Kymmeniä vuosia Oulun vesiä kyntänyt Reijo Nyman hyrskäyttää dieselin käyntiin ja suuntaa Ahava-veneen keulan Hietasaaresta kohti Hartaanselkää ja Toppilansalmea.
Kyydissä on myös pitkän linjan merenkävijä Timo Liikanen. Molemmat ovat ennen kaikkea purjehtijoita, mutta moottorillakin on tullut seilattua, kuten nyt Ahavalla.
Haluamme selvittää, millainen merikaupunki Oulu oikein on mereltä päin nähtynä. Tuon tuosta kuulee moitteita, ettei merikaupunki ole tarpeeksi merellinen.
Kohteen nimen saat napauttamalla merkkiä.
Toppilansalmi on portti merelle
Toppilansalmi on ollut Oululle vuosisatoja tärkeä merellisyyden portti. Siellä sijainneen sataman kautta vietiin aikanaan tervaa ja puuta maailmalle valtavia määriä, ja vastavuoroisesti tuotiin siirtomaatavaraa ja muita hyödykkeitä.
Nyt satama on historiaa ja salmen rannat täyttyvät taloista.
Liikanen ja Nyman näkevät Toppilansalmen roolin edelleen keskeisenä merellisyydestä puhuttaessa.
Salmessa on jo toista sataa venepaikkaa ja lisää on tulossa jopa 300, kun Ranta-Toppilan venesatama valmistuu salmen merenpuoleiseen suuhun.
– Se on hyvä vierasveneille, kun on suora yhteys mereltä, Liikanen toteaa.
Muutakin merellisyyteen liittyvää toimintaa Toppilansalmeen mahtuisi.
– Se on suuri mahdollisuus, kun vain löytyisi toteuttajia, Liikanen sanoo.
Ohitamme vuokraristeilyjä tarjoavan Oulu-laivan ja sotahistoriaa huokuvan hinaaja Alpon, joka oli mukana Normandian maihinnousussa toisessa maailmasodassa vuonna 1944.
Saarten helminauha
Toppilansalmi jää taakse ja edessä avautuu meri. Se näyttää rauhalliselta. Aurinko paistaa, keli on melko tyyni ja mainingit matalia.
Vaan mitäpä Oulun merellä on tarjota veneilijöille ja muille merellisyyttä kaipaaville? Ainakin joukko saaria eri puolilla ulappaa. Ne näyttävät kuin helmiltä ketjussa veden sineä vasten.
Niistä lähin on useammasta pienestä hiekkasaaresta koostuva Hermanni, joka näkyy hyvin Nallikarin rantaankin.
– Suosittu retkikohde ollut aina, Nyman toteaa.
Hermanniin voi kohtuullisen helposti meloa kanootilla hyvässä säässä, soutuveneelle reilun parin kilometrin ”legi” taitaa olla turhan pitkä. Isommilla paateilla rantaan on mataluuden vuoksi hankala päästä, mutta veneen voi jättää lähelle ankkuriin ja kahlata maihin.
Harva käy Kraaselissa
Nyman kääntää Ahavan keulan kohti pohjoista, jossa vastaan tulee Pateniemen ranta. Entiselle saha-alueelle on noussut arvotaloalue, joista osalla on entisen sahan peruina oma satama. Siihen pääsee isommillakin veneillä.
Sekä Liikanen että Nyman ovat olleet aikoinaan Pateniemen sahalla töissä. Sahan historiasta kertovat alueen edustalla pohjassa makaavat proomut, jotka toimittivat aikoinaan aallonmurtajan virkaa.
Pateniemen edustalla köllöttää Kraaseli. Myrskylläkin suojaisan saaren kupeeseen pääsee melkein kaikenlaisilla veneillä, mutta se ei ole miesten mukaan veneilijöiden mieleen, koska siellä ei ole laitureita.
– Väkeä käy Kraaselissa vähän, Nyman sanoo.
Pusikoituneessa ja metsittyneessä saaressa on joskus ollut lehmiä, jotka ovat pitäneet kasvustoa kurissa. Erakonkin siellä tiedetään asustelleen.
Monien veneilijöiden mielestä Kraaselin ja muidenkin saarten hyödyntäminen onnistuisi paremmin jo pelkästään sillä, että rantoja ja pusikoita raivattaisiin, vaikka sitten eläinvoimin.
– Rantaan saisi venepaikkoja, Liikanen toteaa.
Kraaselin poikki on aikanaan kaivettu väylä, jonka nimi on kartoissa Sudenväylä. Puhekielessä se on vääntynyt Suenväyläksi.
Liekö väylä saanut nimensä ruoppaajastaan, jolla on karjalainen tausta, Liikanen pohtii.
Kohti Kropsua
Ajamme Suenväylän kautta, suuntaamme lännemmäksi. Väylän suulla uiskentelee parvi isokoskeloita, siellä täällä lentelee rantasipejä vedenpintaa viistellen.
Miehet muistelevat, millaisia kokemuksia itselle ja muille veneilijöille on näiltä vesiltä kertynyt. Purjehtijat ovat yhtä isoa perhettä.
Kiviniemen kalasatama jää oikealle, kohta myös Virpiniemi. Hienoja paikkoja palveluineen ja aktiviteetteineen meren äärellä.
Otetaan suunta kohti Kropsua. Siellä on päivätupa, nuotiopaikka, vessa ja vanha majakka.
– Hyvä paikka rantautua, mutta laituri on pieni, Nyman sanoo.
Joskus Kropsussa on ollut isompi laituri, mutta sen hajotti myrsky.
Korkeatörmäisen saaren rannat ovat kuitenkin sen verran syvät, että ainakin pienemmillä moottoriveneillä voi ajaa rantaviivaan kiinni. Yksi veneilijä näyttääkin niin tehneen.
Ajamme kohti viime kesänä uusittua laituria. Lähempänä käy ilmi, että se on täynnä. Siihen riittää tällä kertaa kolme venettä.
– Jos saarissa olisi enemmän ja isompia laitureita, se parantaisi niiden käyttömahdollisuuksia, Liikanen pohtii.
Kropsuun nousu ei nyt onnistu. Harmi, sillä saari näyttää hienolta. Siispä jatkamme matkaa.
Kohta oikealle jää Hiuvet. Siellä on useita yksityisten omistamia mökkejä ja veneille peräpoijupaikkoja, joihin kiinnittyä.
– On ollut puhetta veneilyseuroissa, että sinne olisi hyvä saada laituri. Suojaisa paikka, Liikanen mainitsee.
Tarkkana matalissa vesissä
Vedet alueella – niin kuin Oulun edustalla yleensäkin – ovat matalia, joten ajamisen kanssa saa olla tarkkana. Apuna ovat digitaalitekniikkaa käyttävät merikartat ja kaikuluotain, joka ilmoittaa veden syvyyden. Ne helpottavat kulkua.
Kun digikartassa näkyy valkoista, se tarkoittaa tarpeeksi syvää vettä. Kaikuluotain vahvistaa havaintoja. Syvyyslukemat vaihtelevat vajaasta parista metristä reiluun kymmeneen metriin. Ja tietysti pitää katsoa myös merimerkit, jotka viitoittavat merellä kulkijan tietä.
Suuntaamme kohti Löyhää. Hietakarissa näkyy yksityisten mökkejä. Sen kohdalla pysäytämme veneen selälle ja juomme kahvit. Taukopaikalle näkyy joukko Iissä pyöriviä tuulivoimaloita. Samalla suunnalla on Röyttä, jota monet pitävät seudun veneilykohteiden kärkenä, vaikka senkin palveluissa olisi toivomisen varaa.
Mikä Oulun merialueella on veneilijän mielestä parasta?
– Kesä, Nyman vastaa.
– Kesällä pystyy purjehtimaan yötä päivää. Etelässä on kesälläkin öisin pimeämpää, hän vertaa.
Hyvää on myös se, että merialueella sentään on aavaa maisemaa täplittävä saaristo, vaikka onkin vaatimattomampi kuin monissa muissa rannikkokaupungeissa.
Kareja toisensa perään
Etelätuuli yltyy ja aallokko keinuttaa Ahavaa reippaammin. Ajelemme kohti Kotakaria ja Pensaskaria. Niissäkin näkyy mökkejä.
Isoilla veneillä ei ole asiaa lähelle saarten rantaa, mutta poijupaikkoja löytyy.
Hailuoto häämöttää etelän puolella, lautat kuskaavat autoja ja väkeä molempiin suuntiin.
Aallokko alkaa olla liki metristä kun ajetaan ohi Laitakarin, jossa on vanha puinen majakka, ilmeisesti 1800-luvun peruja. Lähestymme pientä Saapaskaria etelän kautta. Metsähallituksen omistamassa saaressa on kolme mökkiä.
Väylä Saapaskarin laituriin on ahdas, ja lähestymissuunnan pitää olla oikea, ettei karahda kiville. Maalle on laitettu pari viittaa, jotka osuttavat oikeaan linjaan. Pääsemme laituriin.
– Saapaskarissa on paljon hämähäkkejä, Liikanen sanoo, ja pian käy ilmi, ettei puhu pehmoisia.
Saapaskari on hieno paikka
Satamassa on toinenkin vene. Se on Olli Veikkolan, joka omistaa yhden mökeistä. Oulunsalossa asuva Veikkola on käynyt Saapaskarissa lapsuudesta saakka. Mökin hän on osti vuonna 1995.
– Hieno paikka. Harvinainen Perämerellä, kun on saaressa satama, Veikkola toteaa.
Hyvää on myös se, ettei Saapaskarissa ole sääskiä eikä punkkeja.
Oulun saaristo on hieno omalla tavallaan. Vertailukulmaa Veikkolalla löytyy vaikkapa Turusta ja Ruotsin Korkealtarannikolta.
– Ne ovat erilaisia, ja siellä on paljon ihmisiä.
Seurana Veikkolalla on Saapaskarissa jämtlanninpystykorva Roope. Hirvikoiraa kiinnostavat saaressa kuitenkin jänikset.
Juomme laiturilla toiset kahvit ja jätämme Saapaskarin. Ruoriin asettuu nyt Liikanen.
– Kun ennen lähti Saapaskarista, oli Tuomiokirkon torni ainoa merimerkki, josta ottaa suuntaa, Reijo Nyman muistelee.
Varjakka voisi olla helmi
Liikanen kääntää keulan kohti Varjakkaa. Ohitamme Kyrönkarin. Tuuli yltyy navakaksi, meri kertoo miksi se on meri. Rouheat aallot keikuttavat venettä, vesi pärskyy yli ohjaamon, mutta Ahava kyntää ulappaa kuin ei mitään. Pahempiakin kelejä on nähty.
Varjakan saari näyttää merelle päin metsäisen autiolta, mutta kätkee sisäänsä helmen. Tai siitä voisi tulla helmi, jos vanhan sahayhteisön rakennuksille löytyisivät ostajat, jotka kunnostaisivat ne, ja alueelle syntyisi matkailua palvelevia yrityksiä. Oulun kaupunki on kaupannut taloja jo pitempään.
Mantereen puolella Varjakassa on iso ja hyvä satama, rannalla on myös joitakin palveluja.
Saaren parempi hyödyntäminen vaatisi laituria, jonka perään veneilijät ovat kyselleet. Ehkä sellainen joskus rakennetaan.
Saaresta on tulossa väkeä pois kuuluisalla kapulalossilla. Muuten ei pääse, jos ei ole venettä.
Teollinen sisääntulo
Liikanen kiepauttaa Ahavan ympäri salmessa ja otamme suunnan takaisin kohti Oulun satamaa ja edelleen Seelaria.
Sataman kantilta lähestyttäessä Oulu näyttää valtavalta teolliselta integraatilta satamarakenteineen ja Stora Enson tehtaineen. Veneväylä kulkee satama-alueen läpi ja aivan tehtaan kyljestä.
Näkymä ei oikein ole omiaan toivottamaan vieraita tervetulleeksi. Mutta kun ajamme ohi tehtaan ja kaupungin profiili alkaa näkyä, se palkitsee tulijan. Oulu on oikeastaan aika komea Rommakonselältä katsottuna. Eikä navakka merituuli yllä suojaisaan suistoon.
