Tiistaina vähän viiden jälkeen iltapäivällä on jo pimeää. Aurinko on laskenut pari tuntia aiemmin.
Harvemmin täällä päin liikkuva toimittaja on eksyksissä saman tien. Alue näyttää katuvaloissa ihan vieraalta. Onneksi kuvaajalla on parempi suuntavaisto.
Puistonlaidalla katse kiinnittyy korkealla olevaan valonheittimeen. Tavallisen valkoisen valon sijaan siinä hohtaa punaista ja sinistä. Valaisimen juurella kuhkii kolme hämärään sulautuvaa hahmoa. Yhdellä heistä on otsalamppu.
Pimeys on se syy, miksi tutkijatohtori, arkkitehti Henrika Pihlajaniemi sekä projektitutkijat teatteritaiteen maisteri Riikka Vuorenmaa sekä kulttuuriantropologi Outi Parhakangas ovat täällä. Oulun yliopiston väki on tullut paikalle hyvissä ajoin vetämään alueella asuville suunnattua Herätä puisto -työpajaa.
Puistot ovat täynnä toimintaa erityisesti kesällä, mutta entäpä hämärinä ja pimeinä talvikuukausina? Minkälaisin keinoin ne voisi herättää eloon? Sitä on pohdittu parin viime kuukauden aikana työpajoissa.
Aikaisemmin on kuviteltu, suunniteltu ja kehitelty puistoon rakentuvaa valaistusteosta. Nyt on tarkoitus testata valoteoksen toimintaa ja valon dynamiikkaa käytännössä.
Oulun Hollihaan puistoon syntynyt Hyssy-valoteos esittelee erilaisia tapoja valaista samaa puiston aluetta ja herättelee huomaamaan valon eri sävyjen ja hämärän vuoropuhelua.
Hämäränhyssy oli lempeä siirtymähetki
Hyssy-teos kuuluu osana vuoden 2023 alussa Oulun yliopistossa alkaneeseen Arkkitehtuurin yksikön Turvallinen ja kestävä pimeä -hankkeeseen. Siinä on lähdetty himmentämään, eli kääntämään tarkastelu valon määrästä sen laatuun sekä etsimään positiivisia arvoja pimeälle ja hämärälle.
Ennen vanhaan, erityisesti talvella, oltiin valoisan ja pimeän ajan välillä hämäränhyssyssä. Se oli lempeä siirtymähetki arjen askareiden parista yöksi lämpimien vällyjen väliin.
Sitten keinovalo yleistyi ja ruvettiin tehokkuuden nimissä venyttämään valoisaa aikaa. Erityisesti 1900-luvulla sisävalon määrä ja kirkkaus nousivat jyrkästi. Kaupungeissa on puolestaan lisätty koko ajan ulkovalojen ja katulamppujen määrää ja tehoa.
Kun siihen lisätään vielä muun muassa liikennevalot, ajoneuvojen valot, liikkeiden mainosvalot ja muut ihmisten asumisesta ja olemisesta johtuvat valopisteet, kiilat ja kajot, on ylivalaisusta muodostunut suorastaan globaali ongelma, valosaaste.
Viime aikoina onkin herätty siihen, että pimeällä ja hämärällä on paikkansa, arvonsa ja tärkeytensä, myös kaupungeissa.
Ylenpalttisen keinovalon tiedetään myös vaikuttavan esimerkiksi moniin eläinlajeihin. Keinovalaisuhan on ihmistä varten tehty, luonto ei sitä tarvitse. Päinvastoin, useimmiten se häiritsee.
Toisaalta ei ole ihmisellekään mielekästä tai luontaisen vuorokausirytmin mukaista oleilla kirkkaissa valoissa yömyöhään. Myöskään huolta kasvavasta energiankulutuksesta ei nykyään voi jättää huomioimatta.
Turvallinen ja kestävä pimeä -hankkeen tavoitteena ei suinkaan ole vähentää keinovaloa joka puolelta, vaan miettiä parempaa ja ekologisesti kestävämpää tasapainoa valon ja pimeyden välille.
Tarkoituksena on tutkia ja kehittää keinoja luoda erilaisiin kaupunkiympäristöihin hyviä ja turvallisia pimeyden ja hämärän kokemuksia, kertoo Hankkeen vetäjä Henrika Pihlajaniemi.
Turvallista pimeää
Valoon ja valaistukseen liittyy vahvasti turvallisuus ja turvallisuuden tunne. Hämäräkin voidaan kokea rauhoittavana ja tunnelmallisena, mutta toisaalta pimeä voi myös pelottaa. Miksi?
Pihlajaniemen mukaan kokemus on osittain ihmisen omassa päässä. Siinä on osansa mielikuvituksella sekä esimerkiksi kuulluilla tarinoilla. Myös konteksti ja aikaisemmat kokemukset vaikuttavat. Onko paikka tuttu tai onko siellä jonkun seurassa? Joku voi esimerkiksi kokea paikan hämärässä turvattomana, jos tietää alueella olevan sosiaalisia ongelmia.
– Samalla ihmisellä voi myös olla paikkoja, jotka pelottavat ja joissa on epävarma olo, ja toisia paikkoja, joissa nauttii hämärästä, Pihlajaniemi miettii.
Hankkeen aikana on etsitty ja löydetty kaupungista Pimeitä paikkoja. Siis paikkoja, jotka ovat heikosti valaistuja jo nyt tai joissa olisi potentiaalia valon määrän vähentämiseen.
– Oulu on merellinen kaupunki ja keskusta on lähellä rantaa. Luonnonpimeää löytyy muun muassa saarista. Siellä on tehty kävelykierroksia ja jopa meditaatiokävelyitä, kertoo Pihlajaniemi.
Ihmisten henkilökohtaisten kokemusten lisäksi on käytetty apuna myös teknologiaa tekemällä muun muassa luminanssikamera-analyyseja. Valaistuksen mittaamiseen ja säätelyyn on nykyään monia keinoja.
Pihlajaniemen mukaan valon määrää voidaan vähentää ja silti säilyttää ympäristöstä turvallinen ja positiivinen kokemus. Esimerkiksi voidaan luoda valaistusta korostaen ympäristön arkkitehtonisia piirteitä. Samaten valaistusta voidaan kohdistaa ja rajata esimerkiksi tietylle reitille.
– Ympäristössä voi olla erilaisia valaistusasteita. Esimerkiksi Toivoniemen ympärysreitin kanavanpuoli on valaisematon. Talvella se on kuitenkin miellyttävä kulkea, koska ympärillä on paljon valaistuja rakennuksia. Siitä tulee positiivinen hämärä.
Pihlajaniemen mielestä pelottavaa on se, ettei näe ja hahmota ympäristöään. Itse voi olla voimakkaassa valossa, mutta jos kaikki ympärillä on pimeää, se pelottaa.
– Tärkeää valaisussa on suurten kontrastien välttäminen. Turvallisuuden tuominen pimeään.
Täsmävalot korostavat yksityiskohtia
Palataan pakkasen puremaan puistoon. Pihlajaniemi, Vuorenmaa ja Parhankangas kertovat alueen olevan valaistu nyt yhdellä mahdollisella tavalla. Ylhäältä tulevan sinisen ja punaisen valon lisäksi saman värisiä spottivaloja on sijoitettu kiipeilytelineiden lomaan ja alle.
Valoa on rakennettu pienissä paloissa. Täsmävaloina ne korostavat tiettyjä kohtia ja luovat valon ja varjon kontrastia.
Normaalisti alueella on vain yksi iso valonheitin, joka valaisee tämän puiston osan kauttaaltaan valkoisella valolla. Miksi näin?
Pihlajaniemi arvelee yhden korkealla sijaitsevan valaisimen olevan ekonominen ja tehokas tapa, jonka usein ajatellaan torjuvan myös ilkivaltaa. Toisaalta turvallisuuden tunnetta voitaisiin synnyttää ehkä paremmin esimerkiksi valaistuksen inhimillisellä mittakaavalla ja lämpimällä valon sävyllä.
Sitten Pihlajaniemi, Vuorenmaa ja Parhankangas sammuttavat värivalot ja -spotit. Alueelle lävähtää sen normaalivalaistus, eli korkealta ja kovaa tuleva valkoinen "vankilavalo".
Myönnettävä on, että kolkolta näyttää äskeiseen verrattuna. Pakkanenkin tuntuu puraisevan äkäisemmin.