Pitkospuiden jälkeen avautuu näkymä Kierikkikeskuksen kivikautiseen kylään. Pihalla käy jo vilske, sillä nyt vietetään ikivanhaa syysjuhlaa, muinaistulien yötä.
Keskelle historiallista miljöötä on saapunut noin viisikymmentä vierasta eri puolelta Suomea.
Yksi heistä on Kari-Pekka Hietala, joka on tullut perheensä kanssa paikalle Kontionlahdelta Pohjois-Karjalasta.
– Olen käynyt täällä aiemmin arkeologissa yleisökaivauksissa, nyt halusimme pientä seikkailua. Siksi tulimme tänne, hän kertoo.
Hietala ja Tianu Ntaba, 11, testasivat heti alkuillasta, millaista on meloa vanhalla ruuhella, joka on puun runkoon koverrettu vene.
Historian ja arkeologian harrastajana Hietala tietää, että yli 5 000 vuotta sitten eläneillä ihmisillä on ollut osaamista ja taitoa, jota enää ei liiemmin ole.
– Minulla on älyttömän iso kunnioitus niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat silloin eläneet. Millaisilla välineillä asioita on tehty ja millaisissa olosuhteissa on selvitty. Nyt me tarvitsemme gore-texit ja muut, hän naurahtaa.
Ruuhimelonnan jälkeen Tianu Ntaba odottaa pääsyä ampumaan jousella, joita kivikaudella käytettiin metsästämiseen.
Yön he viettävät yhdessä alueen asumuksista, jossa nukutaan noin 60 sentin levyisillä lavereilla.
– Vähän jännittää, koska siellä sisällä on tuli, Ntaba sanoo.
Jos olisi aikakone kivikaudelle
Kempeleläinen Tero Rasmus paistaa lettuja avotulella samalla kun hänen Elli-tyttärensä hioo kiveen reikää. Kivestä tulee koru, jonka voi pujottaa nahkanauhaan ja laittaa kaulalle.
Työn touhussa Elli Rasmus, 11, innostuu pohtimaan, miten kävisi, jos aikakone liikkuisi nykyhetken ja kivikauden välillä.
Mitä mahtaisi kivikauden ajan ihminen ajatella, tästä meidän ajastamme, jossa työtä tehdään koneilla ja tekoälykin ajattelee pian puolestamme?
– Heillä olisi varmasti hankaluuksia käyttää kaikkia nykyaikaisia vehkeitä. Hehän ovat tottuneet siihen, että kaikki tehdään käsin, Elli Rasmus kertoo.
Ellin kanssa pohdiskellaan sitäkin, jos aikakone kulkisi toiseen suuntaan, ja tässä ajassa elävä ihminen olisikin yllättäen keskellä kivikautta.
– Kyllä siellä tulisi toimeen, jos olisi ruokaa, mutta jos sitä pitäisi pyytää, niin olisi vaikeaa. Vaikka mukavuuksia ei olisi, siihen tottuisi ajan kanssa, Elli Rasmus tuumailee.
Hän arvelee, että kivikauden ihmisten elämä ei tuntunut hankalalta. He olivat tottuneet siihen, millaista heidän arkensa oli.
– Kun kaikki tehtiin käsin, niin nehän olivat koko ajan uusia keksintöjä.
Rummutus kutsuu kokolle
Tum-tum-tum-tum. Illan hämärtyessä ilman täyttää rummun kumiseva ääni.
Poronnahasta valmistettua rumpua soittaa kylän vanhin eli Pentti Kela. Rumpu on hänen omaa käsialaansa, joka on valmistunut kokeellisen arkeologian kurssilla.
– Työlästä oli, hän kuvailee työprosessia.
Kelan yllä on eläimen nahasta tehdyt vaatteet. Karvainen viitta lämmittää pään, selän ja jalat. Jalassa hänellä on tuohesta tehdyt tossut.
– Kivikaudella ihmiset pukeutuivat erityisesti hylkeennahasta tehtyihin vaatteisiin, sillä täällä asuneet ihmiset olivat taitavia hylkeenmetsästäjiä, Kela kertoo.
Yöllisestä rummutuksesta mieleen nousevat eri kulttuurien shamaanit ja se, mihin kivikauden ihmiset uskoivat.
Kierikkikeskuksen museolehtori Sami Viljanmaan ja teologian opiskelija Kukka-Maria Kupsalan mukaan on ilmeistä, että kivikaudella ihmiset uskoivat monitasoiseen maailmaan, jossa todellisen maailman lisäksi on ylinen ja alinen.
– Hautaustavoista ja siitä, että hautoihin on saatettu laittaa arvokkaitakin esineitä, voi päätellä, että kivikaudella on uskottu tuonpuoleiseen elämään, Viljanmaa sanoo.
Rumpua soittava Pentti Kela on eläkkeellä oleva arkkitehti, joka harrastaa arkeologiaa.
Hän tuntee Kierikkikeskuksen läpikotaisin, sillä on ollut mukana sen toiminnassa vuosia. Ei ihme, että puhetta alueen rakentamisesta ja historiasta riittää. Erityisesti asumukset ja niiden rakenteet ovat hyvin hallussa.
– Valtaosa asumuksista ovat olleet kahden majan yhdistelmiä eli ikään kuin paritaloja, joiden välillä on käytävä. Lisäksi olemme kaivaneet esille 6–5 majan asumuksia, jotka ovat kuin rivitaloja, hän kertoo.
Kivikaudella majoitukset ovat olleet nykyihmisen silmissä karuja.
Asumusten seinustoja kiertävät puiset laverit, joissa ihmiset voivat nukkua, ja keskellä asumusta on tulisija, joka antaa lämpöä ja mahdollisuuden valmistaa ruokia.
– Asumukset ovat riittävän korkeita, jotta savu nousee ylös ja katso, kattojen molemmissa päissä on reiät, josta savu pääsee ulos tuulen suunnasta riippumatta, Kela jatkaa.
Nyt elokuun viimeisenä yönä asumusten tulet sytytetään jälleen. Tulet antavat lämpöä ihmisille, jotka käyvät nukkumaan makuupussisessaan porontaljojen äärellä.
Yövyttäjien tehtävänä on valvoa läpi yön ja huolehtia, että tuli palaa aamuun asti.
Muinaistuli varoitti vaarasta
Puoli yhdeksältä illalla väki kokoontuu risuista tehdyn kokon ympärille.
Yövyttäjät Hanni Airikka ja Anne Kallatsa sytyttävät kokon tuleen, ja pian harmaan savun seasta iskevät oranssikeltaiset lieskat.
Ilmassa tuoksuu savu, ja tasainen rummutus yhdistyy palavien oksien ritinään: muinaistulet ovat syttyneet.
– Kivikaudella muinaistulet kertoivat vaarasta. Kun ne sytytettiin rannoille, seuraavassa kylässä osattiin varautua uhkaavaan vaaraan. Tuli näkyi kauas, joten siksi se oli parempi keino kuin ääni, Kela selittää.
Yleisöistä kuuluu huuto: kivikautinen valokuitu. Ihmisiä naurattaa.
Vaarasta kertoneet muinaistulet muuttuivat myöhemmin merkkivalkeiksi merenkulkijoille.
Rannalla palava kokko auttoi suunnistamaan takaisin kotisatamaan. Sittemmin muinaistulet ovat muuttuneet venetsialaisiksi, joilla juhlistetaan kesän loppumista ja syyskauden alkajaisia.
– Muinaistulet ovat lähtöisin Itämeren rannikkokaupungeista, ja se on ollut tapa kokoontua rennosti yhteen. Nyt muinaistulet symboloivat myös Itämeren suojelun tärkeyttä, Sami Viljanmaa sanoo.
Aamu valkenee joutsenten lauluun
Illan juostessa kohti puolta yötä muinaiskylä hiljenee. Nuotiopaikkojen tulet loistavat pimeässä ja ihmiset vetäytyvät yöpuulle.
Pihalla telttojen vetoketjut sulkeutuvat. On pimeää, ja paksu villapaita makuupussin sisällä ei ole liikaa.
Vielä ennen unta teltan läpi kuulee, kuinka puheensorina jatkuu pitkälle yöhön.
Yön jälkeen lintujen moniääninen laulukonsertti alkaa viiden aikaan aamulla. Iijoen päällä on kevyt usva ja taivaalla loistavat hennot sinisen ja vaaleanpunaiset sävy.
Aamun upein näky ovat matalalla lentävät joutsenet, joiden siipien lehahdus rikkoo hetkeksi varhaisaamun hiljaisuuden.
Muinaistulet ovat sammuneet. On aika lähteä kotiin ja toivottaa syksy tervetulleeksi.