Aina apu ei ole lähellä

Kysymys retkeilijän tärkeimmästä ensiaputaidosta saa Lotta Ruohtulan mietteliääksi. Yhden valitseminen on vaikeaa.

Hän miettii, olisiko se maallikkoelvytys, vaikka tilanne, jossa sitä voi tarvita, on epätodennäköinen.

– Sen opettelisin kunnolla, Ruohtula sanoo.

Nykyohjeiden mukaan pelkkä painelu riittää, jos elvyttäjä ei ole varma siitä, että osaa myös puhaltaa oikein. Painelurytmi on tuttu Bee Geesin Stayin' Alive -kappaleesta, reilut sata painallusta minuutissa.

Toinen vastaus on arkisempi ja liittyy tapaturmaan, joita sattuu retkiolosuhteissa eniten: nilkan teippaaminen.

– Jos osaa hyvin teipata, pystyy jatkamaan matkaa, Ruohtula sanoo.

Pikkupaketti kulkee matkassa päiväretkilläkin

Oulussa asuva ja Meri-Lapin alueella ensihoitajana työskentelevä Ruohtula on retkeillyt siitä asti, kun 7-vuotiaana aloitti partiossa.

Viikon nautiskeluvaellukset pohjoisessa ovat nyttemmin vaihtuneet enemmän päiväretkiin, mutta ensiapupaketti kulkee mukana silloinkin. Pieni pussukka kätkee sisäänsä hyvän määrän tavaraa.

Ruohtulalle itselleen ei ole sattunut retkillä mitään vakavampaa, eikä hän viiden vuoden työuransa aikana ole koskaan ollut maastotehtävällä.

Ehkä suomalaiset osaavat varautua, valmistautua ja toimia järkevästi?

Ainakin pitäisi.

Ruohtulan mukaan valmistautumiseen kuuluu ymmärtää se, mihin on menossa, millainen on vuodenaika ja sää, mikä on oma fyysinen kunto, millainen on maasto ja mitä ovat ne ensiapua vaativat tapahtumat, joita voi sattua.

Suunnitteluun liittyy myös sen ymmärtäminen, kulkeeko retkireitti lähellä teitä vai kymmenien kilometrien päässä. Se taas vaikuttaa siihen, millaiseen tekemiseen pitää itse varautua ja miten apu ehtii tarvittaessa paikalle.

– Lapissa voi mennä kahdeksan tuntia, että joku tulee auttamaan ja toiset kahdeksan tuntia, että sieltä pääsee pois, Ruohtula havainnollistaa.

Puhelimet eivät kuulu joka paikassa, joten joskus avun hälyttäminen vaatii aikansa ja vaivansa. Hätänumeroon voi lähettää myös tekstiviestin, Ruohtula vinkkaa. Se vaatii rekisteröitymisen etukäteen digi- ja väestötietoviraston suomi.fi-sivustolla, mutta konsti voi toimia, vaikka puhelu ei onnistuisikaan.

112-sovellus taas ohjaa auttajat oikeaan paikkaan.

Usein oma hoito riittää

Yleensä sattumukset eivät ole niin vakavia, että pitäisi hälyttää apua.

Maalaisjärjelle ja tilannetajulle on käyttöä: onko vaiva sellainen, että se hoituu maallikon konstein ja matka jatkuu, vai pitääkö miettiä avun hälyttämistä ja lyhintä reittiä autolle?

Retkeilijän ensiaputaitoja käsitellyttä opinnäytetyötään varten Lotta Ruohtula ja Kalle Kärki tekivät kyselyn retkeilijöille sattuvista tapaturmista. Vastausten perusteella yleisimpiä ovat tuki- ja liikuntaelinvammat, kuten nyrjähdykset ja venähdykset.

Haavoja aiheuttavat esimerkiksi terävät työkalut ja palovammoja kuumat nesteet ja kuuma metalli, kuten kamiina.

Lisäksi listalle nousivat hiertymät, allergiset reaktiot, vatsataudit ja kuumeen nousu.

Kuinka toimia?

Venähdykset ja nyrjähdykset

Tyypillisesti nilkan nyrjähdys sattuu kävellessä tai juostessa nilkan vääntyessä sisäänpäin.

Se aiheuttaa turvotusta, verenpurkauman ja aristusta. Mikäli vamma on lievä, nilkka on turvonnut vain vähän ja sille voi varata painoa, hoidoksi riittää KKK-periaatteen (kompressio eli puristus, koho, kylmä) mukainen toiminta muutaman päivän ajan.

Nilkkaa voi viilentää 20 minuutin jaksoissa vähintään tunnin välein, tukea ja kompressoida se sidoksella ja mahdollisuuksien mukaan pitää sitä koholla, jotta vammautuneeseen kohtaan ei pääsisi muodostumaan turvotusta.

Jalkaa voi käyttää normaalisti kivun sallimissa rajoissa. Mikäli nilkka on huomattavan turvonnut ja liikkuminen aiheuttaa huomattavaa ontumista, tulisi nilkka lastoittaa.

Lastoituksen tarkoitus on tehdä vahingoittunut kohta liikkumattomaksi tukevan esineen avulla. Lastoituksessa voi hyödyntää luonnonmateriaaleja ja omia varusteita, kuten sauvoja, telttakeppejä, makuualustoja tai oksia. Lastan tulisi olla niin pitkä, että se ylettyy yhden terveen nivelen yli.

Vahingoittuneen kohdan ja lastan väli kannattaa pehmustaa hyvin. Verenkiertoa pitää tarkkailla ennen ja jälkeen lastoituksen ja tarvittaessa löysätä sidosta. Tarkkailua varten varpaat ja sormet tulee aina jättää paljaaksi.

Näin Fystop neuvoo nilkan tukiteippauksen tekemisen:

Haavat

Haavan hoidossa oleellista on verenvuodon määrä. Suuret haavat voivat pahimmillaan vuotaa verta niin runsaasti, että potilas on vaarassa joutua sokkiin, joten runsaasti vuotava haava tulee tyrehdyttää mahdollisimman pian.

Haavaa tulee painaa välittömästi vähintään viiden minuutin ajan ja mikäli haava sijaitsee raajassa, tulee raaja nostaa sydämen tason yläpuolelle. Näiden toimien jälkeen suuri haava sidotaan painesiteellä.

Paineside tehdään asettamalla haavalle esimerkiksi sidetaitoksia, joiden päälle asetetaan siderulla tai jokin pieni esine painoksi, jonka tarkoitus on edesauttaa verenvuodon tyrehtymistä. Paino kiinnitetään esimerkiksi harsositeellä tai millä tahansa muulla tarvikkeella, kuten huivilla.

Retkeilyolosuhteissa painona voi käyttää vaikka tulitikkuaskia, puunkappaletta tai kiveä.

Jos haava vaatii ompelua, se pitäisi saada hoitoon kuuden tunnin sisään.

Palovammat

Osa palovammoista voidaan hoitaa myös erämaaolosuhteissa, kunhan niitä hoidetaan huolellisesti, vammat peitetään asianmukaisesti ja palovamman saaneen henkilön kivut pysyvät hallinnassa.

Tällaisia ovat ensimmäisen asteen palovammat ja toisen asteen palovammat, jotka kattavat korkeintaan viisi prosenttia kehon pinta-alasta. Aikuisella kämmenen laajuus sormet mukaan lukien on prosentin verran.

Ensimmäisen asteen palovammassa palanut iho on punoittava, kuiva, kosketusarka ja mahdollisesti turvonnut.

Toisen asteen pinnallinen vamma on hyvin kivulias. Palaneelle alueelle muodostuu tuntien kuluessa vamman syntymisestä rakkuloita.

Toisen asteen keskisyvän vamman alueelle muodostuu nopeasti rakkuloita. Palanut alue on aluksi kostea ja punainen, mutta myöhemmin se saattaa muuttua vaaleammaksi ja kuivemmaksi. Alueen tunto voi olla ympäröivää ihoaluetta heikompi ja vamma ei välttämättä ole erityisen kivulias.

Syvässä toisen asteen palovammassa koko verinahka on palanut ja palanut alue on punainen, mutta siinä voi olla vaaleampia alueita.

Kolmannen asteen palovamma vaatii parantuakseen kirurgista hoitoa. Palanut alue on useimmiten kuiva ja väriltään punertava tai kellanharmaa, mutta iho voi olla myös hiiltynyt.

Palovammaa viilennetään vedellä 20 minuutin ajan. Viilennys aloitetaan mahdollisimman nopeasti ja siihen kelpaa myös juomakelvoton vesi. Parasta on noin huoneenlämpöinen vesi, koska kylmä vesi altistaa hypotermialle.

Viilennys onnistuu joko valuttamalla vettä palaneelle alueelle tai upottamalla palanut kehon osa veteen.

Viilennyksen ja puhdistuksen jälkeen palovamma tulee peittää huolellisesti.

Infektoituneeseen palovammaan käytetään antiseptista palovammageeliä tai antibioottivoidetta. Mikäli kumpaakaan ei ole käytettävissä, voidaan ne korvata puhtaalla hunajalla tai sokerista ja pienestä määrästä juomakelpoista vettä tehdyllä tahnalla. Hunaja tai tahna levitetään steriiliin, tarttumattomaan sidokseen, jolla vamma peitetään.

Palovamman sidokset tulee vaihtaa aina, kun ne ovat kastuneet eritteestä läpi, mutta vähintään kerran päivässä.

Rakot ja hiertymät

Rakkoja retkeilijöille aiheuttavat useimmiten uudet tai huonosti istuvat kengät.

Rakkojen syntymistä voi ehkäistä estämällä tai vähentämällä niitä aiheuttavaa hankausta. Siksi kannattaa hankkia sopivat jalkineet, jotka eivät paina jalkaa miltään alueelta ja joissa jalka ei pääse liikkumaan, ja sisäänajaa ne ennen retkeä.

Rakoille ja hiertymille altistavat sekä jatkuva paine että jalan liikkumisen synnyttämä hankaus. Laadukkailla vaellussukilla voi vähentää ihoon kohdistuvaa hankausta ja auttaa ihon pysymistä kuivana.

Myös jalkojen ihon kunnosta kannattaa pitää hyvää huolta ja hoitaa esimerkiksi kovettumat jalkapohjista hyvissä ajoin ennen vaellusta.

Mikäli retkeilijä huomaa hiertymän syntymisen maastossa, ei hänellä useinkaan ole enää mahdollisuutta vaikuttaa kenkien istuvuuteen tai sukkavalintoihin. Tällöin hän voi estää rakon syntymistä teippaamalla hiertymiselle alttiit kohdat iholta ennakoiden tai viimeistään, kun iho alkaa punoittaa hankauksen takia.

Rakkolaastaritkin toimivat, mutta ne ovat paksumpia kuin teippi ja näin ollen hankalampia kiinnittää istuvasti esimerkiksi varpaiden väliin. Huonosti istuva rakkolaastari voi pahimmillaan aiheuttaa lisää rakkoja reunojensa ympärille.

Rakkojen hoitamisen tavoitteena on, että retki jatkuisi mahdollisimman mukavasti sekä ehkäistä rakon infektoituminen, helpottaa ihon paranemista ja ehkäistä uusien rakkojen syntymistä.

Puhkeamattoman rakon voi hoitaa kahdella tavalla. Rakon voi joko suojata sellaisenaan ja pyrkiä näin estämään sen puhkeaminen tai paheneminen tai punktoida neste pois rakosta.

Rakon punktoiminen on järkevää erityisesti suurten ja liikkumista haittaavien rakkojen kohdalla. Punktoinnin jälkeen alue suojataan lialta ja hankaukselta rakkolaastarilla tai muulla sidoksella.

Rakko punktoidaan joko steriilillä injektioneulalla tai neulalla, joka desinfioidaan esimerkiksi tulitikun liekissä punahehkuiseksi kuumentamalla tai desinfektioaineella. Kuumennetun neulan annetaan jäähtyä ennen rakon puhkaisua. Rakko puhkaistaan reunasta ja neste puristetaan kevyesti painaen ulos rakosta. Ihoa ei poisteta.