Vinkki numero yksi: Luonnossa liikkuminen ei ole vaikeaa. Kun astuu ovesta ulos, on jo luonnossa. Kynnys on matalalla ja stressaaminen aivan turhaa.
Vinkki numero kaksi: Kannattaa lähteä kokeilemaan ja tutkimaan, mitä fiiliksiä luonnossa herää. Luonnossa liikkuminen on henkilökohtainen kokemus. Liikkumiseen kannattaa ottaa aikaa ja rauhassa katsella ja ihmetellä, ja jättää kilometrien laskeminen sikseen.
Näin ohjeistaa Suomen Ladun oululainen ulkoilulähettiläs, 23-vuotias Janka Mäkipää, vannoutunut luonnossa liikkuja.
– Kaikki vapaa-aika menee ulkona, hän kiteyttää harrastuksensa.
Intohimo on perheen yhteinen. Mäkipään ja Joonas Saleniuksen 2-vuotias Kaius on päässyt retkille vauvasta asti: ensin kantorepussa, sitten kantorinkassa ja nyt itsekin kävellen. Talvella osa matkasta taittuu pulkan kyydissä.
Lähimetsät ja -polut lapsen kanssa ovat kokeneen retkeilijän mielestä yhtä kivoja kokemuksia kuin vaativammatkin kohteet.
Ulkoilulähettiläs kertoo oman asenteensa luonnossa liikkumiseen muuttuneen kilometrien ahnehtimisesta ja suorittamisesta leppoisampaan tyyliin lapsen myötä.
– Aina ei kaikki mene niin kuin suunnittelee eivätkä kaikki retket ole kivoja. Välillä se on tympeääkin, kun on rakko kantapäässä tai eväät loppuvat. Silloin ajattelen, että tulipahan lähdettyä, sillä paras retki on kuitenkin tehty retki.
Mäkipää liikkuu ulkona ja luonnossa monipuolisesti: retkeilee ja polkujuoksee, lenkkeilee koiran kanssa, pyöräilee lapsen kanssa, hiihtää, metsästää, marjastaa, sienestää ja kerää villiyrttejä – aina vuodenajan ja sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu kivalta.
– Tykkään ajatuksesta, että eletään vuoden kiertokulun mukaan. Syksyisin uin Pyykösjärvessä siihen asti, että jäät tulevat. Avovesiuintia aloittelin viime kesänä ja talvisin käyn avannossa.
Kevättalvessa Mäkipäätä innostaa lisääntyvä valon määrä. Viime viikonloppuna hän kävi hiihtelemässä erämaaladulla ja helmikuussa siskon kanssa Inarissa liukulumikenkäilemässä ja tuntureita valloittamassa.
– Oulun seudulla on sekä ihanaa että kamalaa, että on tosi tasaista. Täällä on ihan mahtava pyöräillä, mutta polkujuostessa kaipaan välillä mäkiä, eri puolilla Suomea asunut liikkuja summaa.
– Täällä on myös paljon suomaisemaa. Tykkään soista tosi paljon.
Pois ihmisten maailmasta
Tällä hetkellä 31-vuotias oululainen Mikko Karjalainen, eli some-kanaviin retkiään kuvaava ja videoiva Mehtämikko on jo jossain kaukana Kaldoaivin erämaassa viikon hiihtovaelluksella.
– Yksin vapauden tunne vielä vain kasvaa. Ei tarvitse neuvotella eikä tehdä kompromisseja. Ihmisten maailmassa sitä vähintään alitajuisesti miettii, mitä muut ihmiset ajattelevat tai haluavat.
Vapaus tehdä niin kuin itse tykkää – se on se juttu, miksi Karjalainen erämaissa viihtyy. Siellä ei ole mitään ylimääräistä, saa elää hetkessä, stressi unohtuu. Hän syö, kun on nälkä ja nukkuu, kun väsyttää. Vaeltaja on riippuvainen vain itsestään, varusteistaan ja luonnosta.
– Vaikea sitä on selittää. Se pitää itse kokea.
Ihmisten maailma unohtuu viimeistään silloin, kun näkee kunnolla maiseman, Karjalainen miettii. Yleensä aika nopeasti.
Karjalaisen retkeilyinnostus syttyi Kilpisjärven kaamosvaelluksella uutena vuotena 2012.
– Siellä viimassa ja tuiskussa tajusin, että tämä on mun juttu ja tätä haluan tehdä. Aluksi liikuin kavereiden kanssa tai porukassa, nyt mieluummin yksin. Olen siirtynyt pois valmiilta reiteiltä ja poluilta sinne, missä ei kulje juuri muita.
Parhaiten vaeltajan mieleen ovat jääneet ne reissut, joilla kalasaalis on ollut mojova tai maisemat huikeita, ja toisaalta myös ne erilaiset kokemukset.
– Kun keli yllättäen menee huonommaksi ja tulee lumimyrsky. Jälkeen päin se kääntyy positiiviseksi, että siitäkin selvisi.
Jos vielä jostain, niin Mikko Karjalainen haaveilee kuukauden reissusta yksinään. Tai oikeastaan kahdesta reissusta: toinen kesällä ja toinen talvella. Ruotsi–Norja-akselilla näkisi paljon ja kuukauden aikana ehtisi liikkua isollakin alueella.
Turvallisesti talviretkelle
Aloittelijan kannattaa mennä merkitylle reitille, niin ei tarvitse jännittää eksymistä.
Ota evästä ja juotavaa mukaan.
Ota mukaan puhelin, johon kannattaa ladata maastokartta- tai retkikarttasovellus.
Lapsen kanssa retkeillessä huomioi lapsen päivärytmi, varaa mukaan vaipanvaihtotarvikkeet ja nälkäkiukun ehkäisemiseksi evästä sekä lapselle että vanhemmille.
Huomioi, että jos lapsi on kantovälineessä, hän tarvitsee enemmän vaatetta päälle kuin itse liikkuessaan. Taukoja varten voi ottaa viltin mukaan.
Kenkien tulee talvella olla lämpimät ja suojata märältä. Varrelliset kengät tukevat nilkkaa.
Kursseja ja järjestettyjä retkiä tarjoavat esimerkiksi Suomen Ladun paikallisyhdistykset. Retkikavereita voi kysellä Facebookin retkiryhmistä.
Vaativammille retkille hanki kestävät varusteet ja opettele käyttämään niitä etukäteen.
Erämaassa seuraa karttaa ja kompassia. Älä luota liikaa itseesi, suunnitelmiisi tai kaveriisi.
Porukan viimeistä ei saa koskaan jättää yksin.
Leiriydy riittävän aikaisin eli ennen, kuin olet liian väsynyt.
Vältä hikoilua, sillä hikisenä tulee kylmä, kun pysähtyy.
Viikon hiihtovaellukselle varustautuminen ei onnistu kokeneelta Mikko Karjalaiseltakaan ulkomuistista.
Koko koti kulkee perässä ahkiossa. Teltta on ehdoton varuste, sillä autiotuvalle ehtimiseen ei kannata luottaa. Kaksi makuupussia, kaksi makuualustaa. Retkilapiolle on käyttöä, kun vaikkapa lumimyrskyssä pitää rakennella suojamuuri teltan ympärille.
Vaatteissa Karjalainen arvostaa merinovillaa ja teknisiä materiaaleja sekä kerrospukeutumista. Ison taukotakin voi vetää kaiken päälle ja hupullinen kevyt hiihtotakki pitää tuulta. Lämpö pysyy alukerroksilla ja tuuli ulkopuolella päällimmäisillä. Kenkien ja käsineiden pitää olla ennen kaikkea lämpimät. Karjalainen tykkää huopavuorellisista saappaista.
Ruoanlaittoa varten bensakeitin on talvella varmin, lisäksi mukana kulkee termospullo ruoalle ja toinen juomalle.
– Juomaveden sulatan lumesta ja termarissa se pysyy sulana. Aamulla teen lounaan valmiiksi toiseen termariin.
Karjalainen muistuttaa, että talvellakin nestettä poistuu hien ja hengitysilman mukana, mutta janon tunnetta ei välttämättä tule. Yleinen virhe on se, että retkeilijä unohtaa juoda tarpeeksi.
Jatketaan vielä varusteista. Tulitikkuja pari askia tiiviissä pussissa ja eri paikkoihin pakattuna. Vessapaperia. Keväthangille 50-kertoimista aurinkorasvaa, aurinkolasit ja myrskylasit.
Ensiapulaukku ihmistä varten ja korjausvälineitä varusteille. Rautalangalla ja ilmastointiteipillä saa kiinnitettyä vaikka suksen repsottavan teräskantin, Karjalainen kertoo.
Erämaassa hän kulkee joko metsä- tai tunturisuksilla ja teleskooppi- tai umpihankisauvoilla. Suksen pohjaan kiinnitettävät pitokarvat auttavat ylämäissä.
Ja sitten se tekniikka: kännykkä ja varavirtalähteitä, gps-laite, pari otsalamppua.
Ensisijaisesti Karjalainen käyttää suunnistamiseen paperikarttoja ja kompassia. Tekniikka on vain tukena ja varana, sillä lumituiskussa ja pimeällä kartasta ei ole juuri apua.
Viimeisimpänä ja tärkeänä sekä fyysiselle että henkiselle jaksamiselle:
– Suklaata menee isot määrät. Suklaa ja nukkuminen auttavat myös harmitukseen.