Alle riittävän pitkä pätkä pakkasia, mutta niukasti lunta.
Silloin suoretkeily on parhaimmillaan.
Näin sanoo Mikko Halvari, joka retkeili Litokairassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin rajalla marraskuussa.
Jalkaisin kulkeminen on helppoa ja lumi nirskuu askelten alla. Matka taittuu nopeammin kuin metsässä. Heinät ovat saaneet kristallikuorrutuksen. Jäätynyt kuntta on paikoin pehmeä ja upottaa askelen alla.
Avaruus aukeaa ympärillä joka suuntaan, näkymää on kilometrien päähän. Aurinko kilottelee horisontissa.
Kirkkaan päivän valo ja yön rauhoittava pimeys muodostavat vahvan kontrastin: päivällä aurinkolaseille on tarvetta mutta yöllä ilman otsalamppua näkee taivasta vasten juuri ja juuri jotain.
Koskematonta luontoa ilman muita ihmisiä
Sulan maan aikaan täällä olisi todella märkää, paljon pieniä lampiakin. Lumessa taas voi kulkea, mutta kävellen se hidastuu paarustamiseksi.
Jäisen ja lumisen maan aikaan suolla liikkuja ei jätä itsestään pysyviä jälkiä herkkään luontoon.
Kulkeminen jääkannella tuntuu hämmentävältä, kun tietää, kuinka erilaista kaikki on kesällä. Ei tästä silloin mentäisi.
Avaralla alueella tuulenvinkka pääsee puhaltamaan, joten siihen on syytä varautua.
Litokairan luonnonsuojelualue sijaitsee kolmen kunnan alueella. Eteläosat ovat Pohjois-Pohjanmaata, Pudasjärven ja Iin kuntien aluetta ja pohjoisosa sijaitsee Lapissa, Ranuan kunnan alueella.
Litokaira on pääosin luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Alue kuuluu soidensuojeluohjelmaan sekä Natura 2000 -suojeluohjelmaverkostoon. Metsähallitus haluaa vaalia alueen erämaisuutta jatkossakin, sillä Litokaira on suurin yhtenäinen luonnontilaisena säilynyt suometsäerämaa napapiirin eteläpuoleisessa Euroopassa.
Kansallispuisto Litokaira ei sen sijaan ole.
Ei, vaikka Kansallispuistokomitean mietintö jo vuodelta 1976 sellaista ehdotti, silloin nimellä Iso-Äijönsuon ja Lapiosuon kansallispuisto. Mietinnössä aluetta pidettiin erämaaluonnon kannalta yhtenä Suomen merkittävimmistä alueista.
Komitean lausunnoilla on ollut vahvaa painoarvoa, kun kansallispuistoja on Suomeen perustettu, mutta Litokaira on niitä harvoja poikkeuksia, joille statusta ei ole myönnetty.
Litokaira sopii retkikohteeksi erämaista rauhaa ja koskematonta luontoa arvostavalle, jolla retkeilyn perustaidot ovat hyvin hallinnassa.
Erämaista rauhaa suolta hakee myös Halvari. Paikkaa, jossa ei olisi ketään muuta.
Ja jossa voisi nähdä revontulia ja pilkkiä.
Lyhyt valo, pitkä pimeä
Marraskuisella kahden päivän retkellään Litokairaan Mikko Halvari ei kohdannut ketään muita. Jostain kuului metsästäjän aseen laukaus, kerran Hornet lensi yli.
Alkutalvesta Litokairassa liikkuu linnustajia, talvisin hiihtäjiä. Kevät on pilkkijöiden suosikkiaikaa.
Litjon autiotuvan vieraskirjan mukaan edellinen majoittuja oli yöpynyt Halvaria kymmenen päivää aikaisemmin.
Marraskuussa valoisa aika on lyhyt, pimeä pitkä.
– Järjettömän pitkä, Halvari sanoo.
Pimeässä oli oma, jännä rauhansa. Jäätyvät puut napsahtelivat ja suolampareet lauloivat.
– Rallin kanssa söimme ja pötköttelimme. Luin vieraskirjaa, joka alkoi vuodesta 2005 ja löysin merkinnän, kun vuonna 2007 olin käynyt siellä edellisen kerran. Lämmitin kämppää ja tein puita.
Majapaikkaansa Halvari kehuu hyvin varustelluksi, vaikkakaan isokokoinen kämppä ei juuri lämmennyt pienellä kamiinalla. Talvimakuupussi oli tarpeen, kun sisälämpötila laski yön aikana kymmenestä nollaan.
Revontulet eivät tällä kertaa näyttäytyneet, mutta aamun tähtitaivas ihastutti.
– Tuli etuoikeutettu olo, että on tällaisia kämppiä ja koskematonta luontoa.
Soita, ja lisää soita
Mikko Halvari kulkee luonnossa ympäri vuoden, tekee päiväretkiä ja parin päivän retkiä sekä vuodessa jonkun pitemmänkin matkan. Talvisin hän nauttii vapaalaskusta.
Joskus hän liikkuu yksin, joskus perheen kanssa, joskus kalakavereiden kanssa.
Soilla hän on kulkenut Litokairan lisäksi muutenkin, käynyt polkujuoksemassa Simossa Martimoaavalla sekä hiihtämässä ja kävelemässä Kuusamossa Keroharjun alueella.
Viimekesäinen kalareissu Tuntsan erämaahan vei hänet Värriöjoen viereiselle suolle.
– Se oli raskas rupeama. Kulkemiseen meni päivä, kun seuraavana päivänä kuivia pitkin palatessa matkaan kului pari tuntia, Halvari kertoo.
Riisitunturin rinnesuot hän haluaisi nähdä sekä käydä Martimoaavalla rauhassa. Ruotsin puolella kiinnostaa Mudduksen kansallispuisto.
Ja Litokaira, uudelleen.
– Ehkä lasten kanssa, Halvari miettii mahdollisia 8- ja 10-vuotiaita retkiseuralaisiaan.
"Suuren kokonsa, vaikeakulkuisuutensa ja vaikean saavutettavuutensa vuoksi Litokaira on sitkeästi kestänyt ihmisen yritykset muokata ja hallita ympäristöään. Niinpä se onkin säilynyt aitona erämaana, erämaana omasta voimastaan, eikä pelkästään ihmisen hyväntahtoisten luonnonsuojelupyrkimyksien vuoksi. Tästä johtuva muistuma menneiden, koko pohjoista pallonpuoliskoa peittäneiden soiden ja metsien hiljaisesta mittaamattomuudesta on edelleen aistittavissa Litokairaa kuljettaessa."
"Se, joka uskaltautuu ylittämään Litokairan upottavia rimmikoita, rämpimään sotkuisiksi tiheiköiksi lomittuvien suopursujen rämeiköissä ja väistelemään kangasmetsäsaarekkeiden ikimetsiin kaatuneita keloja, saa palkkioksi luontoelämyksen, joka varmasti monin verroin korvaa retken rasitukset. Päiväretkeläisillä on mahdollisuus tutustua Litokairaan Papinpalon luontopolun kautta."
Suolla kulkemisessa on omat muistettavat asiansa. Litokairassakin oli pakkasista huolimatta vielä sulia paikkoja, hetteitä ja ojia, joiden kanssa sai olla tarkkana.
Nyt tapaturmia ei sattunut, mutta sellaisestakin Halvarilla on kokemusta: kerran hän upposi suohon kainaloita myöten. Kaveri auttoi ylös.
Vaihtovaatekerta alusvaatteista ja sukista toppatakkiin, housuihin ja villasukkiin kulki mukana repussa tiiviisti pussiin pakattuna koko ajan. Yksin kulkiessaan Halvari miettii riskit tarkkaan ja varautuu kaikkeen, mitä voi sattua, ja mitä silloin pitää tehdä.
Kenkiinsä hän kaipasi välillä nastoja, sillä lampareet olivat jäätyneet niin, että osalla olisi voinut luistella.
Pilkkireikää kairatessa Halvari huomasi, että paikoin jäätä oli viitisentoista senttimetriä. Ahventa nousi sen verran, että sai syödäkseen.
Sama suo, kaksi erilaista kokemusta
Jos on olemassa neljänlaisia retkiä, niin alkutalvinen Litokaira asettuu Mikko Halvarilla kategoriaan paikasta, mistä ei olisi halunnut lähteä pois.
Muut kolme luokkaa ovat ensinnäkin retket, joista nauttii paikan päällä ja toiseksi retket, joista nauttii jälkikäteen. Kolmannenlaisia ovat retket, joita ei halua edes muistella.
Se hänen aikaisempi, heinäkuun 2007 retkensä samaan paikkaan oli tätä toista ääripäätä. Pahimpaan sääskiaikaan oli todella kuuma. Suo nykäisi kenkää joka askeleella ja nilkat olivat rimpomisesta rakoilla.
Litokaira on suometsäerämaata
Alue sopii osaavalle ja omatoimisen retkeilijälle, sillä liikkuminen merkittyjen reittien ulkopuolella edellyttää monipuolisia retkeily- ja suunnistustaitoja. Alueella on mahdollista yöpyä teltassa, laavuilla tai autiotuvissa.
Papinpalon luontopolku on 4,6 kilometriä pitkä pistoreitti. Polun päässä on lintutorni, josta aukeaa vaikuttava suonäkymä Pikku Papinlampien rimmikoille. Pitkokset ja sillat ovat huonokuntoisia.
Tervon ja Haaramaan laavujen välillä kulkee maastoon merkitsemätön kulku-ura.
Alue soveltuu erinomaisesti erämaahiihtoon, mutta se edellyttää monipuolisia retkeily- ja suunnistustaitoja.
Marjastus ja sienestys ovat jokaisenoikeuksien mukaisesti sallittuja koko alueella. Myös pienriistan metsästys on sallittua.
Kulkuyhteydet
Autolla Litokairaan pääsee kätevimmin Ranuan kuntakeskuksen kautta. Ranuan keskustassa käännytään Rovaniemen tieltä (nro 78) Heinisuontielle. 4 km ajon jälkeen tieltä haarautuu hiekkatie vasemmalle, jonka viitassa lukee Papinpalo. Tätä tietä ajetaan 11 kilometriä, kunnes saavutaan Papinpalon pysäköintialueelle, josta alkaa viitoitettu polku Papinpalon lintutornille. Pysäköintialueen osoite on Papinpalontie 117, 93195 Ranua. Useilla teillä ei ole talvikunnossapitoa.
Julkisilla kulkuneuvoilla Litokairan alueelle ei pääse.
Majoittuminen, juomavesi ja jätehuolto
Liikkuminen ja leiriytyminen on sallittua jokaisenoikeudella, mutta Metsähallitus suosittelee yöpymistä merkityillä laavuilla ja tulentekopaikoilla.
Litjon autiotupa sijaitsee Litjonpalossa, Litjonjärven kaakkoisrannalla. Autiotupaan mahtuu yöpymään 10 henkilöä.
Litokairan porokämppä on autiotuvaksi kunnostettu vanha poromiesten kämppä Kuusikkosaaressa. Tupaan mahtuu 6 henkilöä.
Haaramaan laavu sijaitsee Haaramaan kivennäismaasaarekkeen länsipuolella, alueen pohjoisosassa.
Tervon laavu on kivennäismaasaarekkeessa Tervonsuon länsilaidalla.
Litjon autiotuvalla, Litokairan porokämpällä sekä Haaramaan ja Tervon laavuilla on kompostoivat kuivakäymälät.
Alueen taukopaikoilla ei ole kaivoja. Pintavettä, kuten järvien, jokien ja purojen vesiä, kannattaa keittää muutaman minuutin ajan ennen juontia, sillä veden laatu vaihtelee alueittain ja lämpötilan mukaan.
Jätehuolto on omatoiminen. Maatuvat jätteet laitetaan käymälään tai kompostoriin ja pieniä määriä puhdasta paperia ja pahvia voi käyttää sytykkeenä. Kaikki muu jäte kannetaan omassa repussa luonnosta pois.