Louk­kaan­tu­nei­ta lintuja va­paa-ajal­laan hoitava pro­fes­so­ri Pau­lii­na Rautio on huo­man­nut muu­tok­sen siinä, mitä ajat­te­lem­me eläin­ten kär­si­myk­ses­tä

Hänelle on juuri tuotu tarkistettavaksi fasaani, joka tuntuu Raution sylissä todella flegmaattiselta.

– Siltä on voimat pois, eikä se jaksa oikein mitään. Se ei silti tarkoita, että se ei tuntisi stressiä.

Hän arvioi linnun olevan kenties poissa tolaltaan törmättyään johonkin. Apeus voi johtua myös sairaudesta. Rautio vie fasaanin puolilämpimään varastoon ja aikoo viedä sille vettä myöhemmin.

Vielä ei voi tietää, selviääkö lintu pidemmän päälle hengissä. Viikon tai parin aikana nähdään, alkaako sille maistua ruoka riittävällä tahdilla, jotta sen elämä voisi jatkua.

Omakotitalon seinien sisällä värikylläinen sisustus sekoittuu miellyttävään mutta tilan täyttävään äänimaisemaan. Kahdeksan syystä tai toisesta kodittomaksi jäänyttä undulaattia lentää sisällä vapaana ja pitää meteliä, josta Espanjasta pelastettu 14-vuotias Välke-koira ei tunnu välittävän.

– Toin kaksi eläinsuojeluviranomaisen huostaan ottamaa undulaattia vasta Helsingistä työreissulta mukanani. Voin pitää kymmenen linnun parvea kotona, sen jälkeen tila loppuu, Rautio sanoo.

Kasvatustieteilijäksi kummajainen

Kasvatustieteiden tiedekunnassa 18 vuotta työskennellyt Rautio on tutkinut tavalla tai toisella ihmisen ja eläimen välistä suhdetta koko uransa ajan.

Kasvatustieteilijäksi Rautio on kummajainen. Hän katsoo maailmaa tavallaan yhteiskuntatieteilijän silmin, vaikka tutkimusaiheet ja hankkeet hän on sitonut taitavasti osaksi kasvatustieteiden tutkimusta.

Rautio puhuu mielellään tietämisen muodoista, jotka liittyvät sekä oppimiseen että siihen, millaista tietoa yhteiskunnassamme arvostamme. Hänen mukaansa Suomessa ja länsimaissa muutenkin arvostetaan "koulutietämistä".

– Koulutietämisessä on tosi voimakkaasti läsnä ajatus, että tieto on aina jonkinlaista ja kaikille samanlaista. Luonnontieteissä ajatellaan pitkälti näin.

Raution vetämissä hankkeissa oheen tuodaan muitakin tietämisen muotoja. Niissä kasvatustieteilijöiden rinnalla työskentelee antropologeja, yhteiskuntatieteilijöitä ja jopa taiteilijoita tai tieteiskirjailijoita. Asioiden tunteminen ja tietäminen voi olla myös aistillista ja vaatia luovuutta.

– Jos maailmassa halutaan muutoksia, yksi edellytys on, että vaihtoehtoisia todellisuuksia pystytään kuvittelemaan.

Nainen eläinten hoivaajana

Erilaiset tietämisen muodot linkittyvät moneen asiaan, pienen mutkan kautta jopa sukupuolten välisiin eroihin. Siihen liittyen Rautiolle tulee mieleen omakohtainen esimerkki.

Suurin osa lintuharrastajista ja lintutieteellisen yhdistyksen aktiiveista on miehiä. Loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja ja muita eläimiä hoivaavat ovat sen sijaan lähes poikkeuksetta naisia.

Tämä antaa viitteitä siitä, miten aistillisuus ja hoiva liitetään kulttuurisesti naisten maailmaan ja tietopohjainen tieto miesten maailmaan kuuluvaksi.

– Minä en ole lintuharrastaja sillä tavalla, että osaisin tunnistaa jokaisen lajin. Moni miesharrastaja tuntee lintulajit paljon paremmin kuin minä, mutta kun aletaan miettiä, miten niitä pitäisi hoitaa, harrastajat ovat usein aika avuttomia.

Rautio alleviivaa, ettei halua puhua hoivaamisesta tai koulutietämisestä arvottavaan sävyyn. Ylipäätään hän suhtautuu ihmisten erilaisiin ajattelutapoihin empaattisesti.

Vaikka Rautio itse elää eläinten ympäröimänä ja niitä hoivaten, hän ymmärtää hyvin, että monelle voi olla vaikeaa vaikkapa ajatella eläinten kärsimystä maailmassa, jossa ihmiset kärsivät eriarvoisuudesta tai jopa sodista.

– Se on tosi inhimillistä, että ihminen ajattelee ihmisen kärsimystä ensisijaisesti. Jokaisen lajin näkökulmasta oma laji on tärkein.

Yhteiselo muuttuu ajan kuluessa

Ihmisen ja eläinten välinen yhteiselo ja ihmisen suhtautuminen eläimiin on joka tapauksessa muuttunut läpi historian. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten suurin osa suomalaisista näki hevosia, nautoja ja sikoja säännöllisesti. Nykyään tuotantoeläimet elävät kaupungissa asuvilta ihmisiltä näkymättömissä.

– Toisaalta samaan aikaan lemmikeistä on tullut suositumpia ja suositumpia, Rautio huomauttaa.

Ihmisten ja lemmikkien välinen yhteiselo ei ole hänen mukaansa yksiselitteisesti hyvä tai huono vaan varsin monitahoinen asia.

– Lemmikkikulttuurissa on myös puoli, jossa lemmikki nähdään yhtäältä perheenjäsenenä, mutta siltikin tavarana tai asiana, joka omistetaan, Rautio täsmentää.

Kasvatustieteilijänä Rautio huomioi myös sen, miten lemmikki saatetaan nähdä alisteisena lapsen kasvatukselle.

– Saatetaan vaikka ajatella, että otetaan ensimmäiseksi lemmikiksi lapselle hamsteri, koska se lyhyen elinikänsä vuoksi on sopivin. Silloin koko ajatus lemmikistä on, että se on väline lapsen kasvulle.

Taas Rautio haluaa alleviivata, ettei tarkoita tuomita ajatuksillaan ketään. Hän vain haluaa antaa esimerkkejä siitä, miten ihmisten ajatusmaailmassa eläimet nähdään hyvin usein ihmiselle koituvan hyödyn kautta.

Siitä Raution tutkimuksessa on toisaalta ollut vajaat parikymmentä vuotta voittopuolisesti kyse: ihmisen ja eläimen suhteesta nimenomaan ihmisen katseen läpi.

Tärkeitä kohtaamisia

Rautio tutkimusryhmineen kartoitti hiljattain ihmisten kaikenlaisia kokemuksia eläinten kanssa. Yksi vastaajista kertoi perinpohjaisesti lemmikikseen ottamastaan koppakuoriaisesta ja heidän yhteisestä ajastaan. Yhteistä aikaa oli kulunut vain pari päivää, mutta se oli tuntunut vastaajasta hyvin merkittävältä.

Raution mielestä tällainen sinänsä mitättömältä tuntuva yksityiskohta avaa laajemman näkymän: ihmisillä on tarpeita sekä viettää eläinten kanssa aikaa että puhua yhteiselon kokemuksistaan myös ohimenevissä kohtaamisissa.

Rautio käy itse esimerkistä myös sille, miten ihmisellä voi olla samaan aikaan pitkiä ja lyhyitä yhdessäolon jaksoja eri eläinten kanssa. Aiemmin lueteltujen eläinten lisäksi Rautiolla on suomenhevonen, jonka seurassa hän viettää paljon aikaa. Myös koiravanhus Välke on kuulunut Raution elinpiiriin vuosikausia.

Samaan aikaan luonnonvaraiset linnut Raution pihapiirissä tulevat ja menevät.

Puluja tulee hoitoon eniten, koska ne viihtyvät paikoissa, joissa ihmiset viettävät paljon aikaa. Fasaaneja ja varislintuja käy hoidossa säännöllisesti. Kesäisin tervapääskyn poikasia tulee paljon, sillä tervapääsky on ainoa laji, joka ei hoida pesästä pudonneita poikasia maahan.

Vaikka tehotuotanto ja sodat aiheuttavat päivittäin suurta kärsimystä maapallon eläimille, Rautio yrittää nähdä ihmisten ja eläinten välisen suhteen historiallisessa kehityksessä myös hyvää.

Siitä kertoo esimerkiksi loukkaantuneina Raution hoiviin tuotujen lintujen määrän kehitys. Siinä missä vielä joitain vuosia sitten lintuja tuotiin hänelle parisenkymmentä vuosittain, viime vuonna niitä tuli hoitoon 164.

– Luonto hoitaa -ajattelu on väistymässä. Ihmiset ymmärtävät koko ajan paremmin, että osa eläinten kärsimyksestä johtuu ihmisen toiminnasta ja siitä on kannettava vastuu.