Puukko on mojova.
Liekö se edes puukko? Mikko Karjalainen nimittää sitä monitoimityökaluksi, joka kiehisten vuolemiseen vaikuttaa reilusti ylimitoitetulta.
– Näyttäähän tämä overkilliltä (liioitellulta), Karjalainen hymyilee itsekin.
– Mutta tällä on huumoriarvoa ja yllättävän tarpeellinen tämä on ollut, jos pitää vaikka saada jäät irti suksen pohjasta.
Mehtämikkona Youtube-videoistaan ja television Eränkävijät-sarjan seitsemänneltä kaudelta tuttu Karjalainen tekee pääasiassa noin viikon reissuja pohjoiseen.
Nykyisin Karjalainen nauttii vaeltamisesta eniten yksin. Kavereiden seura silloin tällöin on mukavaa ja tervetullutta vaihtelua.
– Yksin on se tietynlainen vapaus. Ei tarvitse tehdä kompromisseja, vaan voi tehdä, niin kuin itse tykkää. Saa elää hetkessä. Syö, kun on nälkä ja nukkuu, kun väsyttää.
Koska Mehtämikon rooli vaatii paljon kuvaamista ja videoimista, senkin Karjalainen saa omassa seurassaan tehdä rauhassa, kenenkään ahdistumatta odottamisesta.
Hullut suomalaiset retkeilijät
Karjalaisen pisimmät vaellukset ovat olleet parin viikon mittaisia. Hurjimpia ovat talvivaellukset itsekseen, ja niihin sisältyvät myös suurimmat riskit.
– Myrskyt voivat talvella olla aika raakoja, kun tuuli puhaltaa yli 20 metriä sekunnissa, näkyvyyttä ei ole ja miettii, kestääkö teltta.
Yksi tällainen kokemus miehellä on Ruotsin Vindelfjällenistä.
Seurueessa oli paljon kokemattomia retkeilijöitä, eikä Karjalaisella itselläänkään ollut montaa talvireissua vielä takana.
– Porukka alkoi väsyä ja päätimme leiriytyä tunturin päälle, jota olimme ylittämässä, mutta se osoittautui huonoksi ratkaisuksi. Koetimme jutustella mukavia ja saada ajatukset pois myrskystä. Kävin yöllä ulkona ja tuuli oli sellainen, ettei päätä pystynyt nostamaan tuuleen päin, sillä lunta pöllytti niin paljon. Teltan luota en uskaltanut lähteä, koska jäljet peittyivät heti. Ajattelimme, että pitää vain selvitä tämä myrsky.
Niin sitten kävikin, yön valvomisen jälkeen.
– Pääsimme aamuun.
Matka jatkui vieressä kulkenutta kelkkareittiä pitkin. Vastaan ajaneet kelkkailijat nostivat peukkua kohti tunturiasemaa hiihdelleelle seurueelle.
Syy selvisi asemalla.
"Oletteko te niitä hulluja suomalaisia", tunturiaseman emäntä kysyi. Maine oli kiirinyt edeltä ja tieto edellisyön hurjasta leiriytymisestä oli jo yleisesti tiedossa.
Juttu jatkuu faktan jälkeen.
Kesä vai talvi?
– Oikeastaan sekä että. Kesä on ehkä pikkuisen mieluisampi, kun kaikki on vähän helpompaa. Varsinkin kalastaminen.
Yksin vai yhdessä?
– Lähtökohtaisesti pitkät vaellukset yksin. Minulla on kavereita, jotka hekin tykkäävät vaeltaa yksin. Silloin voimme mennä yhteisellä kyydillä johonkin, jonka jälkeen jokainen lähtee omaan suuntaansa ja sovimme ehkä tapaamisen johonkin.
Suomessa vai ulkomailla?
– Norja on tällä hetkellä kiinnostavin kohde. Retkeilen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Olisihan se hauska päästä pitkälle retkelle, esimerkiksi Kanadaan tai Huippuvuorille.
Kerrasta koukkuun
Ei Mikko Karjalainen toki ollut Mehtämikko syntyessään. Miten hänestä tuli sellainen?
Karjalaisen ensimmäinen reissu oli kaamosvaellus tammikuussa 2012. Sen järjesti Oulun yliopiston partiolippukunta Soopa ry.
Sitä ennen hän oli kyllä kalastanut, pienestä pitäen, mutta vaelluskokemusta ei ollut. Sähköpostiin tupsahtanut ilmoitus retkestä alkoi kuulostaa siistiltä, ja kun tuttu kaverikin innostui, idea toteutui.
Alku ei mennyt yhtään putkeen.
Tuuli ja nestehukka veivät voimia ja kokemattomat retkeilijät auttoivat toinen toisiaan.
Silti kokemus vei miehen mennessään.
– Tämä on minun juttuni enemmän kuin mikään muu, Karjalainen kiteyttää ajatuksensa retken jälkeen.
Joskus paluu erämaan rauhasta arkeen tuntuu kulttuurishokilta. Karjalainen muistaa kerran, jolloin ruokakaupan valot tuntuivat liian kirkkailta ja kassalla jonottaminen kerrassaan kummalliselta.
Kuvaaminen sujuu ohessa
Ensimmäisen kerran jälkeen veri on vetänyt Karjalaista erämaahan jatkuvasti. Uudestaan ja uudestaan, enemmän ja enemmän.
Luonto- ja maisemakuvia Karjalainen on tykännyt kuvata jo videoita pitempään, ja jakaa niitä sosiaalisessa mediassa.
– Tarpeeksi kun kulkee, niin joskus sattuu, kuvaaja toteaa upeista otoksistaan vaatimattomasti.
Videoiden teko oli alkuun satunnaista.
– Omaksi ja kavereiden iloksi.
Videot ja sosiaalinen media eivät ainakaan vielä elätä, mutta tuovat mukavasti sivutuloja. Työläin vaihe on editointi, mutta itse kuvaaminen sujuu siinä ohessa, muun tekemisen siivellä.
– Aavistuksen, mutta yllättävän vähän, Karjalainen vastaa kysymykseen, eikö kuvaaminen syö retkeilyn nautintoa ja vapautta.
– Ja hauskuutan niillä itseänikin välillä.
Poikkeuksen tekee kalastus, jossa kameran kanssa operointi häiritsee saaliiden nostelua. Tai ainakin siihen voi vedota.
Se on koettava itse
Vapaus, pään tyhjentäminen, mielen puhdistaminen. Hienoja kokemuksia ja uusia maisemia. Hetkessä elämistä, aitoa olemista. Ilon saa irti paljon helpommin.
Mikko Karjalaisen ei tarvitse miettiä, mikä luonnossa liikkumisessa kiehtoo. Yksinään kulkeminenkin pitää hänen mielestään kokea itse.
– Ei sitä voi kuvailla, miten siistiä se on.
Toistaiseksi päivätyö on kulkenut reissaamisen rinnalla, vaikka sen suunta on ollut vähenemään päin.
Kairoja koluava Karjalainen ei väheksy lähiretkeilyäkään.
Päinvastoin.
– Olen harmitellut lähiretkien vähyyttä. Yksin ei tule lähdettyä lähikohteisiin, vaikka kavereiden kanssa se olisi mitä parasta tekemistä, Karjalainen miettii.
Hänelle lähikohteen raja menee siinä, että retki kestää korkeintaan yhden yön.
Yksi tällainen paikka on ollut Kallioselän autiotupa Muhoksella, jossa pääsee saunomaankin.
– Nykyään tulee siellä vähemmän käytyä, mutta pistäydyin siellä sattumalta viimeksi viikko sitten.