Lapissa asuville revontulet ovat talvisin arkipäiväinen – tai -öinen – näky. Monet kuitenkin haluavat etsiä kaikista vimmaisimpia taivastansseja, ja jotkut matkailijat pyrkivät paikalle nimenomaan revontulien perässä.
Entinen revontulitutkija ja aktiivikuvaaja Jouni Jussila kertoo, miten bongausharrastuksessa voi edetä (ja myös mennä liian pitkälle).
Revontulibongauksessa, aivan kuten muussakin elämässä, tuuri voi olla pienestä kiinni. Onnistumismahdollisuudet kuitenkin paranevat huomattavasti, kun tietää, mitä on tekemässä.
Entisenä revontulitutkijana, kameroiden asiantuntijana sekä aktiivisena bongarina ja kuvaajana Jouni Jussila tuntee revontulien metkut ja erilaiset bongaustyylit. Pohjoisen Polut pyysi häntä vinkkaamaan, miten revontuliharrastuksen voi aloittaa matalalla kynnyksellä ja millaisia rappusia pitkin hommassa voi edetä.
Satavarmaa niksiä ei voi antaa, koska sellaista ei ole olemassakaan.
– Revontulien kanssa on aina muistettava, että kaikki voi mennä pieleen. Niiden ihanuus on juuri siinä, etteivät ne toimi kuin kello, Jussila painottaa.
Askel 1: Katse pois kännykästä
Kun Jussila astuu talvella ulos kotoaan Oulussa, hän katsoo ensin, onko portailla lunta tai jäätä. Sen jälkeen hän katsoo ylös.
– Se on ensimmäinen asia, joka bongarin pitää muistaa. Täytyy katsoa taivaalle, hän neuvoo naurahtaen.
Tuurin todennäköisyys riippuu leveyspiiristä, pimeydestä ja pilvisyydestä. Jos majailee Oulussa tai sen pohjoispuolella, revontulet nousevat Jussilan mukaan pohjoistaivaalla melko ylös. Mitä etelämpänä on, sitä todennäköisemmin bongarin on syytä hakeutua paikkaan, jossa pohjoiseen on avoin näkymä. Kilpisjärven korkeudella taas täytyy katsoa jo varsin korkealle ja jopa etelätaivaalle asti, jos revontulet ovat lähteneet leviämään.
Käytännössä bongauksen ensimmäisellä askeleella ei siis Jussilan mielestä tarvitse turvautua netin ennusteisiin tai someryhmiin vaan esimerkiksi roskapussia viedessä käyttää omia silmiä – ja kohdistaa ne oikein, eli irti maanrajasta ja kännykästä.
Ykkösaskeleella voi vielä unohtaa valokuvaamisen. Revontulien ihailu paljaalla silmällä on stressitöntä puuhaa, ja sormetkin pysyvät lämpiminä.
Askel 2: Apua kaverilta tai toiselta harrastajalta
Jos haluaa lisätä revontulien näkymisen todennäköisyyttä, kannattaa lähteä kotipihaa tai roskakatosta kauemmas. Apua löytyy esimerkiksi sosiaalisesta mediasta: Jussila sanoo, että verkossa on monenlaisia ryhmiä, joista yksi suurimmista on Facebookin Revontulikyttääjät. Joukossa on sekä hurjasti asiantuntemusta ja kokemusta että ensikertalaisia, jotka etsivät vinkkejä esimerkiksi Lapin-lomailuun tai kyselevät, voisiko heidän senhetkisessä sijainnissaan olla mahdollisuuksia bongailuun tulevana yönä.
– Revontulikyttääjät on siitä mainio, että siellä on joka yölle oma ketju ja keskustelu sekä hyvin aktiivia ihmisiä, jotka seuraavat tilannetta, Jussila neuvoo.
Kukaan asiantuntija tai mikään palvelu ei voi luvata revontulia varmaksi. Ryhmän avulla saa kuitenkin vinkkejä siihen, kannattaako taivaalle katsoa tavallista tarkemmin ja mikä olisi todennäköisin sijainti revontulien näyttäytymiselle.
Kakkosaskeleella kuvatessa ei tarvitse tehdä kalliita kalustohankintoja. Jussila muistuttaa, että muutaman viime vuoden aikana markkinoille tulleissa kännyköissä on yleensä jo varsin kelvolliset kamerat myös pimeisiin olosuhteisiin ja käytännössä melkein millä tahansa järjestelmäkameralla pystyy kokeilemaan revontulien kuvaamista. Valotusajat ovat kuitenkin pitkiä, joten sekä kännykät että kamerat kannattaa tukea kunnolla paikalleen, mieluiten jalustaa käyttäen. Tuen avulla kuvista tulee tarkempia.
Askel 3: Matkasuunnitelmia ja suunnistamista
Kolmostasolla täytyy jo varautua matkantekoon ja ajankohtien tarkkailuun. Jussila muistuttaa, että esimerkiksi asutuskeskuksista on lähdettävä melko kauas, jotta pääsee oikeasti pimeään paikkaan vailla valosaastetta. Silloin myös ajoituksella ja ennakoinnilla on väliä: jos kotoa on kohteeseen tunnin ajomatka, on mälsää olla vielä ratissa tai jo kotimatkalla, kun taivasshow on parhaimmillaan.
Monissa somen paikallisissa revontuliryhmissä on listauksia paikoista, joissa revontulia on hyvä tarkkailla ja joissa voi tavata muita bongareita. Näin kylmää yötä ei tarvitse viettää ulkona yksin.
Muita hyviä lähteitä ovat Ilmatieteen laitoksen X-tili ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Ennusteiden avulla voi vaikkapa yrittää suunnitella tulevien retkiensä ajankohtaa sen mukaan, kuinka todennäköiseltä revontulien esiintyminen vaikuttaa. Esimerkiksi kuukausiennusteista voi tarkkailla Kp-lukua: mitä korkeampi se on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä taivaalla leiskuu.
– Pitkän ajan ennusteista on kuitenkin syytä muistaa, että ne ovat parhaimmillaankin suuntaa-antavia. Muuttujia on paljon, ja usein bongaaminen kaatuu pilvisyyteen, Jussila muistuttaa.
Yksi huomioitava asia onkin pilvisyys. Pilvikarttojen seuraaminen onnistuu esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen verkkosivulla. Myös somen ryhmissä kysellään ja ilmoitellaan ahkerasti, mistä löytyy selkeää taivasta.
Oli kamerana sitten kännykkä tai järjestelmäkamera, ominaisuuksiin ja säätöihin kannattaa tutustua sisällä lämpimässä. Kännykän yökuvausasetus toimii usein hyvin, mutta niin kännykät kuin kamerat kannattaa säätää manuaalisesti parhaiden tulosten saavuttamiseksi. Kuvan tarkentamista tähtiin tai valotusajan säätämistä on paljon helpompi käyttää, kun sitä ei tarvitse opetella ensimmäistä kertaa pimeässä ja kylmässä.
Askel 4: Ennusteisiin erikoistumista
Kun on aikansa turvautunut muiden osaamiseen, omakin taitotaso alkaa karttua. Harrastuksen edetessä mittareita voi opetella seuraamaan itse ja ymmärtämään, miten revontulet syntyvät ja mitä ilmiöiden taustalla on.
Näyttävimmät revontulet syntyvät, kun nopea aurinkotuuli tai Auringon koronan massapurkaus osuu maan magneettikenttään ja olosuhteet ovat otolliset. Seurattavia muuttujia on paljon: esimerkiksi auringonpilkut, Auringon purkaukset, koronan aukot ja aurinkotuulen nopeus sekä sen mukana kulkevan Auringon magneettikentän suunta.
Kuten missä tahansa muussakin harrastuksessa, harjoitus ja kokemus tekevät mestarin.
– Aurinko pyörii ympäri 27 päivää, joten jos jokin aktiivinen, revontulia aiheuttanut alue pysyy Auringon pinnalla pitkään, ennuste 27 päivän päähän voi olla jo melko varma. Jos muistaa, että viimeksi tällaisessa tilanteessa tuli hyviä revontulia, todennäköisesti niin käy seuraavallakin kerralla, Jussila kuvailee.
Treenata voi esimerkiksi seuraamalla Revontulikyttääjien keskusteluja tai SpaceWeather.comia. Jussilan mukaan keskusteluissa jaetaan tietoa esimerkiksi aktiivista auringonpilkkualueista, jotka voivat kieliä odotettavissa olevista purkauksista.
Parempia kuvia kaipaavan kannattaa pohtia vähintään parempaan kännykkään sijoittamista, jotta yökuvausominaisuudet ovat riittävät revontuliolosuhteisiin. Jos käytössä on järjestelmäkamera, suurimman parannuksen kuviin saa panostamalla oikeanlaiseen linssiin. Kaikista tärkeintä on linssin hyvä valovoima, jonka avulla saat kerättyä revontulien heikon valon nopeasti talteen.
Askel 5: Panostusta parametreihin
Tietotaidon karttuessa voi turvautua vain omaan osaamiseen, eli Facebook-ryhmät saa unohtaa – jollei sitten halua opastaa uusia innokkaita harrastuksen pariin, auttaa muita kuvaajia tai välillä päästä helpolla ja tarkistaa tilanteen nopeasti. Avaruussään seuraaminen onnistuu esimerkiksi SpaceWeather.comista tai Yhdysvaltain avaruussääennustekeskuksen kartoista.
Tietolähteissä on suorastaan runsaudenpulaa. Jussilan mukaan varsinainen data on käytännössä Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan tai Euroopan avaruusjärjestön tai yksittäisten tutkimuslaitosten tuottamaa, ja monet sivustot hyödyntävät sitä. Suomenkielisistä sivuista hän kehuu erityisesti Jere Jokisen ylläpitämää Jemma.mobia.
Jussila sanoo seuraavansa kolmea parametria: aurinkotuulen mukana tulevan Auringon magneettikentän eli interplanetaarisen magneettikentän voimakkuutta ja suuntaa, aurinkotuulen nopeutta sekä aurinkotuulen tiheyttä. Näistä tärkein on magneettikentän suunta. Puhutaan Bz-indeksistä, joka tarkoittaa interplanetaarisen magneettikentän pohjois–eteläsuuntaista komponenttia.
– Jotta Auringon hiukkaset aiheuttavat revontulia, interplanetaarisen magneettikentän pitää liittyä yhteen Maan magneettikentän kanssa. Kun Bz on negatiivinen, eli magneettikentän suunta on etelään, tämä liitos tapahtuu, ja hiukkasilla on mahdollisuus päästä Maan magneettikenttään. Mitä nopeammin ja enemmän hiukkasia tulee, sitä laajemmat revontulet ovat mahdollisia, Jussila neuvoo.
Parametrejä jatkuvasti seuraamalla oppii arvioimaan milloin, missä ja millaisia revontulinäytelmiä saattaa olla luvassa.
– Jos kaikki kolme parametria ovat iltapäivällä vaikka Jemma.mobin kuvaajissa punaisella, silloin tietää, että jossain vaiheessa pitäisi tulla revontulia.
Missä kuvaat revontulia? Pohjoisessa revontulet näkyvät välillä niin isosti, että riittävän laajaa objektiivia ei tunnu olevankaan. Silloin on oltavat lyhyen polttovälin laaja linssi, jolla näytelmään pääsee kiinni. Sen sijaan etelässä revontulet nousevat harvoin kovin ylös, joten pidemmällä polttovälillä voi saada hienoja panoraamakuvia. Myös kuvauspaikat kannattaa käydä etsimässä etukäteen, jotta kuvista saa entistä näyttävimpiä hienoissa maisemissa eikä valosaaste häiritse revontulien herkkiä värejä. Entä onko käytössä varmasti järjestelmäkamera, jolla saa hyvän kuvanlaadun myös hyvin heikossa valossa eli kohinattomia ja hyvälaatuisia revontulikuvia?
Askel 6: Optimoinnilla onnistumiseen
Revontulibongauksen olosuhteet voivat tehdä harrastuksesta joskus varsin kylmän. Jussila yrittää optimoida bongaustaan niin, että hän menee kuvauspaikalle vasta varttia ennen kuin revontulinäytelmä on parhaimmillaan.
– Suotta palelen jossakin useita tunteja odotellen, kun voin ajaa suoraan oikeaan paikkaan, ottaa kuvat kauneimmista hetkistä ja tulla takaisin kotiin. Aina tämä ei todellakaan onnistu, mutta yrittää kannattaa!
Moinen optimointi kuitenkin vaatii monen asian yhtäaikaista seuraamista ja revontulien käyttäytymisen ymmärtämistä. Aurinkotuulen mittareiden arvojen lisäksi Jussila seuraa esimerkiksi Oulun yliopiston erillisyksikön Sodankylän geofysiikan observatorion mittauksia pysyäkseen ajan tasalla taivaan tapahtumista. Erityisen oleellista on seurata Maan magneettikentän voimakkuuden muutoksia.
Asiantuntija ei siis kirmaa ulos heti, kun jotakin alkaa tapahtua.
– Kun magneettikentän voimakkuuden näkee kasvavan, energiaa kerääntyy sen sisälle ja sen täytyy joskus purkautuakin. Silloin tulee väkisinkin hyvin voimakas magneettikentän voimakkuuden putoaminen, ja se liittyy juuri siihen, että revontulet kirkastuvat.
Kasvuvaiheessa revontulet liikkuvat koko ajan kohti etelää. Jussila korostaa, että niin kauan kuin koko taivasta kuvaavissa all-sky-kameroissa etelässä kelluu revontulikaari, varsinainen voimistuminen on siltä illalta edelleen näkemättä.
– Silloin ei saa lähteä pois, jos varpaissa ja sormissa on suinkin vielä tuntoa jäljellä.
Jos kuvaamisen ottaa tosissaan ja rahaa riittää, järjestelmäkameran runkoon kannattaa Jussilan mielestä sijoittaa 2000–5000 euroa. Linsseihinkin uppoaa helposti tuhansia, jotta jokaiseen hetkeen löytyy sopiva. Lisäksi jos haluaa kuvata myös videota ja yksittäistä kuvista yhdistettyjä timelapseja, kameroita voi olla matkassa jopa kolme kerralla.
Askel liian pitkälle: Älä unohda huvia
Kuten moni muukin intohimo, myös revontulibongailu voi mennä liian pitkälle. Jussila huomauttaa, että jos bongauksesta tulee pakkomielle, öistä ja ajomatkoista tulee pitkiä eikä homma ole enää hauskaa.
– Jos koko ajan keskittyy ennusteiden seuraamiseen ja kuvaamiseen, hetkestä nautiskelu unohtuu. Kun suorittaminen jää päälle, alkaa menettää jotakin ilmiöstä.
Samoin saattaa käydä kuvaamisen kanssa erityisesti, jos kuvia ottaa muita kuin itseään varten. Jussila kertoo viime vuosina julkaisseensa Instagramissa vain yksittäisiä kuvia – siitä huolimatta, että koneella niitä on loputtomasti.
– Haluan edelleen kuvata ja ottaa hyviä kuvia, mutta en halua miettiä, mikä sopisi Instagramiin.
Jos tunnistaa itsessään suorittamisen merkkejä, on syytä palata ykkösaskeleen perusohjeeseen: katse irti kännykästä ja kohti taivasta. Pluspuolena tulee silloin sekin, että rauhallinen revontulien tuijottelu saattaa auttaa unohtamaan elämän muutkin suorituspaineet – ainakin hetkeksi.