Hil­jai­nen pieni tunturi

Metsäautotien varresta lähtee pusikkoinen polku. Se kulkee risuisessa talousmetsässä.

Noin puolen kilometrin kohdalla maisema muuttuu.

Kun astutaan luonnonsuojelualueen sisäpuolelle, metsä vanhenee silmissä. Risut vaihtuvat vanhoihin käppyräoksaisiin havupuihin ja hopeanharmaisiin keloihin.

Olemme saapuneet Aalistunturille.

Korkein huippu

Kolarin kunnassa sijaitseva Aalistunturi kohoaa 372 metrin korkeuteen ja on ympäristönsä korkein huippu.

Vaaramainen tunturi ja sen lähiympäristö muodostavat vajaan tuhannen hehtaarin kokoisen luonnonsuojelualueen. Virallisesti suojelualue on vasta perusteilla, mutta aluetta on pidetty käytännössä suojeltuna jo parin vuosikymmenen ajan.

Aalistunturilla reittivalinnat eivät tuota vaikeutta.

Voi kiivetä tunturin huipulle, tai suunnata tunturin alalenkille, joka on käytännössä hiekkatietä suojelualueen ulkopuolella.

Polku Vähävaaran parkkipaikalta tunturin laelle on kivikkoinen, mutta hyvin kuljettavissa. Normaalikuntoinen pystyy kulkemaan reitin vaivatta, sillä nousu ei ole jyrkkä.

Näkymät Ylläkselle saakka

Kuumana kesäpäivänä reitillä saa kulkea rauhassa. Vain paarmat seuraavat kannoilla.

Aalistunturilla on vain vähän kävijöitä. Metsähallituksen Luontopalveluiden arvion mukaan retkeilijöitä käy vuoden aikana joitain satoja. Se näkyy myös maastossa. Polut näyttäisivät erilaisilta, jos retkeilijöitä olisi tuhansia.

Edessä aukeaa pieni rinnesuo. Tupasvilla kukkii.

Metsähallituksen luonnonsuojelun asiantuntija Markku Pernun mukaan suon yli laitettaisiin pitkospuut, jos kävijöitä olisi enemmän. Nyt maa on niin kuivaa, että yli pääsee helposti.

Polku nousee koko ajan ylemmäs ja maisemat muuttuvat sitä mukaa.

Puut pienenevät. Osalta tykky on katkonut latvat.

Takana näkyy viereinen Aalisjärvi. Hetken päästä myös Pasmajärvi pilkottaa pohjoisessa.

Tasaiselta kalliolta maisema aukeaa vaarojen yli horisonttiin. Sää on kirkas ja Yllästunturi näkyy himmeänä huippuna taivaanrantaa vasten.

Vaikka ympärillä on koskematonta luontoa, polun varrella näkyy ihmisen jälki. Polkupohja on ajettu mönkijällä ja renkaat ovat kuluttaneet kasvillisuutta.

– Sammalpeitteellä on kestänyt kauan kasvaa kalliolla. Mönkijällä ei vaadita kuin yksi pyyhkäisy pilaamaan se, Pernu miettii.

Metsäkiista ja kansallispuistohanke

Viime talvena Aalistunturin alueesta uutisoitiin laajasti.

Metsähallitus suoritti ylispuiden poistoa ja harvennushakkuita luonnonsuojelualueen ulkopuolella.

Aktivistit yrittivät estää hakkuut, sillä alueelle on tehty esitys Aalistunturin kansallispuiston perustamisesta. Se ei ole edennyt.

Lapissa on viime vuosina ollut useita kansallispuistohankkeita, mutta toistaiseksi niistä vain yksi on toteutunut. Sallan kansallispuisto perustettiin vuonna 2022.

Länsi-Lapin alueella on Aalistunturin lisäksi kaksi esitystä: Miekojärven kansallispuisto ja Lounais-Lapin erämaa.

Ylä-Lapissa kansallispuistoa ehdotetaan Inarijärvelle ja Utsjoen läntisille tunturialueille.

Enontekiön Käsivarteen ja Posion Korouomaan kaavaillut hankkeet ovat kaatuneet.

Pieni punainen tupa

Puolen tunnin nousun jälkeen saavutaan Aalistunturin huipulle. Siellä on palovartijan tupa.

Vanha tupa on pieni ja auringon sisältä lämmittämä. Vaikka oven yllä lukee autiotupa, maja on nykyään päivätupa, eli sitä ei ole tarkoitettu yöpymiseen.

Tuvan omistaa Metsähallituksen Luontopalvelut, mutta sen huollosta vastaa Pasmajärven kyläyhdistys.

Vieraskirjassa edelliset merkinnät ovat juhannukselta. Vuosien ajan ihmiset ovat kivunneet tuntureiden laelle juhlistamaan yötöntä yötä ja Aalistunturilla perinne näyttää jatkuvan – kuitenkin ilman kokkoja.

Ennen tuvalla päivystettiin metsäpalojen varalta. Korkealta savun huomasi parhaiten.

– Vanhat metsät ovat paloherkkiä alueita, sillä täällä on paljon kuivaa ja kuollutta puuta. Monet metsät ovat palaneet tuhansien vuosien saatossa.

Syttymiseen ei tarvita kuin salamanisku, mutta Pernun mukaan Aalistunturin metsissä ei näytä aikoihin sattuneen paloa.

Pihalla on nuotiopaikka ja penkit. Kauempaa löytyy pieni ja siisti huussi.

Etelässä näkyy Laukkujärvi, jonka pohjoispuolella tehtiin viime talven hakkuut.

Tuvan alue on siisti eikä roskia näy. Pieniä nuotiota on kuitenkin tehty ympäri lakea. Nuotiot vahingoittavat kallioluontoa.

– Kalliolla kasvaa jäkäliä, sammalia ja leviä. Lämpö rappauttaa kallion ja se lohkeilee, Pernu kertoo.

Kympin arvoista metsää

Aalistunturin suojelualueesta noin puolet on boreaalista luonnonmetsää. Loput alueesta on aapasoita.

Tuvan takana aukeaa näkymä Kuusi-Häimi nimiseen vanhaan metsään, jonne seuraavaksi laskeudumme.

Tuore kangasmetsä on mustikan varpujen peitossa. Kimpussamme ovat kaikki mahdolliset ötökät.

Luontotyyppien arvioinnissa käytettävän asteikon mukaan Pernu arvioi vanhan metsän olevan kympin arvoinen eli paras mahdollinen.

– Täällä ei näy hakkuualueita, korkeintaan ollut joskus poimintahakkuita. Metsästä löytyy myös lahopuuta. Tämä on koskematonta luonnonmetsää, hän perustelee.

Luonnonmetsä on sattumanvaraisesti kasvanutta ja paikalle ominaista.

– Sitä, mitä luonto on kasvattanut.

Korkeuden takia tunturin alueella ei ole ollut koskaan järkeä tehdä metsätaloustoimia ja luonto on säilynyt.

Pian virallistettuna luonnonsuojelualueena se säilyy edelleen.

– Onhan luonnonsuojelualueiden tarkoitus säilyttää ja turvata alkuperäistä luontoa tuleville sukupolville, Pernu kiteyttää.

Luontoarvot puhuttavat

Luonnon monimuotoisuudesta ja sen säilyttämisestä puhuttaessa mainitaan usein luontoarvo. Termillä on monta tulkintaa.

Usein luontoarvolla tarkoitetaan mitattavaa asiaa. Se ilmentää tällöin suojelun tärkeyttä ja toisaalta menetyksen suuruutta.

Taloudellisesta näkökulmasta on painotettu tarvetta määrittää luonnon tarjoamille palveluille hinta, rahallinen arvo päätöksenteon tueksi.

Osa näkee luonnon arvokkaana itsessään, jolloin minkä tahansa luonnonmukaisen tilan muuttamisen ajatellaan heikentävän luontoarvoja.

Millaisia luontoarvoja Aalistunturilla sitten on? Henkilökohtaisesti Pernu ei puhuisi luontoarvoista tällaisessa paikassa, vanhan koskemattoman metsän siimeksessä.

– Mikä täällä ei olisi sellaista, jolla ei olisi luontoarvoa? Kaikki kuuluu tänne paitsi me ja Hornetit, Pernu miettii samalla, kun hävittäjien jyrinä täyttää taivaan.

Mekin kuulumme tänne tietyllä tavalla, muttemme ehkä nykyisissä varusteissa hyttysverkot päässä ja älylaitteet kädessä.

Palaamme tunturin alalenkkiä pitkin takaisin ja Aalistunturin koskemattomat metsät jäävät taakse.