin ensimmäiseen leiripaikkaamme Hotikaisenmukkaan, jossa Sotajoki laskee Nuorttijokeen ja joki kasvaa entisestään.

Aamuauringon säteet valaisevat Hotikaisenmukan rantakoivikkoa.

Rannasta kuuluu vaimeita törähdyksiä, kun retkikuntamme puhaltaa lisää ilmaa packraft-lauttoihin. Paatit kannattaa täyttää mahdollisimman täyteen, jotta ne kulkevat hyvin. Suurin osa täytöstä tehdään täyttöpussilla, mutta lopuksi puhalletaan, jotta packraft saadaan ilmasta pinkeäksi.

Meillä on viisi packraftia, joista kaksi on sellaista mallia, että niiden sisään voi pakata tavaroita. Varusteet työnnetään ensin lautan ponttoonin sisään, sitten suljetaan vesitiivis vetoketju ja lopuksi täytetään lautta.

Loput vaellusvarusteet pakkaamme rinkkoihin, jotka sidomme kiinni lautan etuosaan. Vaikka vaatteet ja makuupussit ovat vesitiiviissä pusseissa, suojaamme rinkat vielä jätesäkeillä.

Pukeudumme kuivapukuihin, koska syyskuussa vedet ovat jo kylmiä. Nuorttijoessa on paljon pieniä koskia, joten meillä on mukana myös kypärät ja pari heittoliinaa.

Lautta on vakaa, mutta suoraan eteneminen vaatii taitoa

Istumme lauttoihin ja lähdemme melomaan.

Packraft on vakaa meloa, eikä kaadu helposti, mutta suuntavakaita lautat eivät ole: jokainen melanveto kääntää alusta oikealle tai vasemmalle.

Vaaditaan jonkin verran melontataitoa, jotta lautan saa kulkemaan suoraan. Lyhyet melanvedot edestä vievät paremmin eteenpäin, pidempi kaariveto kääntää lauttaa.

Päivän melontaosuus alkaa pienellä koskella, joka melotaan keskeltä. Tämän jälkeen joki virtailee pitkän matkaa rauhallisesti. Pienikin virta auttaa eteenpäin, sillä packraftit eivät ole nopeita.

Packraftissa ei ole jalkatukia. Tämän vuoksi minun on hankala ylläpitää hyvää melonta-asentoa, ja selkä alkaa kipeytyä.

Tauolla kiinnitän lautan jalkatilaan yhden vesitiiviin varustepussin, joka antaa sopivasti tukea jaloille. Myös rinkkaa voi käyttää jalkatukena, jos se mahtuu olemaan pystyssä packraftin keulassa.

Rantaudumme ja pidämme lounastauon laavulla. On rauhallista, kalastuskausi on jo päättynyt. Kalastajia on ilmeisesti riittänyt, koska liiterin polttopuut ovat melkein lopussa. Saamme kuitenkin tulet tehtyä.

Iltapäivällä melonta jatkuu Urho Kekkosen kansallispuiston alueelle ja ohitamme kahlaamon, jota Nuorttijoen retkeilyreitin vaeltajat käyttävät.

Jänkäkosken rannassa on Mettopalon autiotupa. Koski ei ole vaikea, pääsemme melomaan akanvirtaan ja rantaudumme autiotuvan kohdalla.

Tässä vaiheessa suurin osa retkikunnasta suuntaa Karhuojan autiotuvalle, jonka sauna kutsuu retkeilijöitä.

Jätämme melontavarusteet joen rantaan, nostamme rinkat selkään ja vaellamme parin kilometrin matkan Karhuojalle. Sauna tekee hyvää ja innokkaimmat käyvät pulahtamassa Karhuojan kylmässä vedessä.

Retken vaikein koski näyttää ensin pelkältä kivikolta

Retken kolmantena päivänä ohjelmassa on lisää koskenlaskua ja retken parhaat maisemat.

Etukäteen olemme saaneet vinkkejä Outdoor Artisansin eräopas Antti Siltalalta, joka on varoitellut meitä Nuorttikönkäästä ja Voitinkönkäästä. Ennen näitä koskia rantaudumme ja käymme tiedustelemassa kosket rannalta käsin.

Nuorttiköngäs on retkemme vaikein koski, jonka loppuosa näyttää ensi katsomalta pelkältä kivikolta. Tämäkään kohta ei ole kuitenkaan vaikea, kun melomme sen aivan vasemman rannan tuntumasta.

Virranlukutaito on tärkeä, sen avulla voi löytää helpon reitin koskesta.

Tämän jälkeen pieniä koskia riittää, ja Nuorttijoen kanjoni muuttuu jylhemmäksi. Ihailemme maisemia ja joen yläpuolella lentävää kotkaa, joka sopii tänne, sillä maakotka on Urho Kekkosen kansallispuiston tunnuseläin.

Loppukesällä on satanut reilusti ja vesi on korkealla. Virta kuljettaa meitä mukavasti ja monet kivet ovat peittyneet. Pohjakosketuksia ei juurikaan tule.

Alkuillasta saavumme Kolsankoskelle ja rantaudumme ennen siltaa, jonka takana on rajavyöhyke. Kannamme varusteemme läheisen Saihon autiotuvan luokse. Tuvassa on jo vaeltajia. Pystytämme teltat pihapiiriin ja vietämme iltaa nuotion ääressä.

Koskissa packraftiin roiskui vettä ja huomaan, että jätesäkki, johon pakkasin rinkkani, vuotaa. Rinkka ja osa varusteista on päässyt kastumaan, joten ripustelen kamoja kuivumaan.

Toki tärkeimmät varusteet ovat säilyneet kuivina vesitiiviissä pussissa rinkan sisällä.

Kevytretkeilyssä paino minimiin

Retken viimeisenä aamuna pakkaamme rinkat täyteen ja loput tavarat paareihin, joita kannamme melojen avulla. Onneksi retken lopussa eväät on jo pääosin syöty, eikä ruoka enää juurikaan lisää painoa.

Taivallus kohti autoa alkaa jyrkällä nousulla ylös kanjonista. Välillä on huilattava ja kulku on hidasta.

Packraft, mela, liivit ja kypärä painavat yhteensä vähintään muutamia kiloja. Jotta kaiken jaksaa kantaa, varusteiden kannattaa olla kevyitä, eikä turhaa tavaraa kannata kanniskella mukana.

Syömme Saukkosuvannonvaaran laavulla ja poikkeamme näköalapaikalla katselemassa Nuorttin huikeita maisemia.

Hieno, opettavainen ja lopussa hikinen retkemme päättyy Rannisvaaran ylityksen jälkeen autotien päähän.