Toisin kuin monissa mielikuvissa, Sup-lauta ei ole pelkästään tyventen vesien kulkupeli, jolla livutaan rauhalliseen tahtiin.
– Lammella, järvellä, joella, merellä – suppilautaa voi käyttää kaikkialla. Se on monipuolinen peli liikkua ja leikkiä vesillä, Maaria Pieviläinen kehuu.
Pieviläinen purkaa parkkipaikalla autonsa peräluukusta sup-laudan lisäski kypärän, kelluntaliivit ja märkäpuvun. Taustalla kohisee Kuusamon Käylänkoski, jonka virran vietäväksi Pieviläinen kohta siirtyy.
Rukan hiihto- ja pyöräkoulun johtajana työskentelevä Pieviläinen on viihtynyt Sup-laudan päällä jo seitsemän vuotta.
– Aloitin vuonna 2018, kun tuttavapariskunta perusti lautavuokraamon. Suppailu koukutti minut heti.
Aluksi Pieviläinen tuttavineen harrasti lajia vain Rukan liepeillä Talvijärvellä.
– Meillä oli porukka, jossa osalla oli omat laudat. Pelattiin yhdessä laudoilla ultimate-tyyliin frisbeetä.
Myöhemmin suppailuretket ja -reitit ovat kasvaneet.
Liikunta on tärkeää Pieviläisen elämässä. Sekä ammatti että harrastukset keskittyvät erilaisten dynaamisten ulkoilmalajien ympärille.
– Olen aina tykännyt lajeista, joissa on toimintaa. Joku voisi myös sanoa – vaaran tuntua. Minun mielestäni vaaraa ei esiinny, jos lajia harjoitellaan ensin hyvin. Omat rajansa oppii tuntemaan vain tekemällä, Pieviläinen korostaa.
– Vesi on yksi elementeistä, joissa liikun, muita ovat lumi ja vuoret.
Jo pikkutyttönä Pieviläinen seikkaili vesistöissä soutuveneellä. Perheen mökin vieressä sijaitsi koski, jolla nuori nainen opetteli lukemaan veden virtauksia ja laskemaan koskea.
– Virran lukutaito auttaa koskenlaskussa, laskipa sitten veneellä, kumilautalla tai suppilaudalla. Kun osaa lukea virtauksia, ymmärtää myös, mistä tyrskyt syntyvät veden pintaan.
Kun soutuveneellä liikkuminen koskessa tuli tutuksi, seuraavaksi tavoitteeksi nousi uinti kosken alaosan virran poikki.
– En olisi lähtenyt kosken poikki uimaan, jos en olisi tiennyt rajojani. Ja ne olin oppinut niin uimakoulussa kuin muutoin vain paljon uimarannalla aikaa viettämällä ja vedessä puljaamalla. Olin tuolloin noin kymmenvuotias.
Pieviläinen on sitä mieltä, että lasten täytyy saada kokeilla osaamisensa rajoja niin maalla kuin vedessä.
–Lasten pitäisi saada kiipeillä puissa ja myös putoilla niistä. Idea on kokeilu ja tekemällä oppiminen – lapsi oppii liikkumaan, luottamaan voimiinsa ja löytämään omat rajansa. Samalla tavalla vedessä liikkumista pitäisi opetella, toki valvotusti.
Pieviläisen ensimmäinen suppilauta oli ilmatäytetteinen Red 10.6, tuttavallisesti kymppikutonen.
– Aluksi vuokrasin lautaa, myöhemmin hankin oman. Kymppikutonen pysyy suosikkina, koska se on sivusuunnassa jalkojen alla vakaa ja sopivan leveä, mutta kuitenkin ketterä ohjata. Laudan keula kääntyy kevyesti. Sen voi tarkasti suunnata oikeaan asentoon ja kulkusuuntaan kivikkoisemmissakin virtapaikoissa tai kosken kuohuissa.
Pieviläinen korostaa, että jokaisella suppilautailijalla on henkilökohtaisia mieltymyksiä laudan suhteen, riippuen siitä, mitä välineellä pääasiassa halutaan tehdä.
– Itse omistan vain tämän yhden laudan. Olen tottunut kulkemaan tällä mallilla myös virtaavissa vesissä ja koskipaikoissa.
Suppilaudoilla on erilaisia profiileja. Osa niistä on pidempiä ja kapeampia, toiset leveämpiä ja lyhyempiä.
– On koskiin sopivia, pitkille retkille sopivia, ja on varmasti myös merelle, aaltoihin käypäisiä malleja, Pieviläinen tietää.
Pieviläinen on ystävänsä Lotta Sandvikin kanssa seikkaillut SUP-laudalla muun muassa Kitkajoen alaosan jokiosuudella.
– Jyrävän alapuolelta alkaen suppailtiin Venäjän rajan tuntumaan Jelestimään koskenlaskulauttojen noutopaikkaan asti. Se on toistaiseksi mielenkiintoisin koski- ja jokisuppailumatkani.
– Viimeksi olimme ystävien kanssa Matkajoella, niin sanotulla viidakkoretkellä. Se ei sovi sunnuntaisuppaajille, reitiltä kun löytyy kivikkoisia ja kuohuvia paikkoja, sekä runsaasti siltojen tai joen yli kaatuneiden puiden alituksia ja ylityksiä.
Pieviläisen ehdoton suosikki on kuitenkin koskenlasku.
Pieviläinen kertoo, että laskee yleensä ensin kosken yhden kerran laudalla polviasennossa ja sen jälkeen useamman kerran seisoen.
– On mahtava tunne, jos pysyy pystyssä laskun loppuun asti. Jos kaatuu kesken kuohujen, kellutaan siististi alas, peppu mahdollisimman ylhäällä, jalat edellä. Sopivassa kohdassa noustaan uudestaan laudan päälle.
Pisin melontamatka on suuntautunut Oulankajoelle, Kiutakönkään alapuolelta alkaen ja Jäkälämutkaan asti.
– Se on Kuusamon klassikko! Oulankajoen yläosassa on Savilampi, josta voi matkata Oulankajokea meloen joko leirintäalueen tai luontokeskuksen rantaan. Matkan pituus on noin 24 kilometriä ja sen taittaa päivässä.
Melontareiteillä ongelmia voi aiheuttaa muun muassa väsymys.
– Jos ryhtyy liian pitkään matkaan omiin voimiin nähden, tai vastatuuli tuo lisävastusta, voi tulla uupumus. Pidemmillä matkoilla pitää ehdottomasti olla välipaloja mukana – aina enemmän kuin luulee tarvitsevansa, samoin myös juotavaa.
Pieviläinen korostaa, että pidemmille matkoille on syytä varata myös ensiapuvälineitä, jotta voi paikata kolhut, jos sellaisia tulee. Kolhuja, naarmuja ja jopa haavoja voi syntyä kivikkoisissa paikoissa, rantautuessa, pusikkoisilla puroilla tai jokiosuuksilla kuljettaessa.
Kivikkoisissa paikoissa ja matalassa vedessä lautan keula tai pohja voi tökätä johonkin. Jos haluaa välttää veteen kaatumisen, on parasta asettua lautalle polviseisontaan.
– Matalaan veteen kaatuessa satuttaa itsensä helpommin, joten parasta myös kaatua matalalasta asennosta.
Uimataito on suppailun perusta.
– Uida pitää osata, sen ohella tasapainon löytäminen on tärkeää. Laudan päällä voi istua – tai olla polvillaan ensin, ja sitten myöhemmin seisoa, kun löytää tasapainon.
Pieviläistä harmittaa lasten uimataidottomuuden lisääntyminen.
– Se on surullista. Lapsuudessani oli itsestään selvää, että kaikki oppivat uimaan.
Pieviläisen kotiseudulla Suolahdella järjestettiin lapsille joka kesä uimakoulu.
–Lisäksi koululiikuntaan kuului uimahallikäyntejä, joiden aikana uitiin ja sukellettiin, leikittiin erilaisia vesileikkejä. On harmi, että nykyään koululiikunnasta on karsittu uimahallikäyntejä.
Pieviläinen korostaa, että kouluajan ulkopuolella vanhempien läsnäolo lasten uimaharjoituksissa on tärkeää.
– Heti ei tarvitse oppia uimaan. Lapsen voi opettaa leikkimään ja oleilemaan vedessä. Vanhemman rooli on valvoa, kuinka syvälle lapsi saa veteen mennä ja opettaa lapselle nämä rajat.
Mitä reittivalloituksia on vielä kulkupelillä tekemättä?
– Etsin uusia turvallisia koskia, samankaltaisia kuin tämä Käylänkoski. Haluaisin myös tehdä yöretken Iijoella. Tenojoen suppailutapahtuma oli myös hieno reissu, vastaavia tapahtumia jos löytäisi jostain Suomesta.
