Rat­kai­se­va sii­ven­rä­päys

Eräkämppä pienen järven rannalla. Kuusamossa, mutta paikassa, minne hakukone ei löydä. Hiljaisuus kietoutuu ympärille heti, kun sulkee auton oven perässään.

Pihalla lentelee neljä nuorta kuukkelia. Ruostesiivet ovat läheltä muuttaneita, mutta eivät aivan vielä ihmisiin tottuneita. Siihen on kuitenkin tulossa muutos.

Lasse Kurkela heittää taskustaan maahan juustonpaloja, vähän liian isoja, ja seisoo vaiti paikoillaan. Pian yksi linnuista lentää kuusen oksalta maahan, nokkaisee juuston suuhunsa, vilkaisee ympärilleen ja lentää toiselle oksalle. Toinen tekee saman perässä.

– Vähitellen ne tottuvat, Kurkela sanoo ja tietää, mistä puhuu. Hän voitti hiljattain arvostetun Wildlife Photographer of the Year -valokuvakilpailun 15–17-vuotiaiden sarjan Kuusamossa ottamallaan kuukkelikuvalla. Voittajakuva vaati suunnittelua, neljä kuvauspäivää ja 1500 ruutua, joista nuori luontokuvaaja kelpuutti vain yhden kilpailukelpoiseksi.

Perheensä kanssa aina luonnossa liikkunut Kurkela on harrastanut valokuvausta yli puolet iästään. Kahdeksanvuotiaana hän kysyi isältään Heikki Kurkelalta, pääseekö isän mukaan kuvausreissulle.

Edessä oli reilu kuusi tuntia ajomatkaa pohjoiseen. Jo pitkään luontokuvausta harrastanut isä tiesi, että automaattiasetuksilla ei tule kuvaus onnistumaan.

– Opetin ajomatkan aikana, mikä on ISO-arvo, mikä suljinaika ja mikä aukko. Lasse sai liikkuvassa autossa harjoitella järjestelmäkameran käyttöä ja nähdä, miten asetusten muuttaminen vaikuttaa kuviin, Heikki Kurkela kertoo.

Ensimmäinen reissu tehtiin Oulujärvelle, Utajärven liepeille. Sen jälkeen maisemat ja kuvauskojut ympäri Suomea ovat tulleet Lasse Kurkelalle tutuksi.

Erämökin seinällä on kuva, jossa ruskeanharmaa sudenpentu kurkistaa koivunrunkojen välistä, katsoo suoraan kohti. Vuonna 2018 otettu kuva on yksi Lasse Kurkelan suosikeista, sillä sen ottamisessa kävi uskomaton tuuri. Hän oli tullut Kuhmoon kuvaamaan karhunpentuja, mutta paikalle ilmestyikin sudenpentu.

– Silloin minulla oli ensimmäistä kertaa reissulla mukana peilitön kamera. Se oli susikuvauksessa käänteentekevä hetki, Kurkela kertoo.

Hän vietti kojussa kolme päivää ja otti 5 000 kuvaa.

Se oli mahdollista, koska peilikamera on äänetön.

– Pentu oli selvästi rohkeampi, kun oli aivan hiljaista. Eräällä aikaisemmalla kuvausreissulla vietin myös kolme päivää kojussa ja otin koko aikana vain yhdeksän kuvaa. Silloin kamera oli säädetty hiljaisen kuvauksen tilaan ja linssi oli kääritty makuupussiin, jotta se vaimentaisi ääntä lisää. Susien kuvaamisessa on ongelmallista se, että kun ne kuulevat pienenkin rapsahduksen, ne pakenevat, Kurkela kertoo.

Susi on Kurkelan suosikkiaihe. Hukkareissuilla on vietetty paljon aikaa.

– Susikojuilla on aika pieni mahdollisuus, että susi tulee paikalle. Toki mahdollisuuksiaan voi parantaa viettämällä siellä useamman yön tai käymällä useammin. Tai menemällä isompaan kojuun, mutta niissä ei saa yhtä hienoja maisemia.

Parhaat susikuvat ovatkin tulleet sellaisilta tuttujen kojuilta, joilla ei käy paljon kukaan, Kurkela sanoo. Sellaiselta on kuvattu myös kohti katsova sudenpentu.

– Isommissa kojufirmoissa maisema kuluu hirveästi, kun pääasiassa karhut kävelevät. Maa menee rikki ja puut jonkin verran. Silloin on vaikeaa saada hienoa maisemaa.

Välillä susikojuilta voi saada muita hyviä kuvia. Kurkela voitti vuoden 2017 Vuoden luontokuva -kilpailun nuorten sarjan Harakoiden tappelu -kuvalla. Se on kuvattu susikojulta hukkareissulla, jolla susista ei näkynyt jälkeäkään.

– Osallistuin kuvalla myös GDT European Wildlife Photographer of the Year -valokuvakilpailuun 2018, jossa voitin sarjani.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kurkela on voittanut Vuoden Luontokuva -kilpailun nuorten sarjan kolmesti, Kuusamo Nature Photon lasten ja nuorten sarjan kerran sekä kahminut useita sarjavoittoja ja -sijoituksia isoissa kansainvälisissä valokuvakilpailuissa.

Kilpailu-ura urkeni vähän sattumalta. Yhdeksänvuotiaana Lasse Kurkela kuvasi täydessä turkissa olevan suden ilta-auringon valossa. Samana kesänä tallentui piilokojulta myös ruutu, jossa samalla oksalla ovat sekä ahma että harakka. Se oli ensimmäinen kuva, jonka Kurkela lähetti valokuvakilpailuun.

– Alunperin ei ollut ajatustakaan kilpailuista. Mutta vanha huippukuvaaja Eero Kemilä oli utelias, hän halusi nähdä, millaisia kuvia pieni poika ottaa, Heikki Kurkela kertoo.

Kuvat nähdessään Kemilä in­nostui.

– Hän sanoi, että nämä on pakko laittaa kilpailuun. Meillä ei ollut mitään tietoa, mikä kuva toimii ja mikä ei. Eero sanoi, että tuo, tuo ja tuo. Hän valitsi ahmakuvankin, sanoi että tuo, ja oli oikeassa, Heikki Kurkela muistelee.

Vuonna 2013, Lassen ollessa 10-vuotias, Kemilän valitsema ahmakuva sijoittui samaisessa Wildlife Photographer of the Year -kilpailuissa palkinnoille.

Vuosien aikana ymmärrys siitä, millaiset kuvat kilpailuissa pärjäävät, on kasvanut.

Silti kuvaamisessa ykkösjuttu ei kuitenkaan ole kilpailukuvan hakeminen tai kilpailuissa pärjääminen, Lasse Kurkela sanoo.

– Taiteen tekeminen on tärkeintä, kilpailut sivuvaikutus. Kilpailut on aina tosi hienoja ja kivoja tapahtumia, silloin kun sinne pääsee. On aina hauskaa olla katsomassa muidenkin kuvia, ja tietenkin on tosi kiva tietää, että muutkin arvostavat niitä kuvia, joita otan.

Wildlife Photographer of the Year on vuonna 1965 perustettu kilpailu, jota muun muassa Avara luonto -dokumenteista tunnettu David Attenborough on lähtenyt viemään eteenpäin. Kilpailuun lähetetään yli 45 000 kuvaa vuosittain.

– Kun kisa on viimeksi järjestetty livenä, paikalla on ollut kuninkaallisia sekä Attenborough. Lisäksi Lontoon luonnontieteellinen museo myy palkittujen kuvien printtejä ja postikortteja. Sieltä ne menevät ympäri maailmaa. Lassen kuvassa Kuusamo on mainittu, Heikki Kurkela sanoo hymyillen.

Katso videolta, mitä Lasse Kurkela vastaa luontoaiheisiin sana-assosiaatioihin:

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Luontokuvauksessa saa kolme nautintoa samasta hommasta, Heikki Kurkela sanoo.

– Eka on se, että on villissä luonnossa ja saa jotain kuvatuksi. Toinen se, kun katsoo kuvia koneelta ja näkee, että se on tosi hieno. Ja kolmas tulee siitä, jos joku muukin tykkää kuvasta.

Monesti sanotaan, että valokuvaajat tietävät kuvaushetkellä, milloin kuva on onnistunut. Hienon hetken ja sen aiheuttaman tunnetilan taltioiminen piirtyy mieleen.

– Se pitää kuitenkin saada nollattua nopeasti, että voi päättää onko kuva oikeasti niin hyvä, että sen voi lähettää kilpailuun. Mielestäni Lasse on tässä erityisen hyvä, Heikki Kurkela sanoo.

Palaset naksahtivat kohdalleen vuonna 2015. Lasse otti toisen kuvan, missä aikuinen susi katselee kohti kameraa männikön lomasta.

– Se laitettiin eka väreissä kaikkialle eikä pärjännyt missään. Isä sanoi, että se on huonompi mustavalkoisena, mutta lähetettiin se silti seuraavana vuonna uudelle kierrokselle ja se pärjäsi kaikkialla. Silloin aloin arvostaa kuvia kuvina, aloin nähdä ne taiteena. Susikuvassa värien pois ottaminen tuo kuvaan paljon enemmän lisää kuin vie siitä pois.

Huikeasta kilpailumenestyksestä huolimatta luontokuvaus on Kurkelalle harrastus.

Paljon on jo saatu, mutta kilpailuissa on aika siirtyä aikuisten sarjoihin. Seuraavaa kuvaa ei vielä ole tarkkana mielessä.

– Varmaan täällä Kuusamossa tulee kuvattua. Kuukkeleita ainakin, jotain erilaista. Täällä on mahdottoman hienot maisemat ja mahdollisuudet.