Uhan­alai­set

Mikä aiheuttaa luontokatoa, ja miten se vaikuttaa jokaisen elämään? Tämä juttusarja hakee ratkaisuja luontokatoon talven ja kevään aikana.

Monet tutut linnut ovat muuttuneet viimeisten vuosien ja vuosikymmenten saatossa uhanalaisiksi.

Syyt lajien ahdingoille vaihtelevat, mutta monien kohdalla syynä ovat maa- ja metsätalouden tehostuminen ja niiden aiheuttamat muutokset lintujen elinympäristöön. Lisäksi esimerkiksi kaatopaikkojen poistuminen ja yleinen yhteiskuntarakenteen muutos.

Tässä jutussa esittelemme yhdeksän lintulajia, jotka ovat eriasteisesti häviämisvaarassa. Mukana on äärimmäisen ja erittäin uhanalaisia, vaarantuneita ja silmälläpidettävä lajeja.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt erilaisia kriteerejä uhanalaisuudelle. Lajit voivat päätyä uhanalaisiksi eri syistä. Esimerkiksi populaation pieni koko tai hyvin rajattu maantieteellinen esiintyvyys voivat viedä yksittäisen lajin uhanalaisten listalle.

Lintujen uhanalaisuusarvio perustuu IUCN:n vuonna 2019 tekemään laajaan selvitykseen, niin sanottuun punaiseen kirjaan. Kaikkien tässä jutussa esiteltävien lintujen uhanalaisuuden syynä on yksilöiden määrän merkittävä väheneminen. Kaikkien näiden lajien kantojen kehityksestä on hyvä kattaviin ja systemaattisiin seurantoihin perustuva käsitys.

Lue myös: Mikä olisi oikea hintalappu elämälle? Kysyin asiantuntijoilta, miksi yksittäisen lajin selviytymisellä on väliä

Vielä 1990-luvun alussa näyttävä suokukko oli erittäin tuttu näky eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata.

– Tunnettu suotutkija Antti Huttunen oli todennut, että pudasjärveläisellä suolla ei voinut aikanaan kompastua ilman, että olisi kaatunut suokukon päälle, muistelee Suomen ympäristökeskuksen tutkija Ari-Pekka Auvinen.

Suokukon kannan romahdus on ollut raju, ja nyt sitä tavataan enää Perämeren rannikolla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, yliopistonlehtori Seppo Rytkönen Oulun yliopistosta sanoo.

–  Sisämaan suoluonto on kärsinyt ojituksista. Liminganlahdella niitä on vielä kohtuullisen hyvin havaittavassa, koska suojeltuna se on ollut hyvä turvasatama.

Suokukon dramaattinen taantuminen ei johdu pelkästään soiden kuivumisesta, vaan on monen tekijän summa.

Ensinnäkin suokukko on muuttolintu, joten elinolosuhteiden heikkeneminen muuttomatkalla ja määränpäässä Afrikassa vaikuttavat. Myös petolinnuilla on merkityksensä.

– Nyt kun muuttohaukka on palannut, niin suokukot katoavat tai kyyhöttävät ihan hiljaa niillä alueilla, missä haukkoja liitelee.

Rytkönen muistuttaa, että muuttohaukan lisääntyminen ei kuitenkaan selitä suokukon häviämistä haukattomilta soilta.

– Surullinen tapaus.

Näin kuvailee Seppo Rytkönen peltosirkun kohtaloa. Peltosirkkujen määrä on romahtanut 30 vuodessa lähes olemattomiin.

– Ennen vanhaan se oli ihan normaali lintu. Nyt niitä on enää hyvin harvassa, saa tosissaan etsiä.

Peltosirkun ongelmat johtuvat enimmäkseen maatalouden tehostumisesta sekä pitkistä muuttomatkoista.

Suokukon tavoin peltosirkku muuttaa talvisin Afrikkaan saakka ja matka on ollut menneinä vuosina erittäin vaarallinen, sillä vielä viime vuosiin saakka niitä metsästettiin ruuaksi Ranskassa suurin määrin.

Nykyään metsästys on saatu melko hyvin aisoihin, joten isoimmat ongelmat liittyvät elinympäristön muutoksiin täällä Suomessa.

–  Peltojen ja maatalouden muutos on ollut rajua. Laiduntaminen on vähentynyt ja salaojitus on lisääntynyt. Ojan varsien puskia on vähemmän.

Lähes kaikille tuttu varpunen on monen yllätykseksi erittäin uhanalainen laji. Varpusen taantuminen on ollut tasaista: vielä kaksikymmentä vuotta sitten se oli "ainoastaan" silmälläpidettävien listalla.

Vuosituhannen vaihde olikin se hetki, kun itsestäänselvyytenä pidetyn varpusen ahdinkoon havahduttiin.

– Varpusen nopea häviäminen on ollut mysteeri. Esimerkiksi vuonna 2000 brittiläinen The Independent -lehti julisti kilpailun, jossa luvattiin 5 000 puntaa sille, joka pystyy selittämään varpusen vähenemisen syyt riittävän selkeästi, Seppo Rytkönen muistelee.

Pikkuvarpusen viimeaikainen lisääntyminen Suomessa saattaa myös vaikuttaa varpusen taantumiseen, mutta asiasta on ristiriitaisia todisteita, Rytkönen sanoo.

– Samankaltaisuudesta huolimatta lajit käyttävät hieman erilaisia elinympäristöjä, ja lisäksi myös pikkuvarpunen on vähentynyt viime vuosikymmeninä Keski-Euroopassa varpusen ohella.

Varpuskadon taustalla on monta eri tekijää rakentamisen tiiveydestä maaseudun ravintokatoon.

– Varpunen tykkää pesiä rakennusten koloissa, ja koloja ei löydy yhtä paljon kuin ennen. Myös kaupunkien siistiytyminen on vaikuttanut osaltaan varpusen elinmahdollisuuksia heikentävästi.

Maaseudulla varpusen ongelmaksi on muodostunut tehomaatalous ja se, että eläimet laiduntavat ulkona entistä vähemmän.

– Ennen vanhaan varpunen hyötyi hevosen ja lehmän lannasta, jossa oli siemeniä ja muuta ravintoa. Vanhan mallin maatiloilla on vielä varpusia, mutta muuten se on kaupunkilaji, Ari-Pekka Auvinen sanoo.

Auvisen mukaan myöskään tauteja ei voida sulkea pois varpusen kohdalla.

Viherpeippo alkoi runsastua Suomessa voimakkaasti 1970-luvulla. Hyvä kannan kehitys kaatui karmeaan tautiin nimeltä trikomonoosi .

– Kyseessä on alkueläimen aiheuttama sairaus, joka aiheuttaa nielemisongelman, Rytkönen sanoo.

Viherpeipot pesivät kaupunkien reunamilla vanhoilla pelloilla ja hakamailla. Peipot myös viihtyvät ruokintapaikoilla, joissa trikomonoosi  myös leviää.

– Sairaus on ollut pääsyy kannan romahdukseen, mutta nyt on nähtävissä merkkejä lajin toipumisesta. Ilman sairautta kaikki menestymisen edellytykset ovat olemassa, Auvinen sanoo.

Haarapääsky on yksi tutuista kesän linnuista, joka varpusen tapaan kärsii maaseudun muuttumisesta.

– Lehmien ulkolaiduntamisen vähentyminen on vähentänyt kärpästen määrää. Hyönteisiä on kadonnut myös hyönteismyrkkyjen käytön takia, sanoo Seppo Rytkönen.

Ongelmia haarapääskyille aiheuttaa lisäksi myös sopivien pesäpaikkojen puuttuminen.

– Rakennukset ovat nykyään tiiviimpiä. Latojen ylisille ei pääse niin helposti pesimään.

Rytkönen muistuttaa, että haarapääsky on pitkän matkan muuttaja, joten muuttomatkan olosuhteet vaikuttavat niiden määrään.

– Haarapääsky saattaa muuttaa Etelä-Afrikkaan saakka. Se tiedetään, että muuttomatkoilla tilanne on monin paikoin huonompi.

Varpuspöllö on muuttunut 10 vuodessa elinvoimaisesta vaarantuneeksi. Syken Ari-Pekka Auvinen muistelee, että varpuspöllö tunnettiin vielä 1990-luvulla huonosti. Lajilla oli hyvä kausi 2000-luvun alussa samalla, kun sen elintapoja opittiin tuntemaan.

– Varpuspöllö oli salometsien salaperäinen asukki.

Varpuspöllön uhanalaistuminen on selvä osoitus metsien muuttumisesta, Seppo Rytkönen sanoo.

– Varpuspöllöt kärsivät vanhojen metsien vähenemisestä. Ne vaativat vanhan kuusikon, jossa lisääntyä.

Rytkönen muistuttaa, että varpuspöllö on myyräspesialisti eli kannanvaihtelu on normaalistikin suurta.

Harakan uhanalaistuminen laittaa molemmat asiantuntijat mietteliääksi.

– Harakka on mysteeri. Yksi tekijä voi olla se, että kaatopaikat ovat poistuneet. Harakat tykkäävät avotunkioista ja kaatopaikoista, Auvinen pohtii.

Samoilla linjoilla on myös Seppo Rytkönen.

– Ennen kun oli tunkioita, niin sieltä se sai ruokaa

Maaseudun siistiytyminen on johtanut siihen, että harakasta on tullut kaupunkilintu.

– Maaseudun muutos on ajanut ne kaupunkeihin, Rytkönen aprikoi.

Kiuru kärsii ehkä selvimmin maatalouden ja maalaismaiseman muutoksista, Rytkönen sanoo.

– Esimerkiksi Keski-Euroopasta se on hävinnyt aika totaalisesti maissinviljelyn yleistymisen takia.

Korjausaikojen muutokset ovat yksi mahdollinen syy lajin ahdinkoon, Auvinen sanoo.

– Kiuru pesii pelloilla. Jos se ehtii munia ennen pellon muokkaustöitä, niin pesä menee, kun kynnetään. Kiurun pesä on niin pieni, että sitä ei oikein huomaa.

Seppo Rytkönen muistuttaa, että pohjoisemmassa Suomessa kiuruja on vielä ihan kohtuullisen hyvin löydettävissä.

– Kyllähän Suomessakin on eroja maataloudessa.

Monen kotipihaltakin tuttu pyrstönheiluttaja västäräkki on pitkän matkan muuttaja. Siksi sen ongelmat saattavat liittyä nimenomaan muuttomatkaan.

– Suomen päässä ei tule muuta mieleen kuin hyönteiskato, niitähän se matalakasvuisilta nurmikoilta pyydystää, Seppo Rytkönen sanoo.

Västäräkin tilanne on mennyt melko nopeasti huonompaan suuntaan.

– Västäräkki voi olla monelle vielä normilaji ja yleinen näky, mutta nopea taantuminen on vienyt sen silmälläpidettäväksi.

Rytkönen vertaa västäräkin tilannetta pajulintuun, joka on Suomen yleisin lintu, mutta sen määrät ovat romahtaneet viime vuosina.

"Melkein jokaista voidaan auttaa, jos halutaan"

Vaikka tässä jutussa esiteltyjen ja monen muun lintulajin tilanne on synkkä, ei tilanne ole asiantuntijoiden mukaan täysin lohduton.

Muutama huomiota vaativa muuttuja nousee esiin sekä Ari-Pekka Auvisen että Seppo Rytkösen kommenteissa: maa- ja metsätalous, vesistöjen ja soiden tila sekä talvehtimismaiden kanssa tehtävä yhteistyö.

Suomen metsissä asuu 115 lintulajia, joista joka viides on uhanalainen.

– Vanhan metsän pelastusoperaatio olisi tärkeä. Nyt vanhaa metsää on enää pieninä laikkuina kaukana tosistaan, Rytkönen sanoo.

Seppo Rytkösen mielestä metsänhoidossa tarvittaisiin nykyistä järeämpiä suojelutoimia. Nykyisiä toimia hän pitää lähinnä näennäisinä.

Rytkönen nostaa esimerkiksi avohakkuualueille jätettävät tekopökkelöt.

– Oikeasti niistä ei ole linnustolle mitään hyötyä. Esimerkiksi hömötiainen vaatii pesiäkseen hyvin hauraita pökkelöitä, joita syntyy luonnollisen lahoamisprosessin seurauksena.

Toiseksi paras metsänhoidollinen ratkaisu olisi Rytkösen mielestä jatkuva kasvatus, joka loisi kerroksellisuutta metsään.

– Jos moni-ikäistä puustoa olisi, niin se voisi olla parempi kuin avohakkuu. Avohakkuu on linnuille katastrofi ainakin 30 vuodeksi.

Rytkönen kiinnittäisi myös nopeasti huomiota vesistöihin.

– On suunnattoman ärsyttävää, että latvavedet tuhotaan ojittamalla. Se ongelma jatkuu Perämereen asti ja vaikuttaa myös linnustoon rehevöittämällä ja tummentamalla vesistöjä.

Seppo Rytkösen mielestä isoin ongelma tällä hetkellä on se, että päätöksiä tehdään sellaisissa porukoissa, joissa ei ymmärretä biodiversiteetin merkitystä tai ollaan jopa luonnonsuojeluvastaisia.

– On ilmeistä, että mitään ei tapahdu ennen kuin päättäjät muuttavat koko ajattelunsa biodiversiteetistä.

Toimia siis tarvitaan, ja etenkin silmälläpidettävien lajien kohdalla on eniten tehtävissä. Käyrien suunta on vielä muutettavissa, Ari-Pekka Auvinen sanoo.

–Joskus on niin, että lajiin kuten esimerkiksi viherpeippoon iskee sairaus, jolle ei ole mitään tehtävissä. Mutta fakta on se, että melkein jokaista voidaan auttaa, jos halutaan.

Lue myös: Mikä olisi oikea hintalappu elämälle? Kysyin asiantuntijoilta, miksi yksittäisen lajin selviytymisellä on väliä