Katse pal­los­sa

Satelliiteista on tullut tärkeä apuväline luontoaktivisteille, sellaisille kuin Jalmari Suutari. Hän on 3–4 vuoden ajan hyödyntänyt avointa satelliittidataa estääkseen hakkuita arvokkaissa luonnonmetsissä.

– Maastokäynnit ovat ehdottoman tärkeitä, mutta satelliittivalvonta on hyvä lisä, Suutari kehuu.

Oulussa asuva Suutari on lupautunut selittämään ja näyttämään, miksi yhä useamman luonnonsuojelijan älylaitteissa pyörii avointa satelliittidataa.

Suutari aloittaa avaamalla tietokoneelleen Suomen ympäristökeskuksen Tarkka-palvelun. Ruudulle ilmestyy satelliittikuvaa Kärsämäeltä.

Vanhimmat ja varttuneimmat metsät erottuvat keväällä 2023 otetussa kuvassa ympäröivää maastoa tummemman vihreinä alueina. Pari kuukautta myöhemmin otetussa kuvassa toinen syvänvihreistä alueista on muuttunut vaaleaksi laikuksi ja toinenkin on pienentynyt puoleen.

– Olen kampanjoinut kaksi ja puoli vuotta, että Kärsämäen seurakunta säästäisi viimeiset arvokkaat metsänsä. Kesällä 2023 seurakunta toteutti siellä kaksi avohakkuuta lintujen pesimäaikaan, Suutari selittää kuvia.

Lokakuun alussa otetussa satelliittikuvassa palanen tuuheaa kärsämäkistä metsikköä on edelleen paikoillaan, vaikka reilun kilometrin säteelle siitä on ilmestynyt ainakin kolme uutta hakkuuaukiota.

Metsäkeskuksen sivustolta löytyvät metsänkäyttöilmoitukset kertovat, että palstaa uhkaa edelleen avohakkuu.

– Tuo on yli sata vuotta vanhaa, luonnontilaisen kaltaista metsää, jossa on huomattavasti lahopuuta, eri-ikäistä puuta ja muita metsäekosysteemille tärkeitä piirteitä, Suutari harmittelee.

Suutari ja muut metsäaktivistit ovat vedonneet Kärsämäen seurakuntaan ja pitäneet vanhaa metsää esillä julkisuudessa. Toiveena on, että seurakuntalaiset havahtuisivat säästämään sen.

Samantyyppistä toimintatapaa luontoaktivistit käyttävät myös valtion metsissä. Vapaaehtoiset ammattilaiset ovat viime vuosina kartoittaneet niiden arvokkaimmat kohteet.

Nyt aktivistit seulovat julkisia metsänkäyttöilmoituksia ja yrittävät puuttua peliin, jos hakkuuilmoituksia tulee luonnonarvoiltaan tärkeimpiin kohteisiin. Ilmoitukset on jätettävä vähintään kymmenen vuorokautta ennen hakkuiden aloittamista.

– Metsähallituksen kanssa pyritään aina ensimmäiseksi neuvottelemaan, että jospa ei hakattaisikaan, Suutari painottaa.

Mikäli Metsähallitus ei peräänny, ryhtyy luontoväki kampanjoimaan somessa ja laatimaan lehdistötiedotteita.

– Yritämme saada asian mahdollisimman julkiseksi, Suutari selittää.

Viimeinen keino on suora toiminta.

– Jos vetoaminen ja julkisuus eivät auta, pyrimme keskeyttämään hakkuut väkivallattomasti omalla rauhanomaisella läsnäolollamme metsässä hakkuukoneen lähellä, Suutari muotoilee.

Motokuskien on pysäytettävä koneensa turvallisuussyistä, jos ihmisiä tulee lähelle.

Metsänkäyttöilmoitukset ovat voimassa kolme vuotta. Aktivistien on vaikea pysäyttää hakkuita, jos niiden alkamisaikaa ei tiedetä tarkemmin. Tässä kohti avuksi tulevat satelliitit.

– Satelliittikuvista näkyy, jos joku nurkka arvokkaasta metsästä alkaa kaatua, Suutari selittää.

Luonnonsuojelijoiden on mahdotonta valvoa hakkuiden alkamista päivystämällä maastossa koko ajan. Lähes reaaliaikaisen satelliittidatan ansiosta hakkuita on kuitenkin yhä vaikeampaa toteuttaa huomaamatta.

Ei siis ihme, että ympäristöjärjestöt panostavat satelliitteihin.

Greenpeace, Metsäliike ja Luontoliiton metsäryhmä ilmoittivat hiljattain aloittavansa tehovalvonnan valtion suojelemattomiin luonnonmetsiin yli sadan metsävahdin voimin.

Järjestöjen mukaan kampanjan vapaaehtoiset ovat tavallisia luonnon tilasta huolestuneita ihmisiä, jotka ovat käyneet Metsäliikkeen koulutuksen. He osaavat tarkkailla hakkuuilmoituksia, seurata satelliittidataa ja tarvittaessa jäljittää kaadettuja puita.

Metsäliikkeeseen kuuluva Jalmari Suutari on mukana uudessa valtion metsiin kohdistuvassa kampanjassa.

– Haluan sanoa tässä ääneen, että tavallisten yksityisten ihmisten mailla ympäristöjärjestöt ja Metsäliike eivät kampanjoi, hän korostaa.

Suutarin mielestä arvokkaimpien luonnonmetsien suojelu valtion mailta ei olisi kohtuuton ratkaisu metsätalouden kannalta.

– Isot metsäyhtiöt pystyisivät ratkaisemaan paljon, jos ne eivät ostaisi tätä luonnolle kaikkein arvokkainta puuta. Kyse on noin puolesta prosentista metsän pinta-alasta.

Suutari puhuu myös siitä, miten arvokkaimmat jäljellä olevat metsänsirpaleet pitäisi saada kytkeytymään toisiinsa ekologisten käytävien avulla. Näin saataisiin muodostettua monimuotoisuutta ylläpitäviä viherverkostoja.

Hakkuupaine on viime vuosina lisääntynyt, ja Orpon hallitus määritti vanhojen metsien kriteerit niin tiukoiksi, ettei moni nykyinenkään suojelualue täyttäisi vaatimuksia. Luonnonsuojelijoilla riittää siis työtä, mutta saadaanko sillä toivottuja tuloksia?

– Onneksi saadaan, muuten tämä ei olisi mielekästä, Suutari vastaa.

Ympäristöaktivistin mieleen on jäänyt varsinkin Suomussalmen Karttimonjoen metsäkamppailu neljä vuotta sitten. Metsähallitus aikoi hakata vanhaa metsää, joka yhdisti kolme eri suojelualuetta toisiinsa.

Yksi pienaukkohakkuu toteutui, mutta Greenpeacen, Elokapinan ja Luontoliiton metsäryhmän aktivistit saivat estettyä viiden muun kohteen hakkuut.

– Siellä oli paljon uhanalaista ja silmälläpidettävää lajistoa. Metsäliike sai siellä alkunsa, Suutari muistelee.

Suutari osallistuu yhä välillä Greenpeacen toimintaan, mutta suurimmaksi osaksi hänen aktivisminsa kanavoituu Metsäliikkeeseen, jota hän oli itse perustamassa.

– Se on minulle luonteva liike, vapaata ruohonjuuritason toimintaa. Mukana on satoja ihmisiä, Suutari kuvailee.