Hir­si­nie­mes­sä saa ret­keil­lä rau­has­sa

Hirsiniemen retkeilyreitistä Posion Livojärvellä voi lähestulkoon luvata, ettei vastaan tule ristin sielua.

Uudesta patikointikohteesta ei ole kyse — se on ollut siellä nykymuodossaan vuosikymmenet — mutta vähemmän tunnetusta kyllä. Moni ei vain ole Hirsiniemen reitistä kuullutkaan.

Vaikka loka-marraskuun taitteessa, ruskan jo taituttua, Suomen luonto oli harmaimmillaan, olivat Hirsiniemen korkeat hiekkaharjut, kirkasvetinen, peilityyni Livojärvi ja Autiosaaren viereinen suo, jonka silmäkkeistä pilvet heijastuivat, silti komeaa katseltavaa. Jos sydän sykähtää järvimaisemista, niitä on täällä tarjolla yllin kyllin.

Lisäksi 16 kilometrin reitti on helppokulkuinen, ja matkan varrelle mahtuu yksi erikoisuuskin.

Kierros suositellaan aloittamaan Taivalkoskentieltä, jonne on Posiolta matkaa parikymmentä kilometriä.

Itse olen päättänyt lähteä matkaan lomakeskus Livohkalta Autiosaaren suuntaan, mutta se on huono idea: Livohkan toiminta on lakannut ja alue on suljettu puomilla, eikä siellä ole enää parkkipaikkaa. Päärakennuskin on purettu.

Nurmikolle mahtuu juuri ja juuri yksi auto parkkiin, mutta toista ei enää menisikään.

Tähän suuntaan kuljettaessa reitin mielenkiintoisin osuus tulee eteen jo muutaman sadan metrin jälkeen. Autiosaaren ja Hirsiniemen välissä on kapea salmi, joka ylitetään soutuveneellä.

Vastaavaa ei monessa paikkaa ole, lähimpänä ehkä Keroharjulla Oulangalla.

Molemmilta rannoilta löytyy tasan yksi vene, joten niiden kanssa pitää hieman sumplia: ensin soudetaan salmen yli hakemaan toinen paatti, sidotaan se kiinni ensimmäiseen ja hinataan vastarannalle, ja sitten soudetaan vielä kerran salmen yli.

Ylityspaikka on pantu salmen kapeimpaan kohtaan, ja vettäkin on syvimmillään korkeintaan vyötäröön. Hukkumista ei siis tarvitse kokemattomankaan soutajan pelätä, mutta vedenpitävät jalkineet tänne täytyy ottaa, tai kumpparit, jos ne saa jotenkin sullottua reppuunsa.

Joskus lapsena olen ollut isän sylissä verkoilla Pernun Pohjaslammella, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen omakohtainen kokemus soutamisesta. En saa millään ilveellä venettä kulkemaan suoraan, ja valokuvaaja joutuu neuvomaan, kumpaan suuntaan kokka on.

Vaatii hieman pähkäilyä, miten päin rantaa pitäisi lähestyä, että toisen veneen saa solmittua omaan. Solmuntekoa suosittelen myös googlettamaan etukäteen, ettei seuraava kulkija joudu setvimään tiukkaa umpisolmua köydestä.

Mutta jos minäkin pääsen vastarannalle hyvissä fiiliksissä ja sukat kuivina, tämä onnistuu takuuvarmasti keneltä tahansa. Veneet ovat tukevaa tekoa, eivätkä keiku pahasti edes seisomaan noustessa.

Valokuvaaja vitsailee, että jos olisi sattunut tuulinen keli, hän ei ehkä olisi uskaltanut päästää minua yksin soutamaan. Se on hyvä pointti: ainakaan yksin tänne ei ehkä kannata tulla pahimman syysmyrskyn aikaan, ellei luota vedenkulkutaitoihinsa. Kahden jollan kuljettaminen voisi olla haastavaa.

Kulkureitti on merkattu puunrunkoihin keltaisilla maalitäplillä. Varsinaisia opastekylttejä Hirsiniemessä on harvassa.

Livohkalta ympyräreittiä olisi myös voinut lähteä talsimaan päinvastaiseen suuntaan, ja niin se on selkeästi ajateltukin: minun kulkusuuntaani kaikki vastaantulevat kyltit ovat polun laidassa väärin päin.

Opastus ei ehkä ole yhtä idioottivarmaa kuin vaikkapa Pienellä karhunkierroksella, mutta mitään eksymisvaaraa täällä ei silti pitäisi olla.

Ainoastaan kerran, kilometrin verran veden ylityksen jälkeen varsinaisen Hirsiniemen puolella, tulee vastaan tilanne, jossa kulkemani polku yhtyy T-suunnassa metsäautotiehen, enkä tiedä pitäisikö kääntyä oikealle vai vasemmalle. Keltaista väriä ei erotu kummassakaan suunnassa.

Oikea suunta selviää kuitenkin karttaa katsomalla. Dna:n nettiyhteyskin toimii hyvin koko matkan.

Jos ymmärtää, että retkeilyreitti kiertää Livojärven Pernunselän ja Kellariselän, ei voi eksyä tieltä.

Livohkalta päin lähdettäessä reitin ensimmäinen osuus kulkee komean suomaiseman lävitse, mutta suurin osa Hirsiniemestä on maastoltaan samantyyppistä kuin monet Hossan reitit: hiekkakankaita ja -dyynejä. Se kuuluu samaan kokonaisuuteen Korouoman harjumuodostelman kanssa.

Livojärvi on rantojensuojelualuetta, ja myös monessa kohtaa Hirsiniemen reittiä kuljetaan syrjäisillä hiekkarannoilla. Kesäaikaan niille olisi varmasti hienoa pysähtyä uimaan — ainakin jos sietää hyttysiä ja paarmoja.

Veden ylityksen jälkeen varsinaisen Hirsiniemen puolella noustaan pitkän ja kapean, keskellä järveä kulkevan harjun laelle.

Harjun päällä kulkeva vanha, varmaan lähinnä kalastajien käytössä oleva metsäautotie on erittäin helppokulkuinen ja mielestäni päivän mukavin osuus. Sekä oikealla että vasemmalla pilkottaa monen kilometrin ajan aamusateista utuinen järvenselkä.

Puut kasvavat tien molemmin puolin sen verran tiheässä, että välillä järvestä näkee vain häivähdyksen harmaata ja parhaimmillaankin vain kaistaleen. Törmät ovat niin jyrkät ja kuntta märkää, ettei rantaan uskalla laskeutua.

Mutta ei se haittaa. Oikeastaanhan vesi on sitä nätimpää, mitä kauempaa sitä katsoo. Ja ilma tuoksuu mahdottoman raikkaalta.

Kun metsäautotietä on talsittu kolme–neljä kilometriä, päästään järven päähän.

Siellä polku lähtee kulkemaan harjun törmällä, rantaa seuraillen. Nyt on järvimaisemaa tarjolla monta kilometriä heillekin, jotka haluavat nähdä koko järven.

Tässä vaiheessa kulku muuttuu myös vähän vaikeammaksi. Vaikeakulkuisuudesta en puhuisi, mutta nyt pitää ensimmäistä kertaa varoa, mihin jalkansa astuu, sillä kapean polun läpi puskee tämän tästä juuria ja kiviä.

Vaikka Posion matkailuyhdistyksen sivuilla Hirsiniemi on luokiteltu keskivaativaksi reitiksi, siinä lienee kyse ennen kaikkea matkan pituudesta. Maastonmuodoiltaan reitti on helppo.

Kieltämättä aivan loppumatkasta jalkapohjat ovat hellinä, mutta harjumaisuudesta huolimatta korkeuseroja ei ole ensimmäisen pienen nousun jälkeen koko matkalla nimeksikään. Lihakset eivät väsy, kun ei ole kavuttavaa.

Kuuteentoista kilometriin uppoaa leppoisaa kävelyvauhtia neljä tuntia. Lapsiperhe saa varmasti varata siihen veden ylityksineen, eväineen ja muine hidasteineen koko päivän.

Ainoan merkittävän haasteen matkalle tuovat huonokuntoiset pitkospuut, joita alkaa tulla pohjoisrannalla vastaan säännöllisin väliajoin. Niistä on pakko antaa miinusta.

Reitin varrella on arviolta puoli kilometriä pitkoksia, joista vähintään kolmasosa on lahoja. Monesta kohtaa ne ovat pettäneet kokonaan — onneksi eivät sentään purojen kohdilta. Jalkaisin pääsee yli, mutta maastopyörää pitäisi kyllä kantaa.

Hirsiniemen reitillä ei tällä hetkellä ole varsinaista huoltoa. Kunnossapidosta vastaa tällä hetkellä lähinnä Posion matkailuyhdistys, joka käy silloin tällöin katsomassa, miltä siellä näyttää.

Se oli aiemmin lomakeskus Livohkan heiniä, joka oli sopinut siitä Metsähallituksen kanssa, mutta Livohkan toiminta lakkasi vuodenvaihteessa.

Matkan varrella on neljä laavua, mutta suurin osa niistä on hieman syrjässä varsinaiselta reitiltä. Pysähdyn vain JHL:n taukopaikalle, joka on polun varressa pohjoisrannalla kolme kilometriä ennen maalia. Ainakin siellä on polttopuita yllin kyllin, ja muutenkin kaikki näyttää olevan kunnossa.

Juuri nyt reitti on pitkoksia lukuun ottamatta hyvässä kunnossa, mutta on mahdollista, että se pääsee ajan myötä rapistumaan lisää.

Kunta ja Metsähallitus yrittävät saada sovittua ylläpidosta, Posion matkailuyhdistykseltä kerrotaan.

Hirsiniemessä ei ole kävijälaskuria. Posion matkailuyhdistykselläkään ei ollut tietoa, kuinka paljon ihmisiä siellä käy.

Harvoin tulee ketään vastaan, toiminnanjohtaja Turo Murtovaara kertoo.